30/06/2024
comments 2

Taloustilannetta ja työhaastatteluja

Avauduin aiemmassa postauksessa taloudellisesta epävarmuudesta, joka oli piinannut jo tovin. Kerroin, että on tehtävä isoja muutoksia, jos tilanne ei muutu pian parempaan. Laskin tuloja ja menoja moneen kertaan mitä kannattaisi tehdä. Auttaisko, jos laitan asuntoni, autoni tai omaisuuteni myyntiin?

Pohdin, voisinko vaihtaa asunnon edullisempaan. Totuus on kuitenkin se, ettei neliöitä voi tiputtaa yhtäkään, eikä vanha asunto tule kuuloonkaan. Myöskään vuokralla asuminen ei olisi yhtään edullisempaa, kulut olisivat käytännössä aivan samat. Asunnon myymisellä rahatilanne toki hetkellisesti helpottaisi, kun saisi kuitattua velkoja pois ja käteen jäisi ihan kiva siivu, mutta pidemmässä juoksussa ottaisin vain takapakkia.

Alue, jossa asumme, on aivan ihana, mutta onhan Espoo melko kallis paikka asua. Paikkakunnan vaihto edullisempaan on lasten takia lähes mahdottomuus. En aio viedä lapsilta tuttua ympäristöä, kavereita, koulua tai harrastuksia. Olen itsekin tänne jo hyvin vahvasti identifioitunut, mutta silti voisin asua jossain muualla, jossain syrjemmässä metsän siimeksessä.

Kyselin lapsilta mitä ovat ajatuksesta mieltä, mutta ehdotukseni ei saanut kovinkaan innostunutta vastaanottoa. Tarjoukseen olisi sisältynyt oma trampoliini, poreamme ja kiipeilyteline omalla pihalla. Ei, ei silti tullut kauppoja – lähellä asuvat kaverit meni kaiken edelle. Ymmärrän. Varsinkin vanhemmalla lapsella on todella tiivis kaveriporukka, suurin osa heistä on tuttuja päiväkodista lähtien. Viettävät toistensa kanssa aikaa lähes päivittäin.

Tajusin eräs kerta tuttavani kanssa lenkillä ollessa erään asian, joka minua on vaivannut. Hän kyseli kuulumisia ja aluksi ajattelin, etten lähde avaamaan tilannettani sen enempää. Kerroin kuitenkin jossain kohtaa huoleni taloustilanteestani ja siitä, miten sama kuvio toistuu ihan jatkuvasti: eri yritysten edustajat istuvat kanssani palavereissa, kuuntelevat ideoitani ja suunnitelmiani yhteistyöstä, pyytävät kirjallista koostetta sekä tarkennetun tarjouksen, ja jossain kohtaa saatamme käydä vielä puhelimitse asioita läpi. Lopulta ei olla kuitenkaan yhtään mitään tilaamassa.

Tuttavani kertoi, että hän on juuri tuo henkilö, joka istuu palavereissa, käy neuvotteluja, pyytää tarjouksia ja lopulta vastaa ei kiitos. Olin aivan äimänä, että oikeestiko?! Kerro nyt ihmeessä, miksi niin toimitaan. Eli tiedetään jo valmiiksi, ettei mitään olla tilaamassa, mutta tuhlataan tietoisesti toisen aikaa ja vaivaa.

Kuulemma nämä henkilöt eivät saa tehdä yrityksessä päätöksiä, eivätkä edes halua tehdä niitä. Nämä henkilöt vain kartoittavat yrityksen markkinointia, mitä mahdollisesti voisi tehdä tulevina vuosina ja mitä kyseiset toimenpiteet maksaa.

Olen istunut palavereissa siis väärien ihmisten kanssa. Sen tajusin tuon keskustelun aikana. Olin hämmentynyt ja huojentunut. Ehkä jopa helpottunut. Siis aina kun olen tekemisissä suoraan yrityksen omistajan, toimitusjohtajan tai muun päättävän henkilön kanssa, asiat etenevät. Jos siihen väliin tulee kolmas osapuoli, joka ei saa tehdä tai ei halua päätöksiä, hommat junnaa paikallaan, eikä ne meinaa edetä yhtään mihinkään.

Noh, tästä oppineena aion ottaa heti alussa selvää kuka päätökset tekee, koska mielelläni presentoin itseni ja konseptini oikealle henkilölle, jotta se tulee sillä intohimolla ja ajatuksella ulos, kuin se on tarkoitettu. En syytä tässä muita kuin itseäni. Kyseisillä henkilöillä on varmasti yrityksissä tärkeä rooli ja markkinoinnin alustava kartoittaminen kuuluu tähän. Olisi vain pitänyt tajuta tämä itse aiemmin.

Eräs päivä eteen osui työpaikkailmoitus, jonka tehtävänkuvaus osui lähes täydellisesti itselleni. Kyseessä oli osa-aikainen sijaisuus, jonka voisi suorittaa pääosin etänä. Työnantajan toiveena oli löytää yrittäjähenkinen tekijä pestiin. Hey, that’s me! Päätin hakea työpaikkaa siltä seisomalta ja heti seuraavana päivänä tulikin kutsu työhaastatteluun. Kävin työhaastattelussa ja se meni loistavasti. Olin entistä vakuuttuneempi, että haluan paikan itselleni ja olisin siihen erittäin pätevä.

Ainut huono puoli työpaikassa oli, että se sijaitsi toisessa kaupungissa. En nähnyt sitä ongelmana, vaan ajattelin, että voisin asua hotellissa tai Airbnb asunnossa niinä päivinä, kun minua tarvitaan paikan päällä. Ajomatka ei sinänsä ollut paljoa, mutta yhdelle päivälle ajettuna aivan liikaa.

Minut kutsuttiin toiselle kierrokselle haastatteluun, jossa oli mukana myös eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja. Kävimme läpi pitkälti samoja asioita, kuin ensimmäisessä haastattelussa. Oli rentoa ja mukavaa, vaikken ollut aivan terävimmilläni lyhyiden yöunien ja orastavan flunssan takia. Minulle jäi haastattelusta erilainen intuitio, kuin ensimmäisellä kierroksella. Nyt tuli tunne, ettei paikka ole sittenkään minulle. Halusin sitä kyllä, olinhan töitä vaille, mutta aistin haastattelussa, ettei minua valita. Ja jos johonkin asiaan voi luottaa, niin intuitioon.

Meni pari päivää, kun sain puhelun. Minua ei valittu. Etäisyys nähtiin esteenä. Ja kuulemma halusivat kuitenkin pidempiaikaista tekijää tiimiin. Kohautin olkapäitä ja kiitin mukavasta kohtaamisesta. En ollut pettynyt, enkä harmissani. Tajusin, että etäisyys olisi ollut myös itselleni liikaa. Ei, en halua asua hotellissa tai muiden nurkissa. Vaikka se olisi ajoittaista, silti. Puhelu päättyi kivasti, kun ilmoille heitettiin ajatus mahdollisesta yhteistyöstä jatkossa. Tiedän, ettei se ollut lupaus, mutta mahdollisuus. Viehätyin kovasti tästä perheyrityksestä, joka tarjoaa laadukkaita kotimaisia huonekalutuotteita, joten miksipä ei. Pidetään mielessä.

En jäänyt harmittelemaan hetkeksikään menetettyä työpaikkaa, koska omalla työrintamalla oli kerinnyt tapahtua muutoksia samaan aikaan. Minulta tilattiin todella mielenkiintoinen brändiuudistus, jota olen tässä nyt useamman viikon tehnyt. Tämä on vieläpä tosi hauska sattuma, nimittäin pari vuotta sitten mietin, että vitsit kun olisi kiva brändätä tämä kyseinen tuote, joka itseltänikin entuudestaan löytyy. Ja aivan yks kaks se tuli työpöydälleni!

Suunnitelmat on jo pitkällä ja syksyllä on sitten lanseeraus. Projekti on edennyt tosi hyvin ja esittelemäni ideat meni ykkösellä maaliin. Kun olin presentoinut uuden brändi-ilmeen asiakkaalle, sain viestin: ”Mä oon niin älyttömän iloinen, että luotettiin suhun. Sä olet todella lahjakas ja hyvä työssäsi!”. Tuommoisen kuuleminen on niin palkitsevaa. Onhan se asiakkaalle aina tietynlainen riski tilata työ suunnittelijalta, kun ei tiedä yhtään millaista ideaa on tulossa. Asiakas on itse myös suunnittelija, joten hänellä on tarkka visuaalinen silmä ja hyviä näkemyksiä. Sain silti täysin vapaat kädet suunnitteluun.

Vaikkei taloudellinen tilanne ole vielä täysin stabiili, pysyn nyt ihan kivasti pinnalla. Taloa tai omaisuutta ei tarvitse myydä, mutta toki hetken ottaa, että saan tilanteen vielä paremmin plussan puolelle. Tulojen pitää yksinkertaisesti olla jatkossa paljon enemmän kuin edeltävinä vuosina, jos haluaa pärjätä.

Olen saanut todella paljon virtaa töiden tekemisestä. Tuntuu, että energiaa on oikein pakkautunut aiemmista kuukausista. Kun pitkän hiljaiselon jälkeen pääsee viimein iskemään käpälänsä kunnolla saveen, ei paljoa lomat mielessä pyöri. Moni starttailee lomia parhaillaan, itse vain janoan lisää työprojekteja. Toki lomapäiviä tulee vietettyä ainakin silloin, kun lapset ovat luonani. Muun ajan paiskin töitä ja erittäin mielelläni sen kyllä teen.

24/05/2024
comments 2

Asuntonäytöllä

Kävin viime viikolla asuntonäytöllä. En ole käynyt näytöllä aikoihin, viimeksi varmaan 3 vuotta sitten. Seuraan asuntomarkkinoita taukoamatta ja erityisesti kiinnostaa omalla asuinalueellani sijaitsevat kohteet.

Kyseessä oli juuri myyntiin tullut vaalea moderni omakotitalo pienellä rinnetontilla. Talo sijaitsi aivan tuossa vieressä vain muutaman korttelin päässä. Olin kiinnittänyt siihen huomioni jo aiemmin lenkillä ollessa, jolloin ihastelin sen siistiä ja viimeisteltyä pihapiiriä. Talo vaikutti myös myyntikuvien perusteella oikein viehättävältä ja kun saavuin kohteeseen, se näytti paikan päällä vielä paremmalta kuin kuvissa.

Lattiaan asti ulottuvista ikkunoista avautui kaunis vehreä näkymä. Kokonaisuus oli raikas, valoisa ja avara. Piha oli pienehkö, mutta aivan ihana. Oli puuta, kivimuuria, istutusta, nurmikkoa, liuskekiveä sekä tyylikäs terassi. Kaikki oli ihanan viimeisteltyä jokaista nurkkaa myöten. Pohjaratkaisu vaikutti todella hyvältä ja siitä huomasi heti, että talo on suunniteltu itselle omiin tarpeisiin.  

Asunto tarjosi käytännössä kaikki ne asiat, joita seuraavalta kodilta toivon: uudehko omakotitalo, jossa kolme makuuhuonetta, korkeahko huonekorkeus, käytännöllinen pohja sekä hyvä tilanjako. Asunnon neliöt tuntuivat minulle ja pojille juuri täydellisiltä. Ei yhtään liikaa, eikä liian vähän.

Tiesin jo ennen näytölle menoa, etten tule asuntoa ostamaan, enkä siitä edes tarjoamaan. Siihen ei ole nyt taloudellisesti mahdollisuutta, enkä edes halua ostaa valmista pakettia. Samalla summalla sitä pystyisi toteuttamaan oman. Haluan itse ideoida, suunnitella, fiilistellä, fiksata ja viimeistellä, toteuttaa itseäni. Palo uuden oman luomiseen on valtava.

Vaikken ostohousut jalassa ollutkaan, halusin siitä huolimatta käydä katsomassa juuri tätä kohdetta. Halusin nähdä ja kokea, miltä seuraava kotini voisi tuntua tilojen ja neliöiden suhteen. Visioni tuntui juuri niin hyvältä, kuin olin ajatellutkin. 

Joskus on kyllä käynyt niinkin, että olen mennyt katsomaan myynnissä olevaa kohdetta ajatuksena vain vilkaista se ohimennen, mutta sisälle astuessa olen ihastunut aivan täysin ja siltä seisomalta ilmoittanut ostavamme sen. Myyjä ei uskonut minua, että olin tosissani, vaan hän vaati puolison paikalle. Mies kävi sitten myöhemmin pyörähtämässä paikan päällä ja tokaisi samalla myyjälle, että jatkossa nämä asiat menee Tiinan kautta. Olin tosiaan kiertänyt sitä ennen jo 50 kohdetta ja tehnyt monista kohteista taustaselvitykset, joten tiesin todella tarkkaan mitä olin etsimässä. Sen vain tietää, kun oikea osuu kohdalle.

Oli kiva käydä pitkästä aikaa asuntonäytöllä. Viehätyin kokemuksestani, mutta eräs asia, joka tuotti aavistuksen ihmetystä, oli kohteessa ollut välittäjä. Ei välittäjässä sinänsä vikaa ollut, hän oli oikein ystävällinen ja tyylikäs keski-ikäinen nainen. Mutta se, mitä välittäjä sanoi tai jätti sanomatta. Välittäjä ei oikein tuntunut tietävän kohteesta, vaan pikemminkin arvaili tai sitten antoi täysin väärää tietoa.

Esimerkiksi kiinteistövero, joka oli myynti-ilmoituksessa väärin. Huomasin heti, ettei summa voi olla mitenkään oikein ja kysyin välittäjältä ennen näyttöä, jakaantuuko summa muiden naapuritonttien kanssa kesken, kun se on noin suuri. Sain vastaukseksi, että summa on oikein ja koko summa kohdistuu kyseiseen asuntoon. Olin silti täysin varma, että summa on väärin, koska itse maksan kiinteistöveroa lähes samankokoisesta tonttiosuudesta, ja tämän kohteen summa oli moninkertainen.

Kun menin näytölle, välittäjä tokaisi, että totta tosiaan kiinteistövero jaetaan muiden tonttien kanssa. Sitten hän kysyi olenko verottaja, kun tiedän näistä asioista niin hyvin. Kysymys hämmensi, mutta oikeastaan enemmän hämmensi se, että eikös välittäjän pitäisi tietää paremmin kiinteistöveroista. Summa oli kuitenkin huomattavan paljon suuremmaksi ilmoitettu, kuin se todellisuudessa oli, joka saattaisi tarkan budjetin ostajia karsia.

Sitten toinen, mitä välittäjä sanoi, että tässä talossa on pieni sähkönkulutus. Niin, no tuohan riippuu täysin asukkaasta, kokkaako se joka päivä kotona ruokaa vai käykö nauttimassa lounaat ja illalliset ravintolassa. Saunooko monta kertaa viikossa vai toimiiko sauna lähinnä urheiluvälinevarastona. Tekeekö töitä kotoa käsin vai työskenteleekö aamusta iltaan työpaikallaan. Viettääkö koko kesän mökillään vai jatkuuko sama arjen ralli kotona tuplavedenkulutuksineen. Ja sitä rataa. 

Sähkönkulutustieto ei kerro minulle yhtään mitään, kun en tiedä – eikä välittäjäkään tiedä – miten perhe asunnossa on tottunut elämään ja miten sitä sähköä käyttää. Ymmärrän toki, että halutaan korostaa pientä sähkönkulutusta, mutta kun se ei todellisuudessa kerro mitään. Ainoastaan edellisen asukkaan kulutuksen, joka voi poiketa täysin omasta. 

Välittäjä kertoi minulle ne asiat, jotka omin silminkin näin, mutta kun kysyin jotain, hän ei oikeastaan tiennyt tai sitten arvaili. Osasi oma-aloitteisesti kertoa missä takapihan tontin raja menee, mutta kun kysyin etupihan rajasta, hallinnanjakosopimuksesta tai yhteisestä tiealueesta, alettiin arvailemaan. 

Ei kaikkea tarvitse tietää, mutta tämä käynti taas muistutti minua siitä, ettei ne välittäjät niitä kohteita yksinkertaisesti tunne. Eivät he ole rakentaneet, remontoineet, asuneet tai tutustuneet välttämättä kohteeseen niin hyvin, että tietäisivät kaikkia vastauksia. Osaavat kertoa sen mitä papereissa lukee ja mitä ovat myyjiltä kuulleet. Ei ole taustaa, ei tarinaa, ei tarkkoja tietoja.

Olen ollut tekemisissä välittäjien kanssa hyvinkin paljon. Pakko myöntää, että kokemus ei ole ollut kovinkaan positiivinen omalla kohdallani. Myyn nykyään asunnot itse ja ostaessa haluan tehdä kaupat aina suoraan myyjän kanssa ilman välittäjää, jos se on mitenkään mahdollista. Sillä tavoin homma on paljon selkeämpää, toimivampaa ja helpompaa. En vaan luota välittäjiin.

Kyllä niitä poikkeuksiakin alalla on. Kivien ja kantojen alla, mutta kyllä niitä varmasti on. Tai niin haluan uskoa. Olen käyttänyt pari kertaa välittäjää asunnon myymiseen, toinen oli surkea, toinen loistava. Tämä jälkimmäinen on jo eläkkeellä, joten suosituksia ei valitettavasti heru.

Toivon välittäjiltä enemmän rehellisyyttä, avoimuutta ja aktiivisuutta, parempaa perehtymistä myyntikohteisiin sekä tarkkaavaisuutta myynti-ilmoituksiin. Monesti ilmoitukset on puutteellisia, eikä niistä selviä kaikkia olennaisia kuluja, jotka olisi tärkeä näkyä jo ilmoituksessa, kuten vaikkapa kohteen vuokratontin jyvitetyt maksut. Asuntoja saatetaan myydä väärillä karttamerkinnöillä, paritalon asuntoja isomman omakotitalon valokuvilla.

Positiivista on kuitenkin se, että tilanne on viime vuosina parantunut huomattavasti! Nykyään valokuvat on tosi hienoja ja muutenkin ilmoitukset enemmän ajatuksella tehty. Vaikka nyt nillitän puutteista, oli niitä aikoinaan vielä enemmän. On siis otettu iso harppaus eteenpäin – ainakin myynti-ilmoitusten suhteen.

Asuntomarkkinoiden kanssa eletään hyvin poikkeuksellisia aikoja. Hinnat tuli rytinällä alas, kun korot meni ylös. Tasaantumista alkaa olla hieman havaittavissa, mutta vielä ollaan todella varovaisia, eikä kauppoja samaan tahtiin synny. Pakkomyyntejä varmasti edelleen nähdään, kun moni vaihtaa asunnon edullisempaan. Koronan aiheuttaman remontti- ja rakennusbuumin jälkeisiä asuntoja on tällä hetkellä todella paljon myynnissä. Tarjontaa löytyy.

En osaa sanoa yhtään mitä omassa asumiskuviossa seuraavaksi tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Pääsenkö eteenpäin vai mennäänkö takapakkia. Vaikka haaveilen omakotitalosta, olisi silti tähän hetkeen parasta, jos voisin olla vaan tässä. Nauttia kiirehtimättä siitä mitä minulla nyt on.

Tosiaan se kohde, jossa kävin näytöllä, on poistunut myynnistä. Todennäköisesti se meni jo kaupaksi, enkä yhtään ihmettele. Se oli todella ihana ja jollekkin perheelle varmasti täydellinen sellaisenaan.

13/05/2024
comments 4

Taloudellinen epävarmuus

On ollut tarkoitus kirjoittaa talouteen ja rahaan liittyvistä asioista. Onhan niistä mukava kirjoittaa silloin kun menee hyvin. Nyt tilanne on ollut pitkään toisenlainen. Kaikki menot ja kulut ovat nousseet todella paljon, samaan aikaan kun työtilanne on heikentynyt radikaalisti.

Kaksi vuotta sitten kaikki oli vielä oikein hyvin. Sitten tuli sota, inflaatio iski ja korot nousivat. Tilanne on vaikuttanut meihin kaikkiin. Eniten varmasti pienituloisiin, mutta eipä keskiluokka ole helpolla päässyt. Monet keskustelut tuttujen kanssa kertoo karua totuutta: raha ei yksinkertaisesti enää riitä.

Olen itse karsinut kaikesta mahdollisesta. Käynyt jokaikisen kuluerän tarkkaan läpi ja miettinyt, miten voin säästää ja keventää kuluja entisestään. Pakollisia kuluja on yllättävän paljon, eikä oikeastaan mistään voi tai kannata enää karsia – paitsi ehkä suoratoistopalveluista, jotka on ainoa viihde, josta tällä hetkellä maksan.

Kaupassa tietyt tuotteet jäävät hyllyyn, osa on vaihdettu edullisempaan merkkiin. Puhelin- ja nettiliittymät on kilpailutettu, veden- ja sähkönkulutusta on vähennetty, lehtitilaukset lopetettu. Autolla ajetaan vain pakolliset matkat, huvittelut ja kalliimmat ravintolat jätetty välistä. Ostoksia tehdään hyvin harkitusti, jos ollenkaan. Kaikki ylimääräinen tavara on myyty pois. Reissuja ei ole tehty naismuistiin.

Olen budjetoinut omat menot ja kulut hyvin tarkasti. Tai niin luulin. Tajusin juuri, etten ole pitkään aikaan päivittänyt listaa, enkä lisännyt mukaan läheskään kaikkia yritystoimintaan liittyviä kuluja. Olen varmaan ajatellut omat henkilökohtaiset kulut ja yritystoiminnan kulut erillisinä, mutta ihan samasta lompakosta ne kaikki menee. Oli siis aika päivittää omia laskelmia.

Järkytyin, miten paljon kaikki menot on nousseet ja miten paljon uusia kuluja tuli mukaan, vaikka olen jatkuvasti yrittänyt kaikesta karsia. Monet yritystoimintaan liittyvät kulut maksetaan kerran vuodessa, kuten ohjelmien lisenssimaksut ja nyt vasta havahduin siihen, kuinka isoja summia niistä joutuukaan maksamaan. Ne on pakollisia, enkä ilman niitä voisi työtäni tehdä.

Mietin kuumeisesti miten saan taloudellisen tilanteen vakautettua. Asia ratkeaisi yksinkertaisesti sillä, että saisin lisää töitä. Mutta nyt ei ole kyse siitä, ettenkö olisi yrittänyt niitä töitä saada. Joka viikko on lähetetty tarjouksia, pidetty palavereita, laitettu yhteistyöehdotuksia, tehty uusasiakashankintaa ja kontaktoitu vanhoja. Kalenteri ammottaa silti tyhjänä.

Luin viime viikolla Hesarin kirjoittaman jutun, miten mainostoimistoilla tällä hetkellä menee. Otsikointi oli turhan raflaava – ajellaan takseilla ja juodaan shampanjaa – mutta aivan samoja asioita muissakin toimistoissa pohditaan tällä hetkellä. Tämä aika on mainostoimistoille erittäin vaikea, kun asiakasyritykset leikkaavat ensimmäisenä markkinointikassasta. Tilanne on vaikea niin pienissä, kuin suurissakin yrityksissä.

Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, ettei minua voi irtisanoa tai lomauttaa. Mutta todellisuus on se, ettei töitä meinaa kuitenkaan olla lukuisista yrityksistä huolimatta.

Satoja sähköpostiviestejä, puhelinpalavereita, Teamseja, tarjouksia ja kuukausien kestäviä neuvotteluita. On myyty, markkinoitu, ideoitu, ehdotettu, tarjottu ja viilattu – moninkertaisesti enemmän kuin koskaan aiemmin.

Kaikki vaikuttaa aluksi oikein hyvältä. Neuvottelut etenevät ja vihreä valo vilkkuu. Mutta sitten tapahtuu jotain. Sähköpostiini kilahtaa taas kerran sama vastaus: Tilanteemme muuttui, projektia ei voida toteuttaa, katsotaan myöhemmin uudelleen. Ei väliä, onko neuvottelut kestäneet neljä kuukautta, kaksi viikkoa tai kaksi päivää, kun tilanne muuttuu ja homma loppuu kuin seinään.

Sanomattakin selvää, että moinen turhauttaa. Ymmärrän kyllä, että tämä on todella vaikeaa aikaa monille yrityksille ja tilanteet voi elää hyvin lyhyessä ajassa, eikä pystytä välttämättä tekemään uusia investointeja. Mutta siis mitä oikein tapahtuu, kun ihan sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen. Ei väliä millainen projekti tai minkä kokoinen yritys kyseessä, aina sama homma.

Onneksi minulla on ollut asiakkaita edes hieman, jotta olen voinut maksaa laskut. Silti miinuksella mennään. Säästöt on syöty ja rahastoihin kajottu. Jos tilanne ei muutu pian parempaa, on tehtävä todella isoja muutoksia ja vaikeita päätöksiä.

Taloudellinen epävarmuus tietysti stressaa. Tässä kun ei ole vastuussa vain itsestään, vaan täytyy pitää huolta myös kahdesta jälkikasvusta. Vaikka on tiukkaa, olen silti kokenut samaan aikaan outoa seesteistä olotilaa. Ehkä sitä on tietyllä tapaa hyväksynyt tilanteen ja mieli on sen takia hieman rauhoittunut. Ne vähäisetkin työtilaukset luovat uskoa ja toivoa tulevaan, sekä tietysti antaa turvaa ainakin siihen hetkeen, kun saa taas laskupinon hoidettua.

Olen tämän haastavan ajan aikana koittanut ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti kehittämällä yritystoimintaani. Olen opetellut uutta, kehittänyt nykyistä, tutkinut, rakentanut ja luonut, mennyt epämukavuusalueelle todella monta kertaa. Toivon, että tästä ajasta jää jotain hyödyllistä ja merkityksellistä käteen, vaikkakin vaikeiden ja haastavien oppien kautta. Mutta siellähän se paras oppi tulee, siellä epämukavuusalueella. Sen olen saanut todistaa monen monta kertaa.

25/02/2024
comment 0

Ei mitään, mutta koko ajan jotain

Ajattelin pitkästä aikaa tulla tänne blogin puolelle kertomaan kuulumisia. Odotettu uusi vuosikin alkoi, tosin ei aivan odotuksien mukaisesti. Tuntuu, ettei tapahdu yhtään mitään, mutta koko ajan kuitenkin jotain.

Arki on koittanut pysyä raiteillaan. Normaaleja arkiviikkoja ei ole vielä tainnut montaa olla. Milloin on vatsatautia, milloin kuumetta tai flunssaa. Tai sitten on lakko. Aina jotain, joka pysäyttää arjen, peruuttaa menot tai muuttaa suunnitelmat. Enää ei oikeastaan edes yllätä, että jotain tulee. Enemmän yllättää se, jos asiat menevät kuten on suunniteltu tai sovittu.

Olen viime aikoina tuntenut itselleni uutta, epämiellyttävää tunnetta. Yksinäisyyttä. Ehkä sitä on aiemmin tuntenut pieninä häivähdyksinä, nyt jotenkin tosi voimakkaasti.

Aina ne viikot, kun lapset ovat minun luona, olo on täysi. Täynnä rakkautta, turvaa, hauskanpitoa, läsnäoloa, menoa ja meininkiä. Toisinaan vähän liiaksikin, päivät on todella täynnä kaikkea, aamusta iltaan. Tällä hetkellä molemmilla lapsilla on vieläpä jatkuva tarve saada huomiota. Pitää olla leikkimässä, pelaamassa, neuvomassa, kuuntelemassa, juttelemassa, hoivaamassa, reagoimassa. Ja usein tätä kaikkea samaan aikaan ja molempiin suuntiin.

Lapsiviikoilla sitä antaa itsestään kyllä tosi paljon. Kun tietää, että seuraavalla viikolla voi taas hengähtää, on helpompi pistää itseään likoon. Lasten kanssa vietetty aika tuntuu koko ajan tärkeämmältä itsellenikin. Kun mietin mitkä hetket tai asiat tekee onnelliseksi, niihin liittyy aina lapset. Heidän kanssa puuhastelu on vaan tosi hauskaa. En sano, että aina helppoa, mutta jotenkin tosi antoisaa. Ehkä se on siinä, kun pojat ovat kasvaneet ja ajatuksen vaihto sekä kommunikointi on nykyään erilaista. Heillä on tosi hyvä huumorintaju ja paljon hyviä oivalluksia, jolloin he haastaa myös minua. Opin lapsilta jatkuvasti jotain uutta.

Sitten kun koittaa oma lapsivapaa viikko, iskee yksinäisyys. Ehkä sitä on niin pitkään saanut nauttia omasta ajasta, että kaipaa ihmisiä ympärille. Moni ystävä on omassa arjessaan niin kiireinen, ettei yhteistä aikaa tunnu löytyvän. Täysin ymmärrettävää, ei heillä välttämättä ole vastaavanlailla lapsivapaata, vaan sama ralli pyörii katkeamatta. Usein käy kyllä myös niin, että kun saan jotain sovittua tai on joku tapahtuma, tulen itse kipeeksi. Todella turhauttavaa.

Ehkä tämä tunne on ohimenevä. Ei se kuitenkaan ole jatkuvaa, vaan hetkellistä. Jos ja kun taas työt vievät mukanaan, on energiaa tarttua omiin projekteihin, pääsee osallistumaan tapahtumiin ja ystävät kerkeää näkemään, niin siinä taitaa olla toimiva resepti yksinäisyyden taltuttamiseen. Kait sitä vois treffeillekin taas pitkästä aikaa rohkaistua. Ihmissuhteet on vaan välillä tosi vaikeita. Joka kerta kun päättää olla auki ja haavoittuvainen, tulee kylmää vettä niskaan. Sitten sitä rakentaa muurin ympärilleen suojellakseen itseään. Ei vaan halua enää yhtään ylimääräistä kuormitusta.

Toisinaan tulee semmoinen ihanan vahva luottavainen tunne, että kyllä ne asiat loksahtaa paikoilleen ja hyviä asioita tulee tapahtumaan. Varsinkin silloin, kun onnistuu ratkomaan pulmia ja laittamaan päänsisäisen sekamelskan ojennukseen. Näkee edessään mahdollisuuksia ja takanaan onnistumisia. Ei ole aina helppo saada sellaista mielentilaa päälle, mutta kun oikein yrittää, se kyllä onnistuu.

Arvatkaas mikä meinaa lyödä vielä kapuloita rattaisiin. Premenopaussi! Siis nyt se iski. Esivaihdevuodet. Kuukautiset ei ole normaalia kiertoa enää nähnytkään, mielialat huitelee ties missä ja yöt ovat levottomia. On semmoinen kesto PMS päällä. Ei kiva. Olisikohan tämä syy myös yksinäisyyden tunteeseen? Nimittäin en ole kokenut yksinäisyyttä juuri koskaan elämässäni aiemmin, mutta nyt se on tullut kunnon hyökyaaltona.

Onneksi en juo alkoholia juuri koskaan, se kuulemma pahentaa oireita. Liikunta auttaa, jota on ollut hieman vaihtelevissa määrin. Ei ole ollut voimia eikä tosin kiinnostustakaan lähteä kävelyä vaativammalle aktiviteetille. Hyvä, että sentään kävely maistuu. Liikunta on paras lääke vähän kaikkeen. Mieli ja keho tarvitsee sitä. Välillä on vaan niin voimaton olo, että pelkkä ajatuskin tuntuu olevan aivan liikaa. Silloin sukellan sarjojen ja herkkujen pariin tai otan kunnon päiväunet. Mikä vaan helpottaa olotilaa.

Tässä on muuten pian edessä pari leikkausta. Toinen toimenpide tehdään yksityisellä, toinen julkisella puolella. Molemmat tehdään nukutuksessa. Voin kertoa myöhemmin niistä lisää, katsotaan.

Semmosia kuulumisia tänne. Ei mitään erikoista, mutta silti paljon kaikkea. Vaikka elämä on viime aikoina tuntunut lähinnä pelkältä selviytymistaistelulta, on onneksi myös niitä hetkiä, kun mieli on kevyt, olo vahva ja asiat menee mutkattomasti eteenpäin. Niiden hetkien voimilla sitä jaksaa taas.

29/12/2023
comments 2

Joulun aika

Koko vuosi on pitänyt sisällään yhtä sun toista vastoinkäymistä. Juurikin niissä kaikista merkittävimmissä asioissa on ollut eniten haasteita – työssä, taloudessa ja terveydessä. Sitten vielä Nilon onnettomuus. Voimat on olleet aivan kadoksissa. Olen halunnut vain nukkua. Pysyä peiton alla niin pitkään, että elämä lopettaa lokan heittämisen päälle.

Olen odottanut vuoden vaihtumista jo pitkään. Että tämä kirottu vuosi päättyy ja uusi alkaa. Parempi uusi vuosi. Armollisempi ja lempeämpi. Myötämielisempi, tai edes hippusen helpompi. Vaikka tämä vuosi on ollut suoraan sanottuna ihan paska, joulu oli taianomainen.

Koristelen jouluisin kotiani minimalistisen hillitysti, joulukuusi onkin yleensä lähes ainut koriste havuoksien, kausivalojen ja tuikkujen lisäksi. Lapset saattavat askarrella söpöjä joulukoristeita ja ne tietty pääsevät esille. Tosin viime vuoden koristeet unohdin aivan täysin kaapin perukoille, jotka löysin vasta tänään. Se vähän harmitti.

Meillä ei ole ollut kahteen vuoteen joulukuusta. Viime vuosi oltiin reissussa ja edellisenä vuonna oli muutto, joten tänä vuonna halusin ehdottomasti kuusen. Aidon, tuoksuvan ja tuuhean.

Tilasin Granitilta jämäkän takorautaisen kuusenjalan. Odottelin sitä monta päivää ja luulin olevani tilaukseni kanssa ajoissa, mutta eipä se tullutkaan. Päätin käydä kuitenkin ostamassa kuusen lasten treenien jälkeen. Jouduimme kiertämään useamman kaupan kautta, koska joko kuusimyyjä ei ollut paikalla, kuusivalikoima oli surkea tai sitten kuusia ei ollut lainkaan myynnissä.

Olin aiemmin nähnyt oman lähikauppani pihalla ihan täydellisen yksilön, joten sinne sitten vauhdilla. Kuusimyyjä oli paikalla klo 20 asti, eli meillä oli tasan vartti aikaa ehtiä kuusiostoksille tai kuusen hankinta taas siirtyy.

Siellä se nökötti, täydellisen tuuhea tumman vihreä joulukuusi. Kuusi maksoi enemmän kuin olin varautunut, joten hetki piti puntaroida raaskinko ostaa vai otanko jonkun edullisemman. Vähän kirpaisi, mutta koska en investoinut muihin joulukoristeisiin, menköön. Napattiin kuusi autoon ja sitten lähdettiin metsästämään vielä kuusenjalkaa. Onneksi Tokmannista löytyi puoleen hintaan sopiva kuusenjalka. Pelkkää säästöä! Not. Ens jouluna niitä on sitten kaksin kappalein. Hehe.

En ole ihan varma mitä lajiketta tuo kuusi on, todennäköisesti Serbiankuusi. Neulasto on todella tiheä ja pistävä, väri hieman harmahtava. Kuusessa on omasta takaa käpyjä koristeena! Ne on ihania, vaikkei niin näykään. Lisäsin kuuseen valosarjan, joka loi aivan ihanan tunnelman. Ajattelin, että annetaan kuusi olla hetken pelkillä valoilla ja kaivetaan koristeet kaapista myöhemmin, jolloin lapset saavat koristella kuusen.

Olin hankkinut lapsille lahjat, hakenut joulukuusen ja muutenkin alkanut fiilistelemään joulua. Tykkään tosi paljon joulusta ja sen tunnelmasta. Kuitenkin tämä vuosi on verottanut niin paljon, ettei liiemmin energiaa ole ollut. Olen levännyt, ollut tekemättä mitään. Vain pakolliset suorittanut, mutta nekin valikoiden.

Muutama päivä ennen joulua olin tuttuun tapaan kääriytyneenä peittojen uumeniin. Olin hereillä, mutten päässyt ylös. Paleli. Ahdisti. Masensi. En pystynyt nousemaan. En vain yksinkertaisesti jaksanut.

Oveen koputettiin. Lapsi juoksi avaamaan, kuului tuttu ääni. Ystäväni oli tuomassa meille joululahjaa. Pyysin ystävääni sisälle, mutta hänellä oli kiire seuraavaan paikkaan. Oli silti kiva, että hän kävi. Lapsi innostui avaamaan lahjan ja sieltä paljastui meille kolmelle aivan ihanat villasukat ja konvehtirasia! Pojille tumman vihreät villasukat, minulle mustat. Miten hän osasikin! Lähetin ystävälleni ääniviestin, jossa kiitin vuolaasti lahjasta. Tulin niin hyvälle tuulelle.

Juttelin illalla siskoni kanssa. He olivat tulossa viettämään joulua meille lasten kanssa, joka sopi minulle enemmän kuin hyvin, en olisi millään jaksanut lähteä ajamaan Keski-Suomeen. Lapsetkin oli ihan innoissaan, että serkut tulevat meille jouluksi yökylään. Ainut huoli oli nukkumapaikkojen riittävyys, tässä kodissa niitä kun ei ylimääräisiä ole, mutta sopu sijaa antaa, patjoja voi käydä tarvittaessa vaikka naapurista lainaamassa.

Siskoni pyysi minua kurkkaamaan sähköpostiin. Sinne oli tullut kirje, joka minun piti tulostaa ja antaa lapsille. Se oli monisivuisen kirje, joka oli kutsu jouluseikkailuun Helsinkiin serkkujen kanssa! Seikkailu piti sisällään hotelliyöpymisen, uimista, saunomista, Tuomaan Markkinat, joulupukin tapaamisen, Stockmannin jouluikkunan ja vierailun Oodissa, jonne oli varattu oma pelihuone. Huh huh! Ihan mieletön yllätys.

Piilotin kirjeen joulukuuseen ja ruokailun jälkeen se löytyi. Tiesin, että lapset sekoavat ja niin kävi, kun saivat tietää, että pääsevät hotelliin. Ovat toivoneet sitä tosi pitkään ja nyt toive toteutui. Seikkailun oli tarkoitus alkaa heti seuraavana aamuna, joten äkkiä pakkaamaan!

Meillä oli ihan huippu reissu ja se tuli täydelliseen saumaan. Juuri tällaista pientä irtiottoa minäkin kaipasin. Vaikka sää oli loskainen, ei se menoa haitannut. Joulutunnelma oli vahvasti läsnä. Lasten intoa ja iloa oli ihan parasta seurata. Siitä nautti itsekin. Takaisin palattiin aatonaaton iltana, joten päästiin viettämään jouluaatto kotona. Joulukuusikin oli vielä hyvässä hapessa. Onneksi muistin lisätä vettä ennen lähtöä.

Jouluaatto alkoi riisipuurolla. Sitten lähdettiin pulkkamäkeen, jonka jälkeen mentiin saunaan. Joulupukki ei tänä jouluna tullut, mutta oli jättänyt lahjat oven taakse. Voi miten jännittävä onkaan se odotettu H-hetki, kun lapset pääsevät availemaan lahjoja. Sieltä tuli tällä kertaa eniten vaatteita, niille kun on ollut kova tarve. Sitten legoja, piirrustustarvikkeita, pehmoleluja ja vähän herkkuja. Itse sain pukilta kolmet villasukat! Ai että kun olin tyytyväinen.

Tämä joulu on varmaan parasta mitä tänä vuonna tapahtui. On ollut älyttömän kivaa. Sain tästä joulusta niin paljon voimaa, juuri sitä olen tarvinnut. Lapset lähti joulupäivänä isälleen, mutta olisivat saaneet olla minun luona pidempään. Pelkäsin, että päälle iskee taas ahdistus ja tulee yksinäinen olo, mutta sainkin kunnon energiabuustin. Olen täällä järjestellyt ja sisustellut kotia. Joululaulut raikaa ja pora laulaa. Ihana fiilis pitkästä aikaa. Taisi tässä joulun ajassa olla sitä maagista joulun taikaa.