comments 11

Terassipöytä

Voi pojat, meillä on viimein terassipöytä! Terassi ja puupenkit tehtiin viime kesänä, nyt sitten saatiin tehtyä iso ruokapöytä, jonka ääreen mahtuu parhaimmillaan jopa 15 henkilöä. Bauhausista löytyi edullisia alumiinituoleja pöydän ympärille, joita voi pinota päällekkäin.

terde

terassituolit

terassia

Mikään hommahan ei ole mennyt viime aikoina ykkösellä maaliin ja tuokin pöytä tehtiin kahteen kertaan. Arvioin pöydän mitan väärin ja 2 metriä oli liian lyhyt. Mies olisi tyytynyt lyhyempään pöytään, mutta minä en. Sain päänsärkyä, kun mittasuhteet eivät toimineet ollenkaan. En tajunnut, että pöytä pitää olla todella iso, jotta istuisi meidän kookkaalle terassille.

Eihän tuo isäntä aikonut enää uutta tehdä, mutta arvatkaa kuka näissä asioissa määrää. Luonnollisesti nainen. Mun moka, että tuli liian pieni, mutta aina tuollaisesta jotain hyvääkin seuraa. Nimittäin maalasin ekan pöydän läpikuultavalla mustalla ja se näytti heti liian tummalta. Valkoinen pöytä olisi ollut taas liian häikäisevä, kun aurinko osuu siihen.

puut

Noh, uudet puut haettiin ja pöydästä tehtiin nyt 2,5 metriä leveä ja 1,6 metriä syvä. Ihan reilun kokoinen siis. Maalasin pöydän vaaleanharmaalla öljyvahalla yhden kerran ja oli vähän arvoitus miltä lopputulos näyttää. Tarkoitus oli neutralisoida pöydän väri, ettei vaalea tuore puu pompsahda liikaa harmaantuneista terassi- ja penkkilaudoista.

Siitä tulikin aika hyvä. Varastossa seisoo vielä pöydän ensimmäinen versio. Täytyy myydä jossain kohtaa se pois, turhaan sitä varastossa säilyttelemään. Ostakee ostakee!

kukkanen

terassipoyta

kokonaista

koko_terassi

11 Comments

  1. Onpa massiivinen ja upea pöytä! Ja kahteen kertaan tekemällä saa hyödyllistä harjoitusta, vai miten se meni :) Toi teidän terassi on kyllä niin mun mieleen.

    • Kyllä! Pienet ”virheet” korjattiin seuraavassa versiossa, jotka minun silmääni pisti. Viihdytään kyllä terdellä ja tässähän on ollut nyt melkein jo kaksi päivää, kun siinä on vaan hengailtu, eikä tehty mitään (siis rakentamista, paklailua, maalailua tai korjaamista). On voinut vaan fiilistellä mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi.

  2. Mikko

    Moi,

    Komea pöytä tosiaan! :) Saanko sen verran udella, että mistä puusta tuo on tehty ja millä olette sen käsitelleet? Itsellänikin on samansuuntainen projekti suunnitteilla.

  3. maijj_

    Onko terassipöytä tehty minkä kokoisesta laudasta, entä jalat? Aivan upean näköinen! :)

  4. Hannes

    Oletteko olleet tyytyväisiä tuoleihin? Samanlaiset olisi harkinnassa..

    • Ai nuo ns. kahvilatuolit? Ihan höttöjä ovat, mut piti saada vaan siihen jotain ni päätin säästää ja ostaa nuo. Olisko maksanu 10 € / kpl Bauhausissa. Panostaisin kunnon tuoleihin, jos ovat ihan reilusti käytössä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s