All posts tagged “Istutuslaatikko

comments 4

Valmiit istutuslaatikot

Rakensimme kolme istutuslaatikkoa aidan viereen terassipuun jämäpaloista. Ensimmäisessä versiossa mittasuhde ei mielestäni toiminut, mutta kun mittoja vähän korjattiin, tuli niistä täydellisen kokoiset. Meinasin maalata laatikot ensin mustaksi, mutta päätin jättää ne sittenkin puunvärisiksi. Laatikot saavat harmaantua rauhassa ja ovat sitten terassin kanssa saman väriset. Ainahan ne… Read More

comments 2

Juhannuksen viettoa

Päätettiin jäädä kotiin viettämään juhannusta. Tarkoituksena oli jatkaa maalaushommia, mutta listalla oli myös sisähommia, varsinkin jos sadetta pukkais. Tykkään puuhastella pyhien aikana, silloin on hyvin vapaa-aikaa. Eikä ole ensimmäinen kerta, kun muut hakevat juhannusjuomat, minä haen juhannusmaalit. Isännällä oli kova hinku mennä jonnekkin kokkoa katsomaan,… Read More

comments 2

Asuntomessut 2014

Asuntomessut järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä, Äijälänrannassa. Olen Jyväskylästä kotoisin, joten messualue oli minulle tuttu entuudestaan, ainakin loistavien juoksureittien puolesta. Lähdimme reissuun koko perheen voimin. Kesähelteet olivat parhaimmillaan, joten kevyellä varustuksella matkaan. Saavuimme lauantaiyönä Jyväskylään ja majoituimme vanhempieni luona, jotka asuvat sattumalta aivan messualueen vieressä. Sunnuntaipäivä oli tarkoitus kiertää… Read More