comments 898

Samettinen Moon-rahi + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Hakola

Telkkarihuoneen sisustus on edistynyt hyvinkin käytännöllisellä, mutta myös erittäin kauniilla tuotteella. Ja tämä tuote on mainio varsinkin yhteisiä leffailtoja silmällä pitäen.

Kun muutimme tähän kotiin, siirtelimme telkkarihuoneen sohvaa sekä telkkaria edestakaisin eri paikkoihin koittaen löytää toimivimman ratkaisun. Vaikka ihanteellisin paikka telkkarille olisikin suoraan sohvan edessä, toimi se kuitenkin parhaiten seinän vieressä sivulla, jolloin se ei korostu liikaa, vaan on melko huomaamaton muista tiloista katsottuna. Telkkari kun itsessään ei ole kaikista kaunein elementti sisustuksessa.

Jos pidemmäksi aikaa haluaa sohvalle parkkeerata, tulee telkkaria tietysti käännettyä. Ollaan harkittu seinätelinettä – siis ensisijaisesti naperon takia, joka jo kerran sai kaadettua telkkarin itsensä päälleen, mutta turvallisuuden lisäksi myös optimaalisemman asennon takia.

Nyt on kuitenkin rennompaa leffankatseluasentoa varten tullut ihanalle Cosy Pocket -sohvalle odotettu aisapari, upea samettinen Moon-rahi! Ei tarvitse viritellä enää tyynyistä jatkopalaa, kun tuohon mahtuu komiasti meidän molempien jalat ja pötkötysasennot on valmiina. Viltti vaan päälle ja leffa pyörimään, minitreffit kotisohvalla alkakoon.

Rahin pehmeä Boheme-samettikangas on värisävyltään greige ja se on Hakolan valikoimissa uutuuskangas. En nähnyt isona pintana tätä samettia ennen tilausta (paitsi Coterie-blogia kirjoittavan Riikan sohvakuvissa), joten vähän jännitti miten se sitten toimii sohvan kanssa. Sain toki mallipalan kankaasta, jotta pystyin sitä alustavasti mallailemaan, mutta sitten kun rahi saapui, näki vasta kunnolla miltä ne yhdessä näyttää.

Ja hyvältähän ne näytti! Samettikankaan sävy on tosi kaunis ja sopii todella hyvin yhteen hiekanvärisen sohvan kanssa. Muutenkin rahin pyöreä muoto sekä sen koko natsasi kokonaisuuteen hienosti. Rahi menee tarvittaessa myös toisen sohvan kanssa.

Rahin päällinen on irroitettavissa ja pestävissä, joka on tietysti lapsiperheessä hyvinkin suotavaa. Ja jos joskus tekee mieli saada vaihtelua, niin vaihtaa vaan rahin irtopäällisen toiseen väriin tai kokonaan eri kangaslaatuun. Kuten Cosy Pocketin irtopäällisen vaihto sen jo näytti, ilme saattaa muuttua paljonkin hyvin pienellä. Rahi toiminee jatkossa varmasti moneen, leffailloista lastenleikkeihin ja sohvapöydästä lisäistuimeen. Sitä on vieläpä helppo liikutella, voi paikkaa vaihdella mihin ikinä haluaa, vaikkapa makuuhuoneeseen.

Rahista löytyy kahta eri kokoa, iso ja pieni. Tuo on se isompi koko, jonka halkaisija on 75 cm ja korkeus 33 cm, kun taas pienemmän rahin halkaisija on 43 cm ja korkeus 43 cm. Kangasvaihtoehtoina on kahta erilaista samettia, kiiltävää ja lyhytnukkaista Musone-samettia, sekä tätä pehmeää ja ajatonta Boheme-samettia, joka on viime syksyn uutuuskangas.

Mutta höpinät sikseen, nyt on nimittäin jotain superkivaa tiedossa! Kuten otsikkokin sen kertoi, on blogiarvonnan aika. Ehkäpä jo arvaatte, mitä aion teidän kesken arpoa?

Kyllä vain, saan arpoa teidän lukijoiden kesken yhden samettisen Moon-rahin! Voittaja saa valita itse kummalla ja minkä värisellä sametilla rahin haluaa, sekä kummassa koossa, pienessä vai isossa. Palkinnon arvo on 190 € – 350 €, riippuen siis sametista ja rahin koosta. No onko vähän mahtava arvonta! Voi juma.

Osallistu arvontaan kommentoimalla millä kankaalla ja minkä kokoisena rahin haluaisit. Käy katsomassa täällä vaihtoehdot. Osallistumisaika on 3.2.2019 asti. Älyttömästi onnea kaikille osallistujille! Apua, mua alkoi jo jännittämään kuka teistä saa Moon-rahin itselleen, se on nimittäin mielettömän ihana ♥

898 Comments

  1. Neilikka

    Iso rahi tummanvihreällä Musone-kankaalla olisi hieno ja ajaton lisä kotiini! 😊

  2. olivia

    Iso boheme greige tai tummansininen olisi ihana uuteen kotiin!

  3. Lotta

    Oi oi! Iso boheme greige menisi uuteen kotiimme täydellisesti!

  4. Loviisa Mutanen

    Tää ois niin huippu meille, tuosta olenkin haaveillut! Isompi tummanvihreä boheme.

  5. Juttis

    Oi! Olispa ihana tuo iso rahi vaaleanpunaisella Boheme-kankaalla! Haluan! ❤️

  6. Henna Holappa

    Iso boheme greige istuisi juuri meidän olohuoneeseen hyvin.

  7. Johanna N

    Iso Boheme Greige olisi myös meidän värimaailmaan sopivin 😍 Lisäksi uskon tämän värin kestävän hyvin aikaa ☺

  8. Mari

    Miten sattuikin! Tässä kuussa muutettu ensimmäiseen omaan kotiin ja ostoslistalta löytyy juurikin tämä kyseinen rahi, iso boheme greige värissä tai musone vaaleanpunaisena olisi täydellinen meidän uuteen kotiin😍

  9. Jossu

    Valintani olisi iso boheme greige tai puuteri! Upea koti teillä 😍

  10. Eden

    Haaveilen isosta vaaleanpunaisesta Musone-kankaalla kuorrutetusta rahista! Se on ihana.

  11. Oona Moilanen

    Aivan upea arvonta! Mun valinta olisi ehdottomasti myös iso boheme greige 😍

  12. Essi Hämäläinen

    Oi ihana arvonta❤️ meille tulisi pieni rahi puuterin värisenä 😍

  13. Rea

    Kyllä kelpaisi tälläinen ihanuus meidän kotiin. Valintani olisi iso boheme väri greige.

  14. Maija-Borgå

    Boheme Greige olisi ihana meidän harmaan sohvan kanssa!

  15. Petri

    Iso rahi greigen värisellä boheme-kankaalla on aivan kuin meille tehty.

  16. Lilli

    Mukana! Vaude mikä arvonta! Valintani olisi isompi ja väri okra.

  17. Tuuletuksia Jantunen

    Voi miten ihana rahi! Kyllä värien käyttö olisi ihanaa, mutta jätän rohkeammille ne ja päädyin siihen, mikä tuntuu omimmalta. Jos voittaisin arvonnassa, valinta olisi tuo vaalea beige ja isompi koko.

  18. SasuK

    Näyttää kyllä todella hyvältä! Meille kotiutuisi isompi versio boheme greige kankaalla :)

  19. Olivia

    Wau! Kaunein tv-huone, jonka olen nähnyt. ✨ kaikki rahit on ihania, mutta hienoin tämä kuvissa esiintynyt greige!

  20. Pauski

    Oi oi, sopii kyllä niin ihanasti teille! Samanlaisen ottaisin itsellenikin eli iso boheme greige 😍

  21. Outi

    Ihana iso rahi luonnonvalkoisena tai greigenä sopisi meille hienosti!

  22. Karkku

    Ihana arvonta! Valintani olisi iso vaaleanpunainen Musone-kankaalla :)

  23. Virve

    Niin namu rahi! Silmä lepää – ja toivottavasti myös meidän nelihenkisen perheemme jalat leffailloissa :) Haaveena iso rahi Boheme-sametilla ja greigenä.

  24. Anne

    Iso boheme greige sopisi meidän tilaan ja sisustukseen parhaiten.

Jätä kommentti TinttiR Peruuta vastaus