comments 4

Ruokailutila

Instagramissa pyydettiin ottamaan kuva huoneesta, josta pidän eniten. Oli kyllä vaikea päättää, koska niitä on monta! Jokainen huone on käytössä jatkuvasti ja jokaisella huoneella on oma funktionsa. Olen huomannut, että viihdyn jokaisessa huoneessa oikeastaan ihan yhtä paljon.

Työhuoneessa suunnittelen (eli teen töitä) ja kirjoitan blogia, olohuoneessa pötköttelen telkkaria kattoen, saunassa rentoudun treenien jälkeen, makuuhuoneessa tulee nukuttua ihanan sikeästi, työhuoneen kolossa otan piristävät päikkärit ja ruokailutilassa pöydän äärellä nautin herkullisia ruokia tai pelaan isännän kanssa lautapelejä. Jokaisessa huoneessa myös touhuan pikkumiehen kanssa.

Kaikki ovat siis tavallaan lempihuoneitani, koska ne toimivat niin hyvin aina siihen tarkoitukseen mitä pitääkin. Ja kaikki tilat viehättävät myös sisustukseltaan, vaikka muutamia kunnostuksia ja hankintoja ovatkin vielä vaille.

Ruokapoyta_1000px

paperipussi_keittio

poyta_tuolit

Tässä muutama kuva yhdestä lempihuoneestani, ruokailutilasta. Keittiön ja olohuoneen yhteinen tila, jonka jakaa ruokapöytä. Ikkunoista näkyy ihana mäntymetsä kallioineen. Tosin kuvassa ei nyt kirkkauden takia näy, mutta voitte kuvitella metsän siihen, koska oikeastihan se siinä on.


Ruokapöydän tuunaus

Tekisi mieli vaalentaa tuota tammipöytää jollain kepulikonsteilla. Tammi on itsessään hyvän värinen ja sävyinen, mutta vahauksen jälkeen pinta tummuu paljon. Tilasin pöydän mittatilauksena asuntomessujen innoittamana (siellä oli vastaava esillä), ja tilauksen yhteydessä toivoin pöydän pintaan kevyttä valkovahausta,  jotta jäisi mahdollisimman alkuperäiseksi väriksi, mutta puuverstas ei moiseen suostunut. Kuulemma liian riskiveto.

Noh, pöytä tuli perusvahauksella ja heti pöydän nähtyäni päätin, että vedän valkovahan päälle sitten itse, kun alan ammattimiehet eivät suostuneet edes maksua vastaan tekemään niin. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta aion kokeilla. Isäntä on tästä kokeilusta vähän erimieltä. Jos persiilleen menee, voihan sen aina hioa pois, right?

4 Comments

  1. hanna

    Pöytä on kaunis, ja tammi ihana lämmin vastavoima graafisuudelle. Älä värjää :)

    • Tuo on kyllä totta! Tammi luonnollisena (ilman mitään vahausta) olisi kaikista paras, mutta katsotaan miten käy. Onhan tuohon jo tottunut, eikä enää niin paljon häiritse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s