Niin on vierähtänyt reilu pari viikkoa uudessa kodissa. Päivät ovat menneet ihmetellessä ja asettuessa, sekä tietysti sisustellessa ja uusia juttuja suunnitellessa. Aika kiva, että satun olemaan parhaillaan äitiyslomalla, eikä minityyppi ole vielä syntynyt, joten aikaa kodin tutustumiseen on ollut kivasti. Mies alkaa olla vaan täynnä mun sisustusintoa, kun olen joka väliin heittämässä mitä mihinkin voisi tulla. Ideoita ja ajatuksia vaan pursuaa, ja tietysti sitä haluaa toiselta puoliskolta mielipiteitä kaikkeen, kun kerran yhteisestä kodista on kyse. Mutta jos hän hehkuttaisi jatkuvalla syötöllä vaikkapa auton vanteista, niin alkais kyllä itseänikin puuduttamaan.

Sisustaminen on itselleni intohimo ja onhan tätä nyt odotettu niin pitkään, että pääsee omaa kotia laittamaan. Vieläkin on hieman epätodellinen fiilis, että tämä on todella meidän koti. Tulee mietittyä, ettei ilman ikäviä kokemuksia oltais ikinä tähän päädytty. Piti näemmä kokea useampi vanha huonokuntoinen asunto, jotta uusi asunto kolahti ja sillä samalla kaikki muukin uusi sai myös hyvin vahvan merkityksen. En osaisi kuvitellakaan enää vanhaa asuntoa, ainakaan tällä hetkellä tai edes lähitulevaisuudessa. Tämä uusi tuntuu niin hyvälle. Kun eteeni osuu asuntoilmoituksia, joissa on vanhoja 70-luvun helmiä, näen nykyään niissä vain suuret riskit ja kasan ongelmia. Upeitahan ne on, ei käy kieltäminen, mutta oma fiilis ja suhtautuminen vanhoihin on todenteolla kääntynyt päälaelleen. Aika monta huonoa kokemusta piti juurta jaksaen käydä läpi, että viimein meni jakeluun. Ei vanhaa asuntoa enää meille.

Joku saattaa ihmetellä sitä, etteikö edes vanha tavara meille kelpaa. No ei, ei kelpaa. Ollaan juuri päästy eroon omasta hometavarasta, joka oli yksi vaikeimpia asioita käydä läpi, joten ei kelpaa muidenkaan vanha käytetty tavara, koska en voi tietää missä ne on ollut (kun ei aina tiedä myyjäkään), joten en ota siinäkään suhteessa enää riskiä. Ei se home välttämättä haise, mutta elimistö kyllä reagoi ja todella herkästi. Mielummin ostan täysin uutta ja maksan siitä enemmän, eikä tarvitse miettiä enää asiaa.

Rahanmenoa on ollut todella paljon ja tulee olemaankin, sitähän tämä vuosi on ollut. Hurjia summia on käsitelty, mutta olen samalla tullut myös entistä tarkemmaksi raha-asioiden kanssa. Hyödynnän alennuksia, jos vain mahdollista. Ja mietin paljon, missä kohtaa pihistän ja missä panostan. Tuota jälkimmäistä olen enemmän toteuttanut, koska joka kerta, kun päätän panostaa, olen valintaani ollut tyytyväisempi kuin pihistäessä. Pohdin kyllä paljon, mitä kannattaa tehdä, että mikä on oikeasti tarve ja hyöty.

Ajatusmalli Less is more kiehtoo aina vaan ja uudestaan. Haluan, että kotimme on hillitty, hallittu ja harkittu. Inhoan suurta tavaramäärää ja nautin siitä, ettei kaapit pursua täynnä turhaa roinaa. On kiva avata kaappi, joka on järjestyksessä ja nähdä sielläkin vain se tarpeellinen. Olen aina ollut luonteeltani karsijatyyppiä ja tuntuu, että menen sitä kohti entistä enemmän. Siksi koitan kartella trendejä, eikä mennä niiden imuun vain sen takia, että se on kuuma juttu just nyt ja pakko hommata itsellekkin. Kyllä ne pienet kauniit esineet ilahduttavat kovasti, mutta koitan silti pitää oman ostokäyttäytymisen aisoissa ja hankkia vain tarpeellista.

Tulen iloiseksi siitä, jos pystyn pidättäytymään ostoksissa ja säästän rahaa. Mutta vielä enemmän iloitsen sitä, jos teen sellaisen hankinnan, josta on sekä toiminnallista hyötyä, että visuaalista iloa. Täytyy olla vain varma omista valinnoista ja harkita rauhassa. Ainahan se ei onnistu, sillä nuo pirun verkkokaupat on ihan liian helppoja! Että kun voi keskellä yötäkin shoppailla. Klik klik ja klik. Sinne meni taas eurot niin että heilahti. Nooh, mutta öisin olen tehnyt myös ne parhaimmat hankinnat, että tokkopa moista murehtimaan. Pitäähän mieleisiä harrastuksia olla ja sitä tämä sisustaminen nimenomaan on.