Yläkerran parveke on ollut omissa oloissaan jo pari vuotta, en edes siivonnut sitä muuttomme jälkeen. Siellä lojui vanhaa tavaraa pressujen alla ja oli ilmeisesti muutenkin alkuperäisessä kunnossa 70-luvulta. Olen käyttänyt parveketta ainoastaan petivaatteiden tuulettamiseen, muuten en ollenkaan. Mies ei varmaan koskaan parvekkeella ole edes käynyt… Read More
All posts tagged “Talo”
Asuntomessut Vantaalla
Kerrankin asuntomessut olivat vain puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, tuossa Vantaan Kivistössä. Suuntasimme koko perheen voimin perjantaina iltapäivästä katsastamaan messujen tarjontaa. Eli toisin sanoen mies hoiti Nukaa ja minä kiersin taloja. Annoin toki miehenkin vilkaista muutamaa kohdetta, minä olin sillä aikaa pikkumiehen kanssa syömässä pehmistä. Honka… Read More
Etupihan kunnostusta ja talon maalausta
Nyt kun säät ovat lämmenneet, jatkuivat taas pihahommat. To do -lista on pitkä, mutta touhukkaasti on lähdetty liikkeelle ja paljon on tapahtunut jo muutamassa viikossa. Isäntä on ollut hämmentävän tehokas ja painanut aamusta iltaan pihalla hommia aina kun töiltään kerkiää. Minä vain kerron mitä pitää… Read More
Talon ulkopintoihin uutta väriä
Talomme maalipinnat kaipaavat viimeistelyä. Talon väritys on nyt melko sekalainen; tummanruskeasta punertavanruskeaan. Ikkunan puitteet ovat onneksi valkoiset, mutta maali on jo rapistunut joistakin kohdista. Haluan kohentaa talon ilmettä maalaamalla sen kokonaan uusiksi. Olen jo aiemmin keräillyt fiiliskuvia muutamien talojen ulkoasuista ja iloikseni huomasin, että tuo tyyli on ihan kuin meidän… Read More
Espoolainen mä oon
Noooh, miltäs nyt tuntuu? Tähän kysymykseen olen useamman kerran jo vastaillut, ja olen asiaa itsekin pohtinut. Uudessa kodissa on nyt asusteltu 3 viikkoa ja aika on mennyt huomaamatta, kun kaikenlaista projektia on joka päivälle ollut. Siivoamista, sisustamista ja suunnittelua. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja uusia… Read More



