On ollut jotenkin tosi vaikea tulla kirjoittamaan blogiin. Joku ihme ahdistus meinaa tukkia kirjoittamisen flown. Koitan päästä nyt tuosta möykystä eroon kertomalla vähän niitä näitä kuulumisia. Toivon, ettei tästä tule nyt pelkkä negatiivinen paapatus, mutta en osaa esittää, että kaikki on hyvin, jos ei oikeasti ole.

Ei tässä mitään grande katastrofia ole kuitenkaan sattunut. Viime viikkojen – siis kuukausien – olotila on ollut vaan jotenkin tosi turhautunut. Moni asia on mennyt vaikeamman kautta, jos ollenkaan maaliin. Jatkuvasti jotain selvittelyä, ihmettelyä, kyselyä tai korjailua. Kun sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen, alkaa tosissaan turhauttamaan ja tulee ärsyyntynyt olo. 

Mieltä on painanut eniten työprojektit, tai pikemminkin niiden puute. Alkuvuosi näytti vahvasti siltä, että töitä riittää hyvin koko kevään ja kesän ajan, mutta yllätykseksi muutama iso projekti peruuntui, jonka myötä oma kalenteri käytännössä tyhjeni ja se tarkoittaa omassa taloudessa todella isoa lovea. Koitan aina ennakoida ja varautua, mutta en arvannut tilanteen elävän näin radikaalisti lyhyessä ajassa.

Viime vuosi oli puolestaan koko yrittäjäurani paras. Töitä riitti ja laskuttaa sai. Hommia olikin sitten sen verran paljon, että se johti lievään uupumukseen. Aina kun lapset meni vaikkapa iltapesulle, minä avasin läppärin, että voin edistää projekteja ja vastailla sähköposteihin. Suoritin tehtävälistaa joka ikinen minuutti aamusta iltaan. Kävin ylikierroksilla ja menetin sen seurauksena yöunet. Yrittäjän on pakko takoa sillon kun rauta on kuumaa, joten oli todella vaikea pitää breikki.

Olen aina hieman ihmetellyt, miten jengi saa burnoutteja. Miksi he eivät vaan lopeta ajoissa, kun tietää, ettei enää pysty? Miksi he eivät sano ei? Miten he päätyvät samaan tilanteeseen kerta toisensa jälkeen? Eikö ensimmäisestä kerrasta opi? Jos hälytysmerkit on jo ilmassa, miksei ala hidastamaan?

Niin. Enpä ihmettele enää. Olen ajatellut, ettei suorittaminen ole luonteenpiirteeni, mutta kai se jollain tasolla kuitenkin on. Kyllä minä suoritan. Paljonkin. Osaan kyllä höllätä, enkä buukkaa koskaan kalenteria täyteen, mutta niin vain sain itseni uuvutettua. Aiemmat vuodet olivat ottaneet jo veronsa, mutta sitä vaan jatkoi painamista ja suorittamista. Vielä tämä. Sitten tämä. Ja vielä tämä. Koska on pakko.

Silloin kun on hyvin töitä, ei tarvitse taloudellista tilannetta juurikaan murehtia. Nyt on ollut lievää paniikkia ilmassa vähäisten töiden takia, mutta koitan rauhoittaa itseäni, että asiat kyllä järjestyy. Jospa nuo työkuviot vilkastuvat syksyä kohden. Kesäaikana joka paikassa enivei hiljenee, joten ehkä pidän suosiolla viimein lomaa. Minibudjetilla sitten vaan. Miten se meneekin niin, että sitten kun on rahaa, ei ole aikaa ja sitten kun on aikaa, ei ole rahaa. Noh, kesällä voi tehdä paljon asioita edullisesti tai ilmaiseksi. Usein ne saattaakin olla juuri niitä parhaimpia juttuja.

Voisin kesän aikana edistää kodin viimeistelyjä. Niitä riittää edelleen. Naulakkoa sinne tänne, valaisimen kiinnitystä, seinän paikkaamista ja kerrossängyn työstämistä. Nyt olisi hyvin aikaa niiden tekemiseen. Mieli rauhoittuu, kun pääsee touhuamaan ja nurkkia valmistuu. Aloittaminen on vaan välillä se vaikein osio. Johonkin vartin kestävään hommaan saattaa olla todella vaikea tarttua.

Juhannuskin kolkuttelee ovella. Mennään mun ystävän luokse lasten kanssa. Kaikkea ihanaa puuhastelua tiedossa; pelailua, grillailua, uimista ja chillailua. Parasta just nyt tähän hetkeen. Ihanaa juhannusta!