comments 609

Mielen varsi-imuri testissä + arvonta

Kaupallinen yhteistyö / Miele

Kodin siisteys on itselleni tosi tärkeää. Kun on puhdasta ja paikat järjestyksessä, on helpompi keskittyä asioihin ja ajatuksetkin kulkevat kirkkaammin. Koska teen kotoa käsin töitä, haluan pitää kodin aina perussiistinä. En oikeastaan koskaan enää tee suursiivousta, vaan saatan järjestellä ja siivota milloin missäkin epäjärjestystä tai sotkua on. 

Siivouksessa miellyttävintä taitaa olla imuroiminen. Saatan imuroida jopa monta kertaa päivässä, siis enimmäkseen eteistä ja keittiötä, joihin kantautuu jatkuvasti hiekkaa sekä leivänmuruja.

Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua Mielen uuteen johdottomaan Triflex HX1 varsi-imuriin. Olen suhtautunut varsi-imureihin hieman varauksella ja perustan tämän oikeastaan yhteen ainoaan kokemukseeni, jolloin käytin tuttavani varsi-imuria. Se ei tehnyt oikein vaikutusta. Moni on kyllä hehkuttanut varsi-imureita, mutta itse olen jatkanut tyytyväisenä perinteisellä perässä vedettävällä Mielen imurilla, joka on ollut oikein passeli.  

Halusin silti ottaa varsi-imurin kokeiluun ja katsoa, onko sillä mitään jakoa perinteiseen imuriin. Kyseessä oli kuitenkin Miele, joka on markkinoiden yksi luotettavimmista kodinkonemerkeistä ja olihan minulle kyseinen merkki jo entuudestaan tuttu. Mielen Triflex HX1 lupasi monikäyttöisyyttä, tehokkuutta, nopeutta ja ergonomisuutta. Imurissa on Vartan Li-ioniakku, jonka ansiosta sillä voi imuroida 60 minuuttia pienellä teholla ja 15 minuuttia täydellä teholla. En malttanut odottaa, että uusi johdoton imurini saapuisi! 

Ja pian se saapuikin, kaunis valkoinen Mielen Triflex HX1 varsi-imuri. Kokosin imurin ja laitoin sen latautumaan 4 tunniksi ennen ensimmäistä käyttökertaa. Imuri pysyy itsekseen pystyssä ja akkua voi ladata samalla. Imuriin kuuluu myös seinäteline, mutten laittanut sitä vielä kiinni, vaikka uudelle tulokkaalle löytyikin heti sopiva paikka kodinhoitohuoneesta. Voihan tuota imuria säilyttää melkein missä tahansa asuntoa, koska se on niin nätti ja sopii vallan mainiosti sisustukseen. Kun akku oli ladattu täyteen, lähdin rullailemaan ympäri asuntoa.

Imuria oli jotenkin ihanan kevyt käyttää. Se tuntui perinteiseen imuriin verrattuna tosi erilaiselta, jotenkin huolettomalta. Imurissa on PowerUnit, jossa on kiinni akku, pölysäiliö sekä imuputki. PowerUnitin voi laittaa imurissa joko ylhäälle tai alhaalle. Itse tykkään, että PowerUnit on imurin varren alapuolella, jolloin imurin voi jättää seisomaan ilman tukea ja sitä on myös huomattavasti kevyempi käyttää.

Ensimmäiset fiilikset Mielen varsi-imurista oli oikein hyvät. Se oli tosi helppo ottaa käyttöön ja laittaa takaisin. Tavallisessa imurissa pitää aina ensin laittaa johto seinään, vedellä johtoa pidemmäksi sitä mukaan kun liikkuu ja vaihdella vielä pistoketta kesken imuroinnin. Varsi-imurilla ei tätä ongelmaa ole, kun voi vain painella minne haluaa, eikä imurin johto ole riesana. 

Mielen Triflex HX1 varsi-imurissa on puhdistettavissa oleva leveä moottoroitu suutin, jonka lisäksi imuriin kuuluu tekstiilisuutin, rakosuutin ja pölysuutin. Imurilla voi puhdistaa myös autonpenkit, eikä tarvise enää säätää johdollisten imureiden kanssa. Ah, miten näppärää!

Triflex on pölypussiton imuri. Olen ollut aina sitä mieltä, että imurissa pitää olla pölypussi. Muistan, kun joskus ennen muinoin puolisollani oli pölypussiton imuri, jota päädyin tyhjentämään. Säiliö oli todella tiukasti kiinni ja sitten kun se viimein aukesi, samalla lattialle levisi säiliön liat ja pölyt.

Olin huristellut uudella varsi-imurilla jo pari viikkoa ja nyt oli pölysäiliön puhdistus edessä. Miten jännittävää! Otin ohjekirjan eteeni ja kävin kohta kohdalta läpi, miten pölysäiliö putsataan. Alku meni ihan hyvin, kunnes tuli tenkkapoo. Varsi-imurissa on aika paljon osia ja yksi osa ei meinannut millään irrota, joten päätin soittaa Mielen asiakaspalveluun. Kun sitä aikamme yhdessä ihmettelimme, selvisi, että ohjekirjan yhdessä kuvassa oli virhe. Tai se kyseinen kuva oli oikeastaan vain väärässä kohtaa ohjeita. No, selvisi sekin, ja sain kun sainkin säiliön putsattua.

Ilman sotkua en tälläkään kerralla selvinnyt, mutta uskon, että harjoittelu tekee mestarin ja opin siistimmän taktiikan tyhjentämiseen. Olihan tämä ensimmäinen kerta tällä imurilla ja vieläpä ohjeissa virhe, joten ehkä seuraavat kerrat menevät jo paremmin. 

Vastasiko Mielen Triflex HX1 varsi-imuri lupauksiinsa? Se on todellakin monikäyttöinen, tehokas ja nopea ottaa käyttöön, ja johdottomuudesta suuri plussa. Huomasin, että käytän varsi-imuria paljon enemmän, kuin tavallista imuria! Enpä olisi uskonut, mutta niin vain kävi. Aluksi joutui hieman opettelemaan imurin kokoamista, mutta kun sitä muutamat kerrat teki, siihen oppi nopeasti.

Oikeastaan ainut miinus tulee pölypussittomuudesta. Toisaalta, onhan se luontoystävällistä ja rahat säästyy, kun ei tarvitse ostella pölypusseja. Ehkäpä tyhjentäminen onnistuu jatkossa paremmin, nyt kun tiedän miten se täytyy tehdä.

Kuulkaas rakkaat lukijat. Minulla on ilo ilmoittaa, että saan arpoa teidän lukijoiden kesken yhden Miele Triflex HX1 varsi-imurin! Aika mahtavaa! Voittaja saa valita imurin haluamallaan värillä, joko lootusvalkoisena, grafiitin harmaana tai rubiininpunaisena. Palkinnon arvo on 649,00 €. Kannattaa käydä tutustumassa lisää tähän tyylikkääseen arjen apulaiseen ja sen ominaisuuksiin täällä.

Osallistu arvontaan kertomalla jotain siivoukseen tai siisteyteen liittyvää. Voit kertoa vaikka muutamalla sanalla mikä on siivouksessa kivointa tai ärsyttävintä, oletko siisteyden kanssa suurpiirteinen vai supertarkka, haaveiletko omasta siivoojasta tai käykö sinulla jo mahdollisesti sellainen. Voit kertoa myös omia kokemuksia tavallisesta imurista vs. varsi-imurista, tai jakaa hyväksi havaitun siivousvinkkisi! Osallistumisaika 25.10.2020 asti. Oikein paljon onnea jokaiselle arvontaan!

609 Comments

  1. Siivoushulluna tämä olisi paras joululahja tänä vuonna. 👌 Plussaa kaunis ulkokuori🤍

  2. Tiina

    Meillä on viimeaikoina karsittu tavaraa reilulla kädellä, mikä on helpottanut siivoamista. Hankin myös robotti-imurin, mutta se jättää nurkat koskematta ja joskus pitää vähän täydennykseksi lakaista matkoilta. Mieluummin kuitenkin käyttäisin varsi-imuria, jollaisia olenkin kuolannut jo muutaman kuukauden, mutta en ole raaskinut vielä ostaa.

  3. Marita

    Elän sinkkutaloudessa ja imuroin kerran viikossa. Sekin tuottaa välillä tuskaa, koska perässä vedettävä imuri ei kyllä ilahduta. Sen sijaan olen tottunut pölypussittomaan imuriin ja tykkään siitä ominaisuudesta kovasti. Imuroisin varmaan useammin, jos imuri olisi helpompi ottaa esiin ja käyttää, koska pidän siitä, että koti on siisti. Tuo ihana imuri ratkaisisi myös niukan säilömisongelman, koska nykyinen imurini on sullottuna ahtaasti vaatehuoneeseen, siivouskomeroon se ei mahdu.

  4. Miika Turunen

    Tämän avulla puolisonikin innostuisi imuroimaan ja kyllähän tämä helpottaisi imurointia itsellänikin kun koiria on kaksin kappalein niin sitä imuroittavaa kertyy tosi nopeasti ja paljon.

  5. Arja Ahonen

    Tuntuu huippu vehkeeltä! Toimis varmaan hyvin esim. Veneen siivouksessakin! Ja koira ja lapsi perheen imurina ! Kaunis pitää esillä ja tehokas! Paras kaveri tälläiselle tarkalle siivoojalle!

    T.Arja

  6. johannar

    Tämä kiinnostaisi kovasti. Meilläkin sitä murua ja hiekkaa tulee kiitettävällä tahdilla, niin keittiön ja eteisen imurointiin tulisi tartuttua tuollaisella varmasti paljon useammin sen helppouden vuoksi.

  7. Tykkään imuroimisesta – onneksi, koska 3 pientä lasta (joista yksi sormiruokailija) saavat yllättävän paljon sotkua aikaan! Meillä on uusi talo ja keskuspölynimuri on tosi kiva, mutta jos haluaisi imuroida pelkän ruokapöydänalusen niin silloin imurin esille ottaminen tuntuu työläältä. Olen haaveillut varsi-imurista keittiön ja eteisen pikasiivoukseen.

  8. Hanna R.

    Vaikuttaapa hyvältä! Olen koko ikäni imuroinut perinteisellä johdollisella imurilla, mutta nyt kun lapsiperhearkea on takana tovi, olen alkanut kaivata apuvälineitä ns. nopeaan siistimiseen. Etenkin keittiö ja eteinen olisi ihana surauttaa siistiksi kaivamatta ja raahaamatta isoa perusimuria siivouskaapista.

  9. Nelli

    Sohvan imurointi koiraperheessä on ihan toivotonta! Meillä asustaa yksi lyhytkarvainen chihuahua, mutta karvalähtöaikana voisi luulla niitä majailevan täällä kokonaisen armeijan verran. 😅 Olisiko tästä Mielestä taltuttamaan kankaan sisään osittain menevät koirankarvat sohvasta, mene ja tiedä… 😏

  10. MH

    Siivoaminen on vaan mun juttu, nautin siitä joka päivä. Imurointi on munkin lempipuuhaa, tosin olisin todellakin uuden imurin tarpeessa! Tulis todella tarpeeseen tänne lapsiperheeseen!

  11. Minna

    Täytyy kyllä sanoa, että imurointi ei todellakaan ole suosikkikotityöni, mutta mieheni onnekseni siitä pitää.

  12. Rosa

    Tämä olisi täydellinen. Olemme pitkään haaveilleet ja etsineet varsi-imuria, koska aina ei jaksaisi ottaa sitä ”isompaa” imuria kaapista. Olen supertarkka siivouksen suhteen ja se miestäni vähän välillä tympäisee😀 Lähes joka päivä imuroin, tykkään pitää paikat puhtaana. Imurin värikin sopisi meidän kodin sisustukseen😍

  13. Rea

    Viikot menee niin nopeasti, tuntuu että ”aina” on siivouspäivä eli kerta viikkoon siivoan kunnolla ja muutoin vähän järjestelen paikkoja. Siivoojasta haaveilen 😊.

  14. Riiti

    Siivous on välttämätön paha, joka on pakko tehdä lapsi- ja eläinperheessä usein. Ainakin kun sattuu pitämään siisteydestä. Imurointia riittää meillä jokaiselle päivälle, mutta keskuspölynimurin letkun raahaminen huoneesta toiseen on aika ärsyttävää. Asumme maalla, viihdymme ulkona ja meillä on pari ponia, joten eteinen on se eniten siivottava paikka. Kenkien ja tassujen mukana kulkeutuu hiekkaa ja pikkukiviä, purua, karvaa ja heinänkorsia vaikka miten yrittäisi estää. Tuollainen varsi-imuri on ollut harkinnassa, mutta en tiedä miten se meillä suoriutuisi urakasta. Ainakin keittiössä se olisi kätevä, kun ei leivänmurujen takia viitsisi aina lähteä isoa imuria hakemaan.

    Siivoojaa en ole edes harkinnut, joutuisin kuitenkin siivota ennen kun kehtaisin päästää sen siivoojan paikalle :D

  15. Katarina

    Varsi-imuri on haaveissa, koska lapsiperheessä pitää siivota monta kertaa päivässä. Rikkaimurilla tuleekin vedeltyä keittiössä koko ajan, mutta tavallisen imurin esiin ottaminen tuntuu aina jotenkin työläältä.

  16. Elina

    Pikkulasten kanssa sais imuroida vaikka joka päivä, jos jaksaa ja kerkiää. Tämmöinen imuri ois paras lapsiperheessä, kun leivänmurut leviää pitkin keittiönlattiaa. Ei tarvis aina keskuspölyimuria ottaa esiin.

  17. Kirsi

    Hiekat, kivet ja murut, ah tälläinen olisi niin kätevä vaikka kodinhoitohuoneeseen tai keittiöön.

    – Kirsi

  18. Soile

    Meillä on Electroluxin vastaava käytössä ja ilman en pärjäisi. Se on helppo näpätä keittiön nurkasta käyttöön ä. Keskuspölynimuri vaivalloisempi ottaa kaapista. Olisipa kiva voittaa tuo upea valkoinen Miele sen paikalle.

  19. Ninni

    Ai että, tuolla imurilla saisi tämäkin siisteydenvaalija kädenkäänteessä siivottua lasten mukanaan tuomat hiekat ja roskat sekä ruokailun jälkeiset sotkut lattialta. Kotimme on niin kompakti, ettei johdollista imuria tarvitsisi enää ollenkaan.

  20. Vilhelmiina

    Meillä mies imuroi juuri siksi, kun vihaan sitä imurin perässä vetämistä! Tästähän saisi oivan lahjan miehelle; vaimoke imuroimassa! Tuo näyttää helpolta ja vielä tyylikkäältäkin!

  21. Tanja

    Meillä koira ja lapset, tuntuu että koko ajan pitäisi imuroida. Nyt käytössä keskuspölyimuri ja sen roudaamiseen menee hermot. Mutta siivouksen jälkeen aina hyvä fiilis, minulla siivous antaa paremmat endorfiinit kun treeni 😂🙈

  22. Sanna

    Olisipa ihan voittaa tämä imuri juuri nyt, kun varsi-imurin hankinta on muutenkin ajankohataista. Meille tuli nimittäin koiranpentu viikko sitten 😍

  23. Tapsi

    Kerran viikossa imurointi ja pölyt vex, muuten olen aika laiska siivooja.)

  24. Emma

    Imurointi on mielestäni yksi kivoimmista kotitöistä! Plussaa jos olisi kevyt ja johdoton imuri. Meiltä löytyy Dyson, mutta se on omaan käteen aika raskas ja akku ei meinaa kestää koko asunnon imurointiin kerralla. Tämä olisi siis tervetullut lisä arjen helpottajaksi.

  25. Kaisa

    Heti ottaisin itselleni siivoojan jos olisi siihen rahaa, en tykkää yhtään siivoomisesta! Siististä kodista kyllä tykkään. Siivoomisen aloittaminen on jotenkin hankalaa mutta sitten kun pääsen alkuun niin olen liian tarkka jolloin siivouksessa kestää ja lähden helposti rönsyilemään ja kohta huomaan siivoavani vaatehuonetta järjestykseen ja siivouskaappia jne. Siitä olen huolellinen että tavaroilla on paikkansa ja ne viedään paikoilleen.

  26. Kirsi Hämäläinen

    Tykkään siisteydestä ja haaveilen siivoojasta. Varsi-imurista on vähän kokemusta ja kiva olisi päästä kokeilemaan tuota mielen versiota. Jospa vaikka innostuisi siivoamaan😆

  27. Anniina

    Haaveilen kyllä siivoojasta joka kävisi vaikka 2vk välein, kun tuntuu että ei ehdi kunnolla siivoamaan arjen keskellä ja sitte ku siivooaa nii hermot on kireällä jokaisella. :D

  28. Mirva

    Olin koko elämäni ollut tyytyväinen perinteiseen imuriin, kunnes kerran elämässäni erehdyin kokeilemaan kaverin luona varsi-imuria. Ei olisi pitänyt, se oli nimittäin niin järkyttävän kätevä, että nyt olen himoinnut kompaktia varsi-imuria jo ties kuinka kauan. :D

    Siivoamisesta tykkään kyllä muuten, mutta jostain syystä imurointi on se kaikkein rasittavin homma. Työn jälki näkyy liian huonosti suhteessa imurin pitämään meteliin, varsinkin kun oma imuri alkaa vielä olla sen verran susi, ettei se imee enää kunnolla.

  29. AnnaTai

    Tykkään tehdä perusjärjestelyä, mutta tehosiivous tahtoo jäädä tekemättä, esim. kylppärin kaakelien puunaus. Lasten kanssa olisi tosi hyvä tuo imuri, niin voisi opettaa heidät imuroimaan itse omat murut jne. näppärästi. Syksyllä tulee hiekkaa ja roskaa niin olisipa oiva kapistus ja valkoinen on hienoin väri!

  30. Terhi

    Haaveilen varsi-imurista jotta imuroinnin aloittaminen olisi helpompaa ja ehkä teinitkin innostuisi. No ei. Mutta itse innostuisin. Haaveni ovat toistaiseksi kariutuneet imuroiden melko tyyriiseen hintaan.

  31. Emma

    Siisti koti on todella tärkeä asia, sillä en voi rentoutua, jos kotona on sotkuista. Muutaman kuukauden päästä talouteen muuttaa uusi koiranpentu, joten pienimuotoista epäjärjestystä on varmasti opittava sietämään. Tärkeintä on, että välineet ovat kunnossa ja tavaralle on oma paikkansa! Mitä nopeammin siivous onnistuu, sen parempi

  32. Kikkakoo

    Jos totta puhutaan, siivoaminen ei todellakaan ole sitä lempipuuhaa. Mutta pakko se on säännöllisesti tehdä, kun haluaa kuitenkin elellä viihtyisässä ympäristössä. Meillä on robotti-imuri, mutta kaksikerroksisessa asunnossa pitää lisäksi olla tavallinenkin imuri esim.portaita varten. Perinteinen imuri on vähän hankala, tämä Mielen peli vaikuttaa kätevältä!

  33. Kikka Koo

    Jos totta puhutaan, siivoaminen ei todellakaan ole sitä lempipuuhaa. Mutta pakko se on säännöllisesti tehdä, kun haluaa kuitenkin elellä viihtyisässä ympäristössä. Meillä on robotti-imuri, mutta kaksikerroksisessa asunnossa pitää lisäksi olla tavallinenkin imuri esim.portaita varten. Perinteinen imuri on vähän hankala, tämä Mielen peli vaikuttaa kätevältä!

  34. J

    Itselläni on nykyisin kotona ikioma automatisoitu pölyhuisku, joka käy päivittäin nuohoamassa kodin joka nurkan ja pienemmätkin kolot, ja syö keittiöstä muruset ja tippuneet kissojen naput. Lämmin suositus!

    Terveisin 7kk ikäisen tyttären äiti 🙈

  35. Raila

    Siivouksen ja siisteyden suhteen olen supertarkka, mutta ärsyttävintä on jääkaapin pesu. Nyt muutin uuteen kotiin ja mulla ei ole imuria vielä ollenkaan. 😱

  36. Janette

    Koiran kanssa roskaa tulee varsinkin näin syksyllä paljon. Meidän taloudessa kukaan ei erityisesti innostu imuroimisesta joten varsi-imuri voisi sen verran helpottaa kynnystä aloittaa imurointi kun ei tarvitse säätää johtojen kanssa. Tällä hetkellä meidän imuri vetelee myös viimisiään joten uudelle imurille olisi todellakin käyttöä.

  37. Viivi R

    Wau, upea arvonta! Uusi imuri tulisi niiiiiin tarpeeseen <3 Siivoaminen ei ole useinkaan kivaa ja välillä haaveilen tosimielellä siivouspalvelun ostamisesta. Imurointi on itselleni mieluisinta siivoussaralla, mutta kaikki muu usein pakkopullaa. Viihdyn siistissä kodissa, joten siivottava on, tykkäsi siitä tai ei :D

  38. Sinttu

    Varsi-imuri ollut juuri pohdinnassa keskuspölynimurin lisäksi… Siivous ei niin mukavaa, mutta siisti koti kyllä. 😊

  39. Riikka

    Myönnettäköön, oon hullu-siivous-nainen 🤭 Varsi-imuri on älyttömän näppärä apu, mutta nykyisen akku kestää sen 30s, viime jouluna saatu imuri.. kertoo sen käytöstä 🤭 Tuo Miele on kaunokainen 💎

  40. Sari Niukkanen

    Mulla on todella ärsyttävä pölyallergia ja imuri (keskuspölynimuri) laulaa päivittäin. Eipä sillä, pidän siisteydestä ja keuhkot kyllä kertovat, jos en imuroi joka päivä. Tämä helpottaisi kyllä jokapäiväistä touhua kovasti, mukana arvonnassa siis.

  41. Katja

    Meillä on ollut käytössä reilun vuoden robotti-imuri ja se on yksi parhaista hankinnoista ikinä! Imuroiminen ei ole koskaan ollut lempipuuhaani, mutta pölyttömät ja muruttomat lattiat luo ihanan raikkaan vaikutelman kotiin, joten sitä on tullut harrastettua päivittäin. Nyt robotti hoitaa sen ja vapauttaa omaa aikaa muihin juttuihin. Varsi-imuri olisi oiva lisä täydentämään imurivalikoimaamme. Sillä olisi kätevä imuroida kohdat, joihin robotti ei pääse, kuten portaat.

  42. Linda

    Eniten vihaan imuroimista! Paitsi kun ostin itselleni ensimmäisen varsi-imurini, niin nykyisin saatan siitä joskus jopa nauttia. Nyt alkaa vaan vanha imuri olla tullut tiensä päähän – akku ei tahdo kestää enää muutamaa minuuttia pidempään, jotenka uusi imuri on hakusessa!

  43. Mirka

    Olen ollut aiemmin siivouksesta nipottaja ja opettelemalla opetellut löyhempää asennetta ja armollisuutta. Siivooja käy kerran kuussa eliminoimassa isoimmat sotkut, mutta muuten yritetään näin lapsi- ja koirapeheenä selvitä Mielen perässävedettävän kanssa ja vanhan varsi-imurin, jonka akku kestää just sen aikaa, että ensimmäiset hiekanjyvät ehtii sisuksiin. Uudelle laadukkaalle varsi-imurille olisi siis selvästikin tarvetta.

  44. Sari P

    Viikkosiivoaminen on tylsää, mutta pakko myöntää, että lopuksi on ihana katsoa siistiä kotia. Yleensä pidämme tavarat järjestyksessä, jotta perussiivouksen saa helposti tehtyä. Eniten tykkään putsata pakastimen talvipakkasella. Kun homman kerran vuodessa tekee, tulee samalla tehtyä pakkasen inventaario ja järjestettyä ruoat helpommin löydettäväksi.

  45. Teemu

    Vinkki: Kylppärissä suihkun osiin, lavuaariin ja seiniin kuvunutta saippuaa ei kannata (aluksi) pestä vedellä, vaan harjata kuivana jäykkäharjaksisella muovisella kuurausharjalla.

  46. Miia

    Täydellinen apuri kodin siisteyden ylläpitoon. Rakastan siistiä kotia mutta harmikseni kukaan perheestä ei juurikaan pidä siivoamisesta. Näppärä ja kaunis imuri jota voisi huoletta pitää esillä ehdottomasti madaltaisi imuroinnin kynnystä.

  47. Anna

    Varsi-imuri ollut haaveissa pitkään mutta se on sellainen viidakko metsästää meille sopiva niin on aina jäänyt sen hankinta. Kolme pientä lasta takaavat sotkut ja kaksikerroksinen talo hermojen menetyksen johtoimurilla imuroidessa. Tämä vaikuttaa kyllä hyvältä..

  48. Sari

    Meiltä löytyy kilpailijan varsi imuri, joka on myös varsin oiva peli. Mielellä näyttää olevan, tämä sinullakin oleva väri, oikein sopiva minimalistisen värimakuun. Tämä kelpaisi kyllä. Omalla imurilla tulee imuroitua päivittäin, eteinen, keittiö olohuone. Aikaa tähän menee se noin 5 min. Ja tämä tulee tehtyä osittain myös sen vuoksi, että imuria on niin näppärä käyttää. Meidän imuri alkaa olla jo iällä, joten uusi tulisi tarpeeseen.

  49. Sirkku

    Inhoan imurointia mutta rakastan siistiä kotia. Tämä imuri olisi varmasti näppärä apuri etenkin keittiön murujen hillitsemiseen 😍

Jätä kommentti Kaisa Peruuta vastaus