Design Wash

05/05/2017

Parhaat ystävykset

Vappuviikonloppuna meille tuli yökylään Nukan paras kaveri Bella. Kaksikko tapasi aikoinaan päiväkodissa, jossa heillä alkoi heti hyvin vahva ystävyys. Tällä parivaljakolla oli alusta alkaen ihan omat jutut, eikä keneltäkään jäänyt epäselväksi heidän välinen suhde. Bella vaihtoi jossain kohtaa päiväkotia ja se oli kaikille tietysti tosi harmillista, olihan Bellasta kerinnyt tulla Nukalle jo tosi tärkeä. Päätimme sopia tapaamisia muina aikoina, heidän ystävyys oli niin ainutlaatuinen.

Kun tämä kaksikko tapaa toisensa pitkästä aikaa, se hetki on kuin suoraan leffasta. Niissä katseissa, halauksissa ja ilmeissä on niin paljon tunnetta, että en kestä! Sitä ilon ja riemun määrää, kun uudelleen näkemistä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kun Nukalta kysyy, ketkä on hänelle rakkaita, on Bella aina listassa mukana isin, äidin ja Nupon (pehmolelu) lisäksi. Nuka kyselee usein Bellaa ja selkeästi ikävöi. Bella on hänelle niin rakas ♥

Tämä kaksikko on kyllä aika villi. Välillä on pitelemistä pelkästään jo Nukassa, mutta auta armias kun Bella tulee kuvoihin… Nämä hurjapäät keksivät jatkuvasti koiruuksia, tehdään yhdessä niitä asioita mitä ei saisi. Aamuisten kuvien oton jälkeen alkoi tapahtumaan ja parissa tunnissa sohvalle levitettiin ruuat (värjäävää, tietysti), leluauto heitettiin päin seinää, josta seurauksena kunnon lommo, kakat ja pissat lattialla ja Nukan otsassa kuhmu, kun tipahti sohvalta. Ja vaikka kuinka rakkaita ovat toisilleen, voi jessus sitä kinastelun määrää! Ihan koko ajan jokin vääntö meneillään. Mutta heti kun joutuvat hetkeksi eroon, vaikka vaan rauhoittumaan, alkaa ikävöinti ja kova huoli minne toinen meni. Ovat kuin vanha pariskunta :D

Aika rankka viikonloppu siis takana, mutta voi miten Nuka ja Bella tykkäs, että saivat touhuta yhdessä. Ja olihan se ihanaa, että Bella oli meillä. Bellasta on tullut jo ihan perheenjäsen ♥ Kaikki neljä nukuttiin samassa sängyssä pari yötä (tai siis jossain kohtaa naperot olivat tulleet nukkumaan meidän keskelle), joten vähän teki tiukkaa. Mutta ne hetket, kun pienet avasi silmänsä aamulla ja näkivät ensimmäisenä toisensa. Olivat silminnähden onnellisia.

03/05/2017

comments 2

Onnenhippusia

Onnellinen pallomaha kiittää kaikista tykkäyksistä ja ihanista kommenteista! Voi miten kiva niitä oli saada. Onhan se jännittävää jakaa henkilökohtaisia asioita blogissa, mutta uskokaa tai älkää, täällä on usein helpompi kertoa monia asioita, kuin vaikkapa joillekkin läheisimmille ihmisille. Teidän lukijoiden vastaanotto on aina niin ihanaa ja kannustavaa, aidosti iloista puolestani. Ja niin moni jakoi myös omia kokemuksiaan, joita sai lukea kyyneleet silmissä.

Uuden tulokkaan odotus on niin hieno ja iso juttu, että välillä tuntuu ihan epätodelliselta. Tämä on jo neljäs raskaus ja taas sain kokea kaikki alkuraskauden oireet, jotka olivat ihan järkyttäviä. Ensimmäinen kolmannes tuntui kestokrapulalta masennuksen kera, joka on nyt luojan kiitos ohi, vaikka lieviä oireita edelleen on. Toinen kolmannes taitaa olla se helpoin vaihe ja siitä nyt nautitaan. Vatsan kasvaminen on kyllä ihan parasta! Vatsa alkoi kasvaa oikeastaan samantien, joka johtui ihan vaan turvotuksesta, mutta muutenkin raskaus näkyy nopeammin, kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Kuulemma johtuu venyneistä vatsapeitteistä. Ei haittaa, tulis vaan iso pallo. Se on miljoona kertaa upeampaa, kuin yksikään sikspäkki.

Pian selviää kumpi sieltä oikein tulee, tyttö vai poika, ja se tässä kovasti jännittää. Toiveita ja ajatuksia sen suhteen on, mutta ehdottomasti tärkeintä on tietysti, että pikkuinen on terve ja raskaus jatkuu loppuun asti hyvin. Jännitysmomentteja on vielä monen monta edessä ja joka päivälle niitä on näemmä tarjolla, milloin vihloo kovaa ja milloin ei potkuja kuulu. Eiköhän kaikki ole ihan normaalia, sillä lohduttaudun.

Aika mieletöntä, että perheemme täydentyy vielä yhdellä tyypillä. Vauvanvaatteita tai tarvikkeita ei vielä ole yhtään, kun jouduimme heittämään ihan kaiken pois mitä Nukalta jäi; vaunut, matkarattaat, turvaistuin, sitteri, vaatteet, viltit, lelut… ja paljon muistoja. Pari vuotta niitä säilytin ja kovasti toivoin, että niille vielä käyttöä tulee. Niin olisi tullut, mutta nyt on aloitettava aivan alusta hankinnoissa. Suurin onni on kuitenkin se, että saamme tehdä kaiken uudelleen ♥

29/04/2017

comments 31

Pieni suuri salaisuus

Olen halunnut kirjoittaa tätä postausta jo pitkään. Ehkäpä jo muutaman vuoden, mutta siihen ei ole ollut aihetta. Nyt on. Ja haluaisin kertoa tämän asian positiivisesti ja iloisesti riemuiten, mutta tätä kaikkea pohjustaa suuri suru ja pettymykset, joten on vain pakko aloittaa niillä.

Kuten olen asiasta kertonut, viime vuosi oli heittämällä huonoin vuosi ikinä, varsinkin talojuttujen takia, mutta myös aiemmin tapahtuneen menetyksen takia. Olemme toivoneet toista lasta jo pidempään. Yritystäkin pari vuotta takana ja vaikka toivo alkoi loppua, usko ei. Halusin toista lasta niin paljon, etten edes ajatellut, että meitä olisi vain kolme. Olimme puhuneet jo alkusuhteen aikoihin meidän tulevasta perheestä, jossa olisi vähintään kaksi lasta, ehkä jopa kolme.

Kuukaudet ja vuodet vierivät eteenpäin, eikä mitään tapahtunut. Vaikkei meillä ollutkaan tarkoitus tehdä lapsia heti peräkkäin, olisi ollut kiva, jos ikäeroa ei olisi montaa vuotta. Välillä sitä eli kalenteri kädessä ja laski päiviä ovulaatiotikut ojossa. Lapsenteko alkoi olla suorittamista ja sitä myöten siitä tuli tosi stressaavaa. Epätoivon hetkiä oli paljon ja sydän särkyi kerta toisensa jälkeen. Mies sattui olemaan monesti parhaimmat lapsentekopäivät reissussa ja arvatkaas suututtiko. Ei se hänen syy tietenkään ollut, mutta alkoi tuntumaan, että teen lasta yksin. Oma pää alkoi mennä koko touhusta sekaisin, enkä pystynyt enää keskittymään muihin asioihin kunnolla. Tajusin, ettei se lapsi väkisin tule ja annoin asian olla. Se kyllä tulee, jos on tullakseen.

En enää ajatellut raskaaksi tulemista ollenkaan ja oikeastaan unohdin koko asian. Pitkästä aikaa oli kepeä olo ja tuntui hyvälle. Meni kuukausi, kun tulinkin yllättäen raskaaksi. En voinut uskoa, että viimein onni potkaisi. Jännitin koko raskausajan ja pelkäsin pahinta, olinhan jo yhden keskenmenon kokenut vuosia sitten. Oireita oli reilusti ja vatsa kasvoi, mutta en uskaltanut nauttia. Mies oli aivan tohkeissaan, eikä voinut kuvitellakaan mitään ikävää tapahtuvan. Raskaus eteni viikolle 12 ja ensimmäinen kolmannes oli viimein päättymässä, joka on merkittävin rajapyykki.

Tasan vuosi sitten se tapahtui. Pahin pelko kävi toteen ja menetimme pienen elämän alun. Se oli musertavaa ja kivuliasta, mutta olin entistä kiitollisempi siitä, että meillä on jo yksi terve lapsi. Joillakin kun ei ole sitä ainuttakaan, vaikka haluaisi. Jaksoin uskoa, että kyllä meille vielä toinen lapsi tulee, nyt ei vain ollut sen aika.

Kuukaudet kuluivat, eikä mitään merkittävää tapahtunut. Oli liiankin hyvin tiedossa se tosiasia, että mitä pidemmälle mennään, sen huonommat ovat myös mahdollisuudet. Olinhan jo 37 ja kaikki riskit kasvavat sitä mukaan. Päätin olla stressaamatta, koska se ei ainakaan auttaisi asiaa, päinvastoin.

Olen aina ajatellut, että kaikella on tarkoituksensa. Pohdimme sitä, että jos vauva olisi syntynyt lasketun ajan mukaan, se olisi syntynyt suoraan homeiseen taloon. Mitä kaikkia terveysongelmia siitä olisi pienelle voinut tulla, huh. Olemme tyytyväisiä, ettei niin käynyt. Vaikka tapaus jätti jäljet, uskomme, että sillä kaikella oli tarkoituksensa. Oli parempi, että se meni kesken.

Viimein on hyvien uutisten aika ja uskallan kertoa pienen suuren salaisuuden, jota olen tämän vuoden mukanani kantanut. Pelko ja jännitys ovat edelleen läsnä, mutta niin kai se menee sellaisten asioiden kohdalla, joita kovasti haluaa. Rajapyykki on ylitetty ja kaksi kertaa monitoriltakin nähty ja kuultu, kun pieni sydän sykkii. Vatsa on kasvanut paljon ja pienet potkut tuntuvat, pian ollaan jo puolivälissä. Nyt voi hengähtää ja viimein iloita. Kyllä vain, meille on tulossa vauva. Niin toivottu ja odotettu pikkuinen on, ettei meinaa sanoja löytyä ♥

27/04/2017

comments 2

Matkamuistoja

Niin se loma loppui. Olisi mennyt heittämällä toinenkin viikko, tosin ehkä uusissa maisemissa, vaikka kohteemme olikin nappivalinta. Hotelli oli bueno, maisemat upeat ja lämpö helli joka päivä. Ensimmäisten päivien paahtava kuumuus meinasi tehdä tepposet. Satuin olemaan yksin kävelyllä ja olin juonut liian vähän vettä (vaikka tuntui, että kokoajan litkin), enkä huomannut pitää verensokerista tarpeeksi hyvää huolta. Alkoi olla nälkä ja päätin mennä ravintolaan syömään.

Kerkesin juuri tilaamaan ruokaa, kun jalat lähtivät alta. Tarjoilija oli ihmeissään, eikä osannut siinä tilanteessa tehdä mitään. Halusin vain päästä makuulle ja nostaa jalat ylös, ennen kuin pyörryn. Paikalla oli onneksi lääkäri ja muita asiakkaita, jotka ymmärsi mitä pitää tehdä. Sain hälytettyä isännänkin paikalle ja sanoin, että ota taksi, matkaa ravintolaan kun oli useampi kilometri. Eipä saanut taksia napattua, vaan juoksi sitten koko matkan. Voin vaan kuvitella kun tyyppi painaa vuorta pitkin täysiä alas ja loikkii pitkin pihoja. Kerkesin siinä ajassa jo toipumaan ja tyytyväisenä vedin lohta naamaan, kun isäntä saapui hikipäissään paikalle.

Tapauksen jälkeen triplasin veden juonnin ja söin kokoajan jotain pientä, ettei heikko olo päässyt uudelleen yllättämään. Seuraavina päivinä lämpötila laski paahtavasta 30 asteen kuumuudesta muutaman asteen, joka oli oikeastaan vaan hyvä asia, välillä piti kuitenkin vilvoitella sisätiloissa. Illat olivat pehmeän lämpöisiä, joka on porottavaa aurinkoa parempaa, ainakin omasta mielestä.

Olipa ihanaa olla kahdestaan reissussa. Niin rauhallista ja leppoisaa, ilman hälinää ja aikatauluja. Oltiin vaan ja tehtiin mitä mieli teki, eli pääosin vaan makoiltiin ja syötiin :D Vähän tuli shoppailtuakin ja mies kävi pari kertaa ajelee cartingissa. Käytiin moikkaamaassa myös tuttavapariskuntaa Bahia Felizissä, kun sattuivat samaan aikaa siellä lomailemaan 6 kuukautisen vauvan kanssa.

Voisin lähteä reissuun samantien uudestaan. Tykkään Espanjasta tosi paljon ja houkuttelisi mennä taas Barcelonaan. Ehkäpä kesälomamatkalle koko perheen voimin, jos yhtä lupaavat kelit on täällä kesällä tiedossa, kuin nyt on. Räntää, rakeita, kissoja ja koiria. Voi näitä kevätpäiviä. No mutta, paistaa se aurinkokin välillä, kyllä se kesä ja lämpö vielä tännekkin tulee.

18/04/2017

comments 4

Kanarian auringon alla

Täällä ollaan, lomalla! Kohteeksi valikoitui Gran Canarian Puerto Rico, joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta pääosin lämpötilojen ja lentomatkojen perusteella. Itse matkustamisvaihe lentokenttäselvityksineen, lentoineen ja bussikuljetuksineen on aina se suolaisin osio, mutta kun hotellin pihaan viimein päästiin, odotus palkittiiin kertaheitolla. Ja se pehmeä lämpö, joka vastaanotti meidät! Tätä oli odotettu.

Hotellimme Ocean Hill oli juuri niin tyylikäs kuin kuvat antoivat ymmärtää. Valkoista, selkeää ja linjakasta korkealla vuoristossa merinäköaloin. Luulin, että hotelli on pieni ja kompakti, mutta tämähän olikin aika iso. Hotellin ikäraja on 16, eli täysin aikuiseen makuun suunnattu. Kun kahdestaan reissuun lähdimme, sopi se mainiosti, tulisi vain Nukaa kova ikävä, jos muita pieniä palleroita näkisi. Mutta on tämä hiljaisuuskin ihanaa. Ei lapsia eikä teinejä, sopii.

Hotellissa on useampi uima-allas, mutta meillä on oma private pool, johon pääsee suoraan omasta huoneesta! Allas on neljällä huoneella käytössä, mutta saadaan olla tosi rauhassa, kun on reunimmaisin huone. Aika ihanaa viettää tässä aikaa ja käydä pulahtamassa, kun siltä tuntuu. Ja mitä lämpötiloihin tulee, on mittari heilunut 30 asteen hujakoilla. Pilvetön taivas, eikä juuri yhtään tuule. Oli kyllä hyvä valinta lomakohteeksi.

Emme ottaneet All Inclusivea, emmekä edes hotelliaamiaista, jotka olisi saanut lisämaksusta. Huoneessa kun on oma keittiö ja mielummin sitä nauttii aamupalaa bikineissä omalla altaalla auringon alla ja kokeilee eri ravintoloita.

Maisemat ovat upeat, kuten myös hotelli. Itse Gran Canaria on hyvin turistimainen, juuri sellainen kuin kuvitella saattaa. Ruokalistat ovat suomeksi ja paljon samaa krääsää myynnissä. Tyrkyttämistä täällä ei sentään ole, vaan hyvinkin iloista ja rentoa palvelua. Ravintoloiden ruuat ovat olleet ihan ookoota, aika samantapainen lista jokaisella tuntuu olevan. Vähän hienompaa fine dining ravintolaakin pitää mennä kokeilemaan, ollaanhan nyt kihlajaismatkalla.

Nyt on tarkoitus jättää murheet ja huolet taka-alalle, ja ihan vaan nauttia. Sovittiin, että ekat pari päivää löhöillään aurinkotuoleissa, mutta itselleni pelkkä auringonotto on haaste. Tuntuu tyhmältä vaan maata paikoillaan tekemättä mitään, kun ei tullut kirjaakaan mukaan. Hetken aikaa jopa onnistuin, mutta sitten lähdin kävelylle katselemaan maisemia.

Tänään vuokrataan auto ja lähdetään ajelemaan saaren toiselle puolelle ja ehkä shoppailemaan, kunhan nyt ensin nautitaan hieronnoista. Tilattiin hieroja huoneeseen ja parhaillaan mies nauttii tunnin setin, jonka jälkeen minä. Sain eilen jo puolen tunnin hemmottelun ja kohta sitten pidempään. Kyllä meidän kelpaa.