Harvemmin esittelen täällä omia töitäni, mutta nyt ajattelin näyttää viimeisimmän projektini, joka on ollut kokonaisuudessaan todella antoisa. Sain kunnian suunnitella suomalaiselle superfood-yritykselle visuaalisen identiteetin, joka piti sisällään logon sekä pakkausgrafiikat. Pääsin myös vaikuttamaan verkkosivujen ilmeeseen, jonka rakenne oli valmiiksi määritelty.
Love Arctic tarjoaa puhtaita ja terveellisiä marjoja eri muodoissa mm. mustikkaa, puolukkaa, tyrniä ja mustaherukkaa, sekä jauheena että kuivattuina marjoina. Tarjolla on myös pellavarouhetta ja nokkosteetä.
Lähtökohtana suunnittelulle oli upea Lapin luonto, jonka 8 värikästä vuodenaikaa näkyvät ilmeessä. Asiakkaan antamia avainsanoja olivat: kylmä, jäätävä, raikas, voimakas, puhdas, terveellinen, kaukainen, hiljainen, rauhallinen, rauhoittava, rentouttava, rehellinen, läpinäkyvä, korkealaatuinen, asiantunteva, ystävällinen ja reilu. Toiveena oli saada tummansininen logo, mutta liukuvärillinen logo oli myös mieleinen.
Suunnittelin pakkausgrafiikalle kaksi erilaista konseptia:
Lapin Luonne:
Lappi on mystinen ja kiehtova. Sen luonto on järjettömän upea, joka rauhoittaa, herkistää ja virkistää. Ainutlaatuisella olemuksellaan se valloittaa. Joka kerta se osaa yllättää, eikä jätä ketään kylmäksi, vaikka jäätävä onkin. Lappi on erityisen maaginen, jo pelkästään kahdeksan vuodenajan ansiosta. Lapissa on sellaista taikaa, jonka jokaisen täytyy kokea itse.
Oma Hetki:
Kuvittele hetki, jossa aika pysähtyy. Levollinen olo valtaa koko kehon ja ajatukset kirkastuvat. Mieli on kevyt. Tunnet vahvan läsnäolon ja saat todellisen yhteyden itseesi. Irtaudut siitä hetkestä, jossa äsken olit. Koet painottomuutta. Aivan kuin leijuisit. Tämä hetki on sinun – vain ja ainoastaan sinun.
Pienen pyörittelyn jälkeen yhdistimme pakkausgrafiikan ilmeessä molemmat konseptit, joista muotoutui aika onnistunut kokonaisuus. Värit on napattu suoraan Lapin luonnosta ja värien sävyt kulkevat tuotesarjojen mukaan: kuivatut marjat, jauheet, pellavarouheet ja teet.
Love Arctic tähtää suoraan kansainvälisille markkinoille ja kaikki materiaali tehtiin heti useammalla kielellä, pääkielenä englanti. Siinä olikin haastetta saada kaikki informaatio pakkausten tarroihin. Tilaa piti jättää päiväys- ja luomumerkintöihin.
Kuvasimme pakkaukset alkukesästä ennen marjakauden alkamista ja stailauksissa piti pärjätä ilman tuoreita marjoja. Onneksi marjojen lehtiä sekä muuta metsärekvisiittaa löytyi omalta (ja naapurin) pihalta. Kuvat otti luottokuvaajani Valtteri Kantanen.
Miltäs ilme ja tuotekuvat näyttävät?
Aivan ihana ilme! Sopii kyllä niin hyvin tälle tuotteelle. Kiva kun panostetaan tuotesuunnitteluun. Hienosti selvisitte kuvauksesta ilman itse marjojakin!
Kiitos paljon bea! Oli kyllä todella kiva projekti tehdä ja lopputuloskin asiakkaan toiveiden mukainen.