Monta viikkoa on taas pyörähtänyt ja hiljaiselo blogissa jatkunut. Aiheita ja asioita olisi enemmän kuin paljon jaettavana, mutta koska kaikki on edelleen tosi epävarmaa ja vaiheessa, jää kerrottavat vähäisiksi. Siis mitä nyt asuntoasioihin tulee. Laskin, että kävin kuukauden sisällä katsomassa 23 asuntoa ja sen päälle useamman tontin. Kilometrejä on kulutettu huolella pelkästään Espoota ympäri ajaessa ja välillä Kirkkonummen metsiä kolutessa. Sitten tuli totaalinen väsymys ja päätin pitää taukoa. Selailen vieläkin satunnaisesti tarjontaa, mutten jaksa enää mennä katsomaan yhtäkään kohdetta – ainakaan hetkeen.
Kaiken keskeltä löytyi yksi helmi, josta kerroinkin. Rakastuin siihen ja oli todella lähellä, ettei sitä ostettu. Mutta koska näköjään aina löytyy joku vika, niin siinäkin oli sitten vika, jonka takia se jäi. Tai rehellisesti sanottuna vika ei ollut asunnossa, vaan minussa.
Olen elänyt koko ikäni sellaisen asian kanssa, joka vaikuttaa ikävästi jokapäiväisessä elämässä hyvin paljon ja valitettavasti myös asunnon etsimisessä tai sen löytämisessä. Sen nimi on misofonia. Suurimmalle osalle tuo on täysin vieras käsite, mutta itsekin sain vasta reilu vuosi sitten selville mistä on oikein kyse.
Misofonia (tunnetaan myös lyhenteellä SSSS, selective sound sensitivity syndrome eli 4S) on sairaus, jossa ihminen on psyykkisesti herkistynyt jokapäiväisille äänille, jotka ovat valtaosalle muista ihmisistä yhdentekeviä. Tavallisesti ne liittyvät mm. syömiseen ja hengittämiseen ja aiheuttavat kuulijassaan hallitsematonta raivoa, mikä yltyy ääritapauksissa väkivallaksi. Henkilö kokee inhoa valikoiduille voimakkuudeltaan matalille äänille, jotka ovat luonteeltaan toistuvia.
Misofoniasta liikkuu useita teorioita neurologisesta, psykologisesta perinnölliseen. Äänestä aiheutuva fyysinen vastine kehossa on amygdalan aiheuttama ja johtuu virheellisestä tulkinnasta hengenvaarasta. Keskeistä on että kyseessä ovat äänet, joilla on jokin merkitys. On huomattavaa, että erittäin suurella osalla misofoniasta kärsivillä on ollut elämässään traumoja.
Tuossa oli Wikipedian lyhennetty määritys misofoniasta, joka on harvinainen ääniyliherkkyyden muoto. Äänet, jotka ovat muiden ihmisten mielestä täysin siedettäviä ja normaaleja, saattaa aiheuttaa itselläni todella voimakkaan reaktion. Äänen kuuleminen synnyttää raivoa, ahdistuneisuutta, stressiä ja vihaa, sekä pakenemisen tarpeen.
Oli aika jännä fiilis, kun sattumoisin tulin lukeneeksi aiheesta. Sen olen tiedostanut, että olen aina ollut hyvin herkkä hajuille, äänille sekä monille tuntemuksille, mutta että ääniyliherkkyydelle onkin ihan oikea määrite ja nimi, joka on neurologinen ongelma, eli johtuu korvan ja hermoston yhteyksistä.
Olen ollut herkkä äänille jo ala-asteikäisestä, todennäköisesti jo pidempään. Muistan vieläkin tosi hyvin, mitkä äänet saivat minut raivon partaalle, kun muut ihmiset eivät kiinnittäneet asioihin mitään huomiota. En minäkään sitä näyttänyt tai niistä puhunut, pidin asian vaan itselläni ja yritin vältellä häiritseviä ääniä kaikin keinoin. Kotona saatoin kyllä näyttää ärtymykseni vanhemmilleni ja he ihmettelivät mikä sitä tyttöä oikein vaivaa. Erikoista tässä on se, että joidenkin henkilöiden tuottamat äänet saavat raivon partaalle, kun toisen tekemänä ääni ei vaikuta millään tavoin. Yliherkälle ihmiselle saattaa vaikuttaa vastaavanlailla äänten lisäksi myös tietyt eleet tai liikkeet, kuten jalkojen pyörittely. En kestä yhtään katsoa, kun joku pyörittelee jalkojaan tauotta.
Se, miten misofonia vaikuttaa asumiseen, on esimerkiksi naapureiden äänet, joita on vaikea kestää. Oli se sitten seinän takaa tuleva kolina, jumputus, hurina, huuto, mölötys tai koneiden ja laitteiden tuottama matala resonoiva ääni. Kerrostaloasuminen olisi tällä hetkellä painajaista. Pelkkä ajatus kerrostalossa asumisesta saa iholle kylmät väreet. Olen kyllä asunut kerrostaloissa, mutta valitsin aina ylimmän kerroksen (myös maisemien takia) ja mahdollisimman vähän seinänaapureita. Olen valinnut asunnon tavallaan tiedostamatta herkkyyttäni, mutta kuitenkin tiedostaen sen, etten kestä, jos joku kävelee yläpuolellani toisessa huoneistossa. Kuulisin aina jokaisen askeleen, enkä pystyisi keskittymään enää mihinkään muuhun. Tai mitä ikinä ääniä naapurista voikaan kuulua, oloni saattaa tulla erittäin ärsyyntyneeksi. Joskus asuin asunnossa, joka sijaitsi ravintolan takana ja sisäpihalla hurisi ravintolan ilmanvaihtopömpelit. Se oli sellainen tasainen kova hurina, joka kuului selkeästi sisälle saakka. Selvisin taustamusiikin avulla, taisi aina olla radio päällä. Välillä jopa nukkuessa, jotta sain unen päästä kiinni.
Enkä aio valehdella, etteikö asia vaikuttaisi myös parisuhteessa. Kyllä vaikuttaa ja joskus siitä syystä ne tappelutkin alkavat, kun en kestä jotain miehen tuottamaa ääntä ja mies sitten suuttuu ärtymyksestäni. Olen kyllä kertonut hänelle monet kerrat, ettei se ihan oikeasti johdu hänestä, vaan tuosta hiton misofoniasta. Vielä on puolin ja toisin opettelemista, että ymmärrämme asiassa toisiamme. Olen kuullut, että jotkut eivät pysty misofonian takia olemaan parisuhteessa ollenkaan. Ymmärrän hyvin. Välillä kun ei pysty edes nukkumaan toisen vieressä, kun äänekäs hengitys tai kuorsaus saa ärsyyntymään.
Ainut keino, jolla asian kanssa voi selvitä, on välttää niitä ääniä, joista ahdistunut olotila tulee. Muuta “hoitokeinoa” en ole vielä keksinyt, eikä niitä hirveästi tunnu olevan. Aina äänien välttäminen ei ole mahdollista ja se on äärettömän vaikea tilanne. Stressi ja hermotasot nousevat sfääreihin, ja kaiken tuntee todella fyysisesti. Ja sellainen olo voi tulla ihan vaan siitä, että joku syö vieressä purkkaa suu auki tai naksuttelee kuulakärkikynää.
Monenlaisia ratkaisuja misofoniasta kärsijät kokeilevat, mutta jotkut niistä saattavat vain pahentaa tilannetta entuudestaan. Joku saattaa käyttää lääkkeitä, joku korvatulppia, joku kuulokkeita. Jokainen yrittää omalla tavallaan helpottaa omaa oloaan ja koittaa elää mahdollisimman normaalia elämää sen enempää huomiota herättämättä. Itse olen nukkunut korvatulpat korvissa, mutta aloin olla niihin niin koukussa, että päätin lopettaa niiden käytön.
Vähän ehkä mietitytti kertoa tästä ongelmasta näin avoimesti, kait nämä asiat voisi pitää ihan vaan itsellään. Mutta sama se, asioista puhuminen helpottaa. Ihmiset ymmärtävät minua ehkä paremmin, mutta mikä tärkeintä, itse ymmärrän itseäni paremmin. Olen taistellut asian kanssa itsekseni jo tosi pitkään ja on helpotus tietää, että asia on todellinen eikä vain omassa päässäni. Ei se ongelmaa mihinkään poista, mutta auttaa ymmärtämään mistä kaikki johtuu. Miksi saatan olla raivon partaalla, jos kuulen jonkun äänen. Sehän kuulostaa ihan pimeeltä ja sitä se onkin. Ihan pimeetä, outoa ja älytöntä. Sitä tämä misofonia on.
Mikäs ääni sitten siinä asunnossa, johon rakastuin, häiritsi? Noh, siinä vieressä tien toisella puolella sattui olemaan jokin laitos tai tehdas, jossa hurisi valtavan kokoiset äänekkäät tuulettimet tai mitkä lie pöhöttimet, jotka ovat päällä 24/7. Kun liikenne ympärillä hiljenee, laitteiden tuottama ääni korostuu ja tuo tasainen hurina, joka vielä hieman resonoi, on yksi pahimmista äänitriggereistä. Jotkut ihmiset eivät näitä matalia ääniä edes kuule tai meinaa millään huomata, mutta itse kuulen sellaiset äänet ehkä kymmenkertaisina. Olen vältellyt asuntoja, joiden vieressä on kauppa, koulu, ravintola tai jokin muu, joissa on kovaa ääntä tuottavat pöhöttimet. Kun välittäjät innoissaan kertovat, että kohde sijaitsee vaikkapa ihan kaupan tai päiväkodin vieressä, en näe sitä hyvänä asiana vaan häiritsevänä stressitekijänä. Arvatkaa vaan tuoko se oman haasteensa asunnon löytämiseen, huoh.
Jännä, ettei minua häiritse lentokoneiden ääni, mutta miestä se taas häiritsee, vaikkei hänellä yliherkkyyttä olekaan. Asuntoja katsellessa hän saattaa kiinnittää yläpuolella lentäviin koneisiin huomionsa, kun minä en. Ja moottoritien ääni häiritsee oikeastaan meitä molempia, eikä lähelle motaria haluta. Sinänsä lohduttavaa, että myös hänellä on jokin häiritsevä ääni, jota hän ei kestäisi. Vaikkei ihan samalle tasolle ärsytys menisikään, en ole ihan yksin asian kanssa.
Kuulen hyvin matalat äänet, kuten huminan, erittäin tarkasti. Ne kuulostavat siltä, kuin auto olisi tyhjäkäynnillä ulkona ikkunan takana. Tasainen resonoiva ääni, joka ei lopu. Edellisessä puutalossa huomasin tämän huminan ja mieheltä kyselin monta kertaa, eikö hän todella kuule kyseistä ääntä. Ja tuo ääni kuuluu nimenomaan sisätiloissa, ei niinkään ulkona. Tuli selvitettyä sitäkin asiaa paljon ja helpotuin, ettei tuo ääni ole omassa päässäni, minä vain satun kuulemaan sen. Olin kyllä valmis tekemään melkein mitä vaan, että pääsisin tuosta äänestä eroon. Silloin kun on muuten todella hiljaista, humina korostuu.
Huminaksi kutsutaan ääni-ilmiötä, jonka lähde on tuntematon, ja jota lukuisat ihmiset kuulevat tai uskovat kuulevansa useilla paikoilla ympäri maapalloa. Vain osa ihmisistä kuulee tai väittää kuulevansa huminaa. Erotuksena tinnituksesta eli korvien soimisesta huminan kerrotaan kuulostavan kuin etäiseltä, tyhjäkäynnillä olevalta diesel-moottorilta. Monet huminasta kärsivät väittävät ilmiön olevan pahempi sisällä kuin ulkona.
Wikipediassa on kirjattu muutamia mahdollisia selityksiä, mistä huminan ääni tulee. Se voi johtua esimerkiksi sähkömagneettisista aalloista, joita ympäristö alkaa olla pullollaan. Tiedä sitten.
Piti tässäkin postauksessa kirjoittaa jotain ihan muuta, mutta jostain syystä nyt avauduin yliherkkyysongelmasta, josta satun kärsimään. Välillä (varsinkin väsyneenä) se vie hulluuden partaalle, enkä kestä häiritseviä ääniä yhtään, mutta koitan tehdä ympäristöni sellaiseksi, että oloni on mahdollisimman hyvä ja rento, ilman äänihäiriöitä. Koitan kuitenkin siedättää itseäni joihinkin ääniin, välillä siinä ihan onnistuen. Esimerkiksi asuntomme maalämpöpumppu ja ilmastointilaite pitävät sellaista ääntä, jotka aluksi tuntui mahdottomalta kestää, mutta aloin ajatella asiaa niin, että ne luovat terveellisen ja raikkaan sisäilman, joten ne ovat hyvästä. Misofoniasta kärsivänä tuohon asiaan piti totutella, enkä enää koe ääniä stressaavina. Tieto siitä, että pystyn itse näitä ääniä säätämään, tarvittaessa jopa sammuttamaan, auttaa asiassa paljon.
Vaikkei misofoniasta mitään hyötyä olekaan, yliherkkyydestä puolestaan on! Havannoin tilat ja tunnelmat hyvinkin herkästi ja kiinnitän huomion pieniinkin yksityiskohtiin. Okei, joskus vähän liikaakin, kun monesti asiat pitää olla just eikä melkein, tai se häiritsee. Näin visualistina pikkutarkkuus on työssäni hyve, josta asiakkaat myös mielellään maksavat. Asuntoa etsiessä saatan skannata koko asunnon vartissa verkkokalvoille ja jos vaikka viikon päästä kysytään jotain asunnon yksityiskohtaa, vastaus saattaa tulla kuin apteekin hyllyltä. Aina välillä mies hämmentyy, miten olen edes osannut kiinnittää tiettyihin asioihin huomiota. Usein muisti toimii sellaisissa asioissa erityisen hyvin jotka kiinnostavat, kun taas vähemmän kiinnostavissa jutuissa ajatukset harhailevat, eikä meinaa millään muistaa jotain, vaikka ehkä pitäisi. Minun tapauksessa se on varmaan ruoanlaitto. Ihan vaan, että unohdan tehdä sitä ruokaa, koska se ei kiinnosta.
Ai niin, vuokra-asuntomme lähti myyntiin ja se menikin kaupaksi muutamassa päivässä yli pyyntihinnan! Meillä on siis elokuuhun asti aikaa muuttaa tästä pois. Toivottavasti löydämme uuden kivan kodin hyvissä ajoin. Tietysti sellaisen, jossa ei tarvitse moisia ääniä stressata ja muutoinkin sopivan. Eiköhän asiat asetu uomiinsa omalla painollaan ja omalla ajallaan, ilman stressiä, I hope. Edessä on yksi unelma, joka tuntuisi ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Pelkästään sen ajatteleminen tuo valtavan onnentunteen ja rauhallisen mielen. Sitä kohti toivottavasti mennään.
Olisi kiva (ja lohduttavaa) kuulla, jos siellä ruudun toisella puolella on muitakin misofoniasta tai yliherkkyydestä kärsiviä. Aina sitä ei meinaa ymmärtää itseään tai toisia, mutta kun asioista vaan rohkeasti puhuu, sitä saattaa yllättyä miten paljon oma mieli kevenee ja saa ehkä ymmärrystä osakseen. Blogi on itselleni tosi terapeuttinen. Täällä sitä kertoo näemmä sellaisiakin asioita, joita olisi vaivaannuttavaa puhua jollekkin suoraan, kuten nyt tästä misofoniasta, josta ei taida tietää vielä juuri kukaan muu mieheni lisäksi. Eipä se mikään salaisuus ole ja miksi olisi. En aio asiaa hävetä, vaan koitan löytää tavan elää sen kanssa mahdollisimman hyvin. Asiasta puhuminen on jo iso askel oikeaan suuntaan.
Design Wash 