All posts tagged “Marraskuu

comments 2

Hyggeilyä ja joulumieltä

Kaupat alkavat hiljalleen täyttyä joulukoristeista sekä muista jouluisista asioista. Monet aloittavat joulufiilistelyn jo lokakuussa ja miksipä ei, onhan joulussa ihan oma taikansa, jota mielellään viettääkin mahdollisimman pitkään. Joulukausi on hyggeilyn kulta-aikaa, joten en ihmettele, että rentouttava kotoilu aloitetaan juurikin vuoden pimeimpään ja koleimpaan aikaan. Kynttilät,… Read More

comment 0

Kun ei enää jaksa

Vaikken postailekaan päivittäin tai edes viikoittain kuulumisia, marraskuu oli entistä hiljaisempaa. Olin aloittamassa monta kertaa uutta aihetta, mutten päässyt otsikkoa pidemmälle. Sille oli syynsä. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt. Olen ollut ärsyyntynyt, tuskastunut ja kiukkuinen, välillä aivan hajoamispisteessä. Arki on tuntunut raskaalta ja päivät jonkin sortin selviytymistä.… Read More