19/01/2026
comment 0

Vauhdikas vuoden alku

On taas kaikenlaista tapahtunut, niin työkuvioissa, omissa projekteissa kuin suhteessakin. Päivät ovat niin täynnä toimintaa, ettei ole ollut sopivaa hetkeä kirjoittamiselle, mutta jospa nyt kerkeisi purkamaan viime viikkojen kuulumisia.

Joulunaika ja välipäivät olivat todella rentoja. Päätin, että keskityn kaikkeen muuhun, kuin töihin tai omiin projekteihin. Oli ladattava akkuja, koska tiesin, että tästä vuodesta tulee vauhdikas monella osa-alueella. Eli tiedossa oli kunnon laiskottelua, sekä sopivissa määrin myös ulkoilua ja urheilua.

Vuosi vaihtui todella hyvissä tunnelmissa Salutorgetissa. Nautimme hyvästä ruoasta, loistavasta palvelusta, ihanasta miljööstä sekä toistemme seurasta. Kävimme vielä Clarionissa drinkeillä Helsingin kattojen yllä. Ilta oli erittäin onnistunut ja tuli vahva tunne, että suhteemme menee oikeaan suuntaan. Enpä arvannut minkälaisia käänteitä oli pian luvassa.

Tämän vuoden teema on selkeästi rakentaminen ja remontoiminen, ihan jo pelkästään oman rakennusprojektin puolesta, jossa suunnitelmat ovat kehittyneet mukavasti. En ole vielä arkkitehtitoimistoa valinnut, vaikka eräässä toimistossa kävinkin jo tapaamisessa. Vaikutti oikein hyvälle, mutta vertailun vuoksi haluan tavata vielä pari muutakin vaihtoehtoa.

Kävimme viikko sitten mittaamassa tontilla korkoja. Tajusin, ettei suunnitelmani voi mitenkään toimia, koska kalliota pitäisi louhia niin paljon. Ja sehän on se mikä maksaa. Haluan säilyttää kalliota mahdollisimman paljon jättämällä sen osaksi pihan maisemointia, joten ensimmäinen idea piti tyystin unohtaa ja alkaa pyörittämään pohjaa uudelleen.

Eipä haitannut yhtään, koska nyt alkaa oikeat linjat löytymään ja pohjakin parani huomattavasti. Toki kaikki on tässä vaiheessa vasta ideointia, käyn ammattilaisten kanssa kaikki vielä kunnolla läpi, miten mikäkin toimii rakenteellisesti, mitä ne kustantaa ja mitä ylipäätään pystyy toteuttamaan. Mutta tämä suunnitteluvaihe on niin inspiroivaa ja innostavaa, ettei malta lopettaa.

Töiden suhteen vuosi alkoi myös mukavasti. Sain uuden ihanan asiakkaan, jonka kanssa ollaan pidetty jo useampi palaveri. Lähden mukaan rakentamaan kotimaista brändiä, jonka lanseeraus on keväällä. Sinänsä asiakas ei ole aivan uusi, olen itseasiassa tehnyt heille jo erään suunnittelutyön muutama vuosi sitten, mutta nyt yhteistyö tulee olemaan laajempi. Tai näin ainakin toivon, että päästään tekemään isosti ja pitkään. Todella merkittävä uusi innovatiivinen tuote on tulossa kansainvälisille markkinoille, joka tulee omalta osaltaan muuttamaan rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen alaa. Iso hanke kyseessä.

Tässä tuli pari päivää sitten vastaan aika huikea tarjous. Viikonloppuna on Rakenna & Remontoi -messut, jonne ajattelin mennä ensimmäistä kertaa. Olin yhteydessä messujärjestäjään mahdollisen someyhteistyön tiimoilta, mutta minulle tarjottiinkin omaa messuosastoa! Kyseessä olisi ollut reilun kokoinen osasto keskeiseltä paikalta. Vastasin puhelun aikana kyllä, koska tietysti minä oman osaston haluan! Todellisuus iski kuitenkin samantien vasten kasvoja: VIIKOSSA messuosaston suunnittelu, valmistus ja toteutus. Hell no.

Toki olisin jonkunlaisen osaston saanut kyhättyä tuossa ajassa, mutta haluan kuitenkin panostaa siihen ja tehdä siitä kaikinpuolin viimeistellyn. Vaikka suunnittelutyö onnistuu hyvinkin nopeasti, materiaalien valmistamisessa ja toimittamisessa menee aina aikaa. Olen suunnitellut pari messuosastoa asiakkaille ja ne on aloitettu vähintään puoli vuotta aiemmin. Tilauksissa kun menee oma aikansa. Ehkä olisin käyntikortit saanut teetettyä, mutta itse osastoon liittyvät elementit ja kalusteet olisi saattaneet jäädä saamatta.

Oli siis pakko kieltäytyä tästä huikeasta mahdollisuudesta tällä kertaa. Jos aikaa olisi ollut vaikkapa kuukausi, tietysti olisin ottanut paikan vastaan. Mutta jos sitten vuoden päästä. Oma messuosasto on ollut kuitenkin pitkään mielessä.

Mitä käänteitä sitten suhderintamalla tapahtui? Päätimme, että jatkamme erikseen. Päätös tuli lopulta hyvin nopeasti, mutta kai tuo asia oli omalta osaltaan hautunut jo tovin. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Juttelimme ihan kaikesta ja paljon, hyvin avoimesti. Oli paljon fyysistä vetovoimaa ja sen puolesta kaikki toimi paremmin kuin hyvin.

Meillä on vaan täysin erilaiset elämäntilanteet. Ne eivät lopulta soljahtaneet yhteen sillä tavoin kuin ajattelimme. Meillä oli myös hyvin erilaiset näkemykset suhteestamme sekä ajankäytöstä.

Olen kiitollinen näistä kuukausista, jotka vietimme yhdessä. Opin paljon itsestäni sekä myös toisesta. Sain kokea monia sellaisia asioita, joita en voinut kuvitellakaan koskaan kokevani. Oli ihanaa ihastua ja saada omille tunteille vastakaikua, kokea lyhyessä ajassa näinkin monitasoinen suhde. Hyvillä mielin siis olen ja lämpöisissä väleissä ollaan. Ei tähän liity draamaa tai muuta ikävää. Oikein asiallisesti ja kunnioittavasti päättyi meidän tarina, aivan kuten se alkoikin.

Nyt on ihanan vapautunut ja kevyt olo. Voi taas keskittyä täysillä töihin ja muihin projekteihin. On tosi onnellinen fiilis kaiken kaikkiaan. Selkeästi oli oikea päätös lopettaa suhde. Se, jatkuuko meidän yhteydenpito rakentamisen tai muun projektin tiimoilta, jää nähtäväksi.

Sitten on vielä kerrottava eräs asia, josta olen erittäin innostunut. Olen rakentamassa omaa tuotesarjaa! Projekti käynnistyi jo vuosi sitten, jota olen kehittänyt hiljalleen muiden hommien ohessa. Toivottavasti tuotesarja tai ainakin osa tuotteista näkee päivänvalon tämän vuoden aikana. Sarjan valmistaminen vaatii melko paljon rahallista investointia, mutta uskon tähän, joten aion viedä projektia eteenpäin parhaani mukaan. Tämä on kuitenkin yksi pitkäaikaisista unelmistani.

Että sellaista tänne! Mahtavaa, että tapahtuu ja asiat menevät oikeaan suuntaan. Lopullisia päätöksiä on joskus vaikea tehdä, mutta niitä on vaan tehtävä, jotta pääsee eteenpäin. Jos on tällainen vuoden alku ollut, niin mitähän kaikkea on vielä tiedossa! En malta odottaa.

03/12/2025
comments 14

Sydän auki

Piti tulla tänne blogiin purkamaan vähän ajatuksia. Meneillään on paljon kaikkea, enkä oikein saa jäsenneltyä mielessä pyöriviä asioita. Ehkä kirjoittaminen auttaa siihen, onhan tämä blogi toiminut aina tietynlaisena terapiapaikkana. Täällä sitä uskaltaa sanoa paljon enemmän ääneen, kuin muissa kanavissa kuten Instagramissa, joka on julkisempi tila. Siellä koen tietynlaista varovaisuutta, mitä sanon ääneen. En pelkää kommentteja, mutta ehkä jollain tavalla pelkään sitä, että paljastan siellä liikaa ja kuka tahansa voi sen nähdä.

Blogin koen eri tavalla. Tämä tuntuu turvalliselta paikalta. Voin sanoa ajatukset ja asiat täällä paljon vapautuneemmin. Aivan kuin pötköttelisin pehmeällä sohvalla viltin alla, ympärillä seinät, jotka suojaavat katseilta, korvilta ja ääniltä. Voin sanoa mitä haluan ja sillä temmolla mikä itselle tuntuu parhaimmalta. Voin antaa tunteiden näkyä sellaisenaan, raakana ja haavoittuvaisena, täysin omana itsenäni. Voin olla iloinen, surullinen, onnellinen, vihainen tai pettynyt. Voin sanoa ääneen sellaisiakin ajatuksia, jotka yllättävät välillä itsenikin.

Joten, istunto alkakoon.

Marraskuu oli todella erikoinen kuukausi. Oikeastaan kaikki alkoi jo lokakuussa, jolloin tapahtui merkittäviä ja odotettuja käänteitä. Kun sain tietää, että minulle on luovutettu tontti rakentamista varten, en voinut kuvitellakaan mitä muuta siitä seuraisi. Nyt vähän jännittää sanoa näitä asioita ääneen, mutta ehkä tämä terapiaistunto auttaa itseäni omien ajatusteni kanssa. Ne kun ovat olleet viime aikoina todella hurjassa myllyssä ja edelleen ovat.

En ole miettinyt rakentamiseen liittyviä asioita hetkeen juuri yhtään. Ei ole pystynyt. Enkä ole miettinyt muitakaan melko olennaisia arjen asioita, koska keskittymiskyky on ollut täysin kadoksissa.

Tässä on nimittäin käynyt niin, että olen tavannut erään henkilön, jonka takia minulla on mennyt pasmat aivan sekaisin. Jostain syystä tämän kertominen ääneen on hieman vaikeaa. Ehkä sen takia, koska kaikki on niin alussa, eikä voi tietää mitä tuleman pitää. Tosin, en edes halua miettiä muuta, kuin vain tätä hetkeä ja olla siinä täysin läsnä.

Jokunen tovi sitten ilmoitin, että kaikki deittiäpit on omalta osalta hyllytetty enkä enää treffaile. Vielä viime kesänä annoin yhden mahdollisuuden – lähinnä itselleni, mutta päätin, että jos se ei ota tuulta purjeisiin, annan olla ja keskityn täysillä itseeni ja omiin unelmiini.

Tuosta hetkestä lähtien mielen valtasi todella vapautunut ja onnellinen olo. Jopa lapset huomasivat muutoksen. Vanhempi lapsi kysyikin, mikä minulla on, kun en enää tiuski, vaan olen iloinen ja lempeä. Tokaisin olevani onnellinen. Jostain syvältä se selkeästi kumpusi. Ihmettelin asiaa itsekin, mutta nautin tuosta kepeästä olotilasta, jonka olin saavuttanut. En enää haikaillut parisuhteen tai minkään muunkaan suhteen perään. Kaikki ajatukset kirkastuvat. Tiesin täysin, mitä tulen tekemään seuraavaksi. Minulla on unelmia ja nyt aion mennä niitä kohti. Tein suunnitelmat ja aloin toimimaan.

Tuossa kohtaa ei ollut edes tietoa tontista, vaikka olinkin varma, että joku päivä se tontti vielä minulle tulee. Tontti oli tietysti todella mahtava ja jopa hieman epätodellinen yllätys, josta innoissani jaoin postauksen pariinkin eri kanavaan.

Sain muutamia yhteydenottoja niin arkkitehdeiltä, työnjohtajilta, maanrakennusyrityksiltä kuin sisustusalan toimijoilta, jotka tarjosivat omia palveluitaan rakentamiseen liittyen. Sain myös viestiä eräältä urakoitsijalta, joka kertoi olevansa kiinnostunut rakentamaan minun taloni. Sinänsä oli sattumaa, että hän rakentaa taloja juuri siitä materiaalista, jollaista olin itsekin ajatellut. Vakuutuin hänen ammattitaidosta ja näkemyksistä, joten halusin jatkaa keskusteluja tulevan rakennusprojektin tiimoilta.

Päätimme pitää palaverin ja katsoa, miten ajatukset projektista osuisi yksiin. Kiire ei sinänsä ollut, mutta mikäs siinä, jos hyvissä ajoin käy suunnitelmia yhdessä läpi, olihan minulla jo vahva visio siitä mitä haluan.

Pidimme palaverin ja kävimme tontillakin pyörähtämässä. Juttelimme paljon kaikesta, jopa niin paljon, että itse pääaihe, rakennusprojekti, meinasi välillä unohtua. Ajattelin palaverin kestävän pari tuntia, mutta lopulta se kestikin 11 tuntia. Aika oli mennyt aivan hujauksessa.

En meinannut saada sinä yönä unta ollenkaan. Hymyilytti vaan. Kävin läpi keskusteluitamme, nauroin niitä ääneen. Olisin niin kovasti halunnut vielä jatkaa juttelua, vaikka läpi yön. Tajusin, että olen aivan totaalisen ihastunut. En ikinä olisi voinut kuvitella, että minulla heräisi tällaisia tunteita toista kohtaan. Oikeastaan se tapahtui jo sillä hetkellä, kun hän astui ovesta sisään.

Jatkoimme viestittelyä seuraavina päivinä. Oli hauska huomata, miten juttua vaan tulee aiheesta kuin aiheesta, ja miten samanlainen huumorintaju meillä on. Vaikka keskustelu pysyi koko ajan hyvin asiallisena, siinä oli selkeästi molemminpuolista kemiaa.

Seuraavana lauantaina kerroin hänelle illastani, kun minun oli tarkoitus korjata tulostin ja jynssätä kylpyhuone puhtaaksi, mutta myönsin, että todellisuudessa olisin halunnut ottaa hänen kanssaan viiniä. Hän sanoi, että kuulostaa kivalle, koska hän oli juuri sanomassa minulle yhtä asiaa. Kuulemma minun kanssa oli älyttömän mukava olla, ja että pitkästä aikaa on joku ihminen, jonka kanssa on aidosti mahtavaa jutella ja jonka ajatuksia hän haluaa kuulla.

Olin aivan varma, että seuraavaksi tulee se mutta. Sydän jätti varmaan pari lyöntiä välistä, kun odotin vastausta, onko hän tulossa. Vastaus kesti tuskallisen pitkään. Kerkesin ajatella jo kaikki pahimmat skenaariot läpi, ja olin lähes varma, että tämäkin juttu loppuu ennen kuin se edes alkaa. Enhän edes tiennyt mikä on hänen parisuhdestatus tai muu elämäntilanne. Emme olleet tällaisista asioista puhuneet vielä ollenkaan.

Hengitin syvään ja kysyin suoraan, onko tässä jokin mutta.

Sain viimein vastauksen: Ei. Hän tulisi mielellään juomaan viiniä ja juttelemaan. Kuulemma vesikin käy, tai tulostimen asennus tai vaikka kylppärin jynssäys. Mikä helpotus. Tilanne oli siis se, että molempia selkeästi kiinnostaa ja voimme vapaasti nähdä toisiamme.

Niinpä sitten näimme. Juttelimme ihan koko yön. Ja siitä seuraavat yöt. Ja seuraavat päivät. Okei, aina ei pelkästään olla juteltu, jos tiedätte mitä tarkoitan, mutta juttelemme ihan kaikesta ja todella paljon. Ongelmaksi on muodostunut se, ettemme malta nukkua yhtään. Nukkuminen on jäänyt todella vähiin, ei väliä ollaanko yhdessä tai viestitelläänkö, aina sama homma. Aika menee jatkuvasti aivan hujauksessa.

Hassua, miten sitä haluaa olla toisessa kiinni kuin iilimato. Pystyn olemaan hänen seurassaan täysin oma itseni. On todella vapauttava tunne heittäytyä täysin tilanteen vietäväksi. Uskallan sanoa juuri ne asiat jotka on mielessä, ilman pelkoa, että toinen tuomitsee millään tavoin. Voin myös olla täysin spontaani joka ikisessä hetkessä. En ole koskaan ollut näin auki toiselle, kaikki suojamuurit laskettuna.

Meidän välinen kemia on ihan käsittämätön. Miten voi haluta toista ihan kokoajan. Hullua. Ja minä kun luulin, että olen jo kaiken kokenut. Noup. Tämä on next level, ihan jokaisella tasolla. Ja joka kerta löytyy uusia tasoja meidän välillä. Ei voi ymmärtää.

Juttelemme todella avoimesti kaikesta. Vaikeistakin asioista. Menemme syvään päätyyn, mutta voimme vaihtaa kepeisiin aiheisiin hetkessä. On jännä, miten toisen kanssa voi saada tällaisen yhteyden, fyysisesti ja henkisesti. Ensimmäiset viikot jännitin kokoajan. Nyt tunne on tasaantunut, mutta silti tietynlainen jännitys on koko ajan läsnä. Se on kiva tunne.

Sitä en tiedä mihin tämä juttu johtaa. En pysty ajattelemaan yhtään pidemmälle, enkä oikeastaan edes halua. Elän vain tässä hetkessä ja annan tunteiden viedä.

Joten jos olen vähän ulapalla muusta elämästä tällä hetkellä, niin tässä syy. Koko pakka on mennyt sekaisin, unirytmit on mennyt sekaisin, kroppa on mennyt sekaisin ja mieli se vasta sekaisin onkin. Olen tässä kuplassa mielelläni, mutta tietysti muu elämä alkaa hieman kärsiä. Yritämme laittaa rajoja, joiden pitäminen on lähes mahdotonta. En pysty kieltäytymään mistään. Olen aivan vietävissä.

Sydän on nyt tosi auki. Uskallan ja haluan pitää sen auki, koska tiedän, että toinen on siinä ottamassa koppia, eikä ole lähdössä mihinkään. Tosi kiva ja turvallinen tunne. Ja se, että on ikävä toista, voi tuntua näin voimakkaasti. Uutta minulle.

Että onhan tässä hieman käsittelemistä ja jäsenneltävää pienessä mielessä. Välillä ajatukset sinkoilevat levottomasti edes takaisin, enkä saa niistä aina tolkkua, saati että toinen saisi. Mutta nämäkin voin sanoa ääneen. Ei aina tarvitse olla vastauksia heti.

Uutta palaveria odotellessa. Se nimittäin nyt vähän jäi.

29/10/2025
comments 6

Unelmia kohti

Kiitos ihan älyttömästi kaikista viesteistä ja onnitteluista liittyen tonttiin sekä tulevaan rakennusprojektiin. On ollut ihana kuulla, miten monella tämä on herättänyt ajatuksia omien asumisunelmien toteuttamisesta. Olen tosi otettu, jos tämä inspiroi, rohkaisee tai antaa uskoa siihen, että omat unelmat voivat oikeasti toteutua. Niitä kohti vaan rohkeasti.

En voisi olla tyytyväisempi, että lähden tähän projektiin nimenomaan yksin. Tottakai kauhistuttaa ja pelottaa miten tulen pärjäämään taloudellisesti, kun ei ole toista aikuista maksamassa kuluja, mutta eipä ole siinä myöskään arvostelemassa tai piikittelemässä. Olen täysin vapaa kaikesta tuosta. Voin tehdä itse jokaisen päätöksen, valita juuri ne asiat jotka haluan ja suunnitella sen näköistä kuin itse haluan. Ei tarvitse tehdä kompromisseja ainakaan sen suhteen, että toinen on asioista eri mieltä.

Olen tehnyt useamman asuntoprojektin puolison kanssa ja ne ovat olleet tosi hauskoja. Yhdessä tekeminen on kivaa, ainakin niin pitkään, kun se on kivaa. Niin.

Kaiken sen kivan rinnalla olen saanut kuulla, miten missään ei ole mitään järkeä, aivan turhaan laittaa paikkoja kuntoon, aivan turhaan viimeistelee ja korjailee, aivan turhaan parantaa kokonaisuutta, toimintoja ja estetiikkaa. Laittaa nyt sellaiseen aikaa ja rahaa. Miksei voi vaan tyytyä siihen miten asiat on. Voisinko lopettaa jatkuvan unelmoinnin ja haaveilun. Todella typerää ja idioottimaista. Ärsyttävää. Muut kärsii. Tällaista kommenttia olen saanut, enkä pelkästään omalta puolisolta. Ääni kellossa on muuttunut heti, kun tieto myyntihinnasta on tullut. Yhtäkkiä kaikessa onkin järkeä.

Joten voitte vaan kuvitella, miten vapautunut olo on, ettei tuollaista enää tarvitse kuunnella. On aivan ihanaa, että ympärilläni on nyt sellaisia ihmisiä, jotka ovat aidosti onnellisia puolestani.

Tärkeintä on tietysti se, että oma perhe on tukemassa. Omat vanhempani ovat itse joskus rakentaneet omakotitalon, kuten myös siskoni. Meillä kaikilla on erittäin vahva kiinnostus rakentamiseen, arkkitehtuuriin, sisustamiseen, suunnitteluun sekä itse tekemiseen. Voisimme puhua loputtomasti näistä aiheista. Ystäväpiiristäni löytyy myös paljon samanhenkistä porukkaa. Jaamme ideoita, kysymme vinkkejä, haaveilemme yhdessä ja kannustamme toisiamme unelmien toteuttamisessa. Olen tosi onnekas heistä kaikista.

Suunnitelmat talon suhteen ovat edenneet, parhaillaan selvitän eri toteutustapoja, mikä on mahdollista, mikä kustantaa mitenkin paljon ja ketä kaikkia osaajia tarvitsen projektin toteuttamiseen. Näyttää vahvasti siltä, etten ota valmista talopakettia, koska haluan vaikuttaa niin moneen asiaan koko projektin ajan. Tämä voi olla myös keino pitää kustannukset kohtuullisina, kun kilpailutan itse eri urakkavaiheet sekä materiaalit.

Tottakai olen huolissani, miten rahani riittävät rakennusprojektiin. Työtilanne on ollut pitkään epävarma, mutta sitä se on ollut oikeastaan aina. Siis niin kauan, kun olen työelämässä ylipäätään ollut. Olin sitten palkkatöissä tai yrittäjä, aina on turbulenssia. Vaikka pyrin pitämään elämäni tasapainossa, haluan jatkuvasti uusia haasteita, jännitystä ja seikkailuja. Haluan tuntea eläväni, mennä sitä kohti, johon minulla on aitoa paloa ja intohimoa.

Vai pitäisikö jäädä odottamaan parempia aikoja? Entä jos niitä ei koskaan tule? Annanko unelmani valua edestäni, vain sen takia, että kaikki on epävarmaa?

Suurin riski elämässäni on olla ottamatta riskejä. En halua elää elämääni niin, että jonain päivänä havahdun unelmien toteuttamisen olevan liian myöhäistä. Tajuta, etten koskaan edes yrittänyt, uskaltanut tai viitsinyt.

Pelko onkin usein pahin vastus. Joskus se meinaa pitää otteessaan todella tiukasti, mutta kun pelosta huolimatta vaan tekee ja toimii, pelko vähitellen väistyy. Pitää tavoitteet vahvasti mielessä ja jatkaa eteenpäin, askel kerrallaan. Harvoin hyppään asioihin suinpäin. Saatan tehdä hyvin pitkään vertailuja, laskelmia ja kartoituksia. Laitan puntariin tunteet ja järjen. Vaikea sanoa kumpi lopulta voittaa, koska molemmilla on oma iso roolinsa.

Ei meistä kaikki uskaltaisi lähteä rakennusprojektiin yksin, eikä varmasti edes haluaisi. Minäpä haluan. Haluan sitä aivan helvetin paljon. Riittääkö rahani, onko tarpeeksi töitä? En tiedä. Toki minulla on jo jonkinlainen pääoma kertynyt, en aloita täysin nollasta. Ja tiedän kyllä varsin hyvin, miten pankit suhtautuvat minuun. Olen nainen, yrittäjä, sinkku, pienituloinen ja minulla on kaksi elätettävää lasta. Siinä on semmoinen värisuora, joka pankkien silmissä näyttää todella huonolta. En anna tämän haitata, vaan jatkan silti. Asiat järjestyy, kun ne järjestetään.

Minulla on unelmia ja tavoitteita, joten niitä kohti menen. Kun itsellä on visio, tavoite ja päämäärä, joihin lopulta pääsee monien mutkien kautta, sitä tunnetta ei korvaa yhtään mikään muu. Se ylpeyden tunne omasta itsestä ja omasta tekemisestä on todella palkitsevaa.

On tosi jännittävää lähteä toteuttamaan omaa unelmaa – omaa taloa omien toiveiden mukaan. Kiitos vielä tosi paljon myötäelämisestä! Se merkitsee niin paljon. Kokoan ideoita ja suunnitelmia tänne blogiin, jaan edistymistä ja tietty paljon valokuvia prosessista. Vaikea sanoa aikataulua vielä tässä kohtaa, kun kaikki on niin alussa. Mutta neuvottelut ovat alkaneet ja huomenna tapaan mahdollisen pääurakoitsijan. Tosi hyvä fiilis kaikesta, että välillä sitä ihan herkistyy.

Kokosin tähän postaukseen muutamia kuvia kohteista, jotka inspiroi valtavasti. Erittäin hienoa minimalistista arkkitehtuuria, rohkeaa materiaalien vuoropuhelua ja muotoja, jotka ovat kuin taideteoksia. Näitä tarjoilee australialaiset arkkitehtitoimistot Adam Kane Architects ja De Natris Architecture, kameran takana taitava Timothy Kaye.

17/10/2025
comments 18

Sain oman tontin!

Olen shokissa. Sain juuri tiedon, että minulle on luovutettu tontti Espoon kaupungin järjestämässä tonttiarvonnassa! Olen haaveillut omasta tontista ja rakentamisesta jo ties kuinka monta vuotta. Miettinyt asiaa ihan joka päivä. Siis kyllä, joka ikinen päivä. Ja nyt minä sain sen tontin! Pääsen rakentamaan itselleni ja pojille talon. Ihan hullua. Hullua ja mahtavaa.

Tontti sijaitsee luonnonsuojelualueen kupeessa, ylhäällä mäntypuiden katveessa kallioisissa maisemissa. Rakastuin alueeseen samantien, kun siellä ensimmäistä kertaa kävin muutama vuosi sitten.

Se oli eräs viikonloppu, keskiyö, talvi. En saanut unta ja päädyin selaamaan erästä lehtiartikkelia alueesta, jonne on tulossa mahdollisesti tontteja myyntiin tulevina vuosina. En aiemmin edes tiennyt alueen olemassaolosta, mutta lähdin huvikseni katsomaan millainen alue on kyseessä.

Paikka löi samantien ällikällä. Olin aivan mykistynyt, miten upea se oli. Rauhallinen oma maailmansa, kivenheiton päässä palveluista. Tein nopeasti omat johtopäätökset, että alueelle aletaan rakentamaan hyvin pian kunnallistekniikkaa ja mahdolliset tontit tulevat tarjolle seuraavana syksynä. Pohdin myös minkä kokoiset tontit mahtaa olla ja minkä hintaiset.

Soitin heti maanantaina Espoon tonttiyksikköön kysyäkseni, pitääkö mielikuvani paikkansa. Kyllä, ihan kaikki täsmäsi. Siitä hetkestä lähtien tiesin, että tuonne minä haluan ja tuonne minä aion jonain päivänä rakentaa. Se on unelmani ja sitä kohti nyt menen. Tavoitteeni oli kristallinkirkas.

Niin ne tontit sitten tulivat syksyllä tarjolle Espoon kaupungin järjestämään tonttiarvontaan, johon innoissani osallistuin. Arvontanumeroni oli 535. En saanut tonttia. Tämä ei kuitenkaan lannistanut, koska tiesin, että alueelle on tulossa vielä tontteja lisää jossain kohtaa. Eikä rakennusprojekti tuossa hetkessä olisikaan ollut kaikista optimaalisin. Pidin unelmastani edelleen tiukasti kiinni.

Tuli seuraava syksy. Osallistuin toiveikkaana taas tonttiarvontaan, olihan alueelle tullut muutama lisätontti tarjolle, kuten uumoilinkin. Nyt arvontanumeroni oli 161, joka oli jo huomattavasti parempi, mutta ei sillä tonttia irronnut taaskaan. Elämäntilanteeni ei ollut taloudellisesti tuossa kohtaa kovinkaan stabiili, joten oli jopa pieni helpotus, etten tonttia saanut.

Sitten tuli kolmas syksy. Kaikki alueen tontit olivat edellisinä vuosina jo menneet, mutta kaksi tonttia oli vapautunut ja ne olivat jälleen saatavilla. Tietysti lähdin niitä tavoittelemaan.

Niin siinä sitten kävi, että sain kuin sainkin toisen näistä tonteista! Arpanumeroni oli tällä kertaa 15 ja sillä irtosi suoraan tämä kyseinen tontti.

Arvonta järjestettiin tänä vuonna hieman eri tavalla. Nyt haun yhteydessä valittiin ne tontit numerojärjestyksessä jotka haluaa, ennen ne valittiin erillisessä valintatilaisuudessa. En saanut ykkösvaihtoehtoani, mutta olen todella onnellinen siitä, että ylipäätään edes sain tontin ja juuri tältä unelmieni asuinalueelta! Ja vieläpä siltä kadulta, johon nimenomaan halusin.

Tontti on 709 m² kokoinen ja siinä on rakennusoikeutta 142 m². Tontti sijaitsee päättyvän tien varrella, alueen korkeimmalla kohdalla. Ilmansuunnat avautuvat etelään ja länteen. Maapohja on kallioinen, eli louhimista on tiedossa. Asuinaluetta ympäröi upea mäntymetsä ja vieressä on järvi, joka saattaa ikkunoista sitten näkyä.

Aluksi löi aivan tyhjää millainen talo tuohon voisi tulla. Tontti on kulmatontti, eikä yksikään sivu rajoitu metsään ja naapuritaloja on käytännössä joka sivulla. Iski hetkeksi lievä ahdistus.

Aloin piirtämään pohjaa sen mukaan, miten haluan näkymien ja ilmansuuntien menevän. Piirsin pohjan käytännössä valmiiksi yhdessä yössä. Kaikki loksahti siinä hetkessä paikoilleen: pohja, neliöt, julkisivu, materiaalit, asemointi ja sijoittelut. Tajusin, että juuri tällaisesta kokonaisuudesta olen haaveillut kaikki nämä vuodet ja nyt ne istuvat täydellisesti tuolle tontille.

En lähtenyt budjetti edellä, vaan suunnittelin kokonaisuuden juuri sellaiseksi kuin haluan, tontin mahdollisuuksien mukaan. Sitten tein raakaa kustannuslaskelmaa. Tietty todelliset kustannukset selviävät tarjouksia pyytäessä ja rakentamisen edetessä, mutta hyvä laskea tässä kohtaa mitä unelmieni talo tulisi suunnilleen maksamaan.

Kustannusarvio meni tietysti yli budjetin. Täytyy katsoa, mistä karsitaan ja mitä kompromisseja joutuu tekemään. Täytyy miettiä hyvin tarkkaan mikä hyöty mistäkin on, mikä on välttämätöntä ja mikä nostaa vaikkapa talon arvoa.

Aion osallistua rakentamiseen niin paljon kuin pystyn, ei pelkästään säästämisen takia, vaan puhtaasti intohimon, oppimishalun sekä tekemisen ilon takia. Olen alkanut luottamaan itseeni enemmän, että kyllä minä itseasiassa osaan ja pystyn, kunhan vaan alan tekemään. Toki monet asiat jätän suosiolla ammattilaisille.

Tässä kun lähtee projektiin aivan yksin, on budjetti huomattavasti rajallisempi, kuin vaikkapa pariskuntana rakennettaessa. Tarvitsen silti melkein yhtälailla tilaa, taloudestani kun löytyy kaksi kasvavaa miehen alkua. Tietysti jännittää mihin oma budjetti venyy ja miten tulen selviämään. Mutta aion tehdä kaikkeni, että tämä onnistuu. Jos en toteuta unelmiani nyt, niin milloin?

Alue on muutaman kilsan päässä nykyisestä kodistani, eli koko seutu on hyvinkin tuttua. Harrastuspaikat on aivan vieressä ja esimerkiksi uudet kuntoportaat ovat tuossa järven toisella puolella. Alue kehittyy koko ajan ja sinne on kaavailtu uusia asuinrakennuksia sekä lisäpalveluita. Vastikään sinne nousi uusi koulurakennus, jossa on ala- ja yläaste, sekä päiväkoti. Nämä kaikki vain kilometrin päässä. Mainitsinko jo luontopolut ja pitkospuut? Niitä löytyy tuosta aivan vierestä myös.

Alueelle on alkanut nousta jo taloja. Jokainen talo näyttää tosi upealle, kaikki on aivan ihanan tyylisiä. Kivi- ja puutaloja on oikeastaan yhtä paljon. Tutustuin äsken tontilla käydessä jo moneen naapuriin, jokainen tuli kiinnostuneena kyselemään, onko kyseinen tontti minun. Oli tosi mielenkiintoista kuulla heidän rakennusprojekteista, jotka on jo hyvällä mallilla. Sain samalla suosituksia eri tekijöistä, juteltiin avoimesti budjeteista sekä toteutuneiden urakoiden hinnoista.

Talon valmistumisen suhteen ei ole kiirettä, vaikka tietysti haluaa, että hommat etenee reippaasti. Tässä on todella paljon selvitettäviä asioita, pankkineuvotteluja, tutkimista, suunnittelua, pohtimista, tarjouspyyntöjen lähettämistä. Aion panostaa suunnitteluun mahdollisimman paljon ja se onkin ollut monen rakentajan ensimmäinen vinkki. Huolellinen suunnittelu on kaiken a ja o.

Tämä on se matka, jonka haluan kokea. Tämä tulee olemaan valtava oppimisprosessi, paljon uusia asioita, haasteita ja todennäköisesti myös niitä ongelmia, joita sitten ratkotaan. Ja tätä ihanaa suunnittelua, joka jo vauhdikkaasti alkoi. Sydän ja sielu on tässä matkassa ihan täysillä mukana. Älyttömän jännittävät kuukaudet ja vuodet siis edessä.

05/10/2025
comment 0

Lastenhuoneen kerrossänky

Nyt on takana sellainen ikuisuusprojekti, joka on jatkuvasti siirtynyt eteenpäin, vuosi toisensa perään. Kyseessä on lastenhuoneen kerrossänky. Samainen sänky oli meillä jo edellisessä kodissa, muttei se sellaisenaan olisi tänne sopinut ollenkaan. Sänky piti siis ensin hioa ja maalata kauttaaltaan, sitten koota kasaan.

Lapset kyselivät jatkuvasti milloin oikein rakennan heille kerrossängyn. Nuorempi lapsi on nukkunut minun vieressä tähän asti, joten kovasti oli jo hinkua päästä omaan huoneeseen nukkumaan.

Jos olisin tiennyt miten aikaa vievä tämä projekti lopulta on, en todennäköisesti olisi siihen koskaan lähtenyt. Helpointa olisi ollut tilata koko sänky puusepäntyönä, mutta toistaiseksi semmoiseen ei budjettini veny. Toisekseen, itseäni miellyttävää valmista kerrossänkyä ei löytynyt lukuisten etsintöjen jälkeen, joten päädyin tuunaamaan olemassa olevan Ikean Kura-sängyn, joka yksinkertaisuudellaan viehättää. Olen jättänyt sängystä kokonaan taustalevyt pois, jotta se on mahdollisimman ilmava ja osan puista käänsin ylösalaisin, jottei levyille tarkoitetut urat näkyisi.

Lähtökohta oli aika pahannäköinen, punertavan kellertävä mäntypuu. Puu on kuitenkin siitä ihanteellinen materiaali, että sitä pystyy helposti käsittelemään: hiomaan, paikkaamaan ja maalaamaan. Puu tuntuu ja näyttää oikein käsiteltynä aivan ihanalle.

Äkkiseltään koko homma tuntui hyvin helpolta tapaukselta, mutta se oli pelkkää silmälumetta. Hiottavia ja maalattavia sivuja oli 92 ja kulmien pyöristyksiä 276. Jokainen osa piti maalata useampaan kertaan, jotta pinnasta tulee tasainen ja sileä, ja jokaisessa välissä oli tietysti omat kuivumisajat. Välillä piti maalata jotkut osat useampaan kertaan, kun ei malttanut odottaa maalin kuivumista, vaan jatkoi hommaa liian nopeasti. Tämä sitten kostautui.

Suurpiirteisenä olisin jättänyt montakin työvaihetta tekemättä, mutta halusin tehdä niin hyvää jälkeä kuin pystyn. Kun kerran tehdään, tehdään kunnolla. Tämä periaate on niin syvälle juurtunut, ettei siitä osaa poiketa.

Maaliksi valikoitui Teknoksen puolihimmeä Futura 20 -kalustemaali, sävynä Kotoilu T1729. Tähän valintaan olen todella tyytyväinen. Sävy sopii erittäin hyvin lastenhuoneeseen ja koko kodin sisustukseen. Valmis maalipinta tuntuu tosi laadukkaalta, tämä vähän jopa yllätti. Puun syytkin näkyvät onneksi vielä hieman, vaikka vedin useamman maalikerroksen.

Alkujaan oli tarkoitus koota sänky niin, että päädyn tukipuut oikealla puolella ja portaat vasemmalla puolella. Näin sänky olisi ollut ilmeeltään kevyt ja tasapainoinen. Tutkin kokoamisohjeita kaksi tuntia, mutta lopulta selvisi, ettei se olekaan mahdollista. Siinä kohtaa harmitti tosi paljon. Minulla oli siis kaksi vaihtoehtoa: rappuset oikealle ja tukipuut vasemmalle, tai molemmat vasemmalle.

Jälkimmäinen oli tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto, koska seinällä on iso naulakko, joka on täynnä lasten reppuja ja vaatteita, ne olisi tukkineet kulkuväylän. Myös tyynyjen paikat olisi olleet hassusti. Päädyin siis jälkimmäiseen.

Kun sain sängyn monen tunnin kokoamisen jälkeen valmiiksi, olin järkyttynyt miten iso se oli. Tai pikemminkin siitä, miten miten pieni lastenhuone on. Nyt huone oli yhtä sänkyä. Sinne ei mahtunut enää mitään muuta, koska sänky vei puolet koko huoneesta! Siinä hetkessä tuntui kaduttavan koko projekti.

Positiivista oli se, että sänky tuntui nyt todella jämäkältä. Vaikka alkujaan ärsytti, että rappuset ja tukipuut tulivat samalle puolelle, ne tukevoittivat sänkyä todella paljon. Aiemmin sänky huojui melko paljon, nyt ei juuri ollenkaan. Tämä oli todella positiivinen yllätys.

Aloin järjestelemään lasten tavaroita kaappiin, poistin turhat ja tein tilaa tarpeellisille. Laitoin aiemmin huoneessa olleen teräksisen hyllyn myyntiin, koska sillä ei ollut mitään saumaa mahtua enää koko huoneeseen. Hiljalleen asiat alkoivat loksahdella paikoilleen. Ei lastenhuoneessa aiemminkaan ole ollut kirjoituspöytää tai isoa leikkitilaa, nyt on ainakin tilaa istuskeluun, pötköttelyyn ja tietty siihen nukkumiseen.

Koitin vakuutella itselleni, ettei tämä projekti ollut maailman turhin veto. Eniten jännitti kuitenkin lasten mielipide. Mitä jos he inhoavat tätä koko hökötystä ja ovat pettyneitä, millaiseksi lastenhuone lopulta muotoutui?

Kun lapset seuraavana päivänä tulivat ja näkivät lopputuloksen, voi jestas sitä innostumisen ja ilakoinnin määrää! Pienempi lapsi kiitteli kymmeniä kertoja ja isompikin nyökkäili tyytyväisen oloisena (joka yleensä lähinnä vaan murahtelee). He olivat silminnähden erittäin tyytyväisiä.

Vastaanotto oli siis paljon parempi mitä osasin odottaa. Tavaroiden järjestelyn jälkeen asiat loksahti uomiinsa, eikä sängyn koko enää haitannut. Eihän pojat enää paljoa pienempään sänkyyn edes mahtuisi, kasvavat niin hurjaa vauhtia. Molempien patjojen koko on 90 x 200 cm, hyvä koko myös aikuiselle, jos yövieraita käy.

Kysyin lapsilta, haluaisiko he leikkisempää sisustusta, esimerkiksi jalkapalloteemaista mattoa, lakanoita tai muita teemaan sopivia sisustusesineitä. Vanhempi lapsi tokaisi: ”Tavallaan joo, mutta kuinka kauan ne on sitten käytössä? Eikö olisi järkevämpää hankkia sellaista, joka kestää pitkään?” Niinpä niin. Hän siis ajattelee aina noin. Miettii kaikki hankinnat erittäin tarkkaan, ei halua mitään turhaa, vaan on paljon mielummin ilman. Hyvä niin, oikein fiksu tapa toimia.

Nuorempi lapsi, 7-vuotias stailaaja visualisti, alkoi heti sisustamaan omaa yläsänkyään. Toivoi seinälle hyllyä sekä lukuvaloa. Hyvä idea! Nyt olen sitten kolunnut puoli internettiä löytääkseeni tuonne sopivan simppelin hyllyn sekä seinävalaisimen. Esittelen pienelle aina löytämäni potentiaaliset vaihtoehdot, koska hän on hyvin tarkka siitä, että hyllyyn mahtuu hänen tärkeimmät esineet. En päässyt tällä(kään) kertaa helpolla.

Kiva valaisin löytyi ja se lähti heti tilaukseen, hyllyn saatan tehdä itse, jos ei valmiina löydy. Huokailen jo valmiiksi mahdollista uutta projektia.

Nyt on ainakin saatu yksi asia pois to do -listalta. Sänky on viimein valmiina ja varastoonkin on tullut sen myötä lisää tilaa. Tärkeintä on tietysti se, että lapset ovat tyytyväisiä ja pääsevät nukkumaan samassa huoneessa. Olin aivan varma, että nukkumaanmenosta ei tule enää yhtään mitään, vaan homma menee aivan riehumiseksi, mutta olin täysin väärässä!

Molemmat pojat nukahtavat samantien. Kumpikaan ei kertaakaan huutele äitiä, eivät mölise keskenään, eivät tule pyörimään olohuoneeseen, eivät valita ettei saa unta, ei siis yhtään mitään mitä yleensä tapahtuu joka kerta nukkumaan mentäessä. Tämä yllätti aivan täysin. Liekkö sitten toisen läsnäolo rauhoittaa. Toivottavasti sama rauhallisuus jatkuu vastedeskin, sehän tietäisi huomattavasti miellyttävempiä nukkumaanmenoja jatkossa.

Vanhempi lapsi toivoi kännykälle pientä tasoa tai pöytää. Heti tuli mieleen, että HAY:n Colour Crate säilytysboksi pyörillä voisi olla tähän tarkoitukseen loistava. Sitä voi helposti siirrellä, se toimii loistavasti johtojen ja muun pientavaran säilytykseen, ja sitä voi myös muokata lisäämällä bokseja päällekkäin. Lapsi tykkäsi tosi paljon ideasta ja huomenna hän sitten näkee millainen saapui. Minusta tuo on aivan super söpö ja sopii lastenhuoneeseen todella hyvin.

Vaikka tämä projekti otti aikansa, palkitsevinta on onnistunut lopputulos ja tyytyväiset lapset. Lastenhuoneesta on muotoutunut viihtyisä, jopa aika tunnelmallinen tila, eikä se tunnu enää edes niin ahtaalta, vaikka huone onkin tosi pieni. Tavaroille löytyy paikkansa ja huone on helppo siivota, kun ei ole liikaa kaikkea rompetta. Tärkeintä on tietysti se, että pojat viihtyvät huoneessa hyvin. Tässä kohtaa taidan todeta, että kyllä tämä sittenkin kannatti.