Täällä ollaan jännän äärellä. Olen aiemmin vähän vinkkaillut siitä, että minulla ja ystävälläni on jotain omaa työn alla. Meillä on ollut jo reilun vuosikymmenen haaveena suunnitella yhteisiä tuotteita ja nyt se sitten viimein tapahtuu. Ollaan perustettu ihka oma tuotemerkki nimeltä Mujo. Meidän suunnittelemat tuotteet ovat… Read More
All posts filed under “Suunnittelu”
Seinäkellon metsästys
Tällä hetkellä ei ole juurikaan tarvetta panostaa sisustukseen kummemmin. Kivoja juttuja toki fiilistelen lähes päivittäin, mutta yritän olla ostamatta jotain vain sen takia, että se on kiva. Ainoastaan tarvetta olisi seinäkellolle. Olen silmäillyt sopivia jo muutaman vuoden, mutta nyt päätin etsiä olohuoneen nurkkaan sopivan kellon, ettei… Read More
Haaveilua ihanista jutuista
Vaikka sitä pitkin vuotta haaveileekin erilaisista jutuista, mitä itselleen haluaisi hankkia, tulee sitä näin joulun alla koostettua tämä lista myös blogiin. Mikäs siinä, jos pukki on korvat höröllä, mutta oikeastaan tämä on lista omaan fiilistelyyn ja tavoitteeksi, joita vielä jonain päivänä haluaisin saada itselleni. Edellinen… Read More
Habitare 2015
Kävin eilen katsastamassa Habitaren ammattilaispäivänä. Varasin hyvin aikaa kiertämiseen sekä mielenkiintoisten juttujen tutustumiseen, mutta kuinkas sitten kävikään. Olin sopinut tapaamisen muotoilijaystäväni kanssa ja mehän tietysti hyödynsimme yhteisen aikamme omien tuotteidemme suunnitteluun – kyllä vain, meillä tosiaan on työnalla pari ideaa lastenhuoneen sisustukseen! Kun messut sulkeutuivat,… Read More
Hernesaaren rannalla
Puhuttiin ystäväni kanssa, että nyt täytyy nähdä ja tehdä jotain yhdessä, ennen kuin hänen lomansa loppuu. Koska aurinkoa piisaa, niin ehdottomasti jonnekkin ulos. Mieleen tuli sitten Hernesaaren ranta, joka on uusi kesäkeidas Etelä-Helsingissä meren äärellä, joten mikä olisikaan ollut parempi paikka tavata näin elokuun hellepäivänä.… Read More

