Design Wash

21/10/2015

Pari sanaa bloggaamisesta

Bloggaaminen on yksinäistä puuhaa. Minua se ei niin haittaa, koska viihdyn yksinäni. Pääosin bloggaaminen on kivaa, jos kaikki menee mutkattomasti, mutta välillä on päiviä, kun koko homma tökkii todella paljon. Ei vain saa tuotettua mitään järkevää, vaikka kovasti haluaisi jakaa ajatuksia ja julkaista jotain uutta.

Aiheita pyörii jatkuvasti paljonkin päässä, mutta lapsokainen, työt ja kodinhoito vie suurimman osan ajasta. Saattaa siis mennä kauankin, kun viimein pääsen koneelle rauhassa raapustelemaan. Ja sitten kun pääsen, en saakaan mitään tuotettua. Saatan jäädä jumittamaan ensimmäiseen lauseeseen pidemmäksi aikaa, enkä välttämättä pääse sen pidemmälle. Pakko luovuttaa ja jäädä odottamaan parempaa muudia.

Joskus homma jää siitä kiinni, etten ole kerinnyt ottaa mitään hyvää valokuvaa (kuten just nyt, päätin siis kuvittaa tämän postauksen pallerolla, joka on ominut läppärin). Moni bloggaaja kulkee kamera kaulassa 24/7, minulle se on lähes mahdottomuus. Kun hyvä luonnonvalo siunaantuu, on semmoinen sirkus käynnissä, ettei ole toivoakaan ottaa edes yhtä otosta. Ja sitten kun on aikaa kuvata, on jo pimeää. Voisin pitää kameraa aina mukanani, mutta se möhkäle painaa turhan paljon. Täytyy joskus investoida johonkin kevyeen pokkariin, joka tuottaa hyvää kuvanlaatua.

Kolme vuotta bloggaamista takana ja neljäs pyörähti käyntiin. Rahan takia tätä en tee, enkä todennäköisesti lähtisi työkseni tekemäänkään, mutta eipä kukaan minua ole palkkaamassakaan :D Onhan blogista ollut jotain hyötyäkin, ainakin koen hieman kehittyneeni kirjoittajana ja valokuvaajana. Siis jos vertaa ihan alkuaikoihin. Vielä on älyttömän paljon opittavaa ja sehän on hyvä. Muuten kai kyllästyisi.

Mutta millaista se bloggaaminen sitten oikeasti on? Kokosin tähän muutamia tuntemuksia, mitä ensimmäiseksi tuli mieleen.

__________

JÄNNITTÄVÄÄ
Julkaisut ja kommentit. Ikinä ei voi tietää, miten ihmiset reagoi uusiin postauksiin. Henkilökohtaisemmat aiheet jännittävät eniten, koska niissä raapaistaan pintaa syvemmälle omaan elämään. Olen vähän niin ja näin, miten henkilökohtaista haluan julkaista, koska blogiani voi lukea kuka vaan.

VAIKEAA
Aloittaminen. Ensimmäinen lause on kaikista vaikein. Otsikon tekeminen on myös jotenkin todella vaikeaa. Saatan kirjoittaa ensimmäistä lausetta kymmenen kertaa, eikä se silti tunnu hyvältä. Ihan kuin aina tuo otsikko alkaa myöhemmin vaikuttaa todella kömpelöltä. Pyrin pitämään otsikon muutamassa sanassa, kiteyttää postauksen sisällön. Voisin olla hauskempi, ovelampi ja luovempi. Kauhean vaikeaa semmoinen.

MIELENKIINTOISTA
Lukijamäärät! Onhan se tosi mielenkiintoista seurata miten paljon blogia luetaan ja mitkä postaukset ovat suosituimpia. Myös kuvat, joita klikataan eniten, on mielenkiintoista. Joskus sitä vähän yllättyy.

TUSKALLISTA
Oma kriittisyys. Olen aloittanut monta aihetta, mutten ole saanut vietyä niitä vieläkään loppuun. Ajattelen, että niissä on liian vahvat mielipiteet ja joku pahoittaa mielensä. Haluan myös, että valokuvat ovat tietynlaisia ja niistä poikkeaminen on vaikeaa. Pyrin välttämään viimeiseen asti kännykkäkuvien julkaisemista, koska laatu on niissä vaan niin kauhee. Inhoan epätarkkoja, rakeisia ja huonolaatuisia kuvia.

HÄMMENTÄVÄÄ
Kun tuntemattomat (tai tutut) ihmiset kertovat lukevansa blogiani. Ja vielä jos ne nostavat esille juttuja, jotka ovat jääneet heidän mieleen. Joka kerta se on tosi hämmentävää ja mietin, että apua, tuokin lukee mun blogia! Sitten tajuan, että joo, kyllähän ihmiset voi todella lukea näitä mun höpötyksiä. Tämä kun on julkinen.

PARASTA
Kommentit! Lukijalta tullut kommentti tai tykkäys ilahduttaa ihan älyttömästi. Myös bloggareiden tapaamiset ovat ihan huippuja. Muiden samanhenkisten tyyppien tapaaminen on todella antoisaa. Pääsee tutustumaan millaisia persoonia blogien takaa löytyy, ja ihan helmiä sieltä onkin löytynyt :)

ÄRSYTTÄVÄÄ
Ehkä se, kun ei ole tarpeeksi tähän aikaa, tai silloin kun on, inspiraatio on kadoksissa. Ja sitten kun inspiraatio iskee, pitäisi mennä jo nukkumaan. Eikä sitä malta millään lopettaa, kun viimein olen päässyt vauhtiin. Katson samalla kelloa ja mietin, että muutaman tunnin päästä pitää jo palluran kanssa herätä. Mietin, miks helvetissä piti taas valvoa. Katsos kun nyt oli just hyvä hetki bloggailla!

HELPPOA
Onkohan tässä mikään helppoa… Ei tule mitään mieleen. Kelatkaa, mikään ei ole bloggaamisessa helppoa :D Ziisus.

INNOSTAVAA
Tykkäykset ja lukijamäärien kasvu. Aluksi kirjoitin tätä oikeastaan itselleni, mutta nyt kun on lukijoita tullut, kyllä se innostaa jatkamaan.

YLLÄTTÄVÄÄ
Vaikka on jo useamman postauksen tehnyt, yllättää vieläkin se, kuinka paljon aikaa tämä homma vie! Kuvien ottaminen, niiden käsittely, koostaminen, kirjoittaminen ja editointi vie yllättävän paljon aikaa. En halua edes laskea, kuinka monta tuntia yhteen postaukseen menee. Monta!

KIVAA
Tykkäykset ja uudet lukijat! Se on ihan huippua, että joku on kiinnostunut siitä mitä teen. Tai siis mitä ja mistä bloggaan. Kivaa on myös se, jos pääsen kirjoittamaan ajan kanssa ja rauhassa. Ei yöaikaan, vaan noin niinkuin soljuvasti töiden jälkeen.

__________

Sitten kysynkin teiltä arvon lukijat, mitä toivotte blogiltani? Enemmän postauksia? Pintaa syvemmältä? Sisustusvinkkejä? DIY-juttuja? Perhe-elämästä? Ammatista? Sana on nyt vapaa. Olisi kiva kuulla teiltä, jos haluatte blogistani jotain uutta irti. Ja saa toki myös kertoa, jos tämä tällaisenaan kelpaa :D

20/10/2015

comment 0

Syksyn kuvioita ja väriloistoa

Illat ovat alkaneet pimenemään jo vauhdilla ja keli on melkoisen kirpsakkaa. Pakkasen puolelle menty ja ulos saa pukeutua ihan kunnolla. Pipot, kaulaliinat ja hanskat ovat olleet jo pidemmän aikaa kovassa käytössä. Olen semmoinen vilukissa, ettei ikinä taida olla liikaa päällä.

Syksy on minulle yleensä vuoden parasta aikaa. Se on tuonut mukanaan aina jännitystä, toimintaa ja uusia kuvioita. Tämä syksy on ollut vähän erilainen. Se on ollut todella stressipainoitteinen ja haasteita on ollut turhankin paljon. Mutta viimein aurinko osui tähänkin risukasaan! Uusia työkuviota on alkanut, olen saanut muutaman uuden asiakkaan. Ihan huippua! Stressikin alkoi helpottamaan samantien.

Joka syksy sitä hämmästyy tästä väriloistosta. Uskomattoman hienoa, huh. Sisustajana karttelen värejä, mutta kun luonto tuottaa tuommosta väritykitystä, olen aivan haltioissani. Näin metsän reunalla asuessa saa kyllä nauttia aimo annoksen joka päivä. Värit pääsevät oikeuksiinsa just nyt, kun aurinko paistaa hyvin matalalla.

Tämä syksy on ollut harvinaisen vähäsateinen. Aurinko on näyttäytynyt useammin kuin sadepilvet, mikä onkin ihanaa vaihtelua, kun muistelee viime vuotta ja sitä edellistä. Sitä vettä vaan tuli ja tuli ihan koko ajan.

Tuo katetun terassin nurkkaus on kyllä aika kiva. Siinä oli aiemmin valkoiset hyllyt edellisiltä asukkailta, mutta ne häipyivät maalauksen yhteydessä. Laitettiin seinään 5 naulakkokoukkua, jotka jäivät kuitenkin turhan kauaksi toisistaan. Saivat olla siinä muutaman kuukauden, mutta koska itseäni häiritsi tämä, koukut irroitettiin ja kiinnitettiin uudelleen – hieman lähemmäksi toisiaan tällä kertaa. Nyt olen tyytyväinen. On se tarkkaa, huh huh!

Meidän taloudessa onkin noita koukkuja kertynyt jo 19 kappaletta ulkona ja sisällä. Taidan olla aika lovena niihin. Niissä on sopivaa vanhanajan henkeä ja sopivat mielestäni talon tyyliin mainiosti.

Heijastimet!

Koska illat alkavat olla jo ihan säkkipimeää, muistakaa ne heijastimet! Autoilijan on todella vaikea havaita pimeässä tai hämärässä yhtään mitään. Keskustassa on huomattavasti parempi näkyvyys, mutta täällä metsän perukoilla on niin himmeät nuo katuvalot, jotka ei juurikaan valaise. Suosittelen hankkimaan vielä pyörävalon tai otsalampun, jotka näkyvät todella hyvin ja kauas. Lapsille heijastinliivit (ja vaikka itsellekin). Eivät ne kovin hienoja ole, mutta sitä tärkeintä suojellessa, sillä ei ole mitään väliä.

Tämäpä oli hyvä muistus myös itselleni. On aika hankkia lisää näkyvyyttä!

12/10/2015

comments 8

Aitio-laatikon tuunaus

Yläkerran huoneista yksi toimii kodinhoitohuoneena. Siellä kuivataan pyykit, silitetään vaatteet, säilytetään pyyhkeet sekä lakanat ja tehdään milloin mitäkin kodinhoitoon liittyviä juttuja. Toimivuus on tässä huoneessa erityisen tärkeää. Kodinhoitohuoneen eli Nelosen ansiosta pyykkirumba on tullut huomattavasti helpommaksi. Nyt on oma tila, missä voi kuivattaa pyykit ilman, että ne ovat keskellä asuntoa tilaa viemässä. Ei ole kiva, jos vieraat joutuvat katselemaan meitin kalsareita vieraillessaan.

Olen erityisen tyytyväinen tuohon silityslautaan, joka sai uuden päällisen Marimekon kankaasta. Nelosessa on sen verran tilaa, ettei lautaa tarvitse koskaan kasata ja heivata kaappiin. Lisävaloa tulee Ikean valaisimesta ja laitoimme seinään vielä Muuton Dots-naulakon, johon saa vaikka silitetyt vaatteet roikkumaan.

Kaipasin vesisuihkupullolle pientä telinettä tai hyllyä. Joo, vähän hassua että suihkupullolle pitää olla oma hylly, mutta sekin helpottaa silittämistä, kun silittäminen on muutenkin vähän suolasta hommaa. Kivempi silitellä, kun ei pullo pyöri siinä edessä. Pyörittelin erilaisia vaihtoehtoja ja päädyin ostamaan seinään asennettavan Iittalan Aitio-laatikon. Väriltään se oli lähes valkoinen, oikeastaan kitinvärinen. Tuohon vaaleaan seinään se oli ihan liian kalpea ja turhia aikailematta kaivoin kaapista matta mustan spraymaalin ja vetäisin sen mustaksi.

Kieltämättä vähän hirvitti vetäistä uudet maalit pintaan, jos laatikko meneekin pilalle. Tai jos mustana se ei näytäkkään hyvälle. Otin silti riskin ja annoin palaa. Maalijälki ei ole paras mahdollinen (maali loppui kesken kaiken), mutta lopputulos on ihan hyvä. Voisin toki hakea maalia lisää ja paikata pari kohtaa, mutta ehkä vähän turhaa viilaamista.

Moni tuunaa Ikea-tuotteita, mutta uskallatteko te tuunata ihan uusia designtuotteita?

08/10/2015

comments 12

Keittiön pieni suuri muutos

Pohdin keittiön saarekkeen ovien uusimista viime kevään postauksessa. Ovet ovat aina vähän häirinneet tyyliltään, mutten keksinyt mitään ratkaisua tilalle. Aluksi meinasin hakea Ikeasta uudet ovet (ilman niitä lasi-ikkunoita), mutta toisaalta halusin pelkistetympää graafista kahvilahenkistä ilmettä, joka on enemmän oma juttuni.

Muutamia ideoita pyörittelin ja ajatus mustista vaneriovista vain vahvistui. Päätin sitten tehdä sellaiset. Ajattelin, että saan helposti ja nopeasti uuden ilmeen keittiöön, ja sitten kun vielä hankin uudet mustat riippuvalaisimet ryhdittämään ilmettä, se olisi siinä. Noh, hommahan meni ihan toisella tavoin kuin kuvittelin. Enpä arvannut miten paljon aikaa, vaivaa, rahaa ja stressiä moisesta projektista tuli.

Nyt kun homma alkaa viimein olla valmiina, voisin vähän avautua tästä murheen kryynistä. Lopputulos on nyt vähän toinen kun ajattelin, mutta olen ihan tyytyväinen. Jossain kohtaa ajattelin räjäyttää koko keittiön taivaan tuuliin ja tehdä sen kokonaan uudelleen puhtaalta pöydältä, mutta se olisi köyhdyttänyt kukkaroa entisestään.

Olin siis siinä uskossa, että vanerioviratkaisu olisi ollut toimiva, joten leikkautin Bauhausissa neljä vaneripalaa, maalasin ne mustaksi ja sitten asennettiin isännän kanssa saranat. Kappas vaan, ovethan olivat pari milliä liian kapeat ja koko homma lähti alusta. Hain uudet vanerit uusilla mitoilla ja maalasin ne taas. Lisäsin vielä suojaöljyn, joka sitten valui teipin alle ja musta maalipinta meni pilalle. Mitat olivat nyt oikeat, mutta ovet olisi pitänyt hioa kokonaan ja maalata uudelleen.

Huomasin, ettei ne mustat ovet näyttänytkään tuossa niin kivalle, kuin olin kuvitellut. Olisi pitänyt olla myös mustat sokkelit ja jotain muutakin mustaa, mahsollisesti kaappien alalaatikot. Homma alkoi mennä vaikeaksi ja päätin unohtaa vaneriovet. Aloin etsimään Ikean valikoimasta valmiita valkoisia ovia tilalle. Ikean keittiöiden mittasuhteet ovat muuttuneet ja tämä meidän keittiö oli vanhaa mallistoa. Löysimme onneksi asiakaspalvelijan kanssa oikeat ovet, jotka piti tilata ulkomailta. Maksoin ovet ja tilaus tehtiin.

Tilauksen saapumisessa meni monta viikkoa ja kun se saapui, ovia oli paketissa vain 2 kappaletta vaikka piti olla 4 kappaletta! Puutteellinen toimitus ei olisi haitannut, mutta kun meillä oli tuolloin yksi tärkeä kuvaus, oli ovien saaminen minulle iso juttu. Olin niin hiilenä, kun kaikki ovet eivät saapuneet ajoissa! Kaksi puuttunutta ovea tilattiin ja jouduin odotelemaan niitä taas monta viikkoa. Puuttuvat ovet viimein tulivat, mutta niitä tulikin sitten tuplalähetys, eli varastossa on nyt 2 ylimääräistä ovea. Sainpa hyvitykseksi lahjakortin.

Halusin eroon Ikean spottivalohärpäkkeestä ja löysin pitkän etsinnän jälkeen tilalle teollisuushenkiset vanhan ajan riippuvalaisimet Perobasta. Kiinnityssysteemi oli sitten oma projektinsa. Mallailin erilaisia tankovaihtoehtoja, milloin mitäkin pyyhetankoa, jotka eivät kuitenkaan olisi toimineet. Valaisimet ovat sen verran painavia.

Päätin rakentaa itse tangon vesiputkesta (siis mies rakentaa), Biltemasta sitten osia hakemaan. Myyjä kovasti vakuutteli osien sopivan keskenään, mutta eipä ne sopineet. Ei muutakun uudelleen hakemaan uusia osia. Mies oli tällä kertaa mukana ja osasi valita sopivat palaset. Saatiin tankokin pienen kikkailun jälkeen kattoon. Ostin mustaa spraymaalia, mutta toistaiseksi tanko jäi metallinväriseksi, koska keittiön ilme onkin nyt vaalea. Musta tanko olisi ollut ehkä liian raskas kokonaisuuteen.

Tässä näkyy ennen ja jälkeen kuvat vierekkäin. Onhan tuo oikeanpuoleinen mielestäni selkeämpi ja mustat valaisimet tuovat kivan kontrastin keittiöön. Sitäpaitsi ne valaisevat tosi hyvin, vaikka vähän pelkäsin ettei valoa riitä työtasoille niin hyvin kuin spottivalot. Nyt on ehkä jopa parempi valo, ainakin paljon pehmeämpi ja kodikkaampi.

Hain oviin vielä vetimet Ikeasta, jotka ovat samaa sarjaa kuin keittiön muissa kaapinovissa. Tämäkin homma vaan siirtyi ja siirtyi kokoajan. Yksien vetimien saaminen paikoilleen vei monta viikkoa. No mutta viimein nekin saatiin paikoilleen. Tosi pieni homma, jostain syystä tuntui vaan isolta. Ehkä koko projekti on ollut vaan sellaista vääntämistä, ettei enää jaksanut mitään tehdä. Ajatelkaa, kun olisi koko keittiön uusinut! Mitähän siitäkin olisi tullut, tuskin yhtään helpomalla olisi päässyt vaikka siltä alkoi jossain vaiheessa tuntumaan.

Jotta tähän hommaan saadaan vielä vähän lisää säätöä, päätin uusia nuo sokkelit. Pesukoneen kohdalta sokkeli on päässyt jo tosi rumaan kuntoon, joten päätin saamallani lahjakortilla tilata uudet sokkelit. Mitäs sitten kävikään, sain tietysti väärän väriset sokkelit. Niiden piti olla luonnonvalkoiset, mutta sainkin puhtaan valkoiset. Nyt vielä odotellaa oikeanvärisiä sokkeleita saapuvaksi, jotta saisi viimein tämän projektin päätökseen. Pieniä juttuja kaikki, mutta ihmeen iso homma.

07/10/2015

comments 4

Deko-lehti ja kotikuvaukset

Deko on aina ollut minulle sisustuslehdistä se ykköslehti, enkä muita lehtiä ole viime aikoina juuri ostanutkaan (paitsi nyt Asun-lehden messuilta tutustumishintaan). Deko on eniten omaa tyyliäni, simppelin graafinen paketti ilman krumeluureja. Kestotilaajaksi en ole koskaan kuitenkaan lähtenyt, vaan lehti on tarttunut mukaan satunnaisesti, joko silloin kun se on ollut tarjouksessa tai sitten ihan fiiliksen mukaan.

Joskus on pitkiäkin kausia, etten osta mitään lehtiä. Usein Dekon saa kaupasta puoleen hintaan, joten irtonumerot ovat tulleet ajan myötä varmasti edullisemmaksi, varsinkin kun en joka kerta edes osta uutta lehteä.

Säilytin pitkään kaikki Dekot, mutta viimeisten muuttojen aikana heivasin osan suosiolla pois. Olen ollut tarkka siitä, että lehdet säilyvät siististi ja järjestyksessä. Tykkään selailla vanhoja lehtiä, ja tuntuu että aina niistä vaan löytyy jotain inspiraatiota. Vanhin Dekoni on vuodelta 2010. Vaikka sisustustrendit vaihtuvatkin vuosien saatossa, oma tyylini on ja pysyy. En ole kausisisustaja, enemmän pyrin ajattomiin ratkaisuihin. Mitä pidempään joku sisustuksellinen juttu kestää, sen parempi.

Tuossa nuo lehdet ovat olleet puukorissa keskellä kämppää, jotta ovat helposti saatavilla ja luettavissa, en niitä suotta jemmaile kaappien uumeniin. Näin ollen myös lapsokainen on päässyt niihin käsiksi, joten milloin mistäkin on kansi repeytynyt tai sivuja puuttuu. Niitä sitten teippailen takaisin kiinni. Eipä tässä auta kuin ottaa rennosti, ne on kuitenkin vaan aikakausilehtiä.

Salainen haaveeni on ollut, että jonain päivänä myös meidän koti olisi Dekossa. Nytpä se toteutuu! Nimittäin meillä kävi eilen sisustustoimittaja Joanna Ekberg ja valokuvaaja Mirva Kakko tekemässä juttua Dekoon! Oli hienoa seurata ammattilaisten työskentelyä ja mutkattoman sujuvaa yhteistyötä. Myös meidän perhe pääsi – tai joutui – kuviin. Itse en niinkään viihdy kuvattavana, olo tuntuu kameran edessä tosi tökeröltä ja luonnottomalta.

Tässä on siis laitettu paikkoja kuvauskuntoon useampi päivä, siksi blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Monta asiaa on saanut tehdä uudelleen, kun sitä sotkua tulee lisää joka päivä. Ajoin miehen ja lapsen Turkuun viime viikonlopuksi, että sain rauhassa putsata paikkoja, muuten siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Pihan siistimisessäkin oli oma hommansa ja haasteena oli tämä syksyinen keli, kun puista tippuu lehtiä koko ajan lisää. Noh, ainakin hetkeksi on taas paikat siistinä.

Juttu ilmestyy näillä näkymin helmikuussa, joten nyt saa jännittää useamman kuukauden lopputulosta. Jaiks!