Opiskeluni toisena vuotena meillä alkoi koulussa mielenkiintoinen kurssi, puheviestintä. Saimme tehtäväksemme pitää vapaavalintainen puhe-esitelmä, mistä tahansa aiheesta. Moni piti esitelmänsä luonnollisesti muotoilualasta, kun se aiheena oli uusi ja ajankohtainen. Itse halusin perehtyä johonkin hieman erikoisempaan aiheeseen.

En meinannut löytää sopivaa aihetta millään. Halusin esitelmäni herättävän yleisössä ajatuksia ja mielipiteitä, sekä olevan aiheeni myös verran kiehtova, jotta oma mielenkiinto säilyisi vähintään taustatutkimuksen ajan. Hain keskustelufoorumilta hieman apua ja ideoita, jonka jälkeen esitelmäni aihe napsahti kirkkaana eteen, se oli Kateus.

Kiehtova synti

Minkä tahansa esitelmän pitäminen yleensä pelottaa ja ahdistaa melko paljon, mutta ensimmäistä kertaa olin vain positiivisesti jännittynyt. Aiheeni oli tempaissut minut niin täysiä mukaansa, että odotin innoissani lavalle nousua ja esitelmän vetämistä yleisölle eli opiskelukavereilleni.

Olin miettinyt puolituntisen esitelmäni tarkkaan, alkusanoista loppukaneettiin saakka. Aloitin esitelmän kysymällä yleisöltä, kuka oli nähnyt elokuvan Seitsemän. Useampi käsi nousi ylös, jonka jälkeen aloin puhumaan seitsemästä kuolemansynnistä. Kateus oli yksi synneistä, historiassamme luokiteltuna ihmisten pääpaheisiin.

Keräsin paljon kirjamateriaalia esitystäni varten. Täytyy sanoa, että lukemani oli melko hämmentävää. Yllätyin, innostuin ja opin ymmärtämään. Kateus pitää sisällään uskomattomia asioita. Kateus mielletään usein huonoksi piirteeksi, mutta sillä on myös positiivisia vaikutuksia. Hymyillytti, miten tiettyjen ihmisten erikoinen käytös oli luetun jälkeen huomattavasti ymmärrettävämpää.

Kateudesta on varmasti monenlaisia kirjoituksia ja analyysejä. Wikipedia kirjoittaa näin:

Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.

Mitä esitelmääni tulee, se meni erittäin hyvin ja nappasin täydet pojot kurssista. Olin ylpeä ja iloinen siitä, kun sain aiheeni toimivasti esiteltyä. Kuulijajoukoltakin tuli positiivista palautetta. Eräs kommentoi: ”Olen kateellinen sinulle, kun keksit niin loistavan aiheen!”

Tapauksesta on jo yli 10 vuotta aikaa, joten kovinkaan tuore tapaus ei siis ole kyseessä. Eikä minulla ole mitään aineistoa enää tallellakaan. Silti aihe edelleen mietityttää, onhan kateus aina ollut jonkin sortin tabu.

Kateus muuttaa ihmisiä ja suhteita 

Meistä jokainen on syyllistynyt kateuteen, enemmän tai vähemmän. Jotkut kertovat mielellään olevansa kateuden kohde, mutta harva kuitenkaan myöntää itse olevansa kateellinen. Joidenkin ihmisten kateus on aistittavissa, kun taas toisista ei ikinä uskoisi, että olisivat kenellekkään kateellisia.

Kateellinen ihminen vertaa itseään muihin ja kokee usein huonommuutta. He eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu.

Minulla on muutamia omakohtaisia kokemuksia kateudesta. Itse olen ollut kateellinen, mutta olen ollut myös kateuden kohteena. Muistan, kun nuoruudessa erään ystäväni käytös muuttui aivan yhtäkkiä. Meillä oli todella kivaa yhdessä useampi vuosi, mutta yhtäkkiä kaikki kääntyi päälaelleen. Ihmettelin pitkään tapahtumia ja ystäväni sanomisia. Kuukausia, tai jopa vuosia myöhemmin kuulin toiselta ystävältäni selityksen tapahtumille. Syynä oli ollut kateus.

Vaikka se tuntuikin melko kivalle, että joku oli minulle kateellinen, harmitti todellisuudessa enemmän se, että suhteemme oli muuttunut. Ystävyytemme päättyi, eikä se ikinä korjaantunut ennalleen.

Kuka menestyy ja kuka ei

Muiden menestyminen saattaa olla kolaus omalle itsetunnolle. Pahimmassa tapauksessa siitä koituu ikävyyksiä molemmille osapuolille, mutta parhaimmassa tapauksessa se on vahva positiivinen sykäys itselle, joka johtaa entistä kovempiin ja parempiin suorituksiin.

Jokunen kuukausi sitten sain kokea aimo annoksen kateutta. Tai se tuntuu järkevimmältä selitykseltä siihen, miten entinen kollegani käyttäytyi minua kohtaan. Hän ei tainnut kestää eteenpäin menemistäni, vaan koitti monin keinoin sabotoida toimintaani – useamman kerran.

Samassa työpaikassa ollessamme hänellä oli outo tapa mainita tekemisistäni, vaikkei asiat häneen millään tavoin liittyneetkään. Työpaikoilla saatetaan välillä vähän härkkiä toisia huonoina päivinä. Mutta kun vuosia myöhemmin kollegani jatkoi sabotoimista, vaikken enää edes samassa kaupungissa asunut, tuntui toiminta jo todella oudolta.

Tiedän, ettei minusta kaikki pidä, koska olen luonteeltani erittäin suorasanainen ja voimakastahtoinen. Napautan helposti takaisin, ja kyllä, aivan liian usein.

Ennen piikittely tapahtui työpaikkamme sisällä, nyt se oli muuttunut julkiseksi. Ehdotin hänelle keskittymistä omaan elämään, ja antaa myös muiden elää omaa elämäänsä. Tällä tavoin hänelläkin olisi parempi mahdollisuus edetä omalla urallaan, jos se ylipäätään edes kiinnostaa.

Sabotoiminen loppui siihen. Tai toivon niin, etten hänestä enää mitään kuule, aineskaan ikävissä merkeissä. Monipuolinen ja osaava kaveri kyseessä, joten rehellisesti toivon hänelle kaikkea hyvää. Kun vain osaisi käyttää energiansa jatkossa oikeisiin asioihin. Toisten tuhoaminen ei ole niinkään suotavaa. Ennemmin tai myöhemmin tuommosesta koituu vain ongelmia itselleen.

Toisen menestys ei ole minulta pois

Vai onko? Uskon, että meillä kaikilla on tilaa menestyä tällä planeetalla. Jos kaveri menestyy, niin miksi sitä pitäisi murehtia? Varmaan on tehty töitä sen eteen, että on päässyt elämässään eteenpäin. Tuskin menestyminen helpolla kenellekkään tulee.

Tosin, joillakin onnekkailla on luontaisia lahjoja huomattavasti enemmän kuin toisilla. Itse olen kateellinen juurikin niille, joilla on synnynnäinen taito luoda jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Kun siihen päälle lisätään palava halu kehittyä lisää ja paljon paljon raakaa työtä päälle, on siinä useinmiten menestyksen avain. Toki onneakin tarvitaan. Sitä toivon meille jokaiselle ♥