Elän tällä hetkellä jotenkin tosi tunteellista aikakautta. Koen asiat hyvin voimakkaina, sekä hyvät että huonot. Itken ilosta ja surusta, mutta itken myös sellaisille asioille, joita on aikoinaan tapahtunut tai mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua. Menettämisen pelko on tullut oman lapsen myötä ja joudun tekemään paljon töitä, ettei se tunne saa yliotetta. Sehän on vain ajatus omassa päässä. Palaan aina välillä miettimään viime vuotta. Koimme monta ikävää asiaa heti alkuvuodesta lähtien, eikä ne juurikaan helpottaneet matkalla, paitsi aina hetkeksi. Tulee surullinen olo, kun miettii mitä meillä oli ja mitä me menetimme. Näitä herkkiä hetkiä tulee aina välillä, mutta on ilo huomata, miten ollaan niistä selvitty eteenpäin.

Kun olimme asuntoasioiden kanssa pahimmassa jamassa, otti parisuhde siinä samalla iskua. Olimme stressaantuneita, ärtyneitä, ahdistuneita, surullisia ja varmasti myös peloissamme. Tiuskimme, kiukuttelimme ja tappelimme. Sitten mies alkoi puhumaan eroamisesta. Olin hänelle aiemmin sanonut, ettei eroa heitetä koskaan ilmoille, ellei tosissaan ole. Nyt hän halusi jutella siitä. Yllätyin, koska itse en ajatellut eroa oikeastaan ollenkaan, vaikka se olisikin hyvä keino loukata toista riidan yhteydessä.

Se oli totta, että toistemme seura ärsytti suunnattoman paljon, emmekä kestäneet toistemme läsnäoloa. Mies kysyi, olemmeko yhdessä vain lapsen takia. Olin kuitenkin sitä mieltä, että elämme vain erityisen vaikeassa ajanjaksossa ja oli typerää nostaa eroasia pöydälle tällaisessa tilanteessa, kun oma koti oli lähtenyt alta ja elimme evakkoelämää tietämättä mitä seuraavana päivänä tapahtuu.

Juttelimme silti aiheesta, ilman väittelyä tai huutoa. Aloimme pohtimaan, jos meillä olisikin kaksi kotia. Jos ei erottais, mutta asuttais eri osoitteissa. Aluksi ajatus tuntui tosi surulliselta ja lopulliselta, eihän tämä näin pitänyt mennä. Olimme juuri ostaneet yhteisen kodin, jota aloimme remontoimaan ja johon asettuisimme perheenä moneksi vuodeksi, mutta nyt suunnittelimme asumuseroa. Olimme molemmat kuitenkin sitä mieltä, että rakastimme toisiamme kaikesta huolimatta ja tämä järjestely olisi vain väliaikaista. Se olisi tavallaan kokeilu siitä miltä arki kahdessa osoitteessa tuntuisi ja miten se toimisi, ja mihin suuntaan suhteemme menisi.

Mitä pidemmälle ajatus kahdesta asunnosta kulki, sitä paremmalta se alkoi tuntumaan. Olin innoissani siitä, että pääsisi remontoimaan ja sisustamaan kaksi asuntoa. Kävimme katsomassa yhtä pienehköä asuntoa kivalta asuinalueelta, joka oli myynnissä. Ihastuimme siihen molemmat, mutta tiesimme, että siinä asuisi meistä vain toinen ja toinen asunto olisi vielä etsittävä. Halusimme asua kuitenkin lähellä toisiamme, olihan meillä yhteinen lapsi, jonka kuljettaminen asuntojen välillä pitäisi olla mutkatonta.

Emme kuitenkaan voineet tehdä ostopäätöstä, koska meillä oli kaikki vielä kiinni talossa. Oli ensin selvitettävä sen kohtalo ja vasta sitten voidaan investoida uuteen. Jätimme asian auki ja annoimme ajan näyttää miten käy. Menemme sitä kohti, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Muutama ystävä kyseli välillä, mitä suhteellemme kuuluu. Voi miten tuo kysymys tuntui hyvältä kaiken keskellä. Antoivat neuvoksi, että pitäkää toisistanne kiinni, vaikka mitä tulisi eteen, älkääkä antako ikävien asioiden tulla teidän suhteen väliin, koska ne on vain väliaikaista. Se oli arvokas neuvo.

Kun saimme nykyisen vuokra-asuntomme, asiat alkoivat mennä hiljalleen parempaan suuntaan. Rentouduimme silmin nähden ja aloimme voimaan paremmin. Näimme taas toisemme ja koimme valtavaa rakkautta toisiamme kohtaan. Toinen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, turvalliselta ja rakkaalta. Kadonneet tunteet olivat tulleet takaisin. Ymmärsimme, että se oli se tilanne, joka ahdisti, ei meidän suhde. Se oli valtava helpotus tajuta.

Sitten tuli ikimuistoinen joulu, kun mies kosi. Se hetki oli niin täydellinen. Se hetki kiteytti kaikista tärkeimmän: me olemme yhdessä, nyt ja tulevaisuudessa, mitä ikinä tapahtuukaan. Emme luovuta, vaikka se tuntuisi helpoimmalta ratkaisulta. Sillä ajatuksella mennään eteenpäin, vaikka kolhuja matkalla tuleekin. Näiden kokemusten jälkeen tajuaa, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ei se ole kaunis sisustus, hyvin istuvat vaatteet tai eurot pankkitilillä. Se on oma perhe, ystävät ja rakkaus. Pidetään niistä kiinni.