Täällä sitä nyt asustellaan uudessa kodissa! Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja raksapölyjä pyyhitty. Keskeneräistä vielä jonkin verran on ja hommat jatkuvat tulevien viikkojen aikana, mutta käyttöönottotarkastus meni viime viikolla läpi ja pääsin kuin pääsinkin muuttamaan.

Kun astuin ensimmäistä kertaa sisään omilla avaimilla, itkeä vollotin varmaan vartin. Olin jännittänyt tosi paljon sitä miltä asunnossa näyttää, kun edellisellä käynnillä kaikki oli vielä niin kesken, enkä osannut sanoa työn laadusta tai lopputuloksesta juuta enkä jaata. Mielessä pyöri vain pitkä lista korjauksia ja muutoksia mitä olisi mahdollisesti edessä. Mutta kaikki näyttikin niin hyvälle ja siistille, etten voinut kuin ihailla työn jälkeä. Ja itkeä onnesta. Olin aivan älyttömän tyytyväinen.

Tähän pisteeseen pääseminen oli melkoinen matka kuljettavana. Nyt minulla on ikioma, täysin uusi paritaloasunto omalla tontilla, toivomallani asuinalueella, mieleisillä ratkaisuilla ja valitsemillani materiaaleilla. Tämä on juuri sellainen kuin vain saatoin toivoa. Hämmentävää, miten kaikki lopulta toteutui.

Täällä on ihanan rauhallista ja keskeneräisyydestä huolimatta myös kodikasta. Kolmen metrin huonekorkeus keittiössä ja olohuoneessa tekee tilasta avaran, ja asunto tuntuu neliöitään huomattavasti suuremmalta. Ikkunoista näkyy naapuritaloja ja metsää, siis samaa metsää joka näkyi edellisenkin kodin ikkunoista. Tosi jännä katsoa samoja puita, mutta eri suunnalta.

Asunnon jokainen neliö tai pikemminkin sentti on käytetty tarkoin. Säilytystilaa on riittävästi ja kaikelle tavaralle löytyi oma paikkansa. Huonekalut istuvat tänne oikein hyvin, juuri kuten ajattelin. Tulihan niitä mallailtua monesti pohjapiirustuksen päälle ja sen mukaan valitsin mitkä lähtee mukaan. Erillistä työhuonetta minulla ei nyt ole, vaan on tarkoitus rakentaa työpiste makuuhuoneeseen. Toki voin tehdä töitä myös ruokapöydän äärellä.

Tuossa kun kerroin aiemmassa postauksessa unettomuudesta, niin taitaa sekin olla historiaa! Nukun uudessa kodissa kuin tukki! Siis nukahdan samantien ja nukun aamuun asti erittäin hyvin levänneenä. Melkein sorruin jo unilääkkeisiin, mutta eipä ole semmoisiin enää tarvetta. Siis jos todella uniongelmat on nyt taputeltu. On aivan ihanaa nukkua taas pitkästä aikaa omassa sängyssä! Vitsit miten sitä kaipasinkin.

Lisää kuvia ja postauksia on tulossa, heti kun vaan paikat valmistuvat. Keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta puuttuu kokonaan vielä tasot, joten hanoja, altaita, pesukoneita tai induktioliettä ei ole voitu vielä asentaa. Vettä tulee kyllä vessan hanasta ja suihku toimii, ne riittivät myös käyttöönottotarkastuksessa. Lopputarkastus ja loppukaupat tehdään sitten lumien sulattua, sitä ennen ei voi tehdä, kun Espoon kaupunki haluaa tarkastaa tontin rajat sekä kaivot.

Mehän ei tehty mitään virallista tai edes epävirallista sopimusta rakentajan kanssa, ennen alkukauppoja. Käytännössä kaikki meni pelkän puheen varassa. Tiesin, että se voi olla riski, mutta luotin rakentajaan 100 %. Olimme yhteydessä lähes joka päivä ja monta kertaa. Rakentaja piti minut jatkuvasti ajan tasalla kaikesta ja minä koitin hoitaa oman roolini mahdollisimman jouhevasti.

Rakentaja teki lähes kaiken itse vaimonsa kanssa. Ja tiiättekö, he myös auttoivat minua muutossa, pyyteettömästi. Kantoivat sohvan, ruokapöydän, pesukoneen ja kuivausrummun sisälle. Kävi kuulemma meitsiä sääliksi :D Mut siis kelatkaa. Ja nämä tyypit rakensi mulle kodin.

Alan taas itkeä vollottamaan. Jotenkin on vaan niin kiitollinen olo kaikesta. Tästä. Kodista. Ihanasta kodista. On se hyvä, ettei asioita saa yhtään liian helpolla, niin osaa ainakin arvostaa sitä mitä saa. Lapsetkin ovat aivan haltioissaan uudesta kodista. Ovat kysyneet, että eikö meidän tosiaan tarvitse enää muuttaa mihinkään, voidaanko me jäädä asumaan tähän. 4-vuotias halasi ja sanoi: ”Äiti kiitos. Kiitos äiti uudesta kodista.” En ehkä kestä.