Treenaaminen on minulle henkireikä, vaikka vähän kausittain menee se, mitä treenaan ja miten paljon. Nuorena harrastin tanssimista, myöhemmin tuli salitreeni, pumpit ja jumpat. Juokseminen on kuulunut aina mukaan treenikuvioihin, vaikkakin stoppi sille on muutaman kerran tullut. Nimittäin urheilija ei tervettä päivää näe, sen olen saanut itsekin kokea.

Reilu kymmen vuotta sitten kiusasivat polvikivut. Juoksulenkit loppuivat yhtäkkiä kuin seinään, polvet huusivat hoosiannaa joka askelmalla. Jopa kävely oli tuskaa. Ravasin erikoislääkäreiden pakeilla, mutta mitään ei selvinnyt. Olin jopa leikkausjonossa, mutta onneksi käännytettiin ovella, kun ei tiedetty mitä olisi pitäny leikata. Eräs kerta olin Intersportin kenkäosastolla pronaatiotuetut tossut jalassa ja tein kyykyn. Mihinkään ei sattunut ja olin ihan että hetkonen. Myyjä neuvoi minut tarkistamaan askelluksen fysioterapeutilla, jos vika löytyisi siellä. Ja niinkin perusongelman äärellä oltiin, kuin jalkapöydän ylipronaation. Olen käyttänyt  minulle teetettyjä erikoispohjallisia treenatessa, joten polviongelmat ovat aika hyvin hellittäneet.

Jokunen vuosi sitten minulla ilmeni fibromyalgia eli pehmytkudosreuma. Fibromyalgia on siitä hassu, että kivut kulkevat kropassa aalloittain. Joskus ne olivat todella voimakkaita ja joskus ne hellittävät tyydyttävälle tasolle. Kivut ilmoittivat olemassaolostaan jo ennen treeniä, mutta jatkoin sen minkä pystyin, vaikka pahalta tuntui.

Treenaamista rakastavana oli kova paikka, etten pystynyt liikkumaan enää kuten ennen. Olen joutunut pitämään taukoa muutamaankin otteeseen, enkä silloin arvannut, että nämä tauot ovat olleet oikeastaan lahja. Jotain tapahtui tauon aikana, koska aloin suhtautumaan ruokaan ja treenaamiseen todella vapautuneesti. Jos herkuttelen, en koe mitään huonoa omaatuntoa – päinvastoin. Herkkuähkyn jälkeenkin olen vielä tyytyväinen, että tulipas herkuteltua kunnolla. Se on nimittäin ihan normaalia, että herkuttelee. Ymmärrän toki, ettei hampaat ja kroppa herkutteluista niin tykkää, mutta pääkoppa tykkää! Ja tuo rakas pääkoppa on integroituna kroppaan, joka todella vahvasti elää päässä pyörivien tunnetilojen mukaan. Miettikää vaikka stressiä, miten voimakkaasti kroppa voi siitä oireilla. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikkea kohtuudella. Myös tuota herkuttelua, vaikka joskus saattaakin lähteä vähän lapasesta.

Taistelu kipuja vastaan

Fibromyalgia on veemäinen sairaus, joka teki liikkumisesta todella tuskaisen. En enää juossut, enkä oikein pystynyt salilla pumppaamaan kuten olisin halunnut. Jatkoin sitkeästi kivuista huolimatta salitreenejä. Ei niin nautinnollista, mutta jatkoin.

Kokeilin lääkärin suosituksesta pahamaineista Triptyl-lääkettä, joka teki elämäni hyvin erikoiseksi. Kävin päivät töissä, mutta nukuin kaikki illat ja viikonloput. Vähän herätti kysymyksiä tuttavapiireissä, miksen koskaan ollut missään. Minä tyttö vaan nukuin. Tajusin onneksi melko nopeasti, että järjetön väsymys ja flegmaattisuus johtui lääkkeestä. Se lääke oli oikeasti masennuslääke! Voi jessus. Lääkäriukolle propsit hyvästä reseptistä.

Myöhemmin kokeilin luontaistuotteiden yhdistelmää; Ubikinonia, E-Epaa sekä Sport Carnosinia. Näitä nautin suosituksesta tupla-annoksina. Hieman kivut hellittivät, mutta eivät poistuneet kokonaan. Tämä kokeilu oli todella kallista lystiä, jota raaskin jatkaa puolisen vuotta.

Sitten eteeni ilmestyi mieheni kautta Balance Oil. Skeptisenä karttelin tätä pahanmakuista öljyä monta kuukautta, kunnes viimein suostuin kokeilemaan sen käyttöä appelsiinimehuun sekoitettuna. Hyvin toimi ja siitä alkoikin säännöllinen käyttö. Meni suunnilleen kuukausi, kun KAIKKI fibrokivut hävisivät. Kehoni oli ollut tulehdustilassa ja öljy korjasi elimistöni rasvahappotasapainon. Öljyn ansiosta kehoni palasi normaalitilaan ja kivut hävisivät kokonaan. Vieläkin olen hämmentynyt mitä tapahtui. En voinut uskoa, että kivut olisivat jonain päivänä historiaa, lääkäri kun kovasti minulle vakuutteli, että joudun elämään kipujen kanssa lopun ikää. Toisin kävi.

Olen ollut “kipuvapaa” kohta noin kolme vuotta. Uutta taukoa tuli tosin vielä raskauden myötä, mutta nyt ollaan palauduttu sekä sektio- että umpisuolileikkauksesta ja olen päässyt taas jatkamaan sitä ah niin ihanaa treenaamista! Ja mikä parasta, ilman kipuja!

Tapaamiset PT:n kanssa

Otin jäsenyyden Espoonlahden Fressiin viime keväänä. Jäsenyyspakettiin kuului kolme tapaamista PT:n kanssa. Onhan noihin jäsenyyksiin ennenkin tapaamisia kuulunut, mutta jostain syystä en vaan ikinä niitä käyttänyt. Viimein sain varattua ajat. Ensimmäinen tapaaminen oli viime marraskuussa. PT kysyi, mitä tapaamiselta haluan ja mihin tarvitsen apua. Syksy oli tuohon aikaan melko rankka ja ensimmäinen toiveeni oli saada pääkoppa kuntoon. Olo oli tosi tuskainen ja kiukkuinen, koska omaa aikaa ei oikeastaan ollut. Halusin rauhallisen, seesteisen ja tasapainoisen olon itselleni ja päästä kaikessa rauhassa treenaamaan.

Toivoin ruokapuoleen myös jonkin sortin suuntaa. Olen tosi kranttu ruoan suhteen, enkä tykkää ruoanlaitosta. Mielummin siivoan, kun teen ruokaa. Haluan kuitenkin ruoan olevan laadukasta ja ravitsevaa. Jos ruoka on pahaa, en syö. Ateriarytmit on taas mitä on. PT:n kanssa ruokakeskustelut jäivät aika minimiin, mutta muutama hyvä vinkki jäi käteen mm. salaatin lisäämistä aterioille. Salaatin syöminen kun on vähän jäänyt.Tavoitteena oli lisätä myös lihasvoimaa, jotta arjen pyörittäminen lapsi kainalossa onnistuisi mutkattomasti. Ulkonäköjutut olivat listalla vasta viimeisenä, vaikka toki ne fokuksessa onkin. Henkinen hyvä olo on siis ensisijainen kohde, mutta pyrin monipuolisen tavoitteelliseen treeniin, jota kautta voi saada toimivan ja tiukan kropan.

Toisella ja kolmannella tapaamisella siirryimme salin puolelle. Oma salitreeni toistaa samaa kaavaa joka kerta, joten toivoin uusia juttuja mukaan. Teen treenin pääosin vapailla painoilla ja nyt sitten opeteltiin pari laitetta. Todella inhottavia ja samalla niin ihania.

Tapaamiset olivat kyllä antoisia ja lyhyessä ajassa sain oikein hyviä vinkkejä. Yllätin itseni, kuinka nätisti noudatan PT:n ohjeita, kun käyn yksinäni treenaamassa. PT:n palkkaaminen pidemmälle jaksolle houkuttelisi kovasti. Maksaa aika paljon, joten ihan heti en lyönyt sopparia lukkoon. Omaan hyvinvointiin investointi maksaa kyllä itsensä takaisin, se on varma.

Haluan, että terveelliset elämäntavat kuuluvat meidän perheen elämään. Pyrin tasapainoon kaikilla elämän osa-alueilla, johon kuuluu luonnollisesti myös urheilu ja laadukas ravinto. Samaa toivon toiselta puoliskolta, joka pitkän tauon jälkeen treenaa taas CrossFittiä ja samalla siirtyi syömään järkevämpää ruokaa. Onneks!

Kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen

Aika käsittämätöntä, että julkaisen itsestäni tällaisen kuvasarjan. Synnyttäneeksi kolmevitoseks olen ihan fine ja itseasiassa oikein tyytyväinen itseeni, vaikka kehittettävää on paljon. Ja se on hyvä asia, muutenhan sitä jäisi lepäämään laakereilleen, nimittäin kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen. Pyrin haastamaan itseni joka treeneissä ja ylittämään edelliset ennätykset. Oli sitten kyse painojen lisäämisestä, uudesta laitteesta tai juoksulenkin spurteista. Se on mahtava tunne, kun pistää aina vähän enemmän likoon ja tuntee kehittyneensä, vaikka sitten ihan pikkuriikkisen. Kunhan eteenpäin mennään.

Nytpä on tämä runko dokumentoituna blogiin, joten ehkä sitten myöhemmin tulee uusia kuvia, joissa haukkarit heiluu ja sixpäkki loistaa, mutta en lupaa mitään. Aion kuitenkin tehdä parhaan version minusta – niin kropan kuin pääkopankin suhteen.