comment 0

Makuja ja miljöitä Maltalla

Ravintolakokemukset olivat Maltan reissulla laidasta laitaan. Saimme kokea todella huonoa sapuskaa (ja palvelua), mutta myös äärimmäisen loistavaa ruokaa miellyttävän palvelun kera. Ensimmäisten päivien ruoat tuntuivat olevan ihan kauheaa kuraa ja aloin olla jo sitä mieltä, ettei Maltalta löydy hyvää ravintolaa ollenkaan.

Pikkumies teki kokemuksista vielä entistä haasteellisemmat. Melkein samantien alkoi kiukuttelu, kun päästiin ravintolaan sisälle. Pari kertaa ei keritty edes mitään tilaamaan, kun itkupotkuraivarit alkoivat. Kiirehdittiin vatsat tyhjinä ulos ja käytiin sitten molemmat erikseen syömässä.

Eipä tajuttu, ettei Nukaa pidä viedä ravintolaan nälkäisenä, vaan se pitää ruokkia ensin kunnolla, jotta on sitten tyytyväinen. Myös viihdykkeet, kuten piirretyt läppärissä tai lempilelut, pitää ottaa ehdottomasti mukaan. Ei nälkäinen taapero jaksa paikoillaan olla. Noh, kun tämä hoksattiin, alkoi homma kulkemaan erittäin onnistunein tuloksin. Saimme nauttia rauhassa ruoasta ja viimeisinä päivinä kävi vielä niin, että löysimme aivan ihania erilaisia paikkoja, joissa oli taivaallista ruokaa, ihana miljöö ja hyvää palvelua. Tässä niistä muutama paikka esittelyssä.

______________

CHEEKY MONKEY

Meidän hotellia vasta päätä oli Cheeky Monkey Gastropub, jonka sisustuksessa oli paljon veikeitä ja oivallista juttuja, sekä loistavaa ruokaa. Tyylikäs ja tunnelmallinen paikka, jossa teemaa oli hyödynnetty hauskasti ja viihdyttävästi, vähän joka kohdassa. Täällä saimme viettää aikaa useamman tunnin erittäin hyvin syöden ja juoden.

cheeky_monkey_ravintola

terdelta

wall_teksti

apina

mynuts

vesipullo

kissmymonkey

youcannotlista

burgeri

salaatti

Söin taivaallisen hyvän sinihomejuustosalaatin! En ole noin hyvää salaattia syönyt ikuisuuksiin. Tai ehkä koskaan. Se oli tosi iso, maukas ja sopivan suolainen, jossa oli paljon eri makuja. Kyytipojaksi sitten olutta.

drinkkilista

drinkit

irish_coffee

Ja nuo drinkithät sitten maistuivat enemmän kuin hyvin. Jälkiruoaksi tietysti Irish Coffee, mutta koska drinkkilistalla oli kaikkia muitakin mielenkiintoisia versioita, piti niitäkin kokeilla.

keinu

pallura_napostelee_keksi

lapparista

Naperolle otettiin mukaan omaa viihdykettä, mm. Rasmus Nallea dvd:llä läppäriltä. Oltiin ihan hämillämme, miten hyvin Nuka tuolla sitten viihtyikään, oli ensimmäinen kerta koko reissulla. Tarjoilijat toivat vielä keksejä napostelvaksi. Isi ja äiti pääsi kerrankin nauttimaan ravintolaillallisesta pitkän kaavan mukaan!

olli_juomat

______________

LA NAVE

Toinen ravintola oli La Nave, tyylikäs bistro meren äärellä Malta National Aquariumin yhteydessä. Käytiin siellä vuoronperää syömässä, toinen katsoi Nukaa ja toinen nautiskeli rauhassa ruoasta. Aurinko lämmitti mukavasti terassilla, jossa maisemat olivat upeat.

tuolit_reunalla

nuka_ravintolassa

lanave

lanavie_ruoka

Nälkä oli kova ja tilasin ruoan sen kummemmin miettimättä. Luulin saavani kanfilepihvin, mutta sieltä tulikin friteerattua kanaa ranskalaisilla. Noh, sekin maistui oikein hyvältä, kun laadukkaasti oli tehty.

lanave_jalkiruoka

______________

OCEAN BASKET

Viimeisenä iltana oltiin menossa uudelleen Cheeky Monkeyyn, mutta siellä soitti livebändi niin kovaa, että katsottiin parhaaksi mennä johonkin rauhallisempaan paikkaan. Muistin, että aivan lähettyvillä oli jokin kivanoloinen ravintola ja sinne sitten suunnattiin. Paikka oli Ocean Basket, joka tarjosi nimensä mukaisesti kaikkea merenelävää.

ocean_love_seafood

ocean_miljoo

ocean_wall

ocea_liina

fisua

Itse en ole äyriäisten ystävä, mutta listalta löytyi onneksi lohifilettä. Jumanklavit että se olikin hyvää lohta! Ehkä parasta koskaan. Olli pyys maistaista ja oli muuten vaikeaa antaa sitä pientä maistiais palasta. Rohkenin kuitenkin luopumaan pikku palasta, olisihan lohta voinut tilata aina lisää jos vielä nälkä jäisi. No eipä jäänyt, vaan annos oli ihan täydellinen. Ei edes jälkiruokaa tehnyt enää mieli.

fisut_lasissa

nukan_annos

piipaat

Maltan yleinen palvelutaso oli tosi nihkeää, mutta Ocean Basketissa palvelu oli erittäin hyvää. Tarjoilijaksi vielä osui eestiläinen tyttö, joka osasi puhua hieman suomea. Hän huolehti koko ajan, että meillä on kaikki hyvin. Ja olihan meillä! Pallero leikki autoillaan ja viihtyi taas tosi hyvin. Tilattiin Nukallekin oma annos, vaikka pohjalle olikin vedetty jo iso puuroannos. Just in case :D

drinksbar copy

ocean_bubbles

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s