comments 4

Uudistunut Habitare

Melkein meinasi jäädä tämän vuoden Habitare välistä, kun en millään malttanut katkaista tulevan remontin ideointiflowta. Siinä vaiheessa oli pakko pakata kamera kassiin ja hypätä autoon, kun mies alkoi hätyyttelemään messuille. Olihan hän luvannut olla lapsokaisen kanssa sen ajan kotona. Onneksi lähdin, vaikkakin vain muutamaksi tunniksi.

tuoli_valaisin

hakola_hylly

marimekko

marimekko_peili

botanic_shelf

teline

vuono

Olin saanut ennakkoon sneekpiikkailla muiden blogeissa messujen antia, joten tiesin hieman mitä odottaa. Yksi asia, jonka taisi lähes jokainen blogisisko tokaista, on se, että tällä kertaa Habitare on mennyt ison harppauksen eteenpäin ja yllätti lähes kaikki positiivisesti. Habitare on uudistanut onnistuneesti visuaalisen ilmeensä ja nyt myös messosastojen sijoittelu oli erittäin toimiva. Vielä kun saisi messukartan käteen, johon on merkittynä yritysten nimet numerojen sijaan, niin avot!

Messuosastoilla oli väriä, lämpöä ja tunnelmaa. Tummanpuhuvaa ja täyteläistä. Mustavalkoinen minimalismi loisti poissaolollaan, nyt on selkeästi värin ja runsauden aika. Ja ihan tervetullutta onkin pitkän mustavalkokauden jälkeen. Edelleen tykästyin kuitenkin niihin pelkistetyimpiin ja järjestelmällisiin osastoihin, joissa oli vaaleutta mukana. Puu, messinki ja marmori ovat ehdottomasti tämän hetken hittejä, ja väreistä vihreä murretuissa sävyissä – kuten ylläoleva kuvasarja paljastaa.

kitchen

rabbit

omput

ruokaa

Tällä kertaa keskityin enimmikseen etsimään sellaisia materiaaleja ja tuotteita, joita uuteen kotiimme haluaisin. Ja löysinkin! Pitää vain käydä vielä myymälöissä ja pajoilla ihmettelemässä, josko niistä saisi sopivia ratkaisuja meille. Ehkä ensimmäistä kertaa käyntikorteille olisi ollut tarvetta, mutta mites sattuikin, että kaikki ovat juuri loppuneet. Ensi viikolla tilailen lisää ja siinä samassa teen blogillekin oman kortin.

Messut tarjosivat silmänruokaa ja ideoita. Hypetettyä nyhtökauraakin tuli maistettua oluen kera. Sanottakoon, että olut oli kauraa maukkaampaa. Messuilta jatkoin vielä ystäväni luokse istuskelemaan iltaa ja vaihtamaan kuulumisia. Olin tekemässä puolen yön aikaan lähtöä, kun innostuttiin suunnittelemaan Mujolle uutta tuotetta. Mujo on ollut nyt pienellä paussilla, kun emme saaneet keväällä apurahaa protomalleihin. Yhyy. Haluamme kuitenkin ehdottomasti jatkaa Mujon parissa ja aloimme ideoimaan pienempiä tuotteita, joita voisimme itse tuottaa. Tulipa haettua vähän vauhtia Habitaresta, ei tässä liikaa mitään projekteja vielä ole :P

comments 4

Pikkuvessan minimuutos

Meillä oli tarkoitus tehdä alakerran pikkuvessaan pieni ilmeen kohotus ennen talon myyntiä. Tai oikeastaan on ollut tarkoitus tehdä se jo aikoja sitten, mutta kuinkas kävikään. Eipä saatu edistettyä asiaa, toimihan se wc muuten ihan hyvin ainakin miehen mielestä, kun miehen käytössä se pääosin on ollutkin. Tavoitteena oli uudistaa wc mahdollisimman pienellä budjetilla ja säästää euroja uuden kodin remonttiin.

lavuaari-copy

peili

valmis_wc

wc_ennen_jalkeen

Wc kaipasi hieman lämpöä, jota saatiin vaihtamalla valkoinen taso tammitasoon. Halusin saada vesi- ja viemäriputket piiloon, jotka eivät kovin silmiä hivelleet. Kömpelön oloinen peilikaappi sai lähtöpassit ja sen tilalle tuli iso pyöreä peili. Tila avartui ja tasapainottui huomattavasti, kun yläpuolelle tuli lisää tilaa.

Rakensimme allaskaapin itse, koska valmiita pienen tilan kaappeja ei oikein ollut saatavilla. Tai jotain oli, muttei ne miellyttäneet. Tykkäsin kovasti vanhasta pesualtaasta muodon ja reilun koon puolesta, ja toiveena oli ettei sitä vaihdettaisi. Tuli kyllä selailtua erilaisia altaita läpi, muttei mikään tyyliltään tuntunut natsaavan, olivat liian moderneja. Tilasin allaskaapin oven Ikeasta ja tammitaso haettiin Bauhausista. Takaseinällä olevat tasotkin oli ajatus vaihtaa puisiksi, mutta ne nyt jäi tekemättä.

wc_valmis_remppa

Suunnittelun aikana väännettiin melkolailla, kun tila oli niin rajallinen. Oli senteistä ellei ihan milleistä kiinni, miten mukavasti pöntöllä pystyy kököttämään. Siitä olis saanu hyvä videon aikaiseksi, kun isäntä demonstroi. No ehkä parempi ettei sitä ole. Nautitaan nyt vain lopputuloksesta.

Onhan se vähän hassua rueta kunnostamaan paikkoja siinä kohtaa, kun kaupat on jo sovittu. Olimme kuitenkin hankkineet jo osan tarvikkeista, joten miksei tehtäisi hommaa loppuun. Miten sitten kävi budjetin? Niin no menihän tuohon loppujen lopuksi euroja. Tarkkaa summaa en tiedä, ehkä pari-kolme sataa, johon kuului peili, tammitaso, silikonisaumausaine, ovi, saranat, vedin, sivulevyt, tasolevyt, tukipuut ja leikkaus. Oishan se ollut edullisempaa ostaa valmis setti, mutta kivempi siitä tuli näin.

comments 4

Ideoita kylppäriin

Remontin ensimmäinen iso työ on öljylämmityksen vaihto maalämpöön. Seuraavaksi olisi käyttövesi- ja viemäriputkien uusiminen, ja siinä samalla pitäisi täräyttää ainakin keittiö, wc ja kylppäri uusiksi. Alustava ajatus näiden tilojen tyylistä kyllä on, mutta nyt täytyis tosissaan alkaa miettimään mitä materiaaleja ja kalusteita käytetään. Yritän löytää ensin selkeän linjan ja siinä ohessa kartoittaa sitten hintoja. Tässä muutamia inspiraatiokuvia.

2e46ac30f3b7f6d177dd7dd5a6484226

b027682f832b309212f58fc595e101c2

274ecc64f32239764533a841648f61ec

bc77e7a8a206a7eaac6cd900a4c1d6c1

2cd877fb5cf332eb58a99b5d25ba99dc

5e76cc729bd4b12745bb28a981a56f15

6628d6f5f2264bd0d5b1a95da1468684

7fa84f83455eef1278a07c3e2030edaa

f2034104ac9b9758edf56ea2187c1262

Pinterest auttaa suunnittelussa älyttömästi, koska kuvissa on jo valmiita toteutuksia. En kuitenkaan ole löytänyt suoraan sellaisia ratkaisuja, jotka toimisivat täysin. Nappaan yhden idean sieltä, toisen täältä ja mukautan ideat remontoitavaan tilaan. Huomasin, että vaaleus viehättää edelleen. Mustat yksityiskohdat tuovat kivasti kontrastia ja puu lämpöä. Hillittyä ja hallittua, siinä kai se. En kuitenkaan halua, että vessasta tai kylppäristä tulisi kylmänoloinen. Onneksi valaistuksella voi vaikuttaa paljon asiaan ja tietysti lattialämmityksellä, joka tulee sekä vessaan että kylppäriin.

Yläkerran wc-tilan suunnitelmiin kuuluu tällä hetkellä:

– mattavalkoinen 5×5 tai 10×10 seinälaatta, vaalea saumaus
– mattamusta, kromi tai harjattu teräksinen seinähana
– vaalean harmaa marmoritaso
– iso seinän levyinen peili
– tammiovet allaskaappiin
– valkoinen tai kitti kuusikulmainen lattialaatta, tumma saumaus

Alakerran kylpyhuone noudattaisi melkolailla samaa linjaa:

– mattavalkoinen 10×10 seinälaatta, tumma saumaus
– mattamusta suihku
– upotettu avoin tammipuuhylly
– kitin värinen kuusikulmainen lattialaatta

Nämä on nyt vasta ekoja ideoita, pitää päästä mallailemaan materiaaleja keskenään ja katsoa miten ne toimivat keskenään paikan päällä.

comments 4

Kuohuva paikallaan

Kävimme talolla taas ihmettelemässä paikkoja. Olen joka kerta entistä innostuneempi siitä, mitä mahdollisuuksia talo tarjoaakaan. Neliöitä on ihanan paljon, kaikelle arjen toiminnolle löytyy oma iso tilansa. Viimein päästään suunnittelemaan remonttiakin. Nyt ei tarvitse enää vain haaveilla – paitsi rajattomasta budjetista.

kuohuviinipullo

Epätodellinen fiilis siitä, että talo on tosiaan nyt meidän. Viralliset kaupat olivat viime tiistaina ja saimme avaimet samalla käteen. Ensimmäistä kertaa tehtiin kiinteistökauppoja, joten melkoinen paperishow oli sitten edessä. Pientä hienosäätöä pankin puolella vielä on, mutta jospa nekin on pian hoidettu. Nopeastihan tässä kaikki on tapahtunut, kun on laitettu tapahtumaan. Olemme tosi onnekkaita, että saimme talon itsellemme, mutta tällä kertaa olimme onnekkaita myös eräästä toisesta asiasta, jolla oli iso merkitys kauppojen onnistumiseen. Olen marmattanut jo parissa postauksessa kiinteistövälittäjien toiminnasta, mutta nyt aion sanoa jotain ihan muuta, koska siihen on todellakin aihetta.

Siis voitteko uskoa, että ihka ensimmäistä kertaa meidän asuntokaupoissa oli ammattitaitoinen, mukava, rehellinen, avulias, toimelias, jämpti, karismaattinen ja kunnioitettava kiinteistövälittäjä! En uskonut tätä päivää tulevan, mutta se tuli. Juuri tässä, elämämme isoimmassa kaupassa saimme välittäjän, jota vain voi toivoa. Vaikken häntä tavoittanutkaan sähköpostitse ekalla yrittämisellä, jatkossa tavoitin aina tarvittaessa. Hän vastasi ja kuittasi. Hän kertoi ja selvitti. Hän tiesi ja toimi. Selkeästi on ollut vuosia alalla ja tietotaito sen mukaista. Varsinkin jos vertaa moniin muihin tapaamiini välittäjiin. Toki kohde myy itse itseään, mutta kyllä välittäjällä on todella iso merkitys kauppojen onnistumiseen.

Kun kaupat olivat virallisesti ohi, hän antoi kuohuviinipullon meille sekä myyjille. Arvatkaa vain mikä fiilis tuosta jäi! Yllättävää on vielä se, että kyseessä on Kiinteistömaailman edustaja. Remaxia on kehuttu paljon ja tyylitietoista Bo LKV:ta, mutta nyt pyörähti pakka uusiksi, ainakin palvelun osalta. Ja kerrankin voin sanoa, että on omakohtaista kokemusta hyvästä välittäjästä.

Aamen.

comments 22

Kuvia uudesta kodista

Kovasti on kyselty kuvia meidän uudesta kodista. Tänään käväistiin talolla ja muistin ottaa kameran mukaankin. Myyjät olivat parhaillaan tyhjentämässä taloa, joten laajempia kuvia en vielä viitsinyt ottaa. Tässä kuitenkin ensimmäisiä makupaloja tulevasta työmaasta!

kaide

kaide_seina

portaissa

kaidetta

portaikko_ulkona copy

ikkuna_fiikus

ikkunalaudalla copy

fiikus

ikkuna_ulkoa

Talo sijaitsee  Espoon Nöykkiössä, vartin ajomatkan päässä Helsingistä. Rauhallinen arvostettu asuinalue, jossa pääosin omakotitaloja. Muutaman vuoden kuluttua viereen tulee Länsimetro, joka on tietysti ihan huikea juttu.

Talo on rakennettu vuonna 1963 ja on kaikin puolin alkuperäisessä kuosissaan. Se sijaitsee omalla 2.389 m² kalliotontilla, jossa on isoja vanhoja puita sekä marja- ja hedelmäpuskia. Asuinpinta-alaa on 119 m² ja kokonaispinta-alaa 207 m². Yläkerrassa on keittiö, olohuone, 4 makuuhuonetta ja wc. Alakerrassa on takkahuone, sauna, kylppäri, autotalli, wc ja varastotilaa, mies saa myös oman reilunkokoisen mancaven. Toinen alkoi sitä jo tohkeissaan suunnittelemaan. Kirjautui Pinterestiin. Täytyy vähän katsella perään.

luumupuu

sivurakennus

Lisäksi taloon kuuluu vielä 44 m² valoisa sivurakennus, jossa on oma sisäänkäynti, keittiö ja wc. Siitä tulee sitten jossain kohtaa mun toimisto. Arvatkaa vaan oonko haaveillu sellasesta! Saatamme aluksi vuokrata sitä, jotta päästään vähän remonttikuluja tasailemaan. Toki ensin rempataan se ja lisätään sinne vielä suihku. Eipä tällä alueella taida olla vuokra-asuntoja tarjolla, kun yritettiin vertailun vuoksi katsoa. Sivurakennus on päärakennuksessa kiinni yhdestä kyljestä, eli aivan omassa rauhassa siellä saa olla, aivan kuin olisi paritalon puolikkaassa. Tilaa riittää vaikka kahdelle ihmiselle. Remppaneliöitä yhteensä siis reilut 250 m² + piha. Ei lopu hommat ihan heti kesken.

leea

pistorasia

tyokaluvarasto

mancave_ikkuna

tapetti

parketti

Paksut jyhkeät kiviseinät, isot ikkunat, tammiovet, klassiset komeronpainikkeet, mosaiikkiparketti, pistorasiat, syvät ikkunasyvennykset, betoniportaat, tiiltä ja teräskaide. Siinä nyt muutamia mainitakseni, jotka erityisesti viehättivät talossa. Toki talon sijainti, koko ja tontti sekä moni muu teki myös vaikutuksen.

Ihailen 60-luvun arkkitehtuuria. Se on vähäeleistä ja selkeää, sopivasti materiaaleja ja rakenteita korostavaa. Etsimme vartavasten alkuperäiskuntoista kohdetta, jossa nimeomaan olisi kaikki alkuperäinen tallella. Tavoitteena on säilyttää niin paljon vanhaa, kuin vain mahdollista. Kunnostamme kaiken minkä voimme ja haluamme tehdä remontin ajan henkeen sopivaksi. (Puhun näitä asioita monikossa, mutta todellisuudessa miehellä ei ole harmainta aavistusta mikä on 60-lukua ja mikä tässä talossa on helmeä. Ei se haittaa. Saanpa rauhassa suunnitella koko talon remontin. Hän kyllä luottaa minuun ja näkemyksiini – omia ideoitaan väliin tietysti tuputtaen. Ihan hyviä nekin joskus on.)

Vaikka keittiöt, wc:t, kylppäri ja sauna menevätkin uusiksi, inspiraatiota voi ottaa suoraan talosta itsestään, siellä kun on juuri niitä ihania kuusikulmaisia kaakeleita, lankavetimiä ja puuovia. Remontti alkaa näillä näkymin tapetinpoistolla ja maalaustyöllä, jonka voimme itse tehdä. Haluan tehdä suunnittelutyön rauhassa paikan päällä, asua siellä hetken ja tunnustella tiloja. Moni asia (lue: kaikki) tulee olemaan meille molemmille uutta, onhan tämä ensimmäinen remonttikohde ikinä.

Tiedossa on asbestipurkutyö sekä öljylämmityksen vaihtaminen maalämpöön, vesi- ja viemäriputkien uusinta, sähköjen uusinta ja ilmastoinnin lisääminen. Ja miljoona muuta juttua. Paljon työtä ennen kuin päästään näkyviä muutoksia ihailemaan. Mutta sitä ennen on paljon pohdittavaa, suunniteltavaa ja päätettävää asiaa. Onneksi meillä on joitain kontakteja, jotka lupasivat meitä jeesata. Suosituksia parhaista työmiehistä otetaan vastaan! Kelpuutamme vain sellaiset henkilöt, joilla on kokemusta vanhojen kivitalojen peruskorjauksesta. Niissä kun pätee aivan eri lait, kuin uusissa tölleissä. Onhan tässä ihan älytön projekti edessä. Varsinkin, kun kokemusta ei ole yhtään. Kai me vähän hulluja ollaan. Pitäkää peukkuja!