Kaupallinen yhteistyö / Hakola
Hakolalla on meneillään vaaleanpunainen kapina, joka on näkynyt tv-mainoksesta Helsingin katukuvaan ja yllätyspaketeista kukkakioskiin. Vaaleanpunaisen kapinan myötä sanotaan hyvästit harmaalle, ollaan rohkeita ja uskollisia itselle tärkeille asioille. Hakola haluaa rohkaista jokaista ottamaan ensiaskeleen tuntemattomaan, askeleen kohti omaa kapinaa, mitä se sitten onkin.
Viimeisimpänä vaaleanpunaisena tekona Hakola valtasi Hotelli Hanasaaresta huoneen, ja minä pääsin onnekkaasti kokemaan tämän elämyksen ystäväni kanssa viime viikonloppuna!
Hanaholmen eli Hanasaari sijaitsee Espoossa Länsiväylän kupeessa mielettömän kauniissa merenrantamiljöössä. Hanasaari on tunnettu ruotsalais-suomalaisena kulttuurikeskuksena ja kokoushotellina, jonka juuret sijoittuvat vuoteen 1975, jolloin se vihittiin käyttöön.
Ihan heti ei osaisi kuvitella tässä Suomen valtion omistamassa, historiallisen jyhkeässä rakennuksessa vaaleanpunaisia seiniä vaaleanpunaisine hyllyineen ja vaaleanpunaisine mattoineen. Mutta Hakola on Hakola, rajoja rikkova edelläkävijä, joka näkyy, kuuluu ja näyttää mallia häpeilemättömästi, rohkeasti ja täysin omalla tyylillään.
Valtasimme Hotelli Hanasaaresta vaaleanpunaisen kapinan nimissä huoneen, jossa värit päästettiin valloilleen. Uskomme, että värit vaikuttavat positiivisesti energiatasoihimme ja mielialaamme. Halusimme luoda myös kaikkia aisteja hivelevän tilan, jossa on mahdollista keskittyä vain olennaiseen, unohtaa hetkeksi kaikki muu, kerrotaan Hakolan sivuilla.
Vaaleanpunainen kapina todella näkyi Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa, joka pirskahteli värejä. Huoneesta löytyi paljon ihania yllätyksiä: meditatiivinen äänite, inspiroivia kirjoja, kuplivia juomia, herkkukeksejä ja huonetuoksuja – vain muutamat mainitakseni.
Neutraaliin värimaailmaan tottuneille tämä oli kyllä melkoinen piristysruiske ja tunnelma olikin heti alkumetreillä harvinaisen hilpeä. Mahtoiko värit todella vaikuttaa näin voimakkaasti mielialaan? Vai oliko se samanhenkinen seura ja odotettu irtiotto pölyisistä kotinurkista? Ehkäpä kaikilla näillä oli oma roolinsa, mutta se oli ainakin varmaa, että murheet jäivät unholaan.
Pääsimme nauttimaan hotellin PLATS ravintolaan illallisen, joka hipoi täydellisyyttä. Valitsemani menu piti sisällään raikkaan kesäisen aperitiivin, sokerisuolattua nieriää vihreällä parsalla ja hollandaisekastikkeella, karitsan ulkofilettä porkkanapyreellä sekä vaniljapannacottaa suolaheinäsorbetilla. Pisteet 6/5. Tai, ehkä enemmän. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut kunnon ravintolassa ja saanut eteeni noin suussasulavan à la carte annoksen. Kiitos höllentyneiden koronarajoitusten, ravintola oli juuri edellispäivänä saanut avata ovensa ja tämä nautinto oli meille paikan päällä mahdollinen.
Vatsat pullollaan hipsimme vaaleanpunaiset kylpytakit päällä kalliolle kippistelemään. Pehmeä merituuli puhalsi kasvoille, laineet liplatti hiljaa, veneet lipuivat horisontissa. Hotellihuoneemme väristä auringonlaskua ihaillessa pohdimme omaa vaaleanpunaista kapinaamme. Kuiskuttelimme salaisuuksia ja kikattelimme kuin pikkutytöt. Miten kaikki tuntuikin yhtäkkiä niin sallivalta, vapauttavalta ja luottavaiselta, hyvin erityiseltä.
Mikä on sitten oma vaaleanpunainen kapinani?
Olen ehkä aina ollut hieman kapinallinen. Jo lapsuudesta ja teinivuosista lähtien olen kulkenut omia polkujani, ottanut riskejä ja hypännyt tuntemattomaan. Olen aina tiennyt mitä haluan ja sitä kohti olen määrätietoisesti mennyt. Matka on ollut kuitenkin kaikkea muutakuin helppo. Mutta jokaisen haasteen, vastoinkäymisen tai pettymyksen jälkeen olen havahtunut siihen, että juuri ne vaikeudet ovat vieneet minua eteenpäin ja opettaneet eniten. Toki olisin voinut valita helpommat reitit ja kulkea valmiiksi tallotut polut, mutta silloin se ei olisi minun näköinen matka, vaan jonkun toisen. Ilman syrjäisiä sivupolkuja, raskaita mäkiä tai loputtomalta tuntuvaa suota, ei saavutukset tuntuisi läheskään niin hienoilta ja merkityksellisiltä.
Kun oppii hyväksymään kaiken tapahtuneen, pintaan nousee kiitollisuus. Välillä tämä ajatus on itsellänikin hukassa, varsinkin silloin kun kahlaa syvissä vesissä. Sitä meinaa lipua valtavirran mukana, vailla päämäärää, vailla omia unelmia. Haluaa vain hautautua peiton alle ja herätä vasta kun kaikki on hyvin. Inhimillisiä tunteita nämä kaikki. Mutta nekin kannattaa hyväksyä, ne ovat osa tätä matkaa. Minun omaa ainutlaatuista matkaa.
Näiden poikkeuksellisten aikojen, ja rehellisesti sanottuna todella vaikean kevään keskelle, juuri tällaisia vaaleanpunaisia hetkiä ja sykähdyttäviä, kannustavia kohtaamisia tarvitsin. Oli aika painaa pausea omalle arjelle. Irrottautua ja ilakoida, hullutella ja heittäytyä. Olla täysin läsnä. Ja siinä onnistuin, olo oli ihmeellisen kepeä ja elämän värit näyttäytyivät taas kirkkaina. Tätä kaipasin elämääni tällä hetkellä.
Haluan kovasti tuon saman huolettoman olotilan jatkuvan. Haluan löytää taas sen energian, voiman ja rohkeuden, joka on ollut pitkään kadoksissa. Hitto, sitähän minä nyt kapinoin. Kapinoin harmaita synkkiä ajatuksia vastaan. Kapioin luovuttamista vastaan. Kapinoin ilon puolesta. Kepeyden puolesta. Toivon puolesta. Kapinoin mahdollisuuksien puolesta. Kyllä, tämä on minun vaaleanpunainen kapinani!
Olen melko varma, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin, jotka kaipaavat vaaleanpunaista irtiottoa. Saan arpoa Hakolan vaaleanpunaisessa kapinahengessä yhdelle onnekkaalle kahden hengen hotelliyön Hakolan sisustamassa hotellihuoneessa Hanasaaressa, johon kuuluu herkullinen illallinen kahdelle (alku-, pää- ja jälkiruoat) ruokajuomineen PLATS ravintolassa, minibaarin sisältö, monipuolinen hotelliaamiainen, sekä saunan ja uima-altaan käyttö. Voittaja voi itse valita sopivan ajankohdan yöpymiselle. Palkinnon arvo on 330 €. Aika mieletön setti, eikö!
Voit osallistua arvontaan jakamalla oma vaaleanpunainen kapinasi kommenttikenttään 26.5.2021 mennessä. Kapinasi voi olla ajatus, oivallus, intohimo, tavoite tai unelma. Piilossa, näyttävä tai ennennäkemätön. Mitä vain, koska se on sinun oma kapinasi. Oikein paljon onnea kaikille arvontaan!
***
Arvonta suoritettu! Onnetar osui nimimerkille Mar, joka kertoi omasta vaaleanpunaisesta kapinasta näin:
Vaaleanpunaisena kapinana olen alkanut näyttää tunteeni. Tänään itkettää huomenna oleva koiran lopetusaika enkä hävennyt siitä johtuvaa itkua töissä.
Oikein paljon onnea voittajalle ja osanottoni suureen suruun. Toivottavasti palkinto piristää ja tuo paljon iloa!
Design Wash 
Mä kapinoin sängystä käsin terveyteni puolesta. Sairastan Suomessa huonosti tunnettua sairautta ja vaikka olen suurimmaksi osaksi täysin vuodepotilas, niin olen saanut (en toki täysin yksin) muutettua asioita Suomessa. Ihan niin paljon, että Duodecim julkaisi sairaudestani hoitosuosituksen.
Neljä vuotta kapinointia takana, nyt kyllä tekisi miniloma hyvää vaaleanpunaisessa unelmassa. 😍
Vaaleanpunainen unelmani joka toteutui 22 vuotta sitten oli hento vaaleanpunaiseen hattaraan puettava tyttö vauva💞
Nykyään unelmoin rakkaan mieheni kanssa vietetyistä hetkistä, vaaleanpunaista kuohuvaa lasissa, vaahtokarkkeja ja vaahtokylpyjä🌸
Minun kapinani on olla suostumatta työyhteisössä jees-naiseksi, vaikka jatkuvaa painetta on. Kun muistaa omat arvonsa, niin jaksaa taistella tuulimyllyjäkin vastaan. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän…
Mun tavoite on kehittyä koko ajan paremmaksi harrastuksessani.
Tästä tulee ihan ekana mieleen kirjaimellisesti oma vaaleanpunainen kapinani. Liittyy siihen, että äitini on aina vihannut vaaleanpunaista ja olen vasta viime vuosina opetellut, että minä itse en oikeasti vihaa sitä vaan jopa pidän siitä. Voiko neljäkymppisenä vielä kapinoida vanhempiaan vastaan?! Heh näköjään voi ja joissain asioissa pitää 😄!
Vaaleanpunainen kapinani liittyy omaan kasvuuni. Otin avioeron, jotta sain toteuttaa urahaaveeni, opiskeluhaaveeni ja sen myötä löysin rinnalleni ihmisen, joka antaa minun mennä oman pääni mukaan ja toteuttaa omia haaveitani. Meillä on vain tämä yksi hetki olla ja elää, siitä pitää tehdä just sellaista kuin itsestä tuntuu parhaalta.
Mä kapinoin avio-ongelmia vastaan! Kapinoin sitä vastaan, että avioliitto väljähtyy ja toinen alkaa tuntua itsestäänselvyydeltä. En suostu vaan pyristelen ja taistelen! Olkoon se sitten vaaleanpunaisten kylpytakkien kera metsässä kävely, laskuvarjohyppy kahdestaan tai terapia, mutten en suostu laittamaan hanskoja tiskiin! Bring it on, I’m ready to fight!
Mun kapina on oppia pukeutumaan välittämättä muiden mielipiteistä. Värit on aina ollut mun juttu, mutta oon silti liikaa miettinyt mitä muut ajattelee.
Kapinoin epäsuosittujen mielipiteiden ja muottiin kuulumattomuuden puolesta. Jokaisen tulisi olla rohkeasti juuri se, joka toivoo olevansa. Tulisi voida sanoa ääneen rehelliset mielipiteensä.
Kapinoin , että korona päättyisi, koska en halua et tää rupeaa vaikuttamaan työ/ muihin juttuihin. Tiedän , että tää ei ihan heti lopu, mut tää on vaikeuttanut liikaa ihmisten elämää!
Kapinoin työuupumusta vastaan ottamalla silloin tällöin aikaa vain itselleni, nukun ja syön hyvin, jotta jaksaisin tässä oravanpyörässä..
Minun vaaleanpunainen kapinani on antaa anteeksi ja irtautua vaikeasta äiti suhteesta ja olla jatkamatta samaa ongelmien kehää oman tyttären kanssa. Löytää positiivista vaaleanpunaista unelmaa ja voimaa tästä hetkestä, ei huomisesta tai sitten kun…
Mun vaaleanpunainen kapinani on se, etten enää ota kaikkea kritiikkiä nöyränä vastaan, vaan pidän tarvittaessa myös puoliani ja otan tilaa omalle näkökulmalleni.
Mä kapinoin kulutusta ja kohteliasta lahjakulttuuria vastaan olematta ostamatta lahjoja. Kun lahjominen on erittäin hyvin perusteltua, hankin jotain aineetonta – lahjakortti bookbeattiin tai netflixiin tai kelluntatankkiin tai mitä tahansa! Välillä vaatii pokkaa saapua ilman joululahjoja tai uuden vauvan kimppua, mutta maailma muuttuu tekemällä eikä toivomalla💛
Minun vaaleanpunainen kapinani on olla muuttumatta katkeraksi ja tympääntyneeksi ja nääntymättä stressiin, vaikka lopulta keski-iässä ammattia vaihdettuani olen vaihtanut työpaikkaa pätkästä pätkään yli kolme kertaa useammin kuin hammasharjaa samalla suurperhettä edes suht onnistuneesti pyörittäen. Kyllä se vielä joskus:) Ihana arvonta, käyttäisin palkinnon teini-ikäisen tyttären kanssa.
Minun vaaleanpunainen kapina on huolehtia, että kaksi vaaleanpunaista ja kaikkia muitakin värejä rakastavat pienet tyttöni tietävät, että kaikki värit kuuluu kaikille!
Kapinoin täydellistä äitiyttä vastaan, olen itselleni armollisempi ja uskon, että riittävän hyvä riittää! ❤️
Minä kapinoin uupumusta vastaan. Pari vuotta sitten koin totaalisen uupumisen vaikeasti sairaan lapsen ja työn yhdistämisen kanssa. Nyt olen jo päässyt eteenpäin ja joka päivä koitan löytää elämästä ilon aiheita. Olen saanut takaisin uskon siihen, että elämä kantaa ❣️
Oma kapinani on se että uskalsin lähteä rakentamaan loppuelämämne omakotitaloa mieheni kanssa. Muutto vuodenvaihteessa <3
Oma kapina on ollut jo pidempään etten anna pandemian viedä elämää vaan teen kaikkeni että ne hyvät jutut arjessa on pysyneet ja muuttaneet vaan muotoaan.
Mulla suurimmat kapinat jo takana päin. Esim. lapsiperhearki,kapinat työpaikalla, koska olen ihanasti eläkkeellä ja nautin lapsen lasteni seurasta ja rakkaan mieheni myös. Vaalenapunainen ei ole oikeastaan koskaan kuulunut elämääni, ei edes pikkutyttönä. Nyt olisikin jännä altistaa itseni sekä mieheni tähän vaaleanpunaiseen pläjäykseen ihanassa hotellissa😀
Kapinoin täydellisyyttä vastaan. Ei tarvitse välittää, mitä muut ihmiset sinusta ajattelee, vaan voi keskittyä juuri niihin asioihin, mitkä tuo itselle hyvää oloa. Itsensä hyväksyminen kaikkine epätäydellisyyksineen on voimaannuttavaa. Sinä riität sellaisena kuin olet.
Mä kapinoin sitä vastaan, että parisuhde ja puoliso muuttuisi itsestäänselvyydeksi. Ollaan oltu yhdessä 27 vuotta, ja toivon, että meillä on vielä ainakin toiset 27 yhteistä vuotta edessä. Irtiotto vaaleanpunaisessa kapinahuoneessa edesauttaisi tätä. :D
Kapinoin nykyään paljonkin kaikkia perusjuttuja vastaan :D ehkä mulla on vasta aikuisiällä tullut uhmaikä,kun olen aina ollut niin ylikiltti.
Kapinoin suorituskeskeisyyttä ja itsekriittisyyttä vastaan!
Vaikka täytin juuri 40-vuotta, olen miettinyt välillä olenko tarpeeksi aikuinen mieleltäni ja tyyliltäni. Mutta kyllähän tässä iässä pitäisi pystyä jo olemaan välittämättä muiden mielipiteistä! 😅 eli kukkamekot ja ihanat värit saavat jatkossakin kuulua vaaleanpunaiseen kapinaani!
Kapinoin, että alan tykkäämään itsestäni sellaisena kuin olen.
Leikkautin hiukseni lyhyeksi vaikka naisella ”pitäisi” olla pitkä tukka ja olisin kuulemma näyttänyt pitkällä paremmalta, ollut kauniimpi. Kuljin 20 vuotta lyhyessä mallissa, poikatukkaisena, sisäisesti uhmakkaana.
Nyt keski-ikäisenä kun ”pitäisi” olla lyhyempi hiusmalli, minä aloin kasvattaa. Tällä hetkellä hiukseni ovat lähes olkapäille ulottuvat ja kiharat. Ja kasvatus jatkuu.
Oma ulkonäkö, omat hiukset, oma päätös.
Yhden naisen tukkakapina.
Kapinoin kyynistymistä ja lösähtämistä vastaan. Nautin ja iloitsen pienistäkin jutuista ja pidän itsestäni niin henkisesti kuin fyysisestikin hyvää huolta.
Kapinoin työelämän kiirettä ja ylikuormitusta vastaan irrottautumalla vakiduunistani ja hakeutumalla opiskelemaan uudelleen.
Oma vaaleanpunainen kapinani liittyy kiltteyteen, tuohon maailman aliarvostetuimpaan hyveeseen, jonka arvo on suunnaton. Valmentajana ja esihenkilönä tunnistaessani todellista kiltteyttä, taputan sille ja kannustan kyseistä henkilöä vaalimaan ja arvostamaan kyseistä vahvuutta itsekin.
Kiltteys ei ole nössöyttä tai sitä, että annetaan muiden marssia itsensä yli, vaan sitä, että ihminen on sen verran vahva ja varma, että hän VOI olla kiltti muille, ja vielä tärkeämmin, HALUAA olla sitä. Eläköön kaikki kiltit ihmiset!
Kapinoin epäoikeudenmukaisuutta vastaan sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulen ja työsarkaa riittää…
Hankala ois taipua kuvien väriseen sisustukseen, kun on tottunut tähän harmaaseen.😊
Mun tavoite on pysähtyä hetkeen. Vaikka olis kuinka kiire, seuraavaa hetkeä ei paranna se, ett nyt jo mietin aina sitä seuraavaa ja yhä seuraavaa. Kun keskittyy hetkeen, kiire yhtäkkiä kaikkoaa!😍
Elän omaa vaaleanpunaista kapinaani tällä hetkellä ❤️ Olen selvinnyt sekä fyysisesti että henkisesti väkivaltaisesta suhteesta, nyt elän täysillä vaaleanpunaista elämää, hattaroita ja sydämiä, uuden rakkaan mieheni kanssa sekä yhteisen pienen poikani 😍 Ensimmäistä kertaa elämässäni olen minä, aito minä itseni rohkeasti❤️ Elämä on mieletöntä ja mikä sen ihanampaa kuin elää yksi yö ihan oikeaa vaaleanpunaista unta
I don’t care, i’m a unicorn <3
Olen ollut melkoisen kapinahenkinen asiasta kun asiasta iän kaiken ihan pienestä lapsesta saakka eikä se kapinahenkisyys näin 43-vuotiaanakaan ole näemmä mihinkään kadonnut – päinvastoin.
Mutta tärkeimpänä omaan elämääni ja toimintaani liittyvä asia on mm. rohkeus olla asioista omaa mieltä ja myös sanoittaa se sekä seisoa tilanteessa kun tilanteessa suoraselkäisenä omien sanojensa takana.
Kapinoin työelämän asettamia uuvuttavia vaatimuksia vastaan. Minä riitän tällaisena kuin olen ja haluan tehdä juuri sellaista työtä, jossa saan loistaa parhaimmillani ja käyttää osaamistani, niin että saan työstä itsekin energiaa.
Mä haluan kapinoida elämän tylsyyttä vasten. Arki on tarpeellista ja hyvää toki, mutta elämä ei voi olla pelkkää arkea. Haluan kokea ylitse pursuavaa onnea ja iloa, nauraa maha kippurassa ja viettää huoletonta aikaa itselleni tärkeiden ihmisten kanssa ja unohtaa välillä arjen velvollisuudet.
Vaaleanpunainen kapinani liittyy siihen, että vielä 40-vuotiaana äitinä kuulen olevani ”tyttömäinen”. Tätä tytöttelyä olen kuullut koko työurani miesten johtamalla alalla. Mutta itse asiassa ehkä se kapina alkoi jo yli 30 vuotta sitten kun pienenä tyttönä valitsin mielummin vaaleansinistä kuin vaaleanpunaista. Istuisinkin varmaan tuossa huoneessa kaiken vaaleanpunaisen keskellä pohtimassa mitä vikaa siinä on jos kaikki on vaaleanpunaista, jos se tuntuu hyvältä.
No itse asiassa kaikki on aika hyvin itsellä joten kapinoin kaikkea vääryyttä vastaan.
Asenne. Että päättää uskoa, haluta, tavoitella ja toivoa hyvää itselleen ja muille ja jättää negatiivisen vähemmälle menneestä ja tulevasta. Siinä on kapinoitavaa.
Minun vaaleanpunainen kapina on vaatia tasa-arvoista vanhemmuutta mieheltäni. Ennen lapsia oli jo puhuttu ja sovittu kuinka isäkin pitää täydet isyysvapaansa. Nyt hän onkin päättänyt olla jäämättä kotiin vauvan kanssa ilman sen kummempia keskustelua asiasta. Olen ollut kotona lähes kolme vuotta kotona kahden lapsen saatua ja aloittanut AMK opiskelun etäopintona (mistään lomailusta kotona on turha väittää). Nyt olisi ollut minun hetkeni päästä työharjoittelun kautta töihin. Työpaikkakin oli valmiina mutta jouduin perumaan sillä vauvalle ei olisi löytynyt hoitajaa. Vaikka olen joustava ja kiltti en anna tämän asian mennä villasella. Vaaleanpunainen kapina kuvaisi omaa kiltteyttä mutta silti voimakasta omanarvontunnetta! Koen myös tämän olevan jo tärkeä esimerkkiä kahdelle pienelle tytölleni. Jos arpaonni osuu kohdalle niin miestä en ainakaan mukaan ota!
Kapinoin ulkopuolelta tulevaa painetta vastaan. Haluan olla oma itseni. Haluan olla itsevarma niin itsestäni, tyylistäni, elämänäntyylistäni ja ajatuksistani.
Mulla ei ole suuria kapinoita, mutta mielelläni lahjoittaisin tämän kapinahuoneen kälylleni ja veljelleni, jotka tätä oikeasti arvostaisivat, eivätkä pääse paljon keskenään nautiskelemaan.
Ihania kuvia ja hetkiä ❤️
Mun kapina on sitä, ettei pienennä itseään, vaikka ympärillä ”tytöteltäisin”. Seistään omilla jaloilla ja omien sanomisten/tekemisten takana. Uskalletaan elää, vaikka virheitä sattuu. Ymmärretään myöntää ne, opitaan niistä ja jatketaan viisaampina matkaa. Annetaan itselle ja muille tilaa loistaa!
Vaaleanpunainen kapinani on rento hetki illanhämyssä merenrannassa yksin tai hyvässä seurassa. Vaaleanpunainen kapinani on lämmin ilta kynttilän loimutessa, istuen sohvanurkassa viltin alla hyvän kirjan parissa. Vaaleanpunainen kapinani on rauha, hiljaisuus, kaunis tunnelma, hyvä mieli, tuulenvire, lokin kirkaisu ja kiitollisuus.
☺️🙏
Minun vaaleanpunainen kapinani on antaa itselleni armoa ja olla ylpeänä sellainen kuin olen.
Kapinoin ilon ja vapauden puolesta. Vaikka viimeinen vuosi on ollut sävyltään harmaa en suostu luovuttamaan. Tästä kaikesta selvitään vielä entistä vahvempina!
Minun vaaleanpunainen kapina on unelma normaalimmasta kesästä. Olen raskaana ja odotamme mieheni kanssa esikoistamme saapuvaksi elokuussa. Haluaisimme nauttia tulevasta kesästä vielä kahdestaan pitkän koronaeristäytymisen jälkeen. Pienetkin asiat ja asteittainen paluu kohti normaalimpaa elämää ennen vauvan tuloa olisi ihanaa, sekä ennenkaikkea irtiotto kotoa yli vuoden etätyörupeaman jälkeen 💕
Kapinoin syöpää vastaan ja lahjoittaisinkin tämän reissun isälle (ja äitipuolelle), joka kapinoi lääkärin ennusteita vastaan eikä ole luovuttamassa. <3