comment 0

Vuoden ekat kuulumiset

Hyvää alkanutta vuotta täältä blogin puolelta myös! Onhan tätä vuotta jo viikko eleilty, mutta en ole millään kerinnyt blogin pariin. Olen käynyt Instassa välillä huikkaamassa olemassaoloa kuvien sekä Insta Storyn kautta. Vuosi vaihtui meillä melko rauhallisissa merkeissä kotona, joka ei siis todellakaan tarkoita hiljaisissa, seesteisissä tai jotenkin muuten tasapainoisissa merkeissä, vaan ettei oltu hippaloimassa ihmisten ilmoilla. Kävin Nilon kanssa katsomassa raketteja keskiyöllä ja sen perään vetäistiin tunnin vaunulenkki, kun oli pakko saada vähän happea. Raikas ulkoilma tekee niin hyvää, että voi kun joka päivä saisi aikaiseksi happihyppelyt. On ollut niin synkän pimeää ja liukasta, ettei houkuttele ihan hirveesti ulos lähtemään, mutta kyllä se silti kannattaa, kun mieli paranee ja ajatukset kirkastuu.

Vietettiin eilen naperon 4-vuotissynttäreitä. Mitään teemaa, ohjelmanumeroita tai muutakaan kummosta en jaksanut järjestää. Tykkään kyllä juhlista, mutta en niiden järjestämisestä. Varsinkin tuo tarjoilupuoli ahdistaa, kun en keittiössä viihdy eikä erikoisruokavaliotoivomukset asiaa helpota yhtään. Ostan mielummin kaikkea valmista, mies onneksi jaksaa vääntää ja nyt teki juhliin tosi hyvää gluteenitonta pizzaa, joka hupeni hetkessä. Perinteiset tanssiringit vedettiin ja se oli kuulemma myös synttärisankarin mielestä kaikista hauskinta juhlissa. Varmasti myös rajaton herkkujen syönti ja hienot lahjat olivat mieleisiä. Ehkä sitä joku kerta on intoa järjestää Spiderman- tai palomies-teemalla juhlat, se olisi varmasti kova juttu naperoille. Nooh, vielä kerkeää, kun monia synttäreitä on edessä ja varsinkin nyt, kun on kaksi pojankoltiasta talossa. Tai siis kolme, hah.

Täällä on kova hinku laittaa kotia. Jotain pientä sisustamista tässä kai kokoajan tapahtuu, mutta haluaisi tehdä isompiakin muutoksia. Tavoitteena on uusia kylpyhuone, wc sekä kodinhoitohuone, jotka eivät tällä hetkellä oikein miellytä silmää, ja samalla parantaa myös toiminnallisuutta. Nämä ei ole niitä edullisimpia tiloja uusia, joten eipä niiden kanssa kiire ole. Alustavia suunnitelmia jo on, mutta kaiken yhteen nitominen tarkkoine mittoineen vaatii keskittymistä, eikä omat aivot moiseen tunnu nyt kykenevän. Myös keittiöön sekä olohuoneen ja tv-huoneen väliin olisi tulossa jotain uutta, jotka vaativat puusepän ammattitaitoa. Suosituksia hyvistä tekijöistä saa laittaa, asutaan siis Espoossa.

Pitäisi mennä katsomaan ajan kanssa materiaaleja, mutta vauvan kanssa lähteminen on aina vähän säätöä, eikä niin näpsäkästi tuolla paineta. Ruokintapaikka ja vaipanvaihtopiste pitää olla ihan hollilla, joten sen mukaan mennään. Jos vielä isompi lapsi on mukana, niin voitte vaan kuvitella mitä siitä seuraa. Tai ei sitä varmaan voi edes kuvitella, ei ennen kuin itse kokee. Kun koittaa pitää lapsipaletin jotenkuten kasassa, niin siinä samalla muiden asioiden hoitaminen saattaa välillä olla lähes mahdotonta. On niin paljon helpompi hoitaa asioita yksinään tai sitten kotoa käsin, joka tuntuu olevan välillä myös aika haasteellista. Keskeneräisyys ei haittaa, mutta toimimaton haittaa.

Tarkoituksena on putsata nyt kaapit ja varastot siihen kuntoon, ettei niissä ole mitään ylimääräistä. Jonkun verran on mattoa, naulakkoa, valaisinta, peiliä ja sun muuta, jotka eivät täältä meinaa löytää paikkaansa, enkä halua väkisin johonkin tunkea. Monet hankinnoista kun tehtiin edelliseen asuntoon. Miltäpä kuulostaa, jos järjestän täällä blogissa myyjäiset?

En malta odottaa kevättä, että pääsee laittamaan talon julkisivua ja pihaa kuntoon. Nehän on laitettu istutuksia myöten rakennuttajan toimesta valmiiksi, mutta suunnitelmia niidenkin suhteen on. Talo sekä autokatos on tällä hetkellä tummanharmaita, mutta jos ne saisi maalattua mustaksi, kokonaisuus olisi paljon skarpimpi ja tyylikkäämpi. Kaava määrää tietysti jotain, mutta lähettyvillä on paritaloja, joiden kadulle näkyvä puoli on vedetty mustalla, että luulis onnistuvan. Näin luki alueen asemakaavassa: Rakennusten värityksessä tulee käyttää voimakkaita maavärejä ja viereisten rakennusten päävärin tulee olla eri sävyä. Vesikaton väri tulee olla tumma. Haluaisin etupihalle puisen rimoitetun aidan, joka toisi näkösuojaa ja ilmettä. Mutta näistä suunnitelmista myöhemmin lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s