comments 2

Hyvää yötä

Hyvin nukuttu yö. Miten ihanaa onkaan herätä virkeänä ja levänneenä, oikein syvässä unessa nukkuneena. Hyvin nukuttuun yöhön vaikuttaa kaksi tärkeää asiaa, toinen niistä on unen pituus ja toinen on unen laatu. Joskus tuo jälkimmäinen on jopa riittävä, jos syvässä unessa pääsee olemaan riittävän pitkään. Itse pidän älyttömän tärkeänä molempia ja kun meillä ei ole juuri koskaan aikaisia aamuja, saan lähes joka yö riittävät unet vedettyä. Tulee kyllä helposti valvottua sen takia turhan pitkään, kun sitä keksii kaikkea yöllistä puuhastelua, kuten blogin kirjoittamista, telkkarisarjoja tai töiden tekemistä. Ihanaa omaa aikaa.

untuvaa

Minulle on arjen luksusta hyvä sänky, hyvä tyyny, hyvä peitto ja hyvät lakanat. Olen niihin aina panostanut, koska kaikilla niillä on unen laatuun valtava merkitys. Ja hyvin nukutun yön jälkeen seuraava päivä alkaa huomattavasti kepeämmin kuin huonosti nukutun. Moni hehkuttaa hotellien sänkyjä, mutta omalla kohdalla oma sänky, sekä tyyny ja peitto, on yleensä voittanut hotellien tarjonnan heittämällä. Puhtaat lakanat on hotellien sängyissä ehkä parasta ja kyllä sitä puhtaissa raikkaissa lakanoissa nukkuu paljon paremmin. Siksi pyrin kotona vaihtamaan lakanoita mahdollisimman usein ja tietysti tuulettamaan sekä pesemään peittoja ja tyynyjä säännöllisin väliajoin.

Kun joulun tienoilla jouduimme pakon edessä sänkyostoksille, päädyimme ostamaan sängyt Ikeasta. Aiemmat sängyt olivat Iskusta ja olin ollut niihin todella tyytyväinen. Enpä kuvitellut Ikean sänkyä ostavani, mutta useampi tuttu oli kehunut Ikean sänkyjä hyviksi, joten ajattelimme siinä samalla säästävämme ja saisimme sängyt kuitenkin heti mukaamme, joka oli myös merkittävä asia, kun meillä ei ollut edes patjoja alla.

Testasimme vaihtoehtoja huolella ja valitsimme mielestämme parhaan mahdollisen setin. Jokaisen yön jälkeen joko minä tai mies valitti selkäkivuista. Meni pari viikkoa, kun ensin petari lähti vaihtoon ja sitten toinen runkopatja. Tokaisimme perään, että nämä on ihan hyvät sängyt. Niin, ehkä jollekkin, mutta ei meille. Iloitsin pienen hetken sitä, että kyllähän Ikeaan voi palauttaa tuotteen kuin tuotteen, saamme tilalle ainakin lahjakortin ja voimme harkita uusia kunnon sänkyjä jostain muualta. Miten sattuikin, että juuri patjoja ja runkosänkyjä ei voinut palauttaa, ainoastaan vaihto toiseen patjaan tai runkopatjaan onnistuu, ja sekin kortti oli jo käytetty. Kaiken rahanmenon keskellä hyväksyin tilanteen, että kyllä me noilla nyt vaan pärjätään, vaikka selät onkin kipeinä.

peitot

Meni pari päivää, kun mies tuli kotiin ja alkoi puhumaan meidän yhteisestä haaveesta Tempurista. Olemme vuosia sitten puhuneet, että jonain päivänä hommataan Tempurit, sitten kun on rahaa ja halutaan oikeasti panostaa. Hän lätki esitettä pöytään ja puhui suu vaahdossa Tempurin hienoista ominaisuuksista, mitä kaikkea se olikaan. Joo joo tiedän, mutta ei. Olimme juuri ostaneet reilun tonnin maksavan Ikean sängyn, jota ei voi edes palauttaa, niin en mä nyt hyvänen aika mene ostamaan vielä siihen päälle monen tonnin Tempuria! Vastaus oli jyrkkä ei.

Olen itse sellainen laatukiihkoilija ja vakuuttelen aina miten pitäisi panostaa laatuun, mutta ihan ensimmäistä kertaa isäntä veti sen roolin, eikä luovuttanut. Seuraavan päivänä hän soitti ja sanoi, että tules nainen nyt tänne liikkeeseen käymään, nopeasti vaan testaat miltä ne Tempurit tuntuu. Olen kyllä testannut, mutta menin paikalle ihan vaan miehen mieliksi. Sanoin sisälle mentäessä, että minulla on aikaa alle vartti ja olen todella nälkäinen ja väsynyt, enkä aio tehdä yhen yhtä päätöstä minkään suhteen. Kokeilin siinä sitten sänkyjä ja patjoja, ja kerroin hyvin nopeasti mistä tykkäsin ja mistä en. Löysin mieleisen version, mutta huikkasin siinä samassa jo heipat, että mä meen nyt, en ole edelleenkään mitään ostamassa. Mies tuli hetken päästä autoon ja ilmoitti, että nyt ne on sitten tilattu. Meille tulee Tempurit, piste.

Aika nopeasti taisin hyväksyä asian, kunhan vaan mies pitäisi huolen siitä, että Ikean sängyt myydään sitten alta pois, eikä jää nurkkiin pyörimään. Odotin jo kovasti sitä, että nukkuisin yöni paremmin, eikä tarvitsi selkäkipuja enää valittaa. Vaatihan tuo kasvava etureppukin sängyltä jo enemmän. Olin katsonut parhaimmaksi Tempur Cloud 25 -patjan sekä Cloud 5 -petarin, jotka tuli meille parin kuukauden päästä tilauksesta. Eli pelkät patjat ilman runkoa, koska Tempurin runkomallit eivät oikein omaan makuun kolahtaneet. Ajattelin, että tilataan sitten sopiva runko mittatilauksena ajan kassa, patjat kun ei itsessään kaivanneet enää joustoa tms.

Ensimmäinen yö takana. Olin kyllä lukenut ja kuullut, että Tempur on sänkyjen aatelia, mutta kun sen itse koki, vasta tajusi. Kun menin edellisiltana nukkumaan ja otin ensimmäisen asennon, avasin silmät 10 tunnin päästä täysin samasta asennosta. En ollut hievahtanutkaan. Olin välittömästi sujut sängyn kanssa ja täysin vakuuttunut, että tämä on ehkä paras investointi ikinä. Kun puhutaan Tempur sänkyjen tuottamasta painottomuuden tunteesta, niin kuulostaahan se vähän absurdille. Ja juuri sen allekirjoitan ihan täysin: painottomuuden tunteen! Jotkut tutut ovat sanoneet, että voi mennä useampi viikko, että Tempuriin tottuu. Tempurista on tosiaan vaihtoehtoja tarjolla ja ne versiot, jotka muotoutuvat hitaasti kehon lämmön ja painon mukaan, ovat ehkä juuri niitä, joihin tottuminen vie aikaa. Täysin sama idea kaikissa malleissa kuitenkin on, että keho on optimaalisessa asennossa, nukkui miten päin vain.

rakas

Meille tuli Cloud ja se mukautuu kehoon välittömästi. Ei ole väliä miten paljon painat tai minkä mallinen olet, kun sama patja menee kaikille. Saimme siis miehen kanssa täysin samat patjat sekä yhteisen petarin. Cloud on todella pehmeä, nimensä mukaisesti pilvimäinen patja, jonka päällä keho leijuu. Olemme nukkuneet Tempureilla nyt puolisen vuotta. Olen ollut todella – siis todella – tyytyväinen. Vaikka unet ovat välillä jääneetkin melko lyhyiksi, nukun joka yö yllättävän syviä unia. En vaihda asentoa tai pyöri pitkin yötä, mitä saatoin edellisissä sängyissä tehdä. Otan yhden asennon ja siinä sitten nukun. Huomasin, että lapsikin nukkuu meidän sängyssä todella hyvin, vaikka välillä aivan poikittain onkin.

Runkosänky on edelleen tilaamatta, mutta koska sillä ei ole vaikutusta millään tavoin nukkumiseen, olen tilauksen pitänyt vielä jäissä. Ja nyt kun meille tulee uusi koti, on kiva miettiä ajan kanssa, millaisen haluan. Olin aiemmin jo Ikeaan juoksemassa, kun sieltä saa ihan hyviä – siis niitä väliaikaisia ratkaisuja. Haluan kuitenkin panostaa myös runkoon ja investoida ajattomaan, tyylikkääseen, omaan makuun sopivaan kokonaisuuteen. Laadukasta puuta ja mittatilauksena tehtynä. Ajatus rungon mallista jo on, mutta täytyy vielä piirtää se mittoihin, jotta puusepän on helpompi rueta sitä työstämään.

Jokainen, joka omistaa Tempurin, ei vaihtaisi enää tavalliseen sänkyyn. Ja on varmasti ajatellut, miksei ostanut Tempuria aiemmin. Okei, raha saattaa olla se syy, kuten itselläni on ollut, mutta kun alkaa laskemaan, kuinka monta tuntia viikossa, kuukaudessa tai vuodessa tulee vietettyä sängyssä, alkaa ymmärtämään miten suuren osan se elämästä lohkaisee ja miten iso merkitys sillä saattaa olla. Olen todella onnellinen siitä, että pääsin miltei heti raskausvatsani kanssa nukkumaan Tempurilla. Näitä raskauskipuja kun on muutenkin aika paljon, niin oikeastaan sängyssä kivut hellittävät. Vatsan alueen extrapaino mukautuu sänkyyn samantien. Ihan mieletöntä.

Tempur on alkujaan kehitetty astronauteille! Siis kyseessä on avaruusteknologiaa ja niinkin hienolta kuin se kuulostaa, niin siltä se kyllä tuntuukin. Tässä poiminto Tempurin sivuilta:

TEMPURin tarina alkoi 1970-luvulla, kun NASA kehitti painetta lievittävän materiaalin, jolla helpotettiin astronautteihin nousun aikana kohdistuvaa painerasitusta. Tämä alun perin avaruusteknologiaa varten luotu lämpöön reagoiva materiaali tunnetaan nykyään nimellä TEMPUR. Aidon TEMPURin tuntee sen alkuperän todistavasta NASAn Certified Space Technology -sertifikaatista. Sertifikaatti myönnetään vain sellaisille tuotteille, joiden alkuperä on NASAn tutkimustyön tulosta, ja jotka ovat myöhemmin kehitetty kansainvälisiksi, elämän laatua parantaviksi kuluttajatuotteiksi.

Ostin pari viikkoa sitten Tempur-tyynyn myyjän avustuksella. Se ei ole samaista Cloudia, vaan hitaammin muokkaantuva Millennium. Käytin sitä pari yötä, mutten kokenut sitä hyväksi, aamulla selkä tuntui kipeältä. Sain suosituksen, että sillä pitäisi nukkua ainakin viikko putkeen eli kokeillaan nyt vielä. Tekisi mieli mennä ostamaan Cloud-tyyny, joka olisi sängyn kanssa yhtä, vaikkei kuulemma annakaan ihan samanlaista tukea. Olen viime aikoina ostanut usemman tyynyn, ehkä jo 4-5, koska haluan tyynyn olevan piste iin päälle. Kaikki muut on nyt kunnossa, sänky ja peitto. Ostin talvella Joutsenen lämpöisimmän, muhkeimman ja kevyimmän untuvapeiton mitä löytyi ja sillä samalla nukun kesät talvet. Untuva on todella hengittävää ja mukautuu niinikään kehon lämpötilaan, vaikka kuumimpina kesäöinä saatan pitää vain puolikasta peittoa päällä. Tällaiselle vilukissalle tuo peitto on kuitenkin ihan huikea. Eipä tartte palella.

Onko siellä ruudun toisella puolella onnellisia Tempurin omistajia tai Tempurista haaveilijoita? Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia, millainen Tempur on ollut käytössä, totuitko heti ominaisuuksiin ja oletko kokenut unen laadussa muutoksia?

2 Comments

  1. Meillä on miehen kanssa molemmilla tempurin tyynyt. Malli symphony ja mulla M-koko ja miehellä L-koko. Ei vaihdettaisi enää pois. Mä roudaan tyynyä aina mukanakin jos mennään ystäville yökylään. Sänky on ollut pitkäaikainen haave, ehkä sitten joskus😊 Ihanaa loppu odotusta!

    • Mulla saattaa olla kans oma tyyny mukana, jos lähdetään yökylään. Viimeks oli peittokin :D Toivottavasti saatte Tempur-sängyn vielä jonain päivänä!

      Kiitos Heidi, täällä H-hetki lähenee vauhdilla ja potkujen kera :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s