Täällä on viime päivinä ollut vähän hermot kireellä. Itku on ollut herkässä ja pienimmätkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet jotenkin tosi raskailta. Tuntuu, ettei mikään asia ole edennyt, vaan kaikki on junnannut paikoillaan tai sitten on menty takapakkia. Mies on ollut reissun päällä ja sen aikaa olen ollut lapsen kanssa kahdestaan, joten eipä silloin mitään asioita voi hoitaa eikä mitään muutakaan järkevää voi tehdä. Leikkiminen, peuhaaminen ja touhuuminen on pääosassa – tai ihan vain ehjin nahoin selviytyminen.

Uhmaikäisen kiukuttelut vievät välillä äärirajoille ja itseään on joutunut keräilemään muutamaan otteeseen. Jokainen vanhempi tietää miten haasteellista voi lähteminen olla pikkulapsen kanssa. Ajatuksena kauheen kiva, että tässä nyt syödään, käydään suihkussa, puetaan, pestään hampaat, käydään vessassa ja pakataan tavarat kassiin, sitten auto voikin startata. Todellisuus on ihan toinen. Vaatteet vedetään usein päälle itkien, potkien ja raivoten. Ruokaa ei suostuta syömään, eikä hampaita anneta pestä. Ja kun kassi on pakattu valmiiksi, päättää napero purkaa kassin atomeiksi ja heittää sisällön ympäri asuntoa. Ihan vain pikku hetki menee, kun päästään takaisin siihen tilanteeseen missä saatettiin jo hienosti sekunnin olla. Jännästi ne hermot vain kiristyvät näissä tilanteissa.

Nyt vielä tuo suihkussa käyminen on oma projektinsa, kun kuljemme ulkokautta päärakennukseen suihkuun, pitää ulkovaatteet laittaa päälle mennen tullen ja muistaa ottaa kaikki omat sekä lapsen vaihtovaatteet mukaan. Kellarikerroksen vähäiset lämmitykset ovat vielä osaksi pois päältä, joten voin kertoa, että pikkusen on kylmää kyytiä tällä hetkellä.

Osaa tuo napero olla myös oikein ihana. Välillä hän pukee reippaasti itse, syö kiltisti ja muutkin arjen askareet menevät oikein hienosti pusujen ja halausten kera. Silloin sitä sydän sulaa ja ajattelee olevansa maailman onnekkain. Ei tarvitse pohjamudissa koko ajan pyöriä, ihan vain hetkittäin :D

Arjen haasteita pitäisi tasapainottaa urheilulla ja ulkoilulla, itselleni se tekisi tosi hyvää. Ihan liian vähän on tullut liikuttua, mutta olihan tässä flunssa ja poskiontelontulehdus kiusana pari viikkoa, joka oli oma esteensä. Viime perjantaina sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja lähdin pitkästä aikaa juoksulenkille. Oli tarkoitus ajaa autolla lapsen päiväkodin viereen ja siellä suunnilla käydä juoksemassa ennen hänen noutamista. Pää taisi olla todella jumissa, kun huomasin kesken matkan, että jalassa oli kumisaappaat eikä lenkkarit. Jep. Nämä on näitä. Pieni tauko arjesta tekisi terää ja onneksi pian on tiedossa sisustussiskojen kanssa illanviettoa. Jos peiliin on uskominen, se tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Mitäs sitten työmaalle kuuluu? Noh, saatiin viimein remonttilaina miljoonien paperiselvitysallekirjoitusten jälkeen, maalämmön asentamiseen myönnettiin lupa – hyvä, koska öljy loppuu hetkenä minä hyvänsä, lohkominen edistyy ja putkimies kävi tulppaamaassa vuotavan wc-pöntön, joka oli pikku ylläripylläri päärakennuksen alakerrassa. Asbestinäytteitä tullaan ottamaan vielä lisää ilmenneen vesivuodon takia muovimatosta ja asbestipurku alkaa pian. Nyt sormet ja varpaat ristiin, ettei enempää asbestia löydy, koska purkaminen maksaa helvetisti. Eli tänne kuuluu selvitystä, jännitystä, rahanmenoa, vääntöä ja stressiä. Ihan perus.

Nyt on kuitenkin se-aika-kuusta-kiukkumöykky selätetty ja mieli on parempi. Lapsi on päiväkodissa ja mieskin pyörähti kotona. Tarjouspyyntöjä lähetetty ja suunnittelutyö keittiön, kylppärin ja wc:n osalta alkaa, koska kohta pitää oikeasti tietää mitä tulee mihinkin. Kyllä tämä taas tästä. Ilon kautta. Syksy on hienoa aikaa.