Olin melkein vuoden sisustusostokiellossa. Se oli yllättävän helppoa, koska tarvetta uusille jutuille ei juurikaan ollut, eikä edes mielitekoja. Tai ehkä oli, mutta koska taloudellinen tilanne ei antanut senttiäkään periksi, mitään hankintoja ei tullut tehtyä. Oli jopa hieman keventävää olla ostamatta vuoteen yhtään mitään sisustukseen liittyvää.
Nyt kun meillä on uusi koti, sitä haluaa myös uutta sisustusta ympärille. Toki pyrin hyödyntämään kaikki mahdolliset kalusteet mitä meillä on, mutta joistakin haluaa vaan päästä eroon. Arvokkaampi tavara tulee myytyä netissä ja välillä heitän pikkutavaraa kierrätyskeskukseen, kun ei jaksa lähteä niitä kuvailemaan, mittailemaan ja postittelemaan. Tällä kertaa päätin antaa sisustustavaraa Presidentti-kahvipakettia vastaan eräässä Facebook-ryhmässä. Voi elämä sitä AV, YV, Jono -ketjua! En laita enää ikinä Facebookiin mitään myyntiin tai edes yrittää lahjoittaa siellä mitään :D Ihan hullua. Kerta se ensimmäinen – ja viimeinen. Nyt on kuitenkin kaappi täynnä kahvia, hyvä niin.
Nyt kun vanha tavara on lähtenyt hiljalleen kiertoon, on lupa hankkia tilalle jotain uutta. Tai no, todellisuushan on se, että remonttiin uppoaa sen verran rahaa, eikä sisustamiseen olisi yhtään varaa laittaa, mutta nyt oli pakko.
Olen ihaillut Menun messinkistä Franklin-valaisinta jo tovin. Kun kuulin Finnish Design Shopin satasen alennuksesta, oli pakko toimia ja käydä klikkaamassa valaisin ostoskoriin. Vielä menee jokunen hetki ennen kuin pääsee sisustelemaan päärakennusta, mutta eipä tuota ihanuutta voinut pakkaukseenkaan jättää odottelemaan remontin valmistumista. Nyt se saa olla bunkkerin katossa. Vähän matala tila tämä on, mutta menköön.
Mitä tulee fiikukseen, niin se pärjää oikein hyvin. Huomasin juuri, että uutta lehteä on tulossa! Voi että, onpa hieno homma.