Olen halunnut puhua yhdestä minulle tärkeästä aiheesta täällä jo pidemmän aikaa. Tai olenhan siitä aiemmin varmaan puhunut, mutta nyt puhun siitä vähän eri kantilta. Kyse on intohimosta. En tarkoita tällä kahden ihmisen välillä olevaa intohimoa, vaan intohimoa johonkin itselle tärkeään asiaan, joka on vahva osa omaa identiteettiä.

Ex-puolisoni sanoi ennen eroamme, että minun pitää valita hänet tai intohimoni. Ei lienee vaikea arvata kumman valitsin. Kenenkään ei pitäisi luopua omasta intohimostaan toisen ihmisen takia.

Intohimo on asia, joka vie eteenpäin. Se on voima, joka parantaa suorituskykyä ja inspiroi. Intohimo tarkoittaa voimakasta halua tehdä jotakin itselleen rakasta ja merkityksellistä asiaa. Intohimo on itselleni elinehto. Ilman sitä elämä tuntuisi tylsältä, puuduttavalta. Haluan, että elämässäni on intohimoa, paljon ja monella saralla. Haluan ruokkia sitä. Haluan käyttää siihen aikaa ja panostaa siihen.

Ymmärrän sinänsä exäni pointin. Olin niin sitoutunut omaan tekemiseeni, intohimoni kohteisiin, joten hän koki jäävänsä varjoon. Minulla oli omat tavoitteeni ja näkemykseni, joita intohimoni ohjasi, eikä hän nähnyt niissä asioissa samaa kuin minä. Hän ei uskonut minuun, vaan piti tekemistäni täysin turhana. Käytin aikaani väärin, väärällä tavalla, väärään aikaan. Sanoin, että odota. Katso, mitä tällä voi saavuttaa. Minun oli tehtävä paljon työtä tavoitteiden eteen, paljon sellaista työtä, missä tulokset ei näy heti, vaan vasta pidemmän ajan päästä.

En voinut luopua sellaisista asioista mihin vahvasti uskoin, mitä kohti olin menossa. En voinut luopua intohimostani. En edes sen vuoksi, että menetän parisuhteeni.

Kuulostaa varmaan itsekkäältä, miten voin olla niin joustamaton tuollaisessa asiassa. Heittää hukkaan 10 vuoden suhde oman intohimon takia. Asia ei ole tietenkään noin mustavalkoinen, eikä eron syy ole pelkästään tämä, vaan osa sitä. En kuitenkaan kadu valintaani. En ole katunut sitä kertaakaan. Kadun enemmän sitä, että käyttäydyin itsekkäästi monissa eri tilanteissa. Olisi pitänyt olla epäitsekkäämpi, vastata enemmän toisen tarpeisiin ja toiveisiin. Mutta sitä en kadu, että pidin intohimostani kiinni. Käytin omiin intohimon kohteisiin varmasti aivan liian paljon aikaa, mutta ilman sitä kaikkea panostusta, en usko että olisin saavuttanut omia tavoitteitani, saati ylittänyt niitä.

Toki exä kannusti ja tuki minua välillä, vaikkei aina ihan ymmärtänyt miksi minulle tietyt asiat on niin tärkeitä kuin ovat. Siinä kohtaa kun suhde alkaa olla taputeltu, kaikki toisen tekemä alkaa ärsyttämään, siis ihan vaan toisen läsnäolo.

Mitä intohimoni sitten oikein oli tai on? Aika laaja skaala kaikenlaista, kuten arkkitehtuuri, asunnot, rakentaminen, sisustaminen, remontoiminen, valokuvaaminen sekä kirjoittaminen, ja nyt viimeisimpänä myös sijoittaminen ja säästäminen. Nämä aihealueet kiehtovat valtavan paljon. Haluan oppia, ymmärtää ja kehittyä kokoajan lisää, löytää keinoja ja tapoja tehdä asiat paremmin ja toimivammin. Haluan saavuttaa omia tavoitteita, luoda uusia, ottaa riskejä. Tähdätä tulevaan, nauttia matkasta ja iloita saavutuksista.

Kun nyt puran asiaa atomeiksi, tuntuu hieman erikoiselta, miksi näistä asioista tuli edes eripuraa. Nimittäin myös exääni kiinnostaa tietyt samat asiat, kuten remontoiminen ja rakentaminen, onhan niitä yhdessä touhuttu useampi vuosi. Edelleen hän kertoo innoissaan omista projekteistaan mitä on meneillään. Tykkäsin tehdä hänen kanssaan monenlaisia hommia, koska hän on säntillinen ja omaa hyviä näkemyksiäkin. Ongelma taisi olla se, että minun olisi pitänyt priorisoida asiat eri tavalla, eli käyttää aikani eri tavoin.

Pienten lasten kanssa oma aika on todella rajallinen. Halusin tuolloin käyttää liikenevän aikani intohimon kohteisiini, koska nautin niistä ja halusin edetä niiden parissa. Minulle oli tärkeää päästä toteuttamaan itseäni omalla tavallani, vaikka toki nautin perhe-elämästä ja parisuhteesta myös tosi paljon. Olin onnellinen ja koin elämäni olevan täydellisessä balanssissa. Olimme selviytyneet monenlaisista kriiseistä ja asiat rullasivat hyvin. Oma työnkuvani alkoi laajentua, kun pääsin yhdistämään harrastuksiani eli intohimon kohteitani omaan työhöni. Tästä tuli usein sanomista, kun en aluksi tienannut niistä juuri mitään. Mutta sinnikkyys palkittiin, ja se alkoi näkyä myös pankkitilillä.

Olen eron jälkeen pärjännyt taloudellisesti hyvin, ehkä jopa paremmin kuin suhteemme aikana. Olen voinut tehdä täysillä sitä mihin minulla on intohimoa, kun tässä vuorovanhemmuudessa on sellainen mukava etu, että saa olla yhden viikon ihan omissa oloissaan. Voi käyttää joka toisen viikon juuri kuten itse haluaa. Ihanaa omaa aikaa, josta nautin todella paljon. Usein ne päivät onkin sitten täytetty omilla intohimon kohteilla, mitä ne milloinkin on. Ei tarvitse enää piilotella tai peitellä tekemisiä. Vaikkei kukaan ole taputtelemassa olkapäähän ja kannustamassa, eipä ole kukaan lyttäämässä tai arvostelemassakaan.

On hienoa, jos pariskunnilla on samoja intohimon kohteita. On kiva tehdä yhdessä jotain sellaista, joihin molemmilla on samat intressit. En nyt tiedä onko se hyvän parisuhteen salaisuus, muttei siitä välttämättä haittaakaan ole. Veikkaan, että moni suhde alkaa juurikin yhteisen intohimon äärellä. Noh, joissain tapauksissa se sitten loppuu sen takia. Elämä on vähän sellaista.

Tästä postauksesta piti tulla aluksi jotain ihan muuta. Olin kirjoittamassa 10-vuotisesta yrittäjäurastani, joka on elämässäni yksi suurimpia saavutuksia. Olen luonut itselleni sellaisen työn ja uran, joka edelleen sykähdyttää päivittäin. Saan tehdä sellaisia projekteja, joista innostun, jotka kehittää ja joista opin jatkuvasti lisää. Projekteja, joiden äärellä aika menee hujauksessa, eikä malttaisi millään lopettaa. Projekteja, joihin laitan aikani, osaamiseni, kokemukseni ja näkemykseni. Koko sydämeni.

Noh, sitähän se taitaa juurikin olla. Intohimoa.