Terveisiä Arabiemiraateista Dubaista! Saavuttiin tänne maanantaina ja nyt onkin jo kolme päivää koettu jos jonkin näköistä meininkiä. Lentomatka meni tosi hyvin ja kivuttomasti. Lennettiin Tukholman kautta ja välilaskun aikana päästiin nauttimaan Loungen antimista.
Dubaihin lentävä kone oli ihanan iso ja tilaa reilusti, joten pääsin valtaamaan koko penkkirivistön ja sain otettua muutaman tunnin unet. Hyvää ruokaa ja miellyttävää palvelua. Ehkä helpoin lentomatka ikinä.
Saavuttiin Hyatt Regency -hotelliin puolen yön aikoihin. Henkilökunta tarjoili virkistävät tervetuliaisdrinkit ja ruokaakin oli matkalaisille tarjolla.
Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen suuntasin hotellin kuntosalille. Minulla on tapana ottaa reissuihin mukaan aina treenikamat. Joko sitten juoksulenkkiä maisemia katsellen tai kuntosalitreeniä, jos vain hotellin varusteluun sellainen kuuluu.
Hotellin sali oli kyllä tosi hieno Spa-osastoa myöten. Oli ihan mahtava päästä treenaamaan ja aloittaa lomailu sillä. Sain jopa henkilökohtaista opastusta hotellin omalta PT:ltä, jonka kanssa tehtiin muutamat treeniliikkeet.
Illalla oli ensimmäinen yhteinen illallinen. Bussi vei meidät hienoon Dubai Creek Golf Clubille, jossa oli tarjolla herkullinen buffet. Maisemat oli kyllä melkoiset! Lämmin tuuli puhalsi, Dj-soitti rentoa musiikkia ja tunnelma oli tosi kiva.
Seuraavana päivänä kävimme maailman suurimmassa ostoskeskuksessa Dubai Mallissa, jossa oli 1200 myymälää, ravintoloita, luistinrata, megaiso akvaario (jossa voi sukeltaa) ja ties mitä. Tuommosen koluamiseen saisi varata päivän jos toisenkin, mutta meidän aikatauluun mahtui vain muutama tunti. Mukaan tarttui pari housupukua ja bikinit. Yhtään kuvaa en sieltä napsinut, joten voitte vain kuvitella miten massiivinen meininki oli.
James Bond -teemabileet
Illalla meille oli järjestetty James Bond -teemabileet. Siirryimme hotellimme kattoterassin kautta Hyatt Regency Dubai Golf Park -puistoalueelle, jonne oli rakennettu uskomattoman hienot puitteet teemaan sopivaksi. Paikka oli mielettömän upea ja ilma täydellisen lämmin, eikä yhtään hiostava.
Ruoka oli taas ihan vimpan päälle. Kaikki näytti ja maistui tosi hyvälle. Vieläpä tuommoisessa ympäristössä nautittuna, ai jai.
Kun on teemabileet, täytyy niihin pukeutua asianmukaisesti! James Bond -teema oli kyllä todella vaikea, jos halusi olla muutakin kuin James Bond. Noh, ehkä puolet porukasta valitsi helpon tien pukeutumalla pukuun ja mirriin. Tylsää, mutta tyylikästä.
Ennen reissua piti keksiä omat lookit ja tulikin sitten mainio idea isännän asuksi. Bondiksi pukeutuminen ei tullut kuuloonkaan, joten joutui plaraamaan vähän netissä leffan hahmoja läpi. Ja sieltähän se tuli: May Day! Suunnattiin korkkari- ja leggariostoksille H&M:lle, joka oli aika koominen reissu. Onneksi huumorintajua riittää ja saatiin tehtyä hyvä asu.
Isännän asu herätti hilpeyttä ja se voitti teemapukeutumisen ykköspalkinnon! Jo toinen voitto putkeen, kun viime vuonna isäntä päihitti muut MahaRaja-asullaan Marokossa. Hyvä meidän isi!
Itse olin jonkin sortin Bond-muija, ilman mitään tiettyä hahmoa. Peruukki, kultainen mekko ja parit helyt. Ehkä näytin enemmän ennustajaeukolta, hah :D
Illallisen jälkeen suunnattiin pienellä porukalla yökerhoon, mutta isäntä ei päässytkään sisään sillä asusteella! Hahahh :D Miehellä meikit, leggarit ja korkkarit, joten ihan ymmärrettävää, kai nyt joku taso on pidettävä.
Siispä siirryimme hotellimme pubiin, jossa meininki oli katossa samantien. Tanssittiin, laulettiin, juotiin ja reviteltiin ihan huolella. Siellä oli kaksi upeaäänistä kaunotarta, jotka veti tosi hyviä biisejä. Oli ihan superhauskaa ja taisipa olla reissun kohokohta tähän mennessä.
N.muijaa?!
Olisikohan syytä tarkistaa vähän korrektimpaan suuntaan tuota ilmaisua. Kiva blogi ja reissukuvaus noin mutten :-)
Terve Laura! Isäntä sanoi ihan samaa, että joku saattaa ottaa tuon kuvauksen liian herkästi. Nyt on poistettu, ettei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään :)
Upealta näyttää!
Kiitos Johanna :)