comments 12

Etupihan kunnostusta ja talon maalausta

Nyt kun säät ovat lämmenneet, jatkuivat taas pihahommat. To do -lista on pitkä, mutta touhukkaasti on lähdetty liikkeelle ja paljon on tapahtunut jo muutamassa viikossa. Isäntä on ollut hämmentävän tehokas ja painanut aamusta iltaan pihalla hommia aina kun töiltään kerkiää. Minä vain kerron mitä pitää tehdä ja samantien alkaa tapahtumaan.

talo_edesta

talo_ennen

Taloyhtiössämme tehtiin reilu vuosi sitten putkistoremontti. Maa revittiin auki ja näin ollen koko etupiha meni uusiksi. Isäntä repi vielä vanhan nurmikon rippeet ja miljoonat rikkaruohot pois, sitten lisättiin multaa isolla kädellä.

talo_etupiha

isanta_maalaa

Talo piti maalata vasta tänä kesänä, mutta se maalattiin jo viime kesänä. Toki jäi vielä paljon maalattavaa jäljelle, mutta enemmän sellaisia pienempiä yksityiskohtia, kuten sokkeli, paloportaat, ikkunan puitteet ja varaston ovet.

kivetys

musta_talo

olli_kaivaa

talon_maalaus

Kuten kuvista näkyy, talon ilme on muuttunut aika paljon. Ensin meinattiin tilata nosturi katon rajan maalaukseen, mutta sitten naapuri kertoi, että  joku oli vetänyt ihan tikkailla, niin piti perässä tietysti kokeilla. Ja hyvinhän tuo meni! Isäntä on edelleen yhtenä kappaleena ja talo näyttää hienolta.

kivisakit

kivitetris

rakentuu

monta_tonnia

Sitten oli tämä kivimuuriprojekti! Aijai. Siinä loppui usko, toivo ja rakkaus. Noilla monen kymmenen kilon lohkareilla pelattiin tetristä. Eikä siinä vielä kaikki – nimittäin JOKA IKINEN pala oli erimuotoinen! Siinä sitä käänneltiin lohkareita tunnista toiseen, pala palalta. Niin ja sitten ne palat vielä uudelleen näinpäin, noinpäin ja vielä vähän eripäin. Ei meinannut millään istua yksiin.

kivet

kivimuuri

kivimuuri_tulossa

Jos olisin homman haastavuuden tietänyt, en olisi tähän varmaan ryhtynyt. Vaikka projektin laittoikin hyvän treenin piikkiin, oli tuo silti ihan hullun hommaa. Tilasin kivet vielä kahdessa eri erässä, kun oli vaikea arvioida menekkiä, hintaa tuli moisille ihan kivasti.

Kun kivimöhkäleperkeleet alkoivat viimein loksahtelemaan paikoilleen, oli tietysti aika voittajafiilis. Kivimuuri jäi viime kesältä hieman kesken, kun puhti loppui kesken. Osa kivistä odotti projektin jatkumista talven yli.

punatalo

naapuritaloa

Mies oli täräyttänyt loputkin kivet paikoilleen tässä eräs päivä ja samalla tehnyt monta muutakin keskeneräistä asiaa loppuun, kun olin itse kampaajalla ja kaverilla kyläilemässä! Kylläpä oli mahtava yllätys, kun tulin kotiin. Nyt on kivimuuri paikoillaan ja se on kyllä aika kiva. Ruohikkokin saatiin kylvettyä ja nyt vain paljon kastelua, että saadaan pian kunnon nurmikko.

puunkukinta

ruma_talo

Viimeistelyhommia riittää, kuten katetun terassin ikkunoiden kunnostus. Vanhat maalit pois ja uutta tilalle. Aika suolanen homma, mutta tehtävä se on.

kukinta

ruoho_kasvaa

Vielä vähän karun näköinen tuo etupiha on, kun ei ole vielä ruohikkoa, mutta ehkä muutaman viikon päästä alkaa jo näyttää paremmalta. Kasvu on alkanut jo hienosti 1,5 viikossa kylvämisestä. Kastelua vaan reilusti. Takapihallakin on tapahtunut hurjan paljon muutaman päivän aikana, ja pian sekin alkaa olla valmis.

12 Comments

  1. Olkoonkin, että oli paskamainen homma, niin tuo kivimuuri on mielettömän hyvännäköinen! Ja kestää todennäköisesti pitkään. Vitsi että tykkäänkin teidän talon mustasta ulkoasusta. Nyt pihakin tulee sopimaan siihen paremmin.

    • Oh, kiitos kiitos! Kyllähän näin jälkikäteen tuntuu aika hyvälle, kun viimein saatiin se kuntoon ja on sitä mitä halusinkin. Täytyy ehkä laittaa betonivalaa kivien väliin, jotta pysyvät paikoillaan vaikka päällä kävelisi. Kun saa nuo viimeistelyt vielä tehtyä, niin alkaa olla aikas kiva :)

    • Kiitos kovasti :) Vielä tuo vähän kivemmaksi muuttuu, kun nurmikko on kasvanut ja yksityiskohdat kunnostettu.

    • Kiitos Laura! Joo onhan tuo talo on saanut vähän erilaisen ulkoasun vuoden aikana :) Aluksi meinattiin maalata se tummanruskealla, mutta onneks ei! :D

  2. Wow that was odd. I just wrote an extremely long comment but after I clicked submit
    my comment didn’t appear. Grrrr… well I’m not
    writing all that over again. Anyways, just wanted to say wonderful blog!

Vastaa käyttäjälle Laura / Heinässä heiluvassa Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s