En oikein tiedä mistä aloittaisin. Ehkäpä siitä mistä kirjoitan, eli väsymyksestä ja ahdistuksesta. Aihe on hieman vaikea, mutta niin todellinen ja jokapäiväinen, että on vain pakko kirjoittaa tästä.
Olen ollut tammikuusta lähtien todella väsynyt. Aluksi laitoin sen kevätväsymyksen piikkiin, joka on iskenyt käytännössä joka ikinen kevät parikymppisestä lähtien. Tällä kertaa väsymys ei kuitenkaan väistynyt rautakuurista huolimatta, vaan saatan edelleen tipahtaa kesken päivän, tuosta noin vaan, vaikka olisi kuinka hyvät yöunet takana. Mitä enemmän aurinko on paistanut, sitä väsyneempi olen ollut. Eikä kyseessä ole mikään pieni hohhoijakkaa-väsymys, vaan aivan jäätävä. Kaupantekijöiksi olen ollut myös ahdistunut, ehkä jopa hieman masentunut.
Ainahan silloin tällöin ihminen on väsynyt ja ahdistunut, tai kokee olonsa masentuneeksi. Mutta ne ovat yleensä vain hetkittäisiä olotiloja. Itsekin koen kriisin tai muuten vaikean elämäntilanteen aikana näin ja siksi ajattelin, että ohimenevää tämäkin. Että taputellaan nämä viikossa tai kahdessa, sitten taas uudella energialla eteenpäin. Mutta ei. Väsymys ja ahdistus ovat pitäneet minut tiukassa otteessaan ja itku meinaa tulla jatkuvasti.
Olen inhonnut itseäni, kaikkea tekemääni ja ihan vaan pelkkää olemista. Usein urheilu auttaa ja sen ansiosta mieli kohenee, mutta nyt se on auttanut vain harvoin. Saatan juoksulenkin jälkeen purskahtaa vain itkuun. Tajusin, että jotain on vialla. Tämä ei ole normaalia enää.
Kun avauduin pitkittyneestä väsymyksestä Instan storeissa, yllättävän moni kertoi painivansa aivan saman asian kanssa, että juuri tänä keväänä väsymys on ollut poikkeuksellisen voimakas ja pitkään kestänyt, ja osalla on myös mielialanvaihteluja.
Muutama arveli, voisiko minulla tämä johtua muuttuneesta elämäntilanteesta. Erosinhan vuosi sitten lasteni isästä ja arki on ollut sen jälkeen erilaista. Mutta minähän käsittelin eron juurta jaksaen viime vuonna ja olen sen kanssa täysin sujut. Niin, ehkä tuossa on silti jotain perää. Olihan ero iso ja merkittävä muutos, eikä siitä kovin kauaa ole. Ja vaikka muutos onkin hyvästä, siihen sisältyy hyvin paljon myös niitä kipeitä asioita. Muutos itsessään, oli se sitten hyvää tai huonoa, saattaa laukaista erilaisia oireiluja, kuten väsymystä, ahdistusta ja masentuneisuutta.
En ole aina pystynyt tarkalleen määrittelemään, mikä minua ahdistaa, mutta taustalla on muutamia tekijöitä, jotka tähän ovat selkeästi vaikuttaneet. Nimittäin tunnen ja koen valtavasti epävarmuutta tulevasta. Suurin asia taitaa liittyä asumiseen, joka painaa mieltä melkein joka päivä. On liian kirkkaasti muistissa se, kun meillä ei ollut kotia, enkä halua siihen tilanteeseen enää. Stressaan siis jo valmiiksi moista asiaa, vaikka tässä on ihan hyvin aikaa asioiden järjestelyyn. Palaan tähän vielä toisessa postauksessa.
Toisinaan olen kyllä kokenut, että kaikki järjestyy ja asiat menevät kuten ne on tarkoitettu. On luotettava siihen, että elämä kantaa. Lasten läsnäolo on auttanut tosi paljon, jotenkin heidän kanssaan tulee valtavan turvallinen olo.
Veikkaan, että koronasta johtuva sosiaalinen puute on alkanut myös vaikuttamaan. Olen erittäin mielelläni omissa oloissani, eikä eristäytyminen ole minulle ongelma, muttei tällaista pidemmän päälle kukaan jaksa. Kaipaan tosi paljon ystäviä, ihmisiä, kohtaamisia, tapahtumia ja juhlia. Noh, kukapa ei. Näin on menty jo vuosi, vaikka tuossa välissä höllennettiin rajoituksia ja arki on tuntunut paikoittain normaalilta, mutta jatkuvien koronauutisten lukeminen ahdistaa. Olen tietoisesti ingnoorannut niitä ja lukenut jotain ihan muuta, mutta eipä niiltä voi välttyä. Niin, että tilanne on pahenemaan päin, nice.
Minulla on ollut kilpirauhasen vajaatoiminta jo yli 15 vuotta. Lääkitystä on veivattu näiden vuosien aikana edestakaisin, jotta saadaan pidettyä arvot mahdollisimman hyvänä ja olo normaalina. Jos lääkitys on väärä, sillä voi olla ikäviäkin vaikutuksia, kuten väsymystä, hiustenlähtöä sekä mielialamuutoksia, ja pahimmassa tapauksessa jopa lapsettomuutta.
Huomasin jokunen aika sitten, että olen heilunut pitkään viitearvojen alapuolella. Lääkitystäni on jatkuvasti muutettu, mutta sillä ei ole ollut toivottua vaikutusta. Tämähän nyt selittäisi oloani. Sain lähetteen labrakokeisiin, jossa tutkitaan tällä kertaa hieman laajemmin, miksi lääkityksen muutos ei ole vaikuttanut ja miksi koen oloni näin oudoksi. Tähän menee vielä monta viikkoa, ennenkuin pääsen antamaan näytteet ja saan tulokset. Toivottavasti syy kaikkeen löytyy nyt sieltä, sittenhän on helpompi lähteä asiaa ratkomaan.
Olin eilen taas tosi itkuinen ja pohdin, millä tavoin voisin oloani helpottaa. Juoksu- tai kävelylenkki ei houkutellut yhtään, eikä oikein mikään muukaan, paitsi alkoholi. Olen tietoisesti vältellyt alkoholia, koska pelkäsin sen vievän tilannetta huonompaan suuntaan. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla ja suuntasin Alkoon punaviiniostoksille. Laitoin naapurille viestiä, jos hän tulisi nauttimaan kanssani lasillisen, koska en tiennyt miten reagoin tässä olotilassa, jos olen yksin ja otan alkoholia. Olen nimittäin tottunut ottamaan vain silloin, kun on hyvä olo. Nythän tilanne oli päinvastainen.
Naapuri tuli seurakseni ja kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Kerroin omasta väsymyksestä ja ahdistuksesta, sekä muista mieltä painavista asioista. Olo alkoi tuntua erittäin rentoutuneelta ja sitä myöten helpottuneelta. Tämä olikin täysin oikea ratkaisu, pieni hiprakka teki todella hyvää! Menin hymyssä suin nukkumaan ja tuo hymy oli kasvoilla myös aamulla.
Luin aamukahvin lomassa Saku Tuomisen kirjan ‘Kaikki on hyvin – riippumatta siitä miten kaikki on’. Kirja osui ja upposi. Se kosketti ja pariin kertaan itketti. Kirjan sanoma tuli ihan täydelliseen ajankohtaan. Siinä oli paljon niitä ajatuksia joita olen pyöritellyt, ja nyt sain moneen asiaan vahvistusta, miten suhtautua elämän tuomiin haasteisiin. Vahva lukusuositus.
Kuin taikaiskusta tunnen oloni taas täysin normaaliksi. Mieli on ihmeellisen kevyt ja vapautunut. Siis kirja, punaviini ja hyvä keskustelu, tätäkö se oli mitä minä tarvitsin! En nyt tiedä onko tällä homma selvä, koska olen aiemminkin kokenut helpotuksia jopa kokonaisen päivän verran. Mutta samapa se, nautin tästä ihanan virkeästä olotilasta ja otan siitä ilon irti. Tunnen olevani elossa, toivottavasti pidempään. Katsotaan sitten, jos niistä labratuloksista selviää aikanaan sitten jotain enemmän. Nyt mä lähden lenkille, adios!
Design Wash 