comments 20

Tunteiden vuoristoradassa

Minä kun luulin ihan tosissani, että meidän ero olisi poikkeuksellisen helppo ja kiva. Olin niin tyytyväinen, että onnistuimme tässä hienosti ilman draamaa ja ikäviä asioita. Miten väärässä olinkaan.

Tässä on mennyt useampi viikko itseäni keräillessä ja tunteita käsitellessä. Tunteet ovat liikkuneet pettymyksestä vihaan ja surusta raivoon. Aika paljon on syntynyt negatiivisia tunteita. Mutta kun toinen päättää toimia epäkunnioittavasti, loukkaavasti ja ajattelemattomasti, niin ihmekös tuo. Harmittaa, että hän pilasi sen hyvän mitä meillä oli.

Annan itselleni luvan käsitellä nämä kaikki tunteet, koska en halua kantaa niitä mukanani. Käyn nämä nyt läpi, vaikka sattuu. Tiedän, että ajan myötä helpottaa. Olen päässyt jo hienosti eteenpäin, enää en romahda lattialle itkemään hysteerisesti kesken ruoanlaiton. Hiljalleen voimat ja ilo palautuvat. Olo alkaa olla jo melko normaali, mutta matkaa on vielä edessä.

Vaikka arvelinkin, että jossain kohtaa niitä ikäviä tunteita nousee pintaan, niin aika raskaalla tavalla ne sitten tulikin. Samaan aikaan iskeytyi kauhealla voimalla kaikki tajuntaan: perheen menettäminen, 10 vuoden suhteen päättyminen ja siitä kaikesta luopuminen. Että se oli nyt siinä.

Olisiko jotain voinut tehdä toisin, ettei tähän päädytä? Ehkä. Mutta kun mietin niitä kaikkia asioita ja erinäisiä ongelmia, joita jatkuvasti kohtasimme, päätös oli oikea. Lasten ja perheen takia olisi ollut hienoa, jos olisimme sinnitelleet ja löytäneet taas yhteisen sävelen, mutta parempi näin. Elämä on tuonut tilalle niin paljon muuta hyvää ja toivottua, joten myös sen takia tämä tuntuu oikealta ratkaisulta. Surulliselta ja raastavalta, mutta siitä huolimatta oikealta.

Koitan keskittyä siihen hyvään mitä minulla on ja mitä kivaa elämä tarjoilee. En halua vaipua surun ja ikävän vietäväksi, enkä ainakaan katkeroitua. Itken, jos siltä tuntuu ja puran tunteet omalla tavallani. Täällä avautuminen on yksi keino, omien rajojen puitteissa. Helpottaa, kun sanoo ikävätkin asiat ääneen. Vaikeaa se silti on. Haluan kuitenkin olla rehellinen itselleni ja muille, enkä esittää kaikkivoipaa. Aika parantaa.

20 Comments

  1. Ee

    10 vuotta meni minulla, että pääsin jaloilleni. Mies petti, surutta.

  2. Tiina Savolainen

    Hieno ja aito kuvaus. Itse vastasit kaikkiin kysymyksiin, mitä esitit. Aika vaan auttaa, vaikka se lause tuntuu nyt vielä mahdottomaltakin. Ja miten hyvä, että uskallat rohkeasti kirjoitella ajatuksiasi. Monet saman asian kanssa kamppailevat tai miettivät saavat varmasti vertaistukea. Onnen määrä on vakio on oma mottoni, sitä mietin usein ja totean, että totta se taas vaan on.

    • Kiitos. Näin se menee, monissa ikävissä tapahtumissa aika auttaa, tässäkin. Tuntuu hullulta kertoa näistä blogissa avoimesti, kun kasvotusten saatan jäätyä täysin. Aihe on vaikea, kun kaikki on niin tuoretta, mutta jonain päivänä sitä vain kohauttaa olkapäitä tälle kaikelle.

      Tuo on varmasti hyvin totta, mitä sanot onnen määrästä. En ole tullut ajatelleeksi aiemmin.

  3. MariM

    Sielunsisko täällä moi. Maailma mullistui parissa viikossa. Olo on ihan pökertynyt, loukattu ja nöyryytetty. Aikalisä otettu. Omakotitalosta kerrostalokaksioon, mutta täällä on hyvä hengittää. Tulevaisuudesta en tiedä.

    Hyvä että itket, itse en ole siihen vielä pystynyt ja nyt odottelen että milloin ”tulppa” poksahtaa.
    Ja hei kyllä täältä vahvempana noustaan!

    • Moi. Ihan ekaksi, halaus sinne!

      Itselläkin meni hetki, ennen kuin ensimmäinen romahdus tuli. Luin hieman aiheesta, jotta ymmärrän omia tunteitani paremmin, ja tämä jäi mieleen: ”Romahdus liittyy siihen, että kehomme ja mielemme huutaa meitä käsittelemään negatiiviset tunteet.” Tässä voi mennä päiviä, viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, riippuu paljon ihmisestä.

      Nyt on tullut jo hetkittäin onnellisia olotiloja, mieli alkaa olla kevyempi. Itkut on auttaneet.

      Kovasti tsemppiä ja voimia sinne kerrostalokaksioon 🖤

  4. Jatta

    Hengessä mukana. Koska niin sama tilanne. Eipä ole tällaista tuskaa tarvinnut vielä elämässä läpi käydä, mutta nyt on sen aika. Tuntuu, että haparoiden sitä seisoo pikku hiljaa enemmän ja enemmän omilla jaloillaan, vaikka matto vedettiin niin totaalisesti jalkojen alta ja se tuska ja kipu oli sietämätön. Mutta viikko viikolta itkua on vaan vähemmän. Ajatuksia ja tunteiden läpikäymistä sitäkin enemmän. Tämä on ollut ihmeellinen matka myös omaan itseeni. Sieltä sitä koetetaan ja ollaan jo alettu löytämään sitä juurikin minun syvintä olemustani. Joka alkaa kuiskia jo vähän äänekkäämmin omia haluja ja minuutta ilmoille. Minun ääneni, minun oma itseni. Joka vahvistuu koko ajan. Vahvistuu huomaamaan, että asiat voivat ja ehkä todennäköisesti tulevatkin olemaan jopa aiempaa elämää paremmin. Ja se tuo rauhaa ja voimaa. Sitä ääntä haluan kuunnella.

    • Voi Jatta 🖤 Niin nämä raastavat ja ikävät tunteet on vain koettava, jotta pääsee eteenpäin.

      Sen huomasin, että vaikka sattuu ja surettaa, edessä oleva on alkanut jo hieman kutkuttelemaan, vaikkei ole hajuakaan mitä se edes on. Arasti, mutta silti.

      Iso iso halaus sinne.

  5. Tunteiden vuoristorata tuttua...

    Voi luoja kun tuntuu pahalta puolestasi. Ja omasta puolestani. Kun avauduit erosta ekan kerran blogissa, enpä olisi ikinä arvannut että samoihin syviin vesiin minäkin joudun. Tutulta kuulostaa kuvauksesi. Voimia meille äideille.

  6. Suski

    Tsemppiä etenkin Tiinalle ja teille kaikille muillekin! Isoja muutoksia, suuria tunteita, kyyneleitä ja surua. Kaiken näiden jälkeen kuitenkin jossain vaiheessa tulee ilo, helpotus ja onnen kyyneleet. Näin haluan uskoa! Itsellä ei ole vastaavaa tilannetta, joten en voi täysin samaistua sillä olen liitossa jossa parisuhde on kestänyt reilut 24 vuotta. Tähän matkaan on sisältynyt todella isoja ylä- ja alamäkiä, lujaa tahtoa ja anteeksiantoakin. Mutta pari vuotta sitten menetin kaksi läheistä ihmistä iäksi, tai siltä se edelleen tuntuu. Ei ole kyse kuolemasta mutta asioista joita ei saa sanoilla tai teoilla korjattua. Yhä 2,5 v. jälkeenkin se loukkaa syvästi mutta aikaa ei saa käännettyä takaisin. Voimahalit teille kaikille!

    • Kiitos Suski, kommenttisi merkitsee todella paljon! Eroon sisältyy valtavasti erilaisia tunteita, yllättäviäkin. Nyt vain täytyy käydä tämä läpi ja käsitellä asiat, jotta on kevyempi jatkaa matkaa ja pystyy vastaanottamaan sen, mitä elämä vielä tarjoaa :)

  7. Nina3

    Siskot, te pärjäätte ja nousette sieltä kun sen aika on. Jokainen ajallaan, sitten kun niitä tunteita on käsitellyt sen ajan kun se kultakin tunteelta vaatii. Erosin vuosi sitten lähes 10v suhteesta. Ensin puski viha vaikka en exää varsinaisesti vihannutkaan. Perässä tuli suru. Voimakkaat tunteet aaltoilee yhä mutta mun kohdalla yhden raskausajan verran kesti ennen kun koin olevani taas jaloillani. Nyt koen olevani jaloillani ehkä vahvemmin kuin koskaan aikuisiällä. Uskallan ja kehtaan olla mä.

    • Kiitos, että jaat oman kokemuksen tänne. Niin moni on ollut (tai on) samassa tilanteessa. Vaikka erot saattavat olla erilaisia, niissä päätee käytännössä aivan samat tunnekokemukset: viha ja suru. Ne täytyy vain käydä läpi ja kokea, koska enemmin tai myöhemmin ne puskee odottamattomasti eteen. Aikaahan tämän läpikäyminen vie, mutta se on oikea tie päästä erosta yli. Täytyy kohdata ikäviä asioita vielä paljon ja pitkään, mutta oikotietä ei näissä asioissa taida olla, vaikka hetkellisesti niin luulisikin.

  8. Nainen +50

    Oliko puolisolla jo toinen katottuna? Miehet eivät yleensä tyhjänpäälle lähde. Tai minä en tiedä yhtäkään joka olisi näin tehnyt.

  9. Susanna

    Itkut on itkettävä. Vihassa on rämmittävä. Puhu, puhu ja puhu. Niin minä selvisin. Puhuin kaikille, jotka vähänkin kyselivät (mitäs kysyivät :D). Kiitän ikuisesti ystäviäni, niitä kolmea, jotka jaksoivat kuunnella. Älä myöskään pelkää hakea apua, kuuntelijoita ei voi olla liikaa. Pidä itsestäsi huolta. Muista syödä, käy kävelyllä, tee normaaleja asioita, vaikka hampaat irvessä. Kliseistä kyllä, aika auttaa.

    Jossain kohtaa huomaat, että hampaat eivät ole enää irvessä, saatat jopa hymyillä :) Odota sitä. Kipu helpottaa. Itsevarmuus kasvaa. Elämä alkaa hymyillä! Selviät kyllä.

    • Vielä toistaiseksi en ole kenellekkään avautunut sen enempää, vaikka moni onkin tilanteesta kysellyt. Olen halunnut jutella sen sijaan kaikista muista asioista, joista tulee hyvä mieli. Ehkä kaikki on vielä niin tuoreena, etten vielä pysty, haluan ensin käsitellä asiat omassa päässä.

      Löysin erinomaisen keinon käydä tätä kaikkea läpi, aloin nimittäin lukemaan erästä kirjaa. Siitä on ollut ihan hirmuisen iso apu, pelkkiä ahaa-elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Arjessa on jo nyt tosi paljon iloa ja se tuntuu mielettömän hyvältä. Musiikki soinut täysillä, olen tanssinut ja laulanut antaumuksella, treenannut ja tehnyt pihahommia. Vihassa on voimaa! Se pitää vain osata käyttää oikein ;)

      Kiitos Susanna kommentistasi 🖤

Vastaa käyttäjälle MariM Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s