Nämä aurinkoiset syyspäivät ovat niin upeita! Aurinko paistaa matalalla ja puiden väriskaala tulee hienosti esille. Omenapuissa on vielä muutama omenakin, mutta valitettavasti syötävää omenaa ei tänä vuonna tullut, kun jokin mato oli pilannut koko sadon. Odotin niin kovasti oman puun omenoita, mutta välillähän omenapuut pitävät välivuoden. Mikä lie oli matojen tulon syy, sääolosuhteet todennäköisesti.
Vielä kun on lehtiä puissa ja nurmikkokin leikattuna, piti käydä napsasee pari kuvaa etupihasta. Kitkemistä ja siivoamista riittää, ja vielä pitäisi tuo talon yläosakin maalata uudelleen, kun on tuollaiset raidat jäänyt maalauksesta. Vaikea paikka sitä on maalata, kun tikkaiden varassa heiluu, mutta jospa se isäntä suostuisi sinne taas kapuamaan joku päivä. Projekteja vaan piisaa, vaikka melko valmista alkaakin olla. Ainahan sitä jotain on omakotitalossa.
Olispa kiva, jos kaikki maalaisi talonsa mustaksi, näyttäis ryhdikkäältä koko taloyhtiö. Modernimmalta. Talothan ovat 70-luvulta. Onneksi jo muutama talo meidän lisäksi on sutinut talon mustaksi, vaikkei kuvassa näykään. Meillä on tuo kivireuna, muilla kun on vanhan pihasuunnitelman mukaan isot puskat. Näin sitä jokainen siis tekee kuten itse haluaa.
Terveisiä toisesta ryhdikkäästä talosta! Meillä vielä kiviläjät odottavat pihassa yhtä projektia, eli työn alla kaikenlaista täälläkin!
ps. Mukavaa kirppismyyntipäivää! Minäkin sain kutsun, mutta tällä kertaa en ehdi mukaan työkiireiden vuoksi.
Täytyypä tulla joku päivä kurkkimaan teidän tiluksia :) Voitais ottaa haltuun tuo autokatos ja varastokin, ilmeen päivitys tekis niihinkin terää!
Sulla oiskin ollut kaikkee kivaa myytävää, ens kerralla sit!