Viime kesä oli itselleni poikkeuksellisen vaikea. Päätin, että käsittelen eron ja otan vastaan kaikki tunteet mitä se tuo mukanaan, enkä yritä paeta niitä. Asiat oli vain käytävä läpi, ei joskus hamassa tulevaisuudessa, vaan samantien. Erosimme yhteisymmärryksessä, ja aluksi kaikki menikin tosi hyvin, kunnes tapahtui odottamattomia ikäviä asioita. Sillä hetkellä kaikki iskeytyi kunnolla tajuntaan. Yllätyin, miten raastavalta se tuntui. Tiesin, että ajan myötä helpottuu ja oma mieli vielä kevenee, nyt on vain koettava, ymmärrettävä ja hyväksyttävä tilanne. 

Monta kuukautta se otti, mutta niin vain pääsin taas jaloilleni. Elämä tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä. Olo on ollut ihanan normaali, on sellainen kevyt ja aika onnellinen olo. Pystyn taas keskittymään kunnolla töihin ja energiaa on riittänyt monenlaisiin muihinkin projekteihin. Ihanaa huomata, miten aika on tehnyt tehtävänsä. Toki edelleen, aina sillon tällöin tulee tosi haikea fiilis ja kova ikävä. 

Tietysti harmittaa, että meidän parisuhde päättyi. Olihan meillä hyvä, hauska ja toimiva suhde, ainakin suurimman osan ajasta. Kyllähän 10 vuoteen mahtuu paljon, hyviä ja huonoja aikoja. Lopuksi ei vain enää riittänyt kummallakaan paukkuja jatkaa yhteistä taivalta. Vuoden alussa otettu aikalisä olikin lopullinen ja se päätös tuli paljon nopeammin kuin kuvittelin. Hämmentävää, että tuostakin on vierähtänyt jo yli puoli vuotta.

Vaikka olemme eronneet ja asumme erillään, olemme silti edelleen perhe. En osaa sitä muuna edes nähdä. On viikko-viikko systeemi ja molemmilla oma arki sekä omat jutut, mutta on myös meidän perhe, johon kuuluu isi, äiti ja lapset. 

Olemme tekemisissä lähes päivittäin, vähintään joka viikko. Keskustelu pyörii pääosin lasten asioiden hoitamisessa, välillä muissakin. Joskus otetaan yhteen oikein kunnolla, mutta niistäkin päästään onneksi eteenpäin. Yhteisvanhemmuudessa tarvitaan ymmärrystä, joustoa ja tukea, molemmin puolin.

Tällä viikolla kilahti taas yksi vuosi lisää mittariin. Heräsin synttäriaamuna siihen, kun isi ja lapset soittivat minulle onnitteluvideopuhelun. Se oli kyllä paras alku päivään. Kun hain lapset, heillä oli minulle vielä lahja ja kortti, ja kortissa jokaisen perheenjäsenen nimi ♥ Siitä tuli tosi hyvä mieli.