On ollut aivan ihanaa suunnitella omaa taloa! Tätä on odottanut niin monta vuotta, joten nautin kyllä todella paljon joka hetkestä. Suunnittelu on edennyt hieman sykleittäin. Välillä menee koko päivä miettiessä ratkaisuja, toisinaan keskityn aivan muihin asioihin. Vaikka aikataulu on väljä, tajusin, että kuukaudet vierivät eteenpäin… Read More
All posts tagged “Mäntymetsä”
Sain oman tontin!
Olen shokissa. Sain juuri tiedon, että minulle on luovutettu tontti Espoon kaupungin järjestämässä tonttiarvonnassa! Olen haaveillut omasta tontista ja rakentamisesta jo ties kuinka monta vuotta. Miettinyt asiaa ihan joka päivä. Siis kyllä, joka ikinen päivä. Ja nyt minä sain sen tontin! Pääsen rakentamaan itselleni ja… Read More
Asuntomessut Mikkelissä
Asuntomessut ovat tänä vuonna Saimaan rannalla Mikkelissä. Kävin katsastamassa messutarjonnan eilen pressipäivänä. Suuntasimme aamusella messualueelle isännän kanssa – tai no siis päivällä. Olisi todellakin pitänyt lähteä jo varhain aamulla ajelemaan, koska pressipäivä menikin arvioitua aiemmin kiinni ja oletettu viisituntinen messuralli vaihtui ripsakkaan kahteen tuntiin pikku… Read More
Helou heinäkuu
Kesä on niin nyt! Ihanaa, että kelejä piisaa (ainakin joka toinen päivä). Vastahan oli kevät ja nyt jo heinäkuu. Kesä menee kyl hujauksessa ohi. Pian alkaa naperon kesäloma, joten voi itsekin keskittyä nauttimaan enemmän kesäkeleistä ja lähtee retkille. Nyt on kulutettu turhan paljon sisätiloja, mitä… Read More
Takapiha – ennen ja jälkeen
Välillä on kiva palata vanhoihin valokuviin, joista näkee miltä piha (sekä talo) on ennen näyttänyt ja verrata muutoksen jälkeisiin kuviin. Eipä sitä ilman valokuvia varmaan muistaisikaan, mistä lähdettiin liikkeelle. Töitä tehtiin muutama kesä ja muutos edelliseen on aika huima. Asuntonäytöstä jäi sillon mieleen sopivan kokoinen… Read More



