Asuntomessut järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä, Äijälänrannassa. Olen Jyväskylästä kotoisin, joten messualue oli minulle tuttu entuudestaan, ainakin loistavien juoksureittien puolesta. Lähdimme reissuun koko perheen voimin. Kesähelteet olivat parhaimmillaan, joten kevyellä varustuksella matkaan. Saavuimme lauantaiyönä Jyväskylään ja majoituimme vanhempieni luona, jotka asuvat sattumalta aivan messualueen vieressä. Sunnuntaipäivä oli tarkoitus kiertää… Read More
All posts tagged “Puutalo”
Terassin viimeistelyä
Terassin viimeistelytyötä on ollut paljon. Ikkunakarmien hiontaa, reunalautojen ja patolevyn asennusta, terassipenkkien rakentamista, ikkunalaudan spraymaalausta sekä pientä siistimismaalausta. Vielä puuttuu ikkunoiden tiivistykset, kivijalan maalaus, terassipöytä, mullat, istutukset, spottivalot ja istuinpehmusteet. Joo, onhan tuota hommaa vielä, mutta hyvällä mallilla alkaa olemaan. Istutusnurkkaukseen on asennettu jo patolevy. Ruma… Read More
Maalari maalasi taloa, mustaa ja valkoista
Talo alkaa saada nyt väriä pintaan. Kun olin levittänyt ensimmäisen pienen maalipurkin seinään, mies alkoi epäröimään värivalintaani. Parin neliön kokoinen kiiltävähkö musta pläntti näytti toki hieman hassulta, mutta visioni oli vahva. Tavoitteena oli saada matta musta väri. Maali oli niin matta, kuin pystyi saamaan. Virallisesti kiiltoaste… Read More
Talon ulkopintoihin uutta väriä
Talomme maalipinnat kaipaavat viimeistelyä. Talon väritys on nyt melko sekalainen; tummanruskeasta punertavanruskeaan. Ikkunan puitteet ovat onneksi valkoiset, mutta maali on jo rapistunut joistakin kohdista. Haluan kohentaa talon ilmettä maalaamalla sen kokonaan uusiksi. Olen jo aiemmin keräillyt fiiliskuvia muutamien talojen ulkoasuista ja iloikseni huomasin, että tuo tyyli on ihan kuin meidän… Read More
Pihan kunnostus alkaa
Kun viime syksynä etsimme uutta kotia, oli toiveena saada myös oma piha. Sellainen pikku piha, jota voisi laittaa kuten itse haluaisi. Useimmissa kohteissa pihaa ei ollut lainkaan, mikä hieman yllätti. Vaikkei se piha tärkeimpiin kriteereihin talonhankinnassa kuulunutkaan, täytyy todeta näin jälkikäteen, että onpas kiva kun meillä on oma pieni piha, jota… Read More



