Uskomattoman hieno viikonloppu takana, joka alkoi leppoisan aurinkoisissa tunnelmissa perjantaina, kun pääsin nostamaan maljaa kesän kunniaksi Hakolan kotishowroomilla. Hakola ja Havi järjestivät ihanan iltapäivän Hakolan luovan johtajan Annaleena Hämäläisen kotona Espoossa. Paikalle oli tullut huikea määrä porukkaa ja tunnelma oli katossa!
Annaleena ja hänen isänsä, Hakolan toimitusjohtaja, toivottivat meidät tervetulleiksi ja kertoivat perheyrityksen matkasta tähän päivään. Vuosi sitten Hakola teki yritykselle muodonmuutoksen Annaleenan johdolla ja on saanut sen jälkeen suuren jalansijan huonekalumarkkinoilla.
Eikä ihme, olen nimittäin aivan rakastunut tuohon yritykseen, vaikkei meidän kotona ole yhtäkään Hakolan tuotetta – vielä. Mutta kohta on, koska uusi sohvamme lähtee pian tilaukseen. Pääsin koeistumaan paikanpäällä Lazyn, Hakolan uuden sohvamallin, joka vaikutti välittömästi lähes täydelliseltä versiolta.
Annaleenan koti oli aivan ihana 60-luvun talo, jossa moni alkuperäinen asia oli säilytetty mm. sisätilojen punaiset tiiliseinät, valonkatkaisijat, puupaneelikatto, ikkunoiden karmit ja mosaiikkiparkettilattia. Koti oli sisustettu tottakai Hakolan omilla tuotteilla, mutta mukana oli myös vanhoja klassikoita sekä uusia ihanuuksia, jotka toimivat yhteen täydellisen saumattomasti. Huokailin vain ihastuksesta, miten taidokkaasti koti oli sisustettu ajan henkeen. Todella inspiroiva paikka tällaiselle tapahtumalle!
Kuvassa poseeraa Sisustus COCOn ihana Sanna ♥ Olipa taas niin kiva nähdä monta tuttua pitkästä aikaa ja samalla tavata myös uusia tuttavuuksia.
Kiitos Annaleena, että saimme tulla kotiisi ♥ Järjestitte huikean hienon iltapäivän. Tästä voikin virallisesti aloittaa kesän!
Teillä on ollut aivan ihana päivä! Meillä varastossa odottaa Hakolan sohva <3 en malta odottaa että pääsen sen avaamaan kääreistä ja kiikuttamaan sisälle!
No kyllä oli! Huippu tunnelma, kun samanhenkiset tyypit saman katon alla. Oi, teillä on jo Hakolan sohva. Ihan varmasti on malttamaton fiilis! :)
Ihania kuvia tapahtumasta. :) Itse olin myös paikalla, mutta ilman kameraa. Olisinkohan saanut varastaa kuvasi jossa näyn omaan blogiini ja laittaa maininnan. :)
Kiitos! Tottakai voit, jos kuvalähteen maininta on mukana :)
Olen jossain lehdessä aiemmin jo ihaillutkin Annaleenan kotia. Ihan mielettömän ihana!
Iso käsi sille työlle, mitä Hakola tällä hetkellä tekee!
Sama juttu, nytpä pääsi ihan livenä fiilistelemään siellä :)
Ihanaa oli nähdä <3
Apua mikä kuva musta – laihis kutsuu :)
Niin oli ♥ Upea kuva susta – tietysti, koska olet upea!
Upean näköistä! :)
Pingback: Uotilan ohra- ja kauraleipä maisteltavana Hakolan kotishowroomissa - Uotilan Leipomo