Meillä on yläkerrassa neljä huonetta, joista yksi toimi pitkän aikaa varastona ja jonkin sortin työskentelyhuoneena. Sinne oli helppo heivata tavaraa, jotka eivät muualla paikkaansa löytäneet. Nimesimme huoneen neloseksi.
Moni on tokaissut, että “ai, teillä on tuommonen ylimääräinen huone”. No ei, ei se todellakaan ole ylimääräinen. Siellä on koottu laatikostoja, maalattu, askarreltu ja puuhasteltu ties mitä. Nelonen on osoittautunut itseasiassa todella tarpeelliseksi.
Nyt on nelonen siivottu kaikesta ylimääräisestä ja hieman sisustettu. Haimme Ikeasta Malm-lipastoja, joissa säilyvät lakanat ja pyyheet, sekä kaikki muu sekalainen tavara mm. lautapelit, lahjapaperirullat ja vanhat valokuvat. Nelonen toimii oikeastaan toisena kodinhoitohuoneena, koska siellä on hyvä kuivata pyykit ja silittää vaatteet.
Nelosessa oli pitkään vaaleansininen kukkatapetti yhdellä seinällä, samaa sarjaa kuin työhuoneessa aikoinaan. Eipä ole ihan tyyliäni, joten halusin huoneeseen jonkin kivan uuden tapetin. Etsin jo reilu vuosi sitten tapettia neloseen ja löysinkin sopivan vanhan ajan henkisen mustavalkoisen tapetin RTV:stä. En sitä silloin vielä tilannut, mutta onneksi otin kännykkään kuvan muistutukseksi.
Tapettikirjassa luki, että kohdistus on 0,5 metriä, joka tuntui oudolta, koska kuvio oli ihan samanlaista joka kohdalta. Tilasin näin ollen 2 rullaa hampaita kiristellen, tapetti oli nimittäin aika hinnakasta. Suunniteltiin, että laitetaan tapetti seinään juhannuksena, mutta tilaukseni oli vahingossa mennyt Hämeenlinnaan, joten jouduin odottamaan tapetteja vielä yhden viikon.
Noh, kun isäntä laittoi vuotaa seinälle, huomattiin puolen metrin kohdistusohjeen olevan ihan turhaa! Eli toinen rulla jäi käyttämättä. Loppupeleissä siinä kävi ihan hyvin, kun siinä toisessa rullassa oli melkein metrin mittanen painovirhe, joten sain sen reklamoitua ja sain rahat siitä takaisin. Ja vielä hyvityksen väärään paikkaan menneestä lähetyksestä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nimittäin nyt on tapetti seinällä!
Myös silitystaso sai uuden ilmeen. Brabantian silistyslauta on tosi jämäkkä ja muutenkin kiva, mutta sen päällinen ei kolahtanut. Niinpä hain Marimekon printtikangasta ja ompelin uuden päällisen.
Yleensä on aika ärsyttävää kasata silitystasoa komeroon ja edes takaisin, mutta nelosessa sille on oma paikka ja se saakin olla aina esillä. Laitettiin seinään valaisin lisävaloa tuomaan. Pitäisi vielä keksiä jokin kiva hylly seinälle. Siinä voisi olla myös naulakoita, joihin voi laittaa silitettyjä vaatteita roikkumaan. Katsotaan mitä keksin.
Tuollainen ”ylimääräinen” huone olisikin kiva. Haluaisin ison huoneen pyykkihuoltoa varten.
Kivan näköinen tuo tapetti!
Kummasti löytyi tuollekkin huoneelle heti käyttöä! Tuntuu, että meillä on ihan koko ajan pyykkirumba meneillään, joten siihen hommaan saa ollakkin reilusti tilaa. Kiva, ettei enää tartte olohuoneessa telkkarin edessä pyykkejä kuivattaa :D
Onpa kaunis huone ♥
Kiitos :)
Todella kaunis huone ja varmasti käytännöllinen. Ja tuo tapetti – rakkautta!
Kiitos Jutta :) Juu, on saatu hyvään hyötykäyttöön!
Mitä luksusta olla tuollainen huone! Ja vielä noin kaunis! :)
Tuohan on yleensä vain täynnä pyykkejä, eli ei ehkä niin kaunista :D Piti napsasta kuvat kun oli viimein tyhjillään. Mut hei, kiitos!