Tänään tuli tasan vuosi täyteen, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Ensimmäiset kuukaudet olivat asettumista ja tunnustelua, millaisen talon olimmekaan ostaneet. Päätös ostamisesta kun tuli vähän puskista. Mitä enemmän aika meni eteenpäin, sitä varmempia olimme, että teimme oikean päätöksen. Olemme laittaneet taloa kuntoon sekä sisältä että ulkoa. Hämmentävää, mutta saimme vuoden aikana aikaiseksi… Read More
All posts filed under “Piha”
Terassin viimeistelyä
Terassin viimeistelytyötä on ollut paljon. Ikkunakarmien hiontaa, reunalautojen ja patolevyn asennusta, terassipenkkien rakentamista, ikkunalaudan spraymaalausta sekä pientä siistimismaalausta. Vielä puuttuu ikkunoiden tiivistykset, kivijalan maalaus, terassipöytä, mullat, istutukset, spottivalot ja istuinpehmusteet. Joo, onhan tuota hommaa vielä, mutta hyvällä mallilla alkaa olemaan. Istutusnurkkaukseen on asennettu jo patolevy. Ruma… Read More
Maalari maalasi taloa, mustaa ja valkoista
Talo alkaa saada nyt väriä pintaan. Kun olin levittänyt ensimmäisen pienen maalipurkin seinään, mies alkoi epäröimään värivalintaani. Parin neliön kokoinen kiiltävähkö musta pläntti näytti toki hieman hassulta, mutta visioni oli vahva. Tavoitteena oli saada matta musta väri. Maali oli niin matta, kuin pystyi saamaan. Virallisesti kiiltoaste… Read More
Terassin kansilautoja paikoilleen
Terassi alkaa saada näköä, kun kansilautoja on asennettu paikoilleen. Puuvalinta tuntuu kyllä todella oikealta. Puu on lehtikuusta, joka harmaantuu ajan kanssa. Sitä ei tarvitse käsitellä mitenkään, ellei nyt halua puun värin pysyvän nykyisellään. Hommaa vielä on, mutta kohta pääsee maalaamaan talon seiniä sekä katettua terassia. Yleisilmeen pitäisi kohentua huomattavasti.… Read More
Terassin rakentaminen alkoi
Terassimateriaalit on nyt hankittu ja rakentaminen alkanut. Terassipuuksi tulee lehtikuusi, kuten toivoinkin. Jes jes. Aika monta metriä sitä tulikin ja vielä kaupan päälle vähän extraa. Jäljelle jäävästä laudasta voisi laittaa yläkerran parvekkeen kuntoon. Isäntä on ollut ahkera ja repinyt takapihan auki juurista, kivistä ja möykyistä, tehnyt perustukset sekä nakuttanut… Read More



