Deko on aina ollut minulle sisustuslehdistä se ykköslehti, enkä muita lehtiä ole viime aikoina juuri ostanutkaan (paitsi nyt Asun-lehden messuilta tutustumishintaan). Deko on eniten omaa tyyliäni, simppelin graafinen paketti ilman krumeluureja. Kestotilaajaksi en ole koskaan kuitenkaan lähtenyt, vaan lehti on tarttunut mukaan satunnaisesti, joko silloin kun se on ollut tarjouksessa tai sitten ihan fiiliksen mukaan.

Joskus on pitkiäkin kausia, etten osta mitään lehtiä. Usein Dekon saa kaupasta puoleen hintaan, joten irtonumerot ovat tulleet ajan myötä varmasti edullisemmaksi, varsinkin kun en joka kerta edes osta uutta lehteä.

Säilytin pitkään kaikki Dekot, mutta viimeisten muuttojen aikana heivasin osan suosiolla pois. Olen ollut tarkka siitä, että lehdet säilyvät siististi ja järjestyksessä. Tykkään selailla vanhoja lehtiä, ja tuntuu että aina niistä vaan löytyy jotain inspiraatiota. Vanhin Dekoni on vuodelta 2010. Vaikka sisustustrendit vaihtuvatkin vuosien saatossa, oma tyylini on ja pysyy. En ole kausisisustaja, enemmän pyrin ajattomiin ratkaisuihin. Mitä pidempään joku sisustuksellinen juttu kestää, sen parempi.

Tuossa nuo lehdet ovat olleet puukorissa keskellä kämppää, jotta ovat helposti saatavilla ja luettavissa, en niitä suotta jemmaile kaappien uumeniin. Näin ollen myös lapsokainen on päässyt niihin käsiksi, joten milloin mistäkin on kansi repeytynyt tai sivuja puuttuu. Niitä sitten teippailen takaisin kiinni. Eipä tässä auta kuin ottaa rennosti, ne on kuitenkin vaan aikakausilehtiä.

Salainen haaveeni on ollut, että jonain päivänä myös meidän koti olisi Dekossa. Nytpä se toteutuu! Nimittäin meillä kävi eilen sisustustoimittaja Joanna Ekberg ja valokuvaaja Mirva Kakko tekemässä juttua Dekoon! Oli hienoa seurata ammattilaisten työskentelyä ja mutkattoman sujuvaa yhteistyötä. Myös meidän perhe pääsi – tai joutui – kuviin. Itse en niinkään viihdy kuvattavana, olo tuntuu kameran edessä tosi tökeröltä ja luonnottomalta.

Tässä on siis laitettu paikkoja kuvauskuntoon useampi päivä, siksi blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Monta asiaa on saanut tehdä uudelleen, kun sitä sotkua tulee lisää joka päivä. Ajoin miehen ja lapsen Turkuun viime viikonlopuksi, että sain rauhassa putsata paikkoja, muuten siitä ei olisi tullut yhtään mitään. Pihan siistimisessäkin oli oma hommansa ja haasteena oli tämä syksyinen keli, kun puista tippuu lehtiä koko ajan lisää. Noh, ainakin hetkeksi on taas paikat siistinä.

Juttu ilmestyy näillä näkymin helmikuussa, joten nyt saa jännittää useamman kuukauden lopputulosta. Jaiks!