All posts tagged “Dualit leivänpaahdin

comments 18

Talokaupat takana ja muutto tehty

Talon lopputarkastus meni heittämällä läpi ja perjantaina meillä oli viralliset talokaupat! Jännitystä riitti tietysti aivan loppumetreille saakka, kun laina-asioissa oli vielä jonkin verran säätöä ja vääntöä. Kysyttiin lainaa muutamasta eri pankista jo keväällä ja luulin, että kaikki oli selvää kun lainalupauskin saatiin, mutta kesän aikana… Read More

comment 0

Ensimmäinen joulu uudessa kodissa

Tänä vuonna vietimme joulun omassa kodissamme, ihan vain kahdestaan. Jo viime vuonna teimme päätöksen siitä, että vietämme tämän joulun muualla kuin sukulaisissa. Alustavasti suunnittelimme ulkomaille lähtöä, joka tuntui ajatustasolla helpolta ja varsin houkuttelevalta. Satojen kilometrien autossa istuminen aikatauluineen ei kiinnostanut, vaikka toki perheitä on mukava… Read More