Tämä vuosi on jatkunut edelleen kaikenlaisilla vastoinkäymisillä. Todella toivoin, että helmikuu olisi edeltäjäänsä parempi, mutta ei. Jatkuvasti jotain. On tehnyt monta kertaa mieli avautua, mutta sitten olen painanut deleteä ja antanut vaan olla. Välillä on vaikea sanoittaa ajatuksia sellaiseksi kuin niitä tarkoittaa.
Olen saanut viime viikkojen aikana paljon viestejä omasta voinnistani. On ihana huomata, miten ihmiset välittää. Moni on kysynyt mitä kuuluu. En ole oikein osannut vastata tuohon, kun en itsekään tiedä mitä minulle kuuluu. Paljon kaikenlaista meneillään. Olen ollut henkisesti tosi väsynyt, mutta hiljalleen alkaa helpottamaan. Isoja muutoksia on kuitenkin tiedossa ja ajattelin niistä nyt kertoa.
Olemme päättäneet miehen kanssa asua jatkossa erillään. Teimme päätöksen yhdessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Oikeastaan samantien, kun teimme päätöksen uuden asumisjärjestelyn suhteen, olo helpottui valtavasti. Emme ole eroamassa, mutta tarvitsemme molemmat pienen hengähdystauon. Aika näyttää mihin suuntaan myöhemmin edetään, nyt ei tarvitse tehdä vielä lopullisia päätöksiä. Katsotaan ensin, miten arki rullaa kahden kodin välillä.
Pohdimme talon myymistä ja katselimme myynnissä olevia kohteita, jos olisimme ostaneet omat pienemmät asunnot. Koska haluamme jäädä tälle samaiselle asuinalueelle, eikä tarjontaa juuri ole, tuntui toisen asunnon vuokraaminen helpoimmalta ja parhaimmalta vaihtoehdolta. Minä jään meidän nykyiseen kotiimme ja mies muuttaa tuohon melko lähelle. Pidämme talon edelleen yhteisomistuksessa ja laitetaan sitten tarvittaessa myöhemmin myyntiin. Vuokra-asunnon voi missä tahansa vaiheessa irtisanoa, jos halutaan jatkaa yhteiseloa saman katon alla tai tehdä muita ratkaisuja asumisen suhteen. Kodin myyminen, sekä kahden uuden asunnon etsiminen olisi ollut turhan iso projekti tässä kohtaa, eikä itselläni oikein siihen riittäisi voimat. Enkä halua tästä kodista vielä luopua.
Ajoittainen kireä ilmapiiri vaivasi pitkään, mutta heti kun teimme päätöksen asumuserosta, tunnelma parani välittömästi. Olemme tosi huojentuneita ja tyytyväisiä, jopa innoissamme tästä! Vaikka asumme pian kahdessa eri kodissa, jatkamme elämää edelleen perheenä. Voimme käydä reissuissa ja tehdä asioita yhdessä. Lasten takia, mutta myös meidän takia. Ei ole tarkoitus pyyhkiä toista pois elämästä, vaan nähdä toinen enemmänkin uudessa valossa. Pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Näinhän se on. Juuri tätä me nyt tarvitsemme.
Olemme miehen kanssa siis erittäin hyvissä väleissä. Sovimme talouspuolen hoitamisesta miten mikäkin jakaantuu. Myös huonekalujen sekä irtotavaran suhteen pohditaan mitä tänne jää ja mitä lähtee miehen mukaan. Aika paljon uusi hankintoja joudutaan tekemään, mutta ei kai siinä. Ihmetellään yhdessä mitä ja millaisia kannattaa ostaa, jos osa on väliaikaista.
Lasten suhteen mennään todennäköisesti vuoroviikoin, mutta joustavasti. Toisen luokse hurauttaa alle 10 minuutissa, joten jos kova ikävä tulee, niin pääsee nopeasti näkemään. Pojille on tästä puhuttu ihan avoimesti, eikä asiasta tehdä draamaa.
Enpä olisi arvannut, että 10 vuoden yhteiselon jälkeen muutetaan erilleen, mutta niin se elämä yllättää. Tämä tuntuu nyt kuitenkin hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Olisihan se hienoa, jos loppujen lopuksi päädytään jatkamaan matkaa yhdessä. Emme tiedä kumpikaan miten tässä käy, eikä vielä tarvitsekaan tietää. Uskon, että asiat tapahtuu kuten on tarkoitettu.
Design Wash 
Toivon teille molemmille hyvää. Käykää pariterapiassa yhdessä. Tehkää treffejä miehenne kanssa vaikka pizzalle tai missä kävitte silloin seurustelun aikana. Antakaa aikaa itsellene. Voi olla että löydätte toisenne vielä. ❤🙏
Kiitos Ellu ❤ Sain jo mieheltä kutsun saunomaan ;) Katsotaan mitä tämä tuo tullessaan, ainakin sitä toivottua omaa aikaa.
Kannattaa myös miettiä niitä syitä mitkä ajoi teidät tähän tilanteeseen. Onko tosiaan kysymys siitä, että haluatte ihmisinä muuttaa erilleen vai siitä, että joku asia painaa?
Pidätin hengitystä heti, kun tulin kohtaan uudet asunnot ja nykyisen myyminen joskus tulevaisuudessa? Itse ankkuroituisin tuohon taloon, kun se vihdoinkin on talo jossa ei terveys reistaa. Riskien otto hometalojen jälkeen on liian pelottavaa. <3
Ei tässä ole mitään yksittäistä syytä päätökselle. Katsotaan nyt rauhassa miltä tuntuu, kun saadaan molemmat omaa aikaa ja tilaa enemmän. Aika näyttää sitten mihin suuntaan jatketaan.
Riskit asuntojen suhteen on hyvin tiedossa ja ne otetaan tietysti huomioon. Vanhat talot jäävät omalta listalta kokonaan pois. Jos tilanne sen vaatii, että talo pitää myydä, niin sitten se myydään. Onneksi vielä ei tarvitse. Ja se on ollut alusta alkaen tiedossa, ettei tämä ole meidän lopullinen koti.
Hei,
Iso päätös ja oikea varmasti, kun heti tuntuu paremmalta. Olen iloinen puolestasi ja toivon uuden järjestelyn kirkastavan tilanteen. Itse vellon epämääräisyyden, epätietoisuuden epätilassa toivoen jotain, peläten vähän kaikkea. Olet onnellinen kun sinulla on suunta! Pelkkää hyvää toivon sinulle.
Kiitos Piia, olipas ihana kommentti. Joo, ainakin tässä kohtaa päätös tuntuu oikealta. Vähän jopa yllätti, miten positiivinen olo koko asiasta on. Tiedä sitten millaisia tuntemuksia tulee, kun uusi arki koittaa.
Toivottavasti siellä asiat selkenevät pian. Tiedän täysin tuon epätietoisuuden tunteen.. Sitä on koettu viime aikoina tosi paljon.
Iso, ja varmasti vaikea päätös – mutta alku jollekin uudelle vaiheelle. Tsemppiä, ja kiitos kun rehellisesti avasit aihetta lukijoille. Olkoot kevät valoisa ja täynnä toivoa.
Olihan tuo iso päätös. Mutta sitten kun se tehtiin ja alettiin toimimaan sen mukaan, helpotti. Tosiaan, edessä on nyt uusi ajanjakso, jonka pituudesta ei ole vielä tietoa. Jännä nähdä mitä tuleman pitää.
Kiitos Milla ja ihanaa kevättä!
Hui. Ja toisaalta kuitenkin ymmärtää ihan hyvin nuo tuollaiset tunteet. Olen itsekin ollut samassa tilanteessa aikoinaan. Pojat olivat pieniä ja olin tukehtua omaan olooni. Syitä oloon oli useita, kaikki oman pään sisällä pyöriviä. Lopulta oli pakko asua erillään. Omin käsin rakennettu omakotitalo laitettiin myytiin ja asuimme yhden kesän erillään, molemmat vuokralla. Huoh. Sekin oli jälkeenpäin kamalaa aikaa, vaikka pakko oli mennä läpi vaan. Sivusuhdekin itselleni tuli ja meni. Rintaa rakkaus raastoi useasti. Ja voi sitä itkun määrää. Siis ihan kamalaa vieläkin kun muistelen. Mutta ei ollut vaihtoehtoa, ei. Myöhemmin kaikkien kiemuroitten jälkeen palasimme lasten isän kanssa yhteen. Remppasimme yhden vanhan omakotitalon kodiksemme ja saimme kahden pojan jälkeen vielä toivotamme tytön. Ihanaa. Silloin tajusin, että jos joku luoja on olemassa, niin armollinen on meille, kun tytön saimme vielä kaiken kokemuksien ja suvun epäröivien katseiden alla. Myöhemmin vielä rakensimme hartiavoimin ja ihan itse uuden omakotitalon. Tässä nyt asustellaan edelleen. Lapset jo maailmalla. Ihanaa, että koettu on ja että selvitty on. Onnen määrä on vakio.
Toivon sinulle hurjasti voimia ja tsemppiä. Samoin miehellesi. Aika näyttää, miten teille käy. Kaiken sen tarvitsette kuitenkin, mitä se sitten onkin. Kukaan muu ei tiedä teidän tilanteenne koko kokonaisuutta kuin te itse.
Kiitos oman tarinasi jakamisesta ❤ Melkoinen matka teillä on takana! Ihana kuulla, että yhdessä olette edelleen. Joskus on hyvä ottaa kunnon etäisyyttä, jotta ajatukset selkeytyy mitä oikeasti haluaa.
Aika näyttää miten meille käy. Olemme toistemme arjessa kuitenkin vielä paljon, ja se on kiva :)
Hei,
Rohkea päätös!
Itse toivoisin olevani yhtä rohkea mutta pelottaa että asumusero olisi vain luovuttamisesta ja hitaasti erilleen lipumista. Toisaalta ei nykymenollakaan voi jatkaa,huoh…
Jokunen kuukausi takaperin asumusero olisi ehkä tuntunut suurelta pettymykseltä ja epäonnistumiselta, mutta siltä tämä ei nyt tunnu ollenkaan. On ollut vaan helpottunut ja hyvä fiilis. Ilmeisesti siis oikea päätös ainakin tässä kohtaa. Uusi arki sen sitten näyttää, miten homma rullaa ja mitkä omat fiilikset ajan myötä on.
Tsemppiä ja rohkeutta myös sinne, mitä ikinä päätätkään tehdä!
💜 Kaikki järjestyy. Juuri niin kuin pitääkin. Jaksamista tähän hetkeen! ☀️
Näin uskon asioiden menevän. Kiitos ❤