comments 19

Asunto myyntiin – välittäjälle vai ei?

Olemme lähitulevaisuudessa myymässä kotiamme, ei ehkä vielä tänä vuonna, mutta ensi vuoden aikana mahdollisesti. Kiire ei ole vielä mihinkään (eipä). Aloin pohtimaan, kannattaako antaa asunto välittäjän hoidettavaksi vai myydä itse.

Itselläni on valitettavasti todella huonoja kokemuksia kiinteistövälittäjistä. Olen käynyt kolmet asuntokaupat läpi, olen ostanut ja myynyt asunnon, joissa oli välittäjä mukana ja erittäin huono muisto jäi niistä kaupoista. Nykyinen asunto ostettiin suoraan omistajilta ja kaupat meni ihan hyvin, vaikka myyjä vähän sompailikin lopussa outoja.

terassi

Jos kävisin töissä muualla eikä olisi aikaa, voisin siinä tapauksessa harkita välittäjää. Mutta kun olen lähes aina kotona ja pystyn vaikuttamaan oikeastaan kaikkiin omiin menoihin, olisi hassua mennä huoltsikalle kökkimään, kun joku vieras esittelee missä meillä on sauna tai parveke. Tai miten kivat näkymät ikkunoista on, kun sitä ei tarvitse paikan päällä edes kertoa. Me tässä ollaan asuttu, eikä välittäjä ja me tiedetään miten tämä talo toimii oikeasti. Jos talon perustuksia tai tekniikkaa pitää selittää, niin kaikki selviää kun lukee papereita.

Olen kauhistuksissani katsonut myynti-ilmoituksia, joissa valokuvat ja tekstit ovat todella ala-arvoisia. Enkä voi aina käsittää, voiko niiden ilmoitusten takana olla oikea “ammattitaitoinen” välittäjä. Ehkä ei olekaan, mutta sääliksi käy asiakasta, joka ei välttämättä osaa vaatia parempaa ja tyytyy siihen mitä saa.

Nykyään kaikki valokuvat otetaan laajakulmaobjektiivilla, joilla jokainen huone kasvaa epämääräisen muotoiseksi ja epätodellisen suureksi. Sellaisilla kuvilla saadaan kyllä paljon yhteen kuvaan mahtumaan, mutta tunnelma ja todellisuus ovat kaukana niistä. Todella häiritsevää. Tai sitten kuvissa on kaikki rojut jätetty kuvaan, eikä kuvassa muuta näykään. Tai muuten ei ajatella yhtään, juuri näin ilmoituksen, jossa asuntoa myyntiin vessakuvalla. Ja ihan välittäjä sitä myi. Voi luoja.

keittio_syottotuoli

Sitten saattaa myyntitekstit tai kohteen tiedot olla aivan päin peetä. Jos edes hoitaisivat perusasiat kuntoon. Asunnosta oikeat tiedot nettiin ja myös muualle. Tähän väliin sanottakoon, etten yleistä, mutta tämä toiminta on vaan melko yleistä. Ja oma kokemus tässä nyt myös puhuu. Tunnen muutaman välittäjän, jotka vaikuttavat erittäin päteviltä ja joilla tuntuu olevan oikea palo työtään kohtaan.

Yksi välitysfirma, jonka kanssa voisin tehdä yhteistyötä, on Bo LKV. Heillä on ensinnäkin todella upeat valokuvat, joissa asunnon tunnelma on käsinkosketeltavissa. Heillä tuntuu olevan myös muutkin osa-alueet hallussa, tyylillä ja tunteella erottuen kaikista muista välitysfirmoista. Uskon, että he edustaisivat kotiamme juuri niin tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti, kuin vain voisin toivoa. Kokemusta minulla ei vielä ole, enkä ole mistään kuullut kommentteja, tämä on vain oma fiilis.

1000px_nukan_huone_viiri

Uskon, että voisin saada ihan mukiinmenevät valokuvat asuntoilmoitukseen, eikä esitteiden tekeminenkään ihan vierasta ole. Netti-ilmoitukset on tuttua huttua ja uusien ihmisten kohtaaminen myös mahtavaa. Olisihan se hienoa esitellä omaa kotia, jota ollaan rakkaudella laitettu. Toki pitäisi varautua sellaisiin kohtaamisiin, jossa uudet asukkaat haluaisivat vetäistä lasitiiliseinää tai pyökkilaminaattia. Siinä kohtaa saattaisi tulla järkytys, mutta uskon, että oikea ostaja arvostaa tekemiämme ratkaisuja ja haluaa juuri niiden takia tämän omaksi kodikseen.

Asuntomme hinnan määrittäminen olisi ehkä helpointa, koska tiedämme mitä me olemme tästä maksaneet, paljon veroa, paljon pankkiin ja paljon ollaan laitettu tähän omaa rahaa. Eli kipuraja tulee niistä. Sitten jos haluamme tehdä jonkin sortin voittoa, tarkastellaan markkinoilla olevia taloja ja niiden hintoja. Muutaman vuoden päästä tuohon lähelle tulee Länsimetro, joten kyllä sillä varmasti on positiivinen vaikutus talon arvoon. Todellinen hinta on kuitenkin se, mitä joku on valmis maksamaan. Koska meillä ei ole mikään hoppu lähteä, ei tarvitse kipurajoja vielä koetella.

tyohuone_nurkka_1000px

Paperihommat hoituvat myös varmasti, vaikka omaa taitoa siinä epäilenkin. Mikä estää ottamasta asiantuntijan mukaan siinä kohtaa? Eipä mikään ja siitä palvelusta maksaisinkin. Mutta lähes kaikessa muussa, en ole valmis maksamaan kymppitonnia. Tai ellei löydy järjettömän kova myyjä, joka takoo meille mahtavan voitokkaat kaupat, jotta me päästään nopeammin tontin ostoon.

Ostajaehdokkaille saattaisi tulla varmempi olo, jos taloa myisi välittäjä. Ymmärrän, sama fiilis tavallaan itsellänikin on – mutta toisaalta, kun itselläni on huonoa kokemusta ja olen kuullut tuttujen sekä ystävien kokemuksia, välittäjistä tuntuu tulevan vain päänsärkyä. Poikkeuksiakin onneksi löytyy ja hyviä onnistuneita kauppoja on tehty heidän avustuksella. Itse olen tullut siihen tulokseen tällä hetkellä (ja mies vakuuttelee), että todellakin itse myydään. Ja sitäpaitsi, asunnonmyynti kiehtoisi ihan älyttömästi! Loistava haaste, jonka haluan haluan ja aion ottaa vastaan.

Olisi kiva kuulla myös muiden kokemuksia! Oletko myynyt asunnon itse vai etkö voisi harkitakaan myyväsi itse? Ottaisitko välittäjän ehdottomasti? Miksi? 

19 Comments

  1. Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi. Miksi maksaa 10 000 € työstä, jonka teet itse paremmin? Olen myynyt pari asuntoa, ja nyt myyntiin on taas menossa yksi. Ja itse myyn. Paperihommat ovat helppoja, älä niitä pelkää. Totta kai myytte itse. Netistä löytyy myös paljon hyviä ohjesivustoja hommaan.

  2. Me myimme juuri oman talomme itse. Kyseessä on vanhempi talo, jonka historia ja tehdyt remontit olivat meillä hyvin hyppysissä. Perheenjäsenemme ovat myös myyneet aiemmin itse ja pankinjohtajakin suositteli kokeilemaan. Työtaustani puolesta esittelytilanteet olivat myös luontevia. Emme pitäneet yhtäkään yleisnäyttöä, vaan aina yhdelle ostajaehdokkaalle kerrallaan, mikä olikin erittäin hyvä ratkaisu. Koimme, että pystymme itse kertomaan talosta enemmän ja yksityiskohtaisemmin kuin kukaan välittäjä.

    Olin itse varautunut raskaaseen myyntirumbaan siivouksineen ja näyttöineen, mutta loppupeleissä myyntiprosessi ei ollut erityisen uuvuttava. Meillä kävi todella kivoja ihmisiä taloa katsomassa ja heille oli mukava taloa myös esitellä – ja lopulta myös myydä. Myös markkinatilanteeseen nähden olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä.

    Voin suositella talon myymistä itse. Ja jos prosessi tuntuukin liian raskaalta, voi aina palkata välittäjän mukaan. :)

    • Tuo onkin hyvä vinkki, ettei pitäisi yleisnäyttöä vaan ainoastaan yksityisnäytöt. Sillein pääsee keskittymään ja kertomaan paremmin, kuin yrittäisi saman aikaisesti huudella eri suuntiin.

      Kiitos hyvistä neuvoista ja kannustamisesta! :)

  3. Me ajattelimme, että myydään seuraavaksi itse. Tai yritetään ainakin! Tosin lähivuosina ei varmaan ole myyminen edessä, mutta kuitenkin. Ostimme tämän nykyisen kodin suoraan rakentajalta, vaikka välittäjäkin tätä myi, jotenkin kuitenkin kaikki sujui helpommin ilman välittäjää. Edellisen asunnon myyntiin otettiin välittäjä ja kaikki meni kyllä hyvin, etenkin kun ostaja heittäytyi kauppojen jälkeen hiukan hankalaksi, oli ihanaa, että siinä tilanteessa välittäjä hoiti kaiken. MUTTA tuo asunto oli aika edullinen, joten välityspalkkiokin jäi kohtuulliseksi. Jotenkin just joku 10 000 euroa tuntuu kyllä niin järkyttävältä hinnalta tuosta työstä kun itsekin olen kuitenkin myynnin ja markkinoinnin ammattilainen. Kuviakin ehkä osaisin ottaa, tai sitten voisin palkata pelkän valokuvaajan.

    • Siis vaikka tosiaan palkkaisi ammattikuvaajan paikalle, säästöä tulisi silti. Muutaman tonnin voisi maksaa välittäjälle vaivannäöstä, mutta kymppitonni onkin jo toinen juttu. Eikä se hinta ole ainoa syy, vaan niitä syitä on oikeastaan aika paljon.

  4. Me myimme juuri oman kotimme itse. Täällä muuttolaatikkojen keskellä siis kirjoittelen, viikon päästä pitäisi olla tavarat uudessa kodissa. Me ei oikein ehditty varsinaisesti tätä mihinkään myyntisivulle edes laittaa vaan laitoin meidän alueen facebook sivulle ilmoituksen, että kotimme olisi kohta tulossa myyntiin ja siihen laitoin mukaan kuvia. Olinkin yllättynyt, sillä seuraavalle viikolle sovimme jo 6 näyttöä ja talo meni samantien!

    Kauppakirjojen tekoon otimme ammattilaisen ja siitä maksoimme jonkun satasen. Itselle oli jotenkin helpompaa kun sai siinä luottaa ammattilaisen osaamiseen, kyseessä kun oli ensimmäinen talo minkä myimme. Nyt kun nekin on tehty niin eipä niissä toisaalta kyllä mitään ihmeellistä ollut, että ihan hyvin ne olisi voinut laatia itse ja käydä sitten vain kaupanvahvistajalla hyväksymässä.

    Sanoisin, että kuviin ja pienoiseen stailaukseen kannattaa kyllä panostaa. Ei mitään erityistä välttämättä, mutta enimmät tavarat pois näkösältä ja sellainen yleissiisti ilme. Itselle kuvaaminen on blogin kautta tuttua, joten otinkin sitten itse kaikki kuvat. Teillä on aivan ihana koti ja sinulla on kuvaaminenkin niin hyvin hallussa, että ilman muuta myytte itse! Uskon, että menee kuin kuumille kiville!

    • Onneks olkoon! Menipä asunto näpsäkästi :) Taitaa tosiaan kaupanvahvistaja olla ainut pakollinen, kauppakirjat kyllä onnistuu kun on muutamat kaupat takana.

  5. Katja

    Me olemme myyneet kolme asuntoa itse enkä välittäjää enää ottaisikaan myymään asuntoani. Mitään kaupallisen alan koulutusta meillä ei ole. Sen verran imelää ja itseriittoista on välittäjien antama kuva etten itse voi kyllä luottaa sellaisiin ihmisiin. Meillä omakotitalon kaupoissa katsojat olivat iloisia, että oltiin itse kertomassa asunnosta ja tiedettiin tarkalleen miten mikäkin nurkka ollaan remontoitu. Sovittiin jo heti, että kaikki mahdollinen fakta kerrotaan (omatunto ei sallisi muuta). Kaupat syntyi ensimmäisen esittelyn jälkeen kaikissa asunnoissa. Kun kohtaa ihmisen ihmisenä ja tasavertaisena niin hyvä tulee. Tuttua kiinteistövälittäjää käytettiin kauppakirjojen laadinnassa niin tuli kaikki lainkirjaimet täyteen.
    Katsojat olivat positiivisesti yllättyneitä, että kuvat olivat realistisia eikä ensimmäinen tunne ollut että ”ai tää on näin pieni” vaan juuri päin vastoin. Suosittelen vahvasti itse myymistä.

    • Kiitos kommentista Katja!

      Mulla on vähän sama juttu, etten pystyisi valehtelemaan tai edes kaunistelemaan asioita. Kauhee homma olisi vääntää tarinaa, kun totuudessa pysyminen on niin paljon helpompaa. Myös esittelyvaiheessa saattaisin sanoa ihan suoraan asiat, jotka ei itseäni miellytä tai jos jotain ongelmaa/vikaa olisi talossa. Ne kuitenkin ennemmin tai myöhemmin selviää, eikä jälkipyykki olisi kaunista. Valehtelu on rumaa. Itse en pidä asuinalueestamme, mutta joku toinen saattaa rakastaa tätä. Moni nimittäin tykkää asua täällä.

      Olen tullut siihen tulokseen, että todellakin myymme itse. Jokainen nurkka on koluttu, asuttu ja eletty, joten kyllä varmasti osaan kertoa tästä talosta. Vääristävät kuvat on kyllä todella ärsyttäviä, kun pettymys voi tulla sitten paikan päällä. Mielummin niin päin, että on positiivinen yllätys nähdä kohde.

  6. Heti tääällä huokailen, miten maltatte talosta luopua! Niin kaunis ja persoonallinen <3 mutta uskon todellakin, että osaat myydä asunnon itse ja voit huoletta laittaa nämäkin kuvat myynti-ilmoitukseen ellet ole jo ilmoitusta tehnyt! Sinulta löytyy taitoa ja silmää kauniille stailauksille ja kuville. Turhaa maksaa muille ylimääräistä ja jos omalla myynnillä koti ei liikahda niin sitten suosittelen kyllä kääntymään juurikin BO lkv:n puoleen, siellä osataan ja vieläpä tyylillä. Samaa saa hakemalla hakea täältä suunnalta :/

    • Onhan tässä paljon syitä, miksi jäätäis, mutta myös syitä miksi myytäis. Tämä polte rakentamiseen on vain niin kova, että haluis jo edetä myynninkin saralla. Vielä ei siis ole myyntiin lähtenyt, kunnon kevättä odotellessa ;)

  7. Lanttuleikkuri

    Meidän maailman ihanin kaksio sijaitsi tai on edelleen paitsi ei ole enää meidän Punavuoressa ja kuvittelin menee tosta vaan.
    No, asunto oli myynnissä lopulta lähes 2 v. Välittäjä jäi miinukselle ja pahasti pelkästään mitä meni ilmoituksiin ja nettimainoksiin rahaa.
    Jos asunto menee kaupaksi muutamassa kuukaudessa, mitäs siinä, mutta jos ei mene.
    Vanhempieni asunto oli myynnissä 1/2 v välittäjällä ja äitini sanoi ei olisi kestänyt itse sitä ramppaamista. Asunnon joka osti kävi jokaisen kulman ja kannon läpi, isojen kysymyslistojen kera ja sitten kun se tinkiminen alkoi, oli tosi kiva kun välittäjä pystyi suoraan sanomaan ei.

    • Joskus asunnonmyynti voi todella kestää kauan. Luulisi, että Punavuoren kämppä menisi kuumille kiville, mutta mikähän mahtoi olla syynä, ettei mennyt? Oliko hinta liian korkea? Yleensä se on ainut asia, miksi asunto ei tuommoiselta sijainnilta mene kaupaksi, ellei ole homepommi tms. Tuppukylissä saattaa taas sijainti olla se syy, miksi ei mene kaupaksi (vaikka kuinka halvalla lähtisi), sijainti on ratkaisevin tekijä.

      • Lanttuleikkuri

        monta pientä asiaa oli pielessä, joita en tajunnut ostohetkellä.
        Taloyhtiö oli pieni, putkiremontti tuli 10 v sisällä mutta kun on pieni taloyhtiö, neliöhinta rempassa on suurempi.
        Taloyhtiön osakkaat sijoittajia. Asukkaita jotka omistivat kotinsa oli hyvin harva. Tekee automaattisesti bile maineet. Lisäksi sijoittajat eivät halunneet mitään remontteja, vastike oli pitkään halpa ja myyntihetkellä ei enää ollut.
        Alakerrassa oli alan kauppa. Pitäjä omisti myös liiketilan, sama kauppa tulee olemaan siinä aina. Itseä tämä ei mitenkään haitannut , varsinkin kun Punavuoressa näitä riittää, harva sitä viimekädessä haluaa alakertaan.
        Talossa ei ole hissiä, eikä siihen tulla ikinä hissiä laittamaan.
        Myyntihetkellä aktivoitiin joku naapuristo nettisivu, johon joku ystävällisesti kertoi taloyhtiössä asuvasta avohoitopotilaasta, joka tasaiseen tahtiin sai yöllä ajatuksia heräänpä nyt ja herätän myös kaikki. Onneksi parin herätyksen jälkeen tajuttiin oikea ratkaisu on soittaa poliisille jonka yhteydessä potilas pääsi hoitoon pariksi viikoksi, kunnes homma alkoi taas alusta.
        Samaan aikaan oli monta samankokoista asuntoa myynnissä samalla alueella.

        Opiskelijakaverilla on ollut omakotitalo myynnissä 4 v, sijaitsee Someron keskustasta kohti korpea. Hinta on edullinen , opiskelijakaverini mielestä välittäjässä on vikaa mutta vaihtoehtojakaan ei juurikaan ole. Ei muutkaan välittäjät ota myyntiin, kun toinen on yrittänyt vuosia jo myydä onnistumatta siinä.

  8. Hanna-Mari

    Aivan jäätäviä ylihintoja sekä muita palkkioita!
    Noi on erittäin helppo tehdä, matkia itse ja myydä.
    Oikein hävettää noiden puolesta…

    • Niin on. Moni tarvitsee myymiseen apua, jos ei oma halu, osaaminen tai aika riitä, ja sitä varten kiinteistövälittäjät on. Se, onko palkkiot hintansa väärtejä, voi vain myyjä vastata.

  9. Boobäät

    Ihan höttöä tuo bo lkv hypetys. Turussa ja helsingissä kuten nykyään myös treella on lukuisia aitoja alan ammattilaisia. Nämä mediahömpöttäjät ja itseään ylistävät boo jantterit kuraa alaa lisääntyvissä määrin ylihintaisella ja alamittaisella osaamisella.

    • Oliko sulla omakohtaista kokemusta Bo LKV:n ammattitaidosta, kun noin jyrkästi kommentoit?

      En ole itse törmännyt vielä kovinkaan moneen kunnon ammattilaiseen/yritykseen, mutta onneksi ala on selkeästi menossa parempaan suuntaan ainakin valokuvien puolesta, jotka ovat ensimmäisiä asioita, joihin ostajaehdokkaat kiinnittävät huomiota. Bo on tässä ollut muita edellä alusta alkaen, vaikkakin pelkät asetelmakuvat ovat mielestäni ihan turhia asunnon myynti-ilmoituksissa, koska ne eivät liity asuntoon millään tavoin. Jotkut saattavat ehkä tykätä niistäkin. Kaikkia ei voi miellyttää ja hyvä, että on valinnanvaraa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s