comments 133

Asuntomessujen ennakkopressin parhaat palat + lippupaketin arvonta

Tänä vuonna Asuntomessut järjestetään Naantalissa, upeassa Kultarannassa, joka onkin monille tuttu Suomen tasavallan presidentin kuuluisan kesäasunnon vuoksi. Sain kutsun Asuntomessujen ennakkopressipäivään, joka järjestettiin eilen. Olin nähnyt muutamia kuvia kohteista ennakkoon lähinnä tuttavien Insta stooreissa ja tiesin, että nämä messut ovat todellakin näkemisen arvoiset.

Minulla on jäänyt parit Asuntomessut viime vuosina väliin, en vain kokenut, että olisin saanut niistä sen enempää mitään irti. Ainahan se alue ja paikkakunta vaikuttaa messujen luonteeseen, eli toisin sanoen kohteiden budjettiin, kuten myös maisemaelämyksiin. Sitä odottaa Asuntomessuilta wau-efektiä, rohkeaa ja sykähdyttävää, ei se tavanomainen oikein inspiroi. Messujen kuuluu olla ennennäkemätöntä ja poikkeuksellista, erottua jo nähdystä. Ja kuulkaas, sitä nämä messut olivat!

Messujen avajaisiin on vielä 2 kuukautta aikaa, mutta silti moni kohde oli jo pihaa vaille valmiina. Osa kohteista oli vielä kiinni keskeneräisyyden vuoksi, ja se onkin hyvä syy mennä messuille vielä uudestaan, kun kaikki kohteet on valmiina. Haluan ehdottomasti nähdä lisää!

Messualue oli aivan uskomattoman hieno. Mäntypuuta, kunttaa, kalliota ja meri vieressä. Täydellinen sielunmaisemani, joka jaksaa aina ihastuttaa. Ihastuttavaa oli myös alueen maisemointi, joka oli vielä kesken, mutta nyt jo näki, että se on tehty todella luonnon ehdoilla, osaksi luontoa.

Toinen toistaan upeammat kohteet eivät jättäneet kylmäksi. Oli tyydyttävää katsoa monissa kohteissa työn laatua, vaikkapa erikoissaumauksia, jotka todella vaativat erikoisammattitaitoa. Asuntomessuilla on aina jokin tietty trendi nähtävissä ja nyt taisi olla kuviolliset näyttävät kivilaatat se juttu. Niitä käytettiin keittiön lisäksi kylpyhuoneissa, olohuoneen seinässä, sivupöydissä, ulkotiloissa, takassa… no siis missä vaan.

Omaa tyyliäni edusti eniten minimalistinen Lakka kivitalon Betoniviidakko. Se oli hulppea ja näyttävä, samaan aikaan hillitty. Tuntui, että tuolla asuminen olisi ihanan helppoa ja soljuvaa. Arki rullaa ja asiat toimii. Kohteessa oli vedetty niin sanotusti mutkat suoriksi. Ei mitään sokkeloista kiertelyä ympäri asuntoa tai väkisin koristelua. Industrial-tyyppiset elementit sopivat kuin nakutettu tähän kotiin.

Herkullisimmat yksityiskohdat, rimoitettu pyöreä peiliseinä ja taideteoksen omainen kivisaareke, löytyivät Honkatalojen toteuttamasta Wing-talosta, jonka sisustuksen suunnittelusta vastasi lahjakas ystäväni Anne-Mari Heinikangas Avabel Designista sekä Fabiola Liffländer. Talo oli todella upea, arkkitehtooninen taideteos sekä ulkoa että sisältä. Pyöreät muodot jatkuivat julkisivussa mutkattoman soljuvasti, hyvin minimalistiseen, mutta näyttävään tyyliin. En malta odottaa, että näen tämän talon vielä täysin valmiina.

Yksi hulppeimpia kohteita oli Jämerä kivitalojen Aurinkolinna. Talon näyttävän sisustuksen on suunnitellut Aleksi Rusi yhdessä Jutta Karihtalan kanssa. Olen jo aiemmin ihaillut Aleksin toteuttamia kiintokalusteita ystäväni hienossa kodissa, ja tässä kohteessa Aleksin työtä ei voi kuin ihailla. Miten tuommonen nuori pojankloppi voikaan olla noin lahjakas! Aurinkolinnan integroiduissa kaiuttimissa soi lempeä loungemusiikki, joka loi ympärilleen rennon hotellimaisen tunnelman.

Messujen yllättäjä oli Villa Pinta, joka poikkesi muista kohteista merkittävästi. Vaikka kohde oli itsessään omaleimaisin huikean hienojen teräsportaiden, raffien betonipintojen ja persoonallisen julkisivun vuoksi, oli asukkaan tarina rakentamisesta se mielenkiintoisin osuus. Tämän valtavan kattoterassilla varustellun talon rakentaa sinkkunainen! Näin itsekin sinkkuna kuuntelin rakentajan taustoja korvat höröllä, miten hän päätyi rakentamaan yksin ja miten ihmeessä hänellä on näin suureen projektiin varaa ja resursseja. Nimittäin kohde oli pinta-alaltaan messujen suurin, eikä missään nimessä tavanomaisin. Kati Jensenillä on pitkä kokemus asuntosijoittamisesta ja flippaamisesta, ja hänellä on osaava tiimi taustalla. Talon rakentaminen alkoi myöhemmin kuin muilla, ja vaikka kohde oli vielä kesken, se on varmasti valmiina silloin kun messuovet aukeavat, niin reipas ja määrätietoinen tahti tuntui olevan.

Tässäpä oli ennakkopressipäivän parhaita paloja. Rakentaminen ja viimeistely alueella jatkuu, joten inspiroivaa nähtävää ja elämyksiä on tiedossa vielä yllin kyllin. Näitä messuja ei kannata todellakaan missata! Asuntomessut ovat yleisölle auki 15.7.–14.8.2022.

Saan arpoa lukijoiden kesken yhden messulippupaketin, joka pitää sisällään 2 lippua. Jos liput näille upeille Naantalin Asuntomessuille kiinnostaa, nakkaa kommenttia boksiin. Arvontaan voi osallistua 31.5.2022 asti.

****

Arvonta on suoritettu. Messulippupaketti lähti nimimerkille Oona. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille!

133 Comments

  1. Anni

    Tämän vuoden messut näyttää todella lupaavalta! Mukana arvonnassa :)

  2. Anna Kouri-Piikivi

    Upeita kohteita! Liput ehdottomasti kiinnostaisi :)

  3. Katri

    Messuille pakko päästä hakemaan inspiraatiota ja intoa rakentamiseen. Näyttävän näköisiä taloja rakenteilla upealle paikalle. Mukana ehdottomasti arvonnassa.

  4. Miia

    Näyttä aivan huikean hienolle, täältä inspiraatiota hakemaan tulevaan kph remonttiin!!🤩🤩

  5. Pauliina

    Olisi kyllä kiva mennä käymään, kun kerrankin messut lähellä 😊

  6. Mira

    Upeita kohteita upean luonnon ympäröimänä, olisi kiva tutustua kohteisiin paikan päällä!

  7. Outi

    Kiitos, että päätit käydä Naantalin asuntomessuilla ja jaoit meille lukijoille vinkkisi. Mukana arvonnassa!

  8. Kira

    Kiitos kohdevinkeistä! Tämän vuoden messut vaikuttavat kiinnostavilta. Mukana arvonnassa :)

  9. Teija

    Todella suurella mielenkiinnolla odotan tämän vuoden Asuntomessuja! Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle!

  10. En ole ikinä käynyt mutta nyt tämä kohteena kiinnostaa suunnattomasti. Mukaan ottaisin miesystäväni, joka edellisessä elämässä on näissä kuulemma ravannut enemmän kuin tarpeeksi, mutta senkin tiedon varjolla nyt haluaisin Mennä hänen kanssaan katsomaan näitä uniikkeja maisemia ja moderneja koteja sekä hakemaan ideoita itselle :D

  11. Tänä vuonna olisi pitkästä aikaa mahtava käydä asuntomessuilla ja vielä ihanassa Naantalissa.🥰

  12. Paula

    Olisi kyllä ihana päästä messuille vauva -arjen keskeltä😅🥰

  13. Titta

    Liput kyllä kelpais! Messut näyttää tänä vuonna hienoilta.

  14. Jenni Räikkönen

    Ihanaa, messut kuulostavat tänä vuonna todella inspiroivilta ja kohteet upeilta. Tätä on odotettu taas muutama vuosi, että messut toisivat jotain uutta ja upeaa nähtävää. Tänä vuonna siis kesälomalla ehdottomasti messuille ja olisi mahtavaa voittaa sinne liput.

  15. Elisa

    Mukana arvonnassa! Messuille on päästävä hakemaan inspiraatiota omaan taloprojektiin. :)

  16. Noora

    Ehdottomasti mukana, monen vuoden tauon jälkeen tuntuu että ”uutta” nähtävää

  17. KS

    Kiitos hyvistä messutärpeistä – on montakin kohdetta, jotka pitää nähdä paikan päällä! Aurinkoista kesää koko teidän poppoolle!

  18. Elina Laine

    Odotan jännityksellä asuntomessut kesän must häppening. 🤭mukana arvonnassa

Vastaa käyttäjälle Oona Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s