comments 12

Black Year

Alkaa olla semmoinen vuosi takana, että huh huh. Sais jo loppua ja vaihtua uuteen. Alkukeväästä manasin sitä miten kaikki itselle tärkeät asiat ovat menneet persiilleen ja pettymys on ollut kova. Koko vuosi on jatkunut samalla linjalla, eikä loppua näy. Kyllä tässä koetellaan nyt ihan huolella, stressi tuntuu jo fyysisenä kipuna. Positiivisesti pitäisi ajatella ja välillä se hienosti onnistuukin, mutta kun vastoinkäymisiä meinaa tulla edestä, takaa, oikealta ja vasemmalta, on mieli kovin matalalla. Alkaa voimat ja energia hiipumaan todenteolla, ja olotilan tekee tällä hetkellä entistä surkeammaksi koko perheeseen iskenyt vatsatauti, joka ei näytä helpottavan ei sit millään.

varpaat

Vaikka omilta unelmilta onkin matto vedetty jalkojen alta, täytyy muistaa, että onhan tässä tapahtunut tosi paljon hyviäkin asioita – ja tapahtuu parhaillaan. Oma perhe ja ystävät ovat nyt kaikki kaikessa. On ollut ihan mieletöntä huomata miten paljon ihmiset välittävät ja auttavat. Tuhannesti kiitos jokaiselle ♥ Ilman teitä tätä tilannetta olisi vielä raskaampi käydä läpi.

Viime päivät ja viikot ovat olleet edelleen pääosin asioiden selvittämistä ja ihan vain selviytymistä. Seilataan ympäriinsä tavarat muovisäkeissä, kuinka siistiä. Not. Tultiin äsken Turusta ja viikonloppu majaillaan hotellissa, sitten taas Turkuun. Pääsemme ensi viikolla ystäviemme luokse Vantaan Kivistöön asustelemaan jopa kuukaudeksi! Kyseessä on upea asuntomessutalo, joka itseasiassa oli mun suosikkitalo (tai sen puolikas). Vaikkei oma tavallinen arki ihan vielä koitakaan, voidaan sentään asettua hetkeksi paikoilleen. Nyt ajatukset vain harhailevat levottomasti, eikä oikein mistään saa kunnolla otetta. Tarvitsen rauhallisen ympäristön missä on tilaa ympärillä ja kaikki tarvittavat työvälineet vieressä saatavilla, jotta voin keskittyä kunnolla töiden tekemiseen.

taistelu

Olen parhaillaan talolla hakemassa tavaroita. Jäin hetkeksi bunkkeriin tekemään hommia ja huomasin, että samantien alkoi poskionteloissa tuntua voimakasta jomotusta. Reagoin näköjään välittömästi sisäilman epäpuhtauksiin ja juurikin homeeseen. Alkoihan minulla heti oireet kun tänne muutimme, mutta luulin sen olevan vain perus flussaa. Nytpä tietää mistä moinen johtuu. Tiedä sitten miten pahasti talolla olevat tavarat on homeitiöiden peitossa ja mitä oikein voi käyttää. Nappaan välillä jotain mukaan ja haistelen niitä puhtaassa tilassa. Joissakin haju on todella voimakas ja joissakin mieto. Olen pessyt vaatteita isoissa lämpötiloissa ja toivonut homeenhajun häipyvän. Osa on pelastunut ja osa vaatteista pilalla kutistumisen takia, joistakin haju ei lähde ollenkaan pois ja ne päätyvät roskiin.

huomenta

Vuodenvaihteeseen asti meillä on majoitus tiedossa, mutta pian täytyy alkaa tosissaan etsimään vuokra-asuntoa. Uutta kotia emme kuitenkaan voi vielä ostaa, kun kaikki omaisuus on talossa kiinni. Hommat talon suhteen tavallaan etenevät, mutta tavallaan junnaavat paikoillaan. Hyviä uutisia ei vielä ole, eikä kummosia uutisia muutenkaan. Tilanne on tällä hetkellä melko hämmentävä. Pitää välillä oikein ravistella itseään, jotta ymmärtää mitä tässä oikein tapahtuu ja missä mennään.

Tänään vietetään jenkeistä rantautunutta Black Friday -päivää, mutta meitsi ottikin koko vuoden haltuun kyseisellä teemalla. Oikea Black Year. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, välillä pitää vähän rypeä pohjamudissa, että tulee kunnolla perspektiiviä elämään :D

12 Comments

  1. Riikka

    Hei!

    Ihan kauheaa kun paljastuu että oma koti on homeessa. Tsemppiä taistoon! Osan irtaimesta tavarasta voi koittaa pelastaa otsonoimalla, tekstiilit viedä ammattitaitoiseen pesulaan ja kertoa mistä tavarat tulee, meillä matot pestiin homepesulla. Mutta jos edes yksi perheestä oireilee heti kun tuonne taloon menee, on kaikista helpoin uusia kaikki mahdollinen eikä edes yrittää pelastaa.

    Menee ihan kylmät väreet kun tätä sun blogia eksyin lukemaan. Löytyy omakohtaista kokemusta aiheesta ja siitä, mitä kannattaa edes yrittää pelastaa ja mitkä voi suosiolla heittää samantien menemään. Vaatteista on todella hankala saada haju pois. Meillä otsonoitiin koko irtaimisto ja myös vaatteet ja ne kävi kaikki pesulassakin ja toki tehtiin paljon muutakin puhdistusta mutta kyllä sitä tavaraa silti paljon joutui pois heittämään…:(

    Kovasti tsemppiä ja jaksamista teidän perheelle! I feel you!

    Riikka

    • Kiitos Riikka ♥ Onhan tämä ihan epätodellista, kun kaikki kääntyy yhtäkkiä päälaelleen. On luovuttava asioista, jotka ovat itselle älyttömän tärkeitä. Onneks kyse on ”vain” materiasta, mutta onhan tässä valitettavasti terveyskin saanut osumaa.

      Kyllä me pärjätään, kun on pakko :)

  2. Stiamp

    Voi että, tulipa teillä taistelu. Voimia vaan edelleen, täällä myötäeletään…

  3. Sanna/ Sisustus COCO

    Niin väärin, että joudutte käymään tilannetta läpi. Toivottavasti saisitte pian rahanne pois ja pääsisitte kunnolla jatkamaan elämää eteenpäin terveessä kodissa 💙 tuhat halausta

    • Ei se elämä saa liian antoisaa olla ;) Jospa ensi vuoden puolella onnistaisi ja se onni olisi pysyvää. Kiitos Sanna ♥

  4. Pia

    Piija
    Samanmoinen black year on todellakin ollut ja saa nyt jo luvan loppua! Stressi todellakin alkaa nyt kaatamaan sängyn pohjalle. Aivan päin helkattia, niin kuitenkin innokkaana tekemäni työpaikan vaihto, sen jälkeen vielä sama toiseen kertaan heti perään. Vain idiootti ja liian hyväuskoinen menee tälläiseen lankaan. Samalla tuo hometalo, koiran kuolema ja kaikki muu. Tuttava jo kysyi tällä viikolla, että vieläkö jaksat. No en ehkä, mutta on nuo muksut….
    Että odotetaan vuoden vaihtoa kovasti😀
    Ps. Myyjä perui jo sovitun kaupanpurun meillä, että ei ole tekemisen puutetta ensi viikolla. Tämä tuli just tuohon puhelimen viestiin..

    • Ei hitto, sielläkin koetellaan huolella :( Kun ihmiset kyselevät miten menee, voi hymyssä suin vastata, että huonosti, mites sulla :D On tämä tosi raskasta, mutta onneksi pieniä hyviä hetkiä on paljon, jotka tuovat iloa ja voimaa. Ja sitten tulee mietittyä, että aina voisi asiat olla huonommin. Se on yllättävän lohduttavaa.

      Kovasti tsemppiä ja jaksamista myös sinne, vaikka elämä näyttääkin nyt ikävää puoltaan ♥

  5. Ihanat ja rauhoittavat kuvat olet onnistunut taas ottamaan kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
    Voimia teidän perheelle koitoksiin. Elämä on joskus niin epäreilua! Muutaman kuukauden kuluttua toivottavasti alkaa kirkastumaan.

    • Nämä kuvat on otettu itseasiassa hetki ennen taloon muuttoa, mutta sopi postauksen kuvituskuviksi, kun ei muuten ole juuri kerinnyt/pystynyt kuvailemaan.

      Toivottavasti pian asiat selviävät ja tämä epävarmuus, epätietoisuus sekä evakko päättyvät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s