comment 0

Yksin kotona

Ensimmäinen viikonloppu yksin yli vuoteen. Todella outoa. Ja kyllä, todella odotettua. Mies lähti Turkuun järjestämään tapahtumaa ja lapset siinä samalla kyydillä mummolaan, tällä kertaa Nilokin lähti yöksi pois. Minä jäin kotiin. Yksin.

Kun auton takavalot näkyivät, laitoin puhelimen äänettömälle ja kömmin takaisin sänkyyn. Päätin jatkaa unia vielä pari tuntia. Iltapäivällä herättyä kahvia naamaan ja imuri kainaloon. Oli pakko järjestellä paikat kutakuinkin kuntoon, jotta saan nauttia siististä ympäristöstä mahdollisimman pitkään, nyt kun tavarat pysyvät paikoillaan, tiskivuorta ei ole odotettavissa, eikä eteinen ole hiekkalaatikkona pariin päivään.

Päässä alkoi pyörimään pitkä to do -lista. Mitä kaikkea voisinkaan saada aikaiseksi, kun muu perhe on poissa! Äkkiä laskettuna en paljokaan, olihan jo ilta ja seuraava päivä menee ystävän juhlissa, sitten jää enää hetki sunnuntaista, kun perhe palaa jo takaisin. Eli oikeastaan yksi ilta aikaa olla kotona ja tehdä mitä huvittaa. Siispä siivoan, saunon, pesen pyykkiä, plarailen sisustuslehtiä, katson telkkaria ja hohhailen. Siinähän sitä hommaa onkin, nukkumisen lisäksi.

Ehkä just tuo kaikki on se mitä tarvitsen juuri nyt. Ulkona reippailun voisi lisätä listaan, vaikkei tuo kylmän kolea pimeys kovinkaan houkuttelevaa ole, mutta happihyppely tuntuu aina hyvältä. Mutta jätetään se suosiolla sunnuntaille.

Lauantaina vietettiin ystäväni railakkaita babyshowereita heidän uudessa kodissa. Päivän piti olla vuoden pimein, mutta siitä tulikin upean aurinkoinen! Juhlat oli tosi hauskan hulvattomat, ja saatiin kuin saatiinkin juhlasankari yllätettyä oikein kunnolla. Hänelle oli järjestetty kukkakylpy, hieronta, kasvohoito ja pari hauskaa aiheeseen liittyvää tehtävää. Saatiin nauraa vatsat kippurassa! Instan Storyssa oli videopätkää päivästä.

Ajelin takaisin kotiin myöhään illalla. Oli tosi outoa, kun oli niin hiljaista. Piti laittaa telkkari taustalle pyörimään, että edes jotain ääntä tulisi jostain. Tuntui, kuin olisin ollut yksinään monta päivää ja alkoi tulla vähän ikävä perhettä. Enhän edes ollut päässyt yksinolon vauhtiin, mutta aloin kaipaamaan tuota hullua sirkusta jo takaisin.

Tiedossa oli vielä ne katkeamattomat yöunet, nyt saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Vaikka tuli notkuttua telkkarin äärellä aamuyölle, kerkeisin nukkumaan vielä kellon ympäri. Ja niinhän siinä sitten kävi, heräsin seuraavana iltapäivänä vasta kello 16. Ihan ensimmäinen ajatus oli: wau! Olihan se nyt uskomatonta, kun sai nukkua niin pitkään ja rauhassa ilman jatkuvia herätyksiä. Hämmentävä tunne.

Oli jo pimeää, kun kömmin sängystä ylös. Ei kuitenkaan tullut sellaista oloa, että päivä olisi mennyt hukkaan, koska tämä oli juuri se mitä tarvitsin. Kunnon yöunia. Kaikenlaiset koti- ja työprojektit saivat jäädä nyt kokonaan taka-alalle, niitä kerkee kyllä tehdä, nyt ei vaan jaksa. Pian tuo perhekin saapuu kotiin ja hulina alkaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s