comments 609

Mielen varsi-imuri testissä + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Miele

Kodin siisteys on itselleni tosi tärkeää. Kun on puhdasta ja paikat järjestyksessä, on helpompi keskittyä asioihin ja ajatuksetkin kulkevat kirkkaammin. Koska teen kotoa käsin töitä, haluan pitää kodin aina perussiistinä. En oikeastaan koskaan enää tee suursiivousta, vaan saatan järjestellä ja siivota milloin missäkin epäjärjestystä tai sotkua on. 

Siivouksessa miellyttävintä taitaa olla imuroiminen. Saatan imuroida jopa monta kertaa päivässä, siis enimmäkseen eteistä ja keittiötä, joihin kantautuu jatkuvasti hiekkaa sekä leivänmuruja.

Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua Mielen uuteen johdottomaan Triflex HX1 varsi-imuriin. Olen suhtautunut varsi-imureihin hieman varauksella ja perustan tämän oikeastaan yhteen ainoaan kokemukseeni, jolloin käytin tuttavani varsi-imuria. Se ei tehnyt oikein vaikutusta. Moni on kyllä hehkuttanut varsi-imureita, mutta itse olen jatkanut tyytyväisenä perinteisellä perässä vedettävällä Mielen imurilla, joka on ollut oikein passeli.  

Halusin silti ottaa varsi-imurin kokeiluun ja katsoa, onko sillä mitään jakoa perinteiseen imuriin. Kyseessä oli kuitenkin Miele, joka on markkinoiden yksi luotettavimmista kodinkonemerkeistä ja olihan minulle kyseinen merkki jo entuudestaan tuttu. Mielen Triflex HX1 lupasi monikäyttöisyyttä, tehokkuutta, nopeutta ja ergonomisuutta. Imurissa on Vartan Li-ioniakku, jonka ansiosta sillä voi imuroida 60 minuuttia pienellä teholla ja 15 minuuttia täydellä teholla. En malttanut odottaa, että uusi johdoton imurini saapuisi! 

Ja pian se saapuikin, kaunis valkoinen Mielen Triflex HX1 varsi-imuri. Kokosin imurin ja laitoin sen latautumaan 4 tunniksi ennen ensimmäistä käyttökertaa. Imuri pysyy itsekseen pystyssä ja akkua voi ladata samalla. Imuriin kuuluu myös seinäteline, mutten laittanut sitä vielä kiinni, vaikka uudelle tulokkaalle löytyikin heti sopiva paikka kodinhoitohuoneesta. Voihan tuota imuria säilyttää melkein missä tahansa asuntoa, koska se on niin nätti ja sopii vallan mainiosti sisustukseen. Kun akku oli ladattu täyteen, lähdin rullailemaan ympäri asuntoa.

Imuria oli jotenkin ihanan kevyt käyttää. Se tuntui perinteiseen imuriin verrattuna tosi erilaiselta, jotenkin huolettomalta. Imurissa on PowerUnit, jossa on kiinni akku, pölysäiliö sekä imuputki. PowerUnitin voi laittaa imurissa joko ylhäälle tai alhaalle. Itse tykkään, että PowerUnit on imurin varren alapuolella, jolloin imurin voi jättää seisomaan ilman tukea ja sitä on myös huomattavasti kevyempi käyttää.

Ensimmäiset fiilikset Mielen varsi-imurista oli oikein hyvät. Se oli tosi helppo ottaa käyttöön ja laittaa takaisin. Tavallisessa imurissa pitää aina ensin laittaa johto seinään, vedellä johtoa pidemmäksi sitä mukaan kun liikkuu ja vaihdella vielä pistoketta kesken imuroinnin. Varsi-imurilla ei tätä ongelmaa ole, kun voi vain painella minne haluaa, eikä imurin johto ole riesana. 

Mielen Triflex HX1 varsi-imurissa on puhdistettavissa oleva leveä moottoroitu suutin, jonka lisäksi imuriin kuuluu tekstiilisuutin, rakosuutin ja pölysuutin. Imurilla voi puhdistaa myös autonpenkit, eikä tarvise enää säätää johdollisten imureiden kanssa. Ah, miten näppärää!

Triflex on pölypussiton imuri. Olen ollut aina sitä mieltä, että imurissa pitää olla pölypussi. Muistan, kun joskus ennen muinoin puolisollani oli pölypussiton imuri, jota päädyin tyhjentämään. Säiliö oli todella tiukasti kiinni ja sitten kun se viimein aukesi, samalla lattialle levisi säiliön liat ja pölyt.

Olin huristellut uudella varsi-imurilla jo pari viikkoa ja nyt oli pölysäiliön puhdistus edessä. Miten jännittävää! Otin ohjekirjan eteeni ja kävin kohta kohdalta läpi, miten pölysäiliö putsataan. Alku meni ihan hyvin, kunnes tuli tenkkapoo. Varsi-imurissa on aika paljon osia ja yksi osa ei meinannut millään irrota, joten päätin soittaa Mielen asiakaspalveluun. Kun sitä aikamme yhdessä ihmettelimme, selvisi, että ohjekirjan yhdessä kuvassa oli virhe. Tai se kyseinen kuva oli oikeastaan vain väärässä kohtaa ohjeita. No, selvisi sekin, ja sain kun sainkin säiliön putsattua.

Ilman sotkua en tälläkään kerralla selvinnyt, mutta uskon, että harjoittelu tekee mestarin ja opin siistimmän taktiikan tyhjentämiseen. Olihan tämä ensimmäinen kerta tällä imurilla ja vieläpä ohjeissa virhe, joten ehkä seuraavat kerrat menevät jo paremmin. 

Vastasiko Mielen Triflex HX1 varsi-imuri lupauksiinsa? Se on todellakin monikäyttöinen, tehokas ja nopea ottaa käyttöön, ja johdottomuudesta suuri plussa. Huomasin, että käytän varsi-imuria paljon enemmän, kuin tavallista imuria! Enpä olisi uskonut, mutta niin vain kävi. Aluksi joutui hieman opettelemaan imurin kokoamista, mutta kun sitä muutamat kerrat teki, siihen oppi nopeasti.

Oikeastaan ainut miinus tulee pölypussittomuudesta. Toisaalta, onhan se luontoystävällistä ja rahat säästyy, kun ei tarvitse ostella pölypusseja. Ehkäpä tyhjentäminen onnistuu jatkossa paremmin, nyt kun tiedän miten se täytyy tehdä.

Kuulkaas rakkaat lukijat. Minulla on ilo ilmoittaa, että saan arpoa teidän lukijoiden kesken yhden Miele Triflex HX1 varsi-imurin! Aika mahtavaa! Voittaja saa valita imurin haluamallaan värillä, joko lootusvalkoisena, grafiitin harmaana tai rubiininpunaisena. Palkinnon arvo on 649,00 €. Kannattaa käydä tutustumassa lisää tähän tyylikkääseen arjen apulaiseen ja sen ominaisuuksiin täällä.

Osallistu arvontaan kertomalla jotain siivoukseen tai siisteyteen liittyvää. Voit kertoa vaikka muutamalla sanalla mikä on siivouksessa kivointa tai ärsyttävintä, oletko siisteyden kanssa suurpiirteinen vai supertarkka, haaveiletko omasta siivoojasta tai käykö sinulla jo mahdollisesti sellainen. Voit kertoa myös omia kokemuksia tavallisesta imurista vs. varsi-imurista, tai jakaa hyväksi havaitun siivousvinkkisi! Osallistumisaika 25.10.2020 asti. Oikein paljon onnea jokaiselle arvontaan!

609 Comments

  1. Anu

    Kodin minimalisointi on helpottanut siivoamista ja siistinä pitämistä ihan hirmu paljon! Siivoaminen on paljon mukavampaa kun ennen imitointia ei tarvitse siirrellä lattialta ja tasoilta miljoonaa esinettä. Nykyisen asunnon haaste on, että kiinteitä komeroita ei ole ollenkaan. Muuten se sopii tavaroiden vähentäjälle oikein hyvin, mutta harmillisesti imuri joutuu nököttää huoneen nurkassa kaappien puuttumisen vuoksi. Varsi-imuri olisi kyllä tähän asuntoon bueno!

  2. HannaV

    Rakastan siistiä kotia ja imurointi on kyllä ihan mukavaa. Aiemmin meillä oli musta matto eteisessä ja sitä piti oikeasti imuroida joka päivä. Vaihdoin harmaaseen ja imurointitarve hieman väheni, kunnes molemmat lapseni alkoivat harrastaa futista ja tuovat nyt monta kertaa viikossa eteiseen kengissään kunnon kasat futiskentän mustaa muovirouhetta! Näppärälle imurille olisi tosiaankin tarvetta! 🙈😄❤️

  3. Heidi

    Oih, mikä ihanuus! Ei letkua, ei johtoa🙏
    Kylläpä ois helppo tarttua hommaan tuollaisella tehokoneella. Kauniskin vielä!

  4. Henna

    Nelilapsisen perheeseen tuo olis todella kätevä, kun jatkuvasti pitää jostain olla muruja imuroimassa ja aina joutuu johdollista isoa imuria pitää talon keskiössä aivan esillä. Ei sitä jaksa olla joka välissä sulkemassa kaappiinkaan! Tästä olen haaveillut ja odottanut sitä huippuhyvää, tää mielen vaikuttaa kyllä ihan huipulta!

  5. Saara N

    Koiranpentu talossa ja tulitikkuaskin kokoinen eteinen! Meillä Dysonin samankaltainen imuri. Todella kovaääninen ja mun pitkät hiukset kerääntyy imurin harjaksiin, se on ollut huono ominaisuus dysonissa! Dysonia joutuu lataamaan usein. Olisi kiva vertailla miten Miele toimii! :-)

  6. Kirsti

    Siivouksessa mukavinta on kun näkee siistin lopputuloksen, vaikeinta on siivouksen aloittaminen, keksii vaik mitä syitä jolla voi siirtää huomiseen

  7. Pt

    Meillä käytössä uudessa kodissamme keskuspölynimuri. Olen väsynyt pitkän letkun kanssa imurointiin joka vääntyy umpeen ja sitä saa olla suoristelemassa. Ihanalta kuulostaisi tuo johdoton imuri❤

  8. Minna

    Tämä olisi varmasti täydellinen, erityisesti avoportaiden ja arkieteisen hiekan imurointiin. Johdollinen imuri tuntuu hankalalta erityisesti näissä. Miele merkkinä tuttu ja luotettava, joten ehdottomasti kiinnostaisi tämä.

  9. 3 kerroksinen talo ja keskuspölynimuri. Nyt annettiin vanhimmalle tytölle normi imuri mukkaan eli tämä tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Yleensä imuroin kerran viikossa ja ennen viikonloppua yleensä.

  10. Eija

    Siisti ja raikas koti on ihana, mutta aika työläs ylläpidettävä. Hyvät, toimivat ja varsinkin helpot siivousvälineet olisivat tervetulleita helpottamaan perussiisteyden ylläpitoa arjessa ja madaltamaan kynnystä ryhtyä siivouspuuhiin.

  11. Henna Holappa

    Tykkään, että on siistiä muttei tietenkään liian koska pari lasta ja karvakuonot perheessä mutta imuroin joka päivä koko 150 neliötä ja eteiset otan jopa kaksikin kertaa vuorokaudessa tavallisella imurilla. En toki halua kenenkään muun siivoavan meillä kuin minä ja perheenjäsenet.

  12. Koo

    Olisipa hyvä! Keskuspölynimuri on liian vaivalloinen pienempiä sotkuja varten, niin tällä pikasiivous onnistuisi näppärästi leivänmurujen ja hiekan osalta.

  13. Kaikki mikä helpottaa arkisiivousta on aina plussaa. Meillä on jo robotti-imuri mutta tällainen sen kaverina olisi ihan täydellinen 😊 Saisi sohvatkin kätevästi imuroitua.

  14. Anne Koski

    Mielettömän ksunis ulkonäkö niiin ei haittaisi jättää näkyvälle paikalle. Siisti koti on itselle tärkeä. Imuria tulee näytettyä eteisessä ja keittiössä lähes päivittäin, koska koira ja lapset.
    Tälläisen jos saisin kotiutettua niin imurlinti helpottuisi, kun ei tarvitse miettiä missä pistoke ja kantaa painavaa imuria kerrosten välillä.

  15. Mimmi

    Nautin siisteydestä mutta tykkään enempi järjestelystä ja ite siivousta lykkään viimeseen asti, tää auttas varmaan tarttumaan imuriin herkemmin!

  16. Anna

    Rakastan siistiä kotia 🤩🤩 Robotti-imuri on arjen apuna, mutta tällainem varsi-imuri tulis kyllä tarpeeseen myös.

  17. Minna

    Olisipa hieno! Pitkään jo haaveissa ollut varsi-imuri helpottaisi huomattavasti arjen päivittäisiä pikasiivouksia esim keittiössä ja eteisessä. Puhdas koti tuo hyvän mielen.

  18. Heidi

    Meillä on mökillä vastaava toisen valmistajan varsi-imuri. Yksi parhaimmista hankinnoista mökille. Tällaiselle himosiivoojalle, joka imuroi ja pyyhkii pölyt joka päivä, tuo olisi erinomainen kotiinkin. Olen äiteinpäivälahjaksi ja joululahjaksi toivonut vastaavaa. Miehen mukaan imuri ei ole kuitenkaan sopiva lahja ja ostaminen on jäänyt. Jospa arpaonni suosisi ja saisin tätä kautta kyseisen imurin kotiin ❤️

  19. Erja

    Hei,
    Täällä himo-siivojan sisko ❤️ Mieheni on samalla linjalla kuin siskoni mies ei kuulemma voi olla sopiva lahja (äitienpäivä, syntymäpäivä..) vaikka olen sitä mieltä että paras mitä voisin saada lahjaksi olisi juuri tälläinen imuri joka helpottaa joka päiviäisiä toimintoja ja olisi ”käden” ulottuvilla eikä kaapissa koko ajan..
    Jospa arpaonni suosisi..
    Erja

  20. Anna R

    Varsi-imuri on ollut meillä hankintalistalla jo jonkin aikaa, ja tämä olisi kyllä hieno sellainen! Lapsiperheessä imuroitavaa riittää joka päivä, joten tulisi todella tarpeeseen.

  21. Maarit

    Nautin, että koti on aina siisti, joten imuroin päivittäin. Tämä varsi-imuri olisi todella kätevä, ettei tarvitsisi aina isoa imuria ottaa esille. Merkkikin miellyttää, Miele on ollut aina valintani.

  22. Heidi Hänninen

    Imurointi on ehkä se ärsyttävin osio siivoomisessa. Se voisi kyllä helpottua, kun ei ole mitään perässä vedettävää!

  23. Heidi

    Imuroitua tulee lapsiperheessä vähintään kerran päivässä juurikin keittiö/eteinen. Mies pyörittelee silmiään aina kun imuri ilmestyy, mutta itse nautin imuroimisesta ja etenkin siitä äänestä joka kuuluu mm kivien mennessä imuriin. Varsi imuri on ollut haaveissa jo pidempään, sillä painavan imurin raahaaminen yläkertaan jättää jälkensä puisiin rappusiin. Toivottavasti onni siis suosii 😊

  24. manna

    Silloin kun taloudessa oli vielä koira niin imuroida piti jatkuvasti, nyttemmin olen laiskistunut:) Paljon kätevämmältä laitteelta vaikuttaa kuin perässä raahattava kömpelö imuri.

  25. Marjukka

    Rakastan siistiä kotia ja puhtautta ja sen tähden olisinkin koko ajan imuroimassa, jos se vaan olisi kätevämpää. Johdolliset imurit olen kokenut tosi hankalaksi juuri sen johdon takia ja muutenkin ne ovat kömpelöitä kun letkun päässä on itse kone. Mielen varsi-imuri tulisi todellakin tarpeeseen.

  26. Hanna

    Siisti on ihana 😍 mutta ei aina mahdollista lapsiperheessä. Tuo olisi erittäin kätevä imuri. Olisi varmasti käyttöä 😊

  27. Olen aika suurpiirteinen siivouksen suhteen mutta kun saan inspiraation olen super tarkka ja tuo valkoinen Miele sai minut todella kiinnostumaan

  28. Susku

    Varsi-imuri on ollut jo pitkään harkinnassa. Meillä kukaan ei pidä imuroimisesta ja siitä johtuen nurkissa haukahtelee villakoiria runsaasti. Imurointi on se, joka jää useinmiten tekemättä, vaikka muutoin ylläpidämme siisteyttä ihan kohtuullisesti. Olen kuullut, että varsi-imuri on monelle samankaltaiselle laiskurille tuonut muutoksen helppokäyttöisyyden ja keveyden vuoksi.

  29. Ritva Nykänen

    Niin on mielikuvat täälläkin varsi- imureista jo varmaan niin vanhoja että taitaisin haluta minäkin🤩

  30. Sanna

    Kun ei ole ylimääräistä tavaraa ja kaikella on paikkansa, on helppo siivota jatkuvasti vähän siinä arjen sivussa juuri kuten kerroit eli ei tarvitse suursiivouksia ollenkaan.

  31. Laura

    Meillä puolisoni hoitaa imuroinnin, joten olisi mahtava yllättää hänet tällä varmasti arkea helpottavalla varsi-imurilla 🤩

  32. Saana

    Rakastan siistiä kotia 🖤 Imuroin joka päivä joten tämä tulisi tarpeeseen. Siivousvälineet tulee mielestäni olla myös kauniita ja tämä varsi-imuri kestää kyllä katseen. Ja ehdottomasti valkoisena 🤍

  33. Anna

    Joskus aikoinaan oli varsi-imuri itselläkin, joka kovassa käytössä kyllä simahti. Esikoinenkin tykkäsi pienenä imuroida ’piu-piulla’. Iudesta imurista haaveilen, eli ehdottomasti mukana arvonnassa!

  34. Anna

    En ole kovinkaan innokas siivoaja mutta pidän siisteydestä. Itse asiassa tykkään imuroida. Inhokki on keittiön putsaaminen ja sellainen sekalainen raivaus jossa joutuu tehdä ratkaisuja. Lapsiperheessä sellaista on vaan jatkuvasti.

  35. Minna Ryynänen

    En pidä erityisesti perussiivomisesta, mutta viimeisen päälle teknologia helpottaa fiilistä. Miele tuttu merkki johon on luottoa.

  36. Imuroin joka päivä! En kestä muruja enkä hiekkaa lattialla. Tämmöinen varsi-imuri on itselle kuitenkin uusi tuttavuus, ei ole vain tullut hankittua, näppärältä vaikuttaa! Olen aina kyseenalaistanut näiden imutehoa.

    Keittiön siivous on perseestä! Sitä en tykkää tehdä. Paitsi imuroida! Toki se keittiön muukin siivous on kahden lapsen kanssa pakollista, mutta ei suosikkipuuhaa..

  37. Annika

    Pitää kyllä aivan paikkansa, että visuaalisesti miellyttävillä välineillä homma kuin homma tuntuu paljon miellyttävämmältä! Mikä ilo tällä imurilla olisikaan siivota, siivouskaapin perukoilla lojuvan johdollisen imurinmöhkäleen sijasta.

  38. Eeva

    Varsi-imuri olisi niin mahtava apu. En aina jaksa kaivaa imuria kaapista, joten imuroin ihan liian harvoin. Hiukset lattialla ja leivänmurut pöydillä ärsyttävät eniten.

  39. Kanerva

    Varsi-imuri olisi mahtava apuväline taaperon kanssa. Paras siivousvinkkini on märkä ratti pinttyneille ruuanjämille esim syöttötuolissa. Antaa olla noin 10min, ja kaikki lähtee helposti.

  40. Elina

    Siivoan perusteellisesti kodin kerran viikossa ja muuten tyydyn pintapuoliseen siistimiseen viikon aikana. Inhokki puuhaani on ehdottomasti mattojen ulos vieminen ja niiden tamppaaminen. Tämä Mielen imuri on niin kaunis, että sopeisi jopa sisustukseeni ;)

  41. Virve Viitanen

    Lapsena ihmettelen äitini intoa imuroida myös lattialistojen päälliset. Nyt aikuisena vasya ymmärrän, miksi. Se pölyhän löhähtää niistä uudelleen lentoon! Muista siis imuroida myös listojen päälliset.

  42. Erika S

    Suoraan sanottuna vihaan imurointia! Olen koko elämäni asunut talossa, jossa on ollut keskusimuri. En tiennytkään mitä olin menettämässä, kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Imuroinnista tuli yhtäkkiä vielä kamalampaa, imuri on jumissa joka ikisessä kulmassa ja sen seurauksena kaatuu…

    Olen haaveillut varsi-imurista, mutta opiskelijabudjettiin se ei ole vielä mahtunut. Toivottavasti arpaonni suosii ja voisin saada uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia imuroinnin helppouteen.

  43. Erika S

    Suoraan sanottuna vihaan imurointia! Olen koko elämäni asunut talossa, jossa on ollut keskusimuri. En tiennytkään mitä olin menettämässä, kun muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Imuroinnista tuli yhtäkkiä vielä kamalampaa, imuri on jumissa joka ikisessä kulmassa ja sen seurauksena kaatuu…

    Olen haaveillut varsi-imurista, mutta opiskelijabudjettiin se ei ole vielä mahtunut. Toivottavasti arpaonni suosii ja voisin saada uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia imuroinnin helppouteen.

  44. Heli

    Varsi-imuri on todella kätevä lapsiperheissä! Itse imuroin noin kerran viikossa keskuspölynimurilla ja varsi-imurilla lähes päivittäin! Se on kätevä ottaa esille ja imuroida muruset lattialta tai hiekat eteisestä. Meillä on jo toinen varsi-imuri menossa, koska niistä tahtoo akut aina sipata. Nykyisessä imurissa tahtoo olla taas akku lopun edellä ja oispa mahtavaa voittaa tuo Mielen imuri!

  45. Maijastiina

    Mukana arvonnassa ehdottomasti! Varsi-imuri on ollut pidempään jo hankintalistalla. Normi-imuri on työläs kaivaa esille. Varsi-imuria voisi säilyttää näppärästi käden ulottuvilla. Paras siivous(tuote)vinkkini on Universal stone. Sillä lähtee kaikki lika ja tahrat ja vieläpä myrkyttömästi 😊.

  46. Vuokko

    Mukana Mielen arvonnassa, koska edellinen Miele-imuri alkaa tulla tiensä päähän. On erittäin hyvin palvellut cat&dog-malli. Meillä kahden aikuisen taloudessa siivotaan perusteellisemmin joka toinen viikko mattojen tuuletuksineen. Väliviikolla pyyhitään isoimpien tasojen pölyt ja lattiat imuroidaan. Tänään on ollut vuorossa tarkempi siivous. Puoliso vienyt jo matot tuulettumaan ja imuroinut. Minä aloitan seuraavaksi pesuhuoneen pesemisen. Illalla on mukava nauttia puhtaasta kodista.

  47. Paula L.

    Meillä on porrastettu 2-kerroksinen talo, joten portaita riittää. Lisäksi perheessä on 2 koiraa, joiden vuoksi koirankarvaa portaissa riittää imuroitavaksi päivittäin. Tähän hommaan tuollainen johdoton imuri olisi ihan huippu! Valkoinen sopisi myös sisustukseen 😉

  48. Ed

    Tällä hetkellä taloudesta ei löydy itseasiassa minkäänlaista imuria eli aika tarpeeseen tulisi tämä kyllä. Hyvää varsi-imuria halunnut kokeilla ja tämä voisi olla hyvä vaihtoehto :)

  49. Satu

    Mulla wanha Mielen ”perusimuri”, joka hyvin palvellut. Mieluusti mukaan arvontaan. Omasta siivoojasta haaveilen ;)

Jätä kommentti Pt Peruuta vastaus