Puoli vuotta sitten elämämme mullistui. Tammikuun 4. päivä syntyi rakas poikamme Nuka. Se oli todella koskettava ja ihana tapahtuma, vaikka olinkin nukutettuna sen odotetuimman hetken, kun poika syntyi. Kun minut kiidätetään leikkaussaliin, ei siinä paljoa kyselty. Kerrottiin vain, mitä tapahtuu. En minä pelännyt. Olin odottanut sitä hetkeä jo niin pitkään, että olin vain innoissani, kun viimein alkoi tapahtumaan. Tiesin olevani hyvissä käsissä.

Mutta voi kuulkaas. Se hetki, kun minut kuljetetaan heräämöstä isin ja pikkuisen luokse ensimmäistä kertaa, oli jotain sanoinkuvaamatonta. Elämäni kohokohta, jota en ikinä unohda. Epätodellinen olo oli silloin ja vieläkin se herkistää, aivan kuin olisi eilinen kyseessä.

Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. On ollut mieletöntä seurata pikkuisen kasvamista ja kehittymistä. Hän on ollut aina hyvin helppo ja tyytyväinen pienimies, jolta ei huumorintajua puutu. Pikkuinen ihmettelee maailmaa, löytäen joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä.

Vaikka syntyessään hän oli alle 3-kiloinen, on pikkuinen jo triplannut painonsa. Kasvukäyrä näyttää oikein komealta. Soseita jo syödään ja ryömimäänkin on opittu, vaikka ympyrää toisinaan vielä pyöritäänkin. Ensimmäiset hampaat jo pilkottaa. Suloinen vauva-aika on pian ohi, mutta parasta tässä on se, että yhteinen matkamme on vasta alussa.

Onnea ihana Nuka ♥ Olet tehnyt elämästämme suurenmoisen.