Design Wash

23/12/2017

Joulunviettoon sairaalan kautta

Kerittiin olla kotona kokonaiset kaksi päivää ja iloita sitä, että nyt ollaan terveenä kaikki ja päästään jatkamaan jouluvalmisteluita, kunnes kaikki pysähtyi kuin seinään. Olin työhuoneessa, kun kuulin vauvan inahtavan, joten ajattelin hänellä olevan nälkä. Ikäväksi yllätykseksi löysinkin vauvan sängystään omassa oksennuksessaan ja aivan kalpeena. Säikähdin ihan älyttömästi. Vein vauvan pesulle ja yritin samalla herätellä häntä. Huusin miestä katsomaan ja koitin siinä sopertaa, että pese nyt nuo lakanat, lähdetään Jorviin. Tajusin soittaa kuitenkin hätänumeroon ja paikalle lähetettiin ensihoitajat.

Odotin ikkunan äärellä vauva sylissä ja pelkäsin, etteivät he löydä ajoissa perille, kun asutaan niin uudella asuinalueella. Ambulassi saapui vartissa ja tuo aika tuntui tuskaisen pitkältä. Vauvaa alettiin tutkimaan ja hän sitten oksensi uudelleen. Ensihoitajat rauhoittelivat minua samalla, kun seurasivat vauvan vointia. Katsoivat parhaaksi, että lähdetään Jorviin, koska vauva oli edelleen hyvin kalpea, eikä meinannut palautua. Huoli oli valtavan suuri. Pakkasin mukaan matkalaukun vaihtovaatteilla, kun arvelin, että sairaalassa menee useampi päivä. Taas tämä tapahtui, kun luulin kaiken olevan jo takanapäin.

Oltiin vauvan kanssa päivystyksessä koko yö aamu seitsemään asti, kunnes viimein pääsimme osastolle. Olin ihan älyttömän väsynyt, enkä meinannut saada unenpäästä kiinni millään, koska tällä kertaa huoneessa ei ollutkaan patjaa jossa nukkua, vaan pelkkä nojatuoli. Jossain kohtaa menin pyytämään tyynyä ja sain siinä samalla myös patjan ja peiton, jes. Muutama tunti unta, kunnes huoneessa alkoi ravaamaan lääkärit, hoitajat ja labrakokeiden ottajat. Vauvan vointi alkoi olla hyvä ja olin jo varma, että päästään lähtemään kotia, mutta niin vain jäätiin sinne taas lastenosastolle seurantaan. Alkoi tulla jo koti-ikävä, mutta toki tiesin, että vauvan takia siellä ollaan ja tärkeintä on, että hänellä on kaikki hyvin. Ja jos jotain tapahtuisi, olisi hoitohenkilökunta napinpainalluksen päässä.

Vauvaa tutkittiin edellisellä kerralla paljonkin, mutta mitään ei selvinnyt. Nyt pohdittiin muita vaihtoehtoja, mistä oksentaminen ja kalpeus johtuisi. Vatsatauti ja rotarokote poissuljettiin, myös monia muita. Kun vauva todettiin hyvinvoivaksi, pääsimme kotia. Olin tosi helpottunut, että pääsimme jouluksi kotiin. Jouluvalmistelut jäivät tällä kertaa enemmän miehen harteille, hän hoiti meille joulukuusen, jouluvalot, joululahjat, paketoinnin ja jouluruoan. Minulle jäi kodin siivous, mutta taidanpa tehdä sitä muutenkin joka päivä, haha.

Tosi ihanaa, että ollaan taas kaikki kotona ja terveenä. Toivottavasti vauvan sairastelut oli nyt tässä, eikä enää tarvitse säikähtää moista. Nuo on niitä pahimpia hetkiä, mitä äitinä kokee. Vielä odotellaan allergiatestituloksia, mutta nyt rauhoitutaan joulun viettoon. Tähän loppuun ihana video, missä isi laulaa pienelle.

Rentouttavaa joulua rakkaat lukijat ♥

19/12/2017

comments 12

Sairaalareissu

Joulu on tehnyt tuloaan ja kotikin alkoi hiljalleen saada ylleen jouluisempaa ilmettä itsetehtyjen havukranssien, etupihalle viritettyjen jouluvalojen, tunnelmallisten tuikkujen sekä juuri sisälle saapuneen joulukuusen myötä. Uunituoreet piparkakut tuoksuivat nenään ja lapsi ilakoi silmin nähden lähestyvästä joulusta. Tämä ihana hetki muuttui kuitenkin hetkessä suureksi huoleksi.

Istuskelin vauvan kanssa sohvalla miehen ja lapsokaisen piparin paistamisia seuratessa, ja aloin ihmettelemään, kun vauvalle ei maistunut ruoka. Normaalisti hän syö oikein reippaasti parin tunnin välein, mutta nyt hän vain käänsi pään pois ja jatkoi uniaan. Edellisestä syömisestä oli kulunut jo useampi tunti. Vauva ei tuntunut kuumeiselta, mutta näytti kalpealta ja siinä kohtaa aloin huolestumaan. Mies kehoitti soittamaan Jorviin ja sieltä sanottiin, että vauva täytyy viedä samantien päivystykseen, tuommoinen ei ole alle kahden kuukauden ikäiselle normaalia. Lähdin vauvan kanssa vauhdilla Jorviin. Siinä matkalla alkoi pyörimään monenlaisia kauhukuvia. Pelko puristi rintaa, mutta yritin keskittyä vain pääsemään perille mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman turvallisesti. Oli onneksi keskiyö, eikä muuta liikennettä ollut.

Meidät otettiin heti sisälle. Vauvalle alettiin tekemään paljon erilaisia tutkimuksia, joista osassa en saanut olla mukana, ne oli kuulemma liian rajua katsottavaa äidille. Ihan hyvä, koska sydän särkyi jo muutenkin, kun pieni kärsi. Vauvalla oli sittenkin kuumetta ja hän sai Panadolia kipuiluun. Koitin antaa ruokaa, mutta kaikki tuli samantien ulos, eikä mikään pysynyt sisällä. Koska hän oli ollut ilman ruokaa jo kellon ympäri, laitettiin hänelle kanyyli ja tippa, pieni oli jo ihan kuiva. Koko yö meni vauvan vointia seuratessa ja tutkimuksia sekä mittailuja tehdessä. Verikokeita, magneettikuvauksia sekä ultraa, mutta vastausta syömättömyyteen ja oksentamiseen ei löytynyt, ainoastaan muutama epäily, jotka vaativat lisätutkimuksia. Kerroin lääkäreille, että raskausaikana vauvalla havaittiin suolimutkaa vatsassa, ettei vain olisi samasta asiasta kyse.

Ultrassa selvisi, että pienellä oli vatsassa paljon ilmaa sekä niitä suolimutkia, joista kipuilut ja syömättömyys saattoi johtua, mutta myös epäiltiin, että vatsassa olisi jotain tukkeumaa, joka vaatisi leikkauksen. En muista millä lääketieteellisellä nimellä sitä tukkeumaa kutsuttiin, mutta sen aukaiseminen tehdään joko tähystyksellä tai vatsan päältä viillon kautta. Tietysti toivoin, että ilman leikkausta selvitään ja vauva alkaisi taas syödä normaalisti ilman kipuilua.

Vaikka huoli vauvasta olikin, oli kokoajan hyvin luottavainen olo. Joka ikinen kerta, olen ollut sitten synnyttämässä, leikkauksessa, tutkimuksissa tai tuonut lapsia hoitoon, saamme älyttömän hyvää hoitoa. Jorvista on tullut ehkä vähän liiankin tuttu paikka viime vuosien aikana, olinhan vasta pari viikkoa sitten itse siellä tutkimuksissa. Vaikka kyse on sairaalasta, joka saattaa pelkästään ajatuksena heikottaa, on suhtautumiseni muuttunut näiden vuosien ja käyntien aikana. Mielummin sitä olisi tietysti kotona kuin sairaalassa, mutta tuolla oli silti tosi hyvä olla. Luotan suomalaiseen terveydenhoitoon ja koen, että pieni on hyvissä käsissä. Siksi olin kokoajan levollisin mielin, meistä pidettiin niin hyvää huolta.

Oltiin vauvan kanssa lastenosastolla kaksi yötä. Pikkuinen alkoi viimein syömään ja ruokakin pysyi sisällä! Älyttömän huojentavaa. Vauvaa seurattiin vielä paljon ja vasta sitten kun vointi todettiin vakaaksi, pääsimme kotiin. Lähteminen tuntui jotenkin tosi tunteelliselta ja meinasi itkukin siinä tirahtaa. Viikon päästä mennään käymään jälkitarkastuksessa, jossa tarkistetaan vauvan paino ja yleisvointi. Toivottavasti syöminen jatkuu nyt normaalisti, eikä tarvitse enää moista murehtia.

Jännästi ne tilanteet saattavat muuttua aivan hetkessä. Nilo on ollut tosi terve vauva syntymästä lähtien, mutta sitten tulee tällainen yllätys. Ehkäpä tämä oli vain hetkellinen flunssakauden tai vatsataudin aiheuttama pahoinvointi, niitä kun liikkeellä on. Eräs tuttava tajusi kysyä, ettei vain olisi juuri annettu rotavirusrokotusta. No kyllä on, ja mahdollisesti voi siitä nämä oireet johtua. Erikoista kun ei rokotuksesta kysytty mitään sairaalassa. Täytyy ottaa asia puheeksi jälkitarkastuksessa.

Kun tultiin kotia, kuulin että Nukakin oli oksentanut. Voi hitto. Hänelle oli mitä ilmeisimmin tarttunut pöpö sairaalassa käydessä. Niinhän joku hoitaja varoittelikin, että tuolla infektio-osastolla saattaa tarttua helposti, eikä lapsia kannata päästää sinne. Osa hoitajista sanoi, että kyllä voi tulla. Olisi pitänyt viedä lapsi kuitenkin hoitoon siksi aikaa, kun mies tuo minulle vaihtovaatteita. Taisin itsekin saada jonkun tartunnan, kun koko päivä meni sängyn pohjalla, eikä ruoka maistunut.

Nyt aletaan olla kaikki jo parempaan päin, vaikka vähän hutera olo vielä onkin itselläni. Tärkeintä on, että lapset voi paremmin. Jospa hiljalleen pääsisi jatkamaan siitä mihin jäätiin, eli jouluvalmisteluihin. Kaikki lahjat on vielä hankkimatta, mutta eikös vielä ole ihan hyvin aikaa? Olen siinäkin asiassa vähemmän on enemmän -tyyppiä, ettei niitä lahjoja tarvitse pakettikaupalla olla. Isäntä tilasi meille pukin aatoksi, että jotain täytettä pitää pukin kasseihin kuitenkin hommata.

16/12/2017

comment 0

Lastenhuoneen uudet sängyt

Kaupallinen yhteistyö / AVA Room

Lastenhuone on ollut tähän asti kovin tyhjillään, mitä nyt pari lipastoa ja kasa leluja ovat siellä nurkkia täyttäneet. Pari viikkoa sitten saapui lapsokaisten uudet sängyt, joita kovasti odoteltiinkin. Nuka on nukkunut meidän välissä, mutta nyt kun vauva valloitti sen paikan, ajateltiin, että hän siirtyisi viimein nukkumaan omaan huoneeseen, varsinkin nyt kun sängyt tulivat. Onhan hän aiemmin omassa huoneessa nukkunutkin, mutta viimeistään aamuisin kömpinyt meidän viereen.

Tilasin molemmille pojille AVA Roomin koivuvaneriset sängyt, Nukalle AVA Kids -sängyn ja Nilolle AVA Baby -pinnasängyn. Meinasin jo vuosi sitten ostaa Nukalle tuon lastensängyn valkoisena, mutta onneksi se jäi hankkimatta, koska nyt halusinkin sen vanerisena. Pitkään pohdin, raaskiiko hankkia tuota pinnasänkyä, joka on käytössä vähemmän aikaa vai haenko Ikeasta peruspinniksen, mutta tykästyin niin paljon tuohon AVA Roomin malliin, etten malttanut olla sitä myös tilaamatta. Sängyt ovat kuitenkin samassa huoneessa, joten ne sopii sitten keskenään hyvin yhteen.

Pinnasängyssä on pyörät alla, joten sitä voi liikutella tarvittaessa. Mattojen päällä se ei rullaa kovinkaan hyvin, mutta muuten kyllä. Ja meillä kun ei ole huoneiden välissä kynnyksiä, niin on helppo siirtää vauvaa herättämättä. Laidan saa irti, jolloin siitä saa tehtyä vaikka penkin. Eipä tarvitse heti siitä luopua, kun lapsi siirtyy isompaan sänkyyn nukkumaan. Vauva nukkuu toistaiseksi meidän välissä yösyöttöjen takia, mutta kun syötöt loppuvat, siirtyy hän omaan sänkyynsä nukkumaan yön ajaksi. Voisihan tuon pinnasängyn ottaa nyt jo meidän viereen, koska laita lähtee pois, mutta katsotaan.

Lastensängystä saa tehtyä kerrossängyn ja ajattelin ostaa myöhemmin portaat sekä toisen sänkyosan. Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa, joten tilasin lisäksi sänkyyn kuuluvan lelulaatikon, josta saa tarvittaessa myös lisävuoteen, nyt siellä on jemmassa kirjat sekä pelit.

Nuka oli älyttömän innoissaan uudesta sängystään. Ensimmäiset yöt hän viettikin siinä, mutta sitten halusi nukkua taas meidän vieressä lattialla patjalla, kun kokee jäävänsä niin yksin. Täytyy alkaa vaan jossain kohtaa totuttamaan omaan sänkyynsä, vaikka vaikeaa onkin. Ehkä hän viimeistään siinä kohtaa malttaa lastenhuoneessa nukkua, kun pikkuvelikin sinne siirtyy.

11/12/2017

comments 4

Pienokainen sai nimen

Vietimme eilen pienokaisen nimiäisiä. Juhlissa oli mukana isovanhemmat sekä sisarukset perheineen, ja vaikkei aivan kaikki paikalle päässeetkään, hulinaa riitti. Kuten aiemmin kerroin, Nuka keksi pikkuveljelleen nimen. En ollut kuullutkaan tuota nimeä aiemmin, mutta se ihastutti samantien ja päätimme valita sen siltä seisomalta vauvan nimeksi, vielä kun selvisi, että se on Suomessa rekisteröity nimi. Se oli toiveeni mukaan hieman erikoinen ja lyhyt, joka on helppo lausua. Moni oli veikannut mikä nimeksi tulee, muttei kukaan osunut oikeaan. Nyt on aika paljastaa se!

Vauva sai nimekseen Nilo Nestor Alvari ♥

Ensimmäinen nimi on siis Nukan keksimä, toiset nimet tulivat pienen pyörittelyn jälkeen. Tilasin molemmille pojille omat nimijulisteet Bo & Co.-verkkokaupasta. Nimiäisissä näkyi Nilon taulussa vain N-kirjain ja koko nimi paljastettiin sitten nimenannon yhteydessä. Nuka sai kunnian kertoa pikkuveljensä nimen ja se meni tosi hienosti, vaikkei hän kolmatta nimeä muistanutkaan. Kieltämättä itsekin välillä joutuu pohtimaan mikä se on, joten en edes ajatellut, että hän osaisi kertoa muutakuin ensimmäisen nimen.

Kuvaamiset juhlapäivästä jäivät melko vähiin, mutta saatiinpas ensimmäinen yhteinen valokuva koko perheestä! Tuo taisi olla ainut hetki, kun meistä melkein kaikki katsoi kameraan ja oli kutakuinkin liikkumatta. Nuka ei malta olla yhtään paikoillaan, mies ei jaksa poseerata montaa minuuttia, enkä itsekään ole mikään linssilude. Mielummin sitä on kameran takana kuin edessä, joten tämä oli meiltä melkoinen saavutus.

Pienen suuri päivä on nyt vietetty ja on helpottavaa, kun voimme viimein kutsua häntä ihan omalla nimellä muidenkin seurassa. Nilo, sinä ihana pieni poikamme! Sait kyllä tosi hienon nimen, jonka veljesi Nuka sinulle antoi.

04/12/2017

comments 4

Vauvakuplassa kuumeilua

Kunpa ajan voisi pysäyttää. Tämä vauva-aika menee aivan liian nopeasti ja pikkuinen kasvaa silmissä. Hän on nyt 6 viikon ikäinen ja monet vaatteet on jäänyt jo pieneksi. Yhyy. Tulee tosi haikea olo, että nytkö jo joutuu pakkaamaan vaatteita syrjään, vastahan hän syntyi! Nuka syntyi paljon pienempänä ja oli melko pitkään pienikokoinen, joten uuden tulokkaan kasvuvauhti tuntuu hurjalta. Onhan se tietysti hyvä homma, että maito maistuu eikä tarvitse herätellä jatkuvasti syömään ja murehtia vauvan alipainoisuutta, mutta ihan yllätyin siitä miten erilailla tämän toisen kanssa menee.

Minulle tuli heti Nukan syntymän jälkeen tosi kova vauvakuume. Olin nippanappa päässyt sairaalasta kotiin, kun olisin voinut synnyttää vaan lisää vauvoja. Siis ympäröidä itseni vauvoilla. Halusin tehdä monta Nukaa vaikka samantien. Mietin jo ennakkoon, miten mahtaa tällä kertaa käydä, iskeekö omasta vauvasta vauvakuume.

No kyllä iski, sellainen pahemman luokan kuume! Tämä toinen raskaus oli ihan erilainen kuin ensimmäinen. Alusta loppuun saakka oli sellainen kestokrapula, mutta todella paljon pahempi. Oireita oli kymmeniä ja niitä tuntui tulevan koko ajan lisää, missään kohtaa ei oikeastaan helpottanut, ei alussa, ei puolessa välissä, eikä lopussa. Ja synnytyskin oli äärettömän kivulias. Mutta ihan sama, haluan lisää vauvoja vaikka samantien! Voisin kitua koko raskausajan vaikka heti uudelleen ja mennä synnyttämään tältä seisomalta, jos vaan saisin näitä pieniä ihmeitä lisää.

Synnytys on siitä jännä juttu, että se voi olla kaikkein kivuliain kokemus ja samalla kaikkein hienoin kokemus. Minulle se oli juuri niitä, mutta ennenkaikkea voimaannuttava kokemus. Sanoin miehelle monta kertaa heti synnytyksen jälkeen, että haluaisin tehdä tuon äskeisen uudelleen. Siis juurihan olin hakannut päätä seinään pari päivää ja huutanut perkelettä kurkku suorana. Itkenyt kivusta ja ollut lähes varma, etten selviä. Kyllä, tekisin saman uudelleen vaikka samantien. Kait se mies hieman hulluna pitää ja varmasti moni muukin, mutta luulenpa, että ehkä joku toinen äiti ymmärtää. Oman lapsen saaminen on vaan niin iso juttu. Edelleen saatan havahtua ja ihmetellä sitä, voiko nuo kaksi tyyppiä olla todella meidän.

Mies taitaa olla silti sitä mieltä, että kaksi lasta riittää. Kun sanoin eilen miehelle, että säästänkö pieneksi jääneet vauvan vaatteet, oli hänen ilmeensä aika kauhistuneen oloinen ja hieman vaikeroiden sai sanottua, että laita vaan kiertoon… Annoin takaisin kysyvän ilmeen, että ihanko tosi, eikö muka tehdä lisää vauvoja, niin heti paikkasi tokaisemalla, jos iltatähti tulee, niin sittenhän niitä vaatteita ja tarvikkeita voi ostaa. Niin voi, mutta en minä voi heittää vielä mitään pois. Juurihan niitä vasta hankin. No joo, aika näyttää. Alkaa tuota ikääkin olemaan, eikä niitä lapsia noin vain tehdä, joten nähtäväksi jää miten tulevaisuudessa käy ja muuttuuko oma mieli matkalla. Tämä kun saattaa olla vain jotain raskauden jälkeistä hormoonijorinaa vauvakuplan uumenissa.

Nuka ei ole ollut enää yhtään mustasukkainen pikkuveljestä, käytös on oikeastaan ihan päinvastainen. Hän on niin tohkeissaan vauvasta ja tosi paljon halailee ja pussailee sitä. Ymmärtää, että minun täytyy hoitaa vauvaa ja silloin hänen pitää odottaa. Usein kun vauva itkee, hän rientää etsimään tuttia ja rauhoittelee veljeään. Nukasta on tullut muutenkin hyvin oma-aloitteinen: käy suihkussa, pesee hampaat, pukee päälle ja tekee eväät (ainakin osan) ihan itse. Toki hän täyttää pian 4 vuotta, joka on tietty steppi lapsen kehittymisessä, mutta vauvalla oli selkeästi positiivinen vaikutus, hänestä tuli nyt niin iso poika, onhan hän isoveli.

Kuten aiemmin kerroin, paikat repesi synnytyksessä ja paranemiseen on mennyt monta viikkoa. Istuminen sekä kävely on sattunut todella paljon ja ihan perusaskareet on olleet hieman haasteellisia. Arvelin aiemmin, että minulla olisi kohtutulehdus, kun sen mukaisia oireita välillä oli. Kun kivut eivät millään helpottaneet viikkojen jälkeen, lähdin Jorviin tutkimuksiin. Kohtu oli onneksi kunnossa, mutta repeytymä oli tulehtunut. Onneksi syy kipuihin selvisi ja sain kaksi antibioottikuuria. Ai että, lähes vuoden jälkeen oli viimein tiedossa helpotusta! Ensin 9 kuukauden raskaus, siinä välissä synnystys, sitten jälkikivut sekä imetysaika, jossa kroppa on myös kovilla. Aika hurja matka. Mutta sen voin kertoa, että on muuten jokaisen kivuliaan ja tuskaisen päivän arvoinen. Tuommonen pieni nyytti on ihan paras palkinto – ja paljon enemmän.