Onnellinen pallomaha kiittää kaikista tykkäyksistä ja ihanista kommenteista! Voi miten kiva niitä oli saada. Onhan se jännittävää jakaa henkilökohtaisia asioita blogissa, mutta uskokaa tai älkää, täällä on usein helpompi kertoa monia asioita, kuin vaikkapa joillekkin läheisimmille ihmisille. Teidän lukijoiden vastaanotto on aina niin ihanaa ja kannustavaa, aidosti iloista puolestani. Ja niin moni jakoi myös omia kokemuksiaan, joita sai lukea kyyneleet silmissä.
Uuden tulokkaan odotus on niin hieno ja iso juttu, että välillä tuntuu ihan epätodelliselta. Tämä on jo neljäs raskaus ja taas sain kokea kaikki alkuraskauden oireet, jotka olivat ihan järkyttäviä. Ensimmäinen kolmannes tuntui kestokrapulalta masennuksen kera, joka on nyt luojan kiitos ohi, vaikka lieviä oireita edelleen on. Toinen kolmannes taitaa olla se helpoin vaihe ja siitä nyt nautitaan. Vatsan kasvaminen on kyllä ihan parasta! Vatsa alkoi kasvaa oikeastaan samantien, joka johtui ihan vaan turvotuksesta, mutta muutenkin raskaus näkyy nopeammin, kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Kuulemma johtuu venyneistä vatsapeitteistä. Ei haittaa, tulis vaan iso pallo. Se on miljoona kertaa upeampaa, kuin yksikään sikspäkki.
Pian selviää kumpi sieltä oikein tulee, tyttö vai poika, ja se tässä kovasti jännittää. Toiveita ja ajatuksia sen suhteen on, mutta ehdottomasti tärkeintä on tietysti, että pikkuinen on terve ja raskaus jatkuu loppuun asti hyvin. Jännitysmomentteja on vielä monen monta edessä ja joka päivälle niitä on näemmä tarjolla, milloin vihloo kovaa ja milloin ei potkuja kuulu. Eiköhän kaikki ole ihan normaalia, sillä lohduttaudun.
Aika mieletöntä, että perheemme täydentyy vielä yhdellä tyypillä. Vauvanvaatteita tai tarvikkeita ei vielä ole yhtään, kun jouduimme heittämään ihan kaiken pois mitä Nukalta jäi; vaunut, matkarattaat, turvaistuin, sitteri, vaatteet, viltit, lelut… ja paljon muistoja. Pari vuotta niitä säilytin ja kovasti toivoin, että niille vielä käyttöä tulee. Niin olisi tullut, mutta nyt on aloitettava aivan alusta hankinnoissa. Suurin onni on kuitenkin se, että saamme tehdä kaiken uudelleen ♥
Onnea mielettömästi <3 Toivottavasti nähdään Heidin luona. Yritän päästä sinne :)
Kiitos Hanna ♥ Toivottavasti pääset, että nähdään ja päästään viettämään kiva päivä :)